.: PLAY IT AGAIN SAM! :. .........................................................................   Vinyylilevyistäni luopumisen kunniaksi tein 22.12.2005 muistelusivuston, jossa esittelen kokoelmani helmet. Varoitus modeemikäyttäjille: Sivusto sisältää useita isoja kuvia. Alkuajat Ilman musiikkia ei ole elämää, mutta myöskään ilman elämää ei ole musiikkia. Tutustuin musiikkiin jo pienestä pitäen, onhan isäni tunnettu muusikko (instrumentti hanuri). Itseäni on kuitenkin aina kiinnostanut enemmän musiikin kuunteleminen kuin sen tuottaminen. "Music, not easy to make it, but easy for you just to take it!" (DJ Bobo). Pelasin pikkupoikana paljon tietokonepelejä ja kiinnitin huomiota niiden loistavaan musiikkiin, esimerkiksi lukuisat Commodore 64 mestariteokset (Last Ninja, Hawkeye, Jinx jne.) ja Konamin custom-äänipiirillä varustetut MSX-tietokoneen pelimodulit (King's Valley 2, Nemesis 2, Salamander). Kuusnelosta en itse koskaan omistanut, mutta ystäväni Heikki L. toimitti ystävällisesti musiikkia käyttööni. MSX musiikkiin tutustuminen oli puolestaan kaverini Petteri P:n ansiota. Nauhoittelin itsekin paljon tietokonepelien musiikkia kaseteille, joita kuuntelin korvalappustereoilla lenkkeillessäni. Kaverini pitivät minua ehkä vähän outona, hehän kuuntelivat Metallicaa ja Iron Maidenia. Seuraava tietokoneeni oli Commodore Amiga 500, jonka myötä pelien ja demojen musiikki alkoi muistuttaa "oikeata" musiikkia, esim. Garrison pelin kitaran rämpytys saisi Gary Mooren kalpenemaan. En koskaan kyllä saanut selville, mistä biisistä alkumusiikki oli samplattu. Erityisesti mieleeni jäivät diskettilehtien hyvät taustamusiikit ja muutamien pelien soundtrackit (Bionic Commando, Led Storm, Hybris, Xenon, Platoon jne.). Ihastuttuani Xenon 2 Megablast -pelin musiikkiin, sain selville, että kyseisen biisin oli säveltänyt Tim Simenon. Kuin ihmeen kaupalla löysin Anttilasta hänen levynsä Into the Dragon, joka oli vielä sikahalpa. Aloin pitää ns. DJ-musiikista ja ostin muitakin Rhythm King Recordsin levyjä. Pieni virheostos oli ehkä Introduction to latin hiphop. Tuolloin huomasin, että monessa biisissä käytettiin samoja sampleja, omat suosikkini olivat "This is a journey into the sound!" ja "Beat this frequencies clear!". Kaiketi useilla DJ-musiikoilla oli sama efektilevy käytössään. Etsin myös muita artisteja, jotka olivat jollakin lailla kytköksissä Amigaan. Näin tutustuin bändeihin Dance Nation ja Urban Shakedown, näistä jälkimmäinen jopa käytti Amigaa äänilähteenä biiseissään. Syntikkakausi Käsiini eksyi myös Perfect Sound -äänendigitoijan demolevyke ja siellä oli aivan uskomattoman hyviä digitoituja biisejä. Nimet olivat outoja (Oxygene 3, Rendez-Vous 2, Magnetic Fields yms.) ja pätkät lyhyitä, mutta musiikki oli taivaallista. Sain jostain selville, että kyseinen musiikki oli Jean Michel Jarre -nimisen artistin säveltämää ja ryhdyin ostamaan hänen levyjään. Ensimmäinen albumini oli Jarre live!, jonka ostin Seinäjoelta musiikki-Järvenpäästä. Suurimman osan levyistä hankin kuitenkin Helsingistä alan erikoisliikkeistä, Pohjanmaalta Jarren tuotantoa oli hankala löytää. Osa biiseistä kuulosti tutulta, esim. Oxygene 4 -kappale soi Hittimittari-ohjelman tunnusmusiikkina, Oxygene 2 puolestaan tuntui samanlaiselta kuin Matti ja Miisa -lastenohjelman musiikki. Arpegiator biisin alku oli Garrison 1/2 tietokonepelin latausmusiikkina entuudestaan tuttu, muu osa elokuvasta 9 ja puoli viikkoa. Tuossa leffassa taisi olla pääosassa Kim Basinger, ellen ihan väärin muista. Huonoin Jarren levy on mielestäni Waiting for Cousteau, erityisesti 46 min pitkä neljäs biisi on yhtä tuskaa kuunnella loppuun. CD-Levyjen lisäksi aloin keräillä Jarren konserteista tehtyjä videotaltiointeja, joita oli saatavilla runsaasti. Siirryttyäni tietokonemusiikista oikeaan musiikkiin, ei Jarre pystynyt yksin tyydyttämään valtavaa ostohimoani. Tutustuin nopeasti myös Vangeliksen, Jan Hammerin, Tangerine Dreamin ja Kitaron tuotantoon. Näitä artisteja suositteli musiikki Järvenpään asiantunteva myyjä, kun tiedustelin häneltä muuta samantyyppistä musiikkia. Vangeliksesta ja Kitarosta en erityisemmin pitänyt, musiikki tuntui löysältä "tilulii siellä, toinen täällä" -saundilta rytmikkään Jarren jälkeen. Ostin siitä huolimatta Kitaron levyjä roppakaupalla, johonkin ne rahat oli tuhlattava. Kitaron kappaleita muuten käytettiin Silkkitie TV-ohjelmassa ja Vangeliksen kappaleita monissa elokuvissa, esim. Bladerunner. Tangerine Dream oli ristiriitainen tuttavuus; jotkut albumit olivat erinomaisia (Stratosfear - Big Sleep in Search of Hades), kun taas alkupään tuotanto oli ihmeellistä kakofoniaa; esim. Zeit, jonka ystäväni Teppo M. ystävällisesti osti pois hyllytilaani viemästä. Jan Hammerista (Miami Vicesta tuttu) pidin niin paljon, että päätin ostaa hänen kaikki levynsä. Ilokseni huomasin, että osa biiseistä oli tuttuja jostain Amigan sävellysohjelmasta, ainakin Forever tonight oli muistaakseni demokappaleena. Paras Hammerin biisi on kuitenkin mielestäni yhä legendaarinen Crockett's theme. Hiljaa virtaa Don... Johnson! Tietysti sorruin myös syntikkamusiikin kokelmiin, joiden kappaleet olivat kuitenkin vain varjo alkuperäisesityksistä. Melkein kaikki olivat jonkun Ed Starink -nimisen hepun sovituksia, tunnetuimpia kokoelmasarjoja mm. Synhesizer Greatest ja Synthesizer Spectracular. En ihmettele yhtään, jos joku on saanut elektronisesta musiikista huonon kuvan näiden ala-arvoisten kokoelmien perusteella. Käsittämätöntä, miten joku on onnistunut raiskaamaan Jarren mestariteoksetkin barbaarimaisella tavalla. Toinen kokoelmien laji, jota harrastin, oli elokuvamusiikki. Kokoelmastani löytyy nykyisin mm. Miami Vice, Babylon 5, Topgun, James Bond yms. soundtrackeja. Erityismaininnan ansaitsee Bond 77 teema elokuvasta Spy Who Loved Me (Rakastettuni), siinäpä action-musiikkia parhaimmilaan. Tässä yhteydessä kannattanee myös mainita, että Babylon 5 scifi-sarjan loistavan musiikin sävelsi Chris Franke, joka on joskus kuulunut Tangerine Dream -kokoonpanoon. Seuraavaksi seikkailuni musiikin parissa tutustutti minut artistiin nimeltä Mike Oldfield, kyseinen heppu oli suorastaan musiikin ihmelapsi. Hänen tunnetuin teoksensa lienee Tubular Bells (Osat 1, 2 ja 3), näistä itsekin pidin. Sen sijaan uudempi tuotanto ei ollut mielestäni yhtä hyvää, esim. Earth moving oli liian tavanomaista. Erityismaininnan ansaitsee levy QE2, erityisesti kappale Sheba: "Zaanaa zai igugamo gagaganoguu...", joka todistaa, että kappaleen sanat voivat olla musikaalisesti hyviä, vaikka ne eivät tarkoittaisi mitään. Oldfieldin myötä aloin pitää myös kitarapainotteisesta musiikista, haalin luonnollisesti käsiini hänen levyjään roppakaupalla. Mielenkiintoisin Miken levy oli ehdottomasti Amarok, jossa koko levy oli yhtä biisiä (kesto 60 min); myös käytetyt instrumentit ovat mielenkiintoisia: ukulele, kengät, lelukoira, pölynimuri, hammasharja, lusikat, lasillinen vettä jne. Ystävälläni Marko H:lla oli myös samanlainen musiikkimaku kuin itselläni, lainasin häneltä Sigue Sigue Sputnikin, Kraftwerkin ja Laser Dancen vinyylilevyjä. Sigue Siguen musiikki oli outoa, mutta pidin siitä. Erityisesti biisien välissä olevat kommentit olivat hyviä: "Give me a dollar, make my day! One day we will buy this record company!" Kraftwerkista pidin niin paljon, että päätin ostaa bändin kaikki levyt. Innostuin ensi alkuun biiseistä Boing boom tschak! ja Musique non stop , mutta kestosuosikkini on edelleen "I'm the operator with my pocket calculator". Tästä kiitos ystävälleni Teppo M:lle, joka repi kyseisestä biisistä huumoria runsaasti. Laser Dance oli ns. italo diskoa, joka muistutti hieman Amigan demojen musiikkia. Innostuin tietysti valtavasti, mutta bändin levyjä oli erittäin hankala löytää. Sain kuitenkin haalituksi kunnioitettavan määrän kokoelmaani Helsingin matkoilla. Suosikkini on edelleen ensimmäisenä Seinäjoen City-Sokoksesta ostamani Ambiente, jonka paras kappale on Stargazer. Myös musiikin tekemisessä käytettävät tekniset vempeleet ovat aina kiinnostaneet minua, Laser Dancessa huomio kiinnittyi loistaviin Vocoder-efekteihin. Vocoder-laitteella (tai nykyään ohjelmistolla) voi sekoittaa esimerkiksi puheen johonkin toiseen aaltomuotoon, jolloin saadaan mielenkiintoinen lopputulos. Laser Dancen kappale "Endless Dream" (noin 4 min kohdalta) ja DJ Bobon kappale "Keep on Dancing" muuten kuulostivat yllättävän samanlaisilta, jompikumpi harrasti vähän plagiointia. Ystäväni Teppo M. tutustutti minut ns. uusklassiseen musiikkiin ts. Philip Glass ensembleen. Aluksi pidin Tepotiusta hieman höynähtäneenä, sen verran monotoniselta "Music in 12 parts" kuulosti. Ennen pitkää aloin kuitenkin itsekin pitää Glassisesta musiikista ja ostin joitain levyjä. Photographer ja Glassworks olivat hyviä, ei minulla toki mitään ollut Glassin suuria oopperaprojektejakaan vastaan (Einstein on the Beach, Satyagraha ja Ahknaten) Kuunteluun vaan täytyy varata paljon aikaa. Täysi-ikäiseksi tultuani aloin kiertää Lapualla pillurallia ystäväni Timo K:n kanssa. Timo tutustutti minut päivän diskohitteihin, erityisesti mieleen jäivät Pandora, Pharao, Princessa, Basic Element, DJ Bobo ja Culture Beat, joiden tuotantoa itsekin innostuin ostamaan. Basic Emelentin rap-osuudet olivat loistavia: "One two.. one two.. microphone check, the groove is going to break your neck!". Vertoja vetää ainoastaan Snap: "I am serious as cancer, when I'm saying rhythm is a dancer!". Culture Beatin taustahahmoina (musiikin tekijöinä) vaikuttivat mm. Torsten Fenslau ja Peter Zweier, jotka tulivat myöhemmin minulle tutuksi LDC-nimisestä kokoonpanostaan. Pandoran "ouououooo"-äännähdyksiä oli mukava yrittää matkia humalassa, usein huonolla menestyksellä. Teknokausi Tämän jälkeen tapahtui merkittävä käännekohta; ystäväni Sami "Donitsi" Haapanen oli saanut ystävältään Saksasta demonauhan, joka sisälsi ns. teknomusiikkia. Kyseinen musiikin alalaji oli vuonna 1990 vielä melkoinen harvinaisuus. Ihmettelin, voiko tällaisella tietokonemusalta kuulostavalta saundilla olla laajempaa suosiota massojen keskuudessa. Valitettavasti kasetin kotelossa ei ollut biisien nimiä, mutta myöhemmin selvisi, että kasetti sisälsi mm. nämä mestariteokset: Moby - UHF3, Channel X - Rave the Rhythm, Human Resource - W.E. 666, D.J.P.C. - Inssomniak ja LDC - Die Schwarze Zone. Erityisesti mieleeni jäi kappale, jossa oli Star Trek televisiosarjasta digitoitu ääninäyte: "You will be taken, under our power, to your destination!" ja tuntemattomaksi jäänyt biisi, jossa hoettiin kokoajan "Like this!". Kiva olisi myös tietää senkin biisin nimi, jossa aiheena oli puhelimella soittaminen: "Turn your hand... The line has been disconnected!" Kyseinen nauha sai minut ekstaasin partaalle, joten aloin keräämään teknomusaa. Mainittakoon tässä yhteydessä Samista vielä sen verran, että hänen luonaan kuulin ensimmäisen kerran myös Dr. Albanin legendaarisen No coke -biisin, jossa oli suorastaan mehukas basso! Innostuin Mobysta niin, että päädyin keräämään kaikki hänen levynsä; valitettavasti Moby teki oharit eli tyylinvaihdoksen. Onneksi koekuuntelin uusimpia levyjä ennen ostamista, muuten olisin vahingossa sekaantunut punk moskaan. Mielestäni Mobyn parhaimmistoa olivat Go, Peace Head ja I Feel It. Legendaarinen Go muuten perustui osittain Twin Peaks -sarjan Laura Palmer teemaan. D.J.P.C. bändin nimi olisi pitänyt olla D.J.Amiga, koska he harrastivat biiseissään usein Amigan puhesyntetisaattorilla tehtyjä ääniä. Parhaimmistoon kuuluivat biisit Go to the Moon ja Control Expansion. Tuohon aikaan harrastin muuten paljon kirjeenvaihtoa tyttöjen kanssa. Kirjekaverini ihmettelivät varmaan musiikkimakuani, esim. Human Resource - Dominator ei varmaan sanonut valtaosalle mitään. Teknon aikakausi oli koittanut, levykokoelmani sulostuttajina toimivat pitkään mm. U-96, T99, Prodigy, L.A. Style, LFO ja The Grid. U-96:n legendaarinen Das Boot sai tanssijalan vipattamaan, varsinkin kun biisin pohjana oli erittäin hyvä televisiosarja, joka kertoi saksalaisesta sukellusveneestä miehistöineen. Muistan sarjasta hyvin yhden repliikinkin: "Gibraltar on ahdas kuin immen pillu". Toinen suosikkibiisini oli "I wanna be a Kennedy". Valitettavasti U-96:n taso heikkeni legendaarisen ensimmäisen levyn jälkeen, jatkoin kuitenkin levyjen ostamista. Das Bootistakin tehtiin kakkosversio, mutta se ei vetänyt vertoja alkuperäiselle. Viimeiseksi ostokseni jäi Heaven-albumi, joka oli jo aika surkea. Valitettavasti sorruin myös lällyteknoon, kuten 2 Unlimited ja Cappella. 2 Limitedin eka levy oli vielä ihan OK (erityisesti Get Ready -biisi), mutta sen jälkeen taso laski. Cappellan parhaimmistoon kuuluivat mielestäni U Got 2 Let the Music, Everybody ja What I Gotta Do. Prodigyn biiseissäkin pidin eniten alkupään tuotannosta, mm. Charlie ja Weather Experience olivat suosikkejani. Toki hieman rankempi myöhempikin tyyli iski, suosikkejani mm. Poison ja Smack my Bitch up! Kuten ystäväni Jarkko V. osuvasti totesi: "Tulen Seinäjoen tangomarkkinoille, jos siellä esiintyy Prodigy." Samainen Jarkko tutustutti minut The Grid -bändiin Evolver-levyn myötä. Kyseinen levy oli täyttä tavaraa, mm. paljolti diskoissa soitettu Swamp Thing ja Texas Cowboys kuuluivat valikoimaan. Myös levyä seurannut Diablo sinkku oli erittäin asiallinen. Vanhempi tuotanto ei ollut kavereideni mielestä ihan yhtä iskevää, mutta itse pidin siitäkin. Tässä yhteydessä täytyy mainita myös Rednex, jonka soundissa oli jotain yhtenevää Gridin kanssa, ehkä kitaran käyttö. Diggasin kovastin punaniskojen Cotton Eye Joe ja Old Pop in an Oak -hittejä. Unohtaa ei sovi legendaarista Kadoc:iakaan, ko. bändin biisin mukaan nimettiin mm. eräs Tamperelainen bailauspaikka (Nighttrain, aikaisemmin Honky Tonk Cafe). Myöhemmin laajensin kuuntelua myös ns. industrial technon puolelle, tämäkin tapahtui Sami H:n myötävaikutuksella. Haalin kokoelmaani Front 242:n, Frontline Assemblyn ja Skinny Puppyn levyjä. Näistä Front 242 vei voiton, suosikkibiisini oli Welcome to Paradise: "You don't have to be Jesus!". Kyseinen bändi sai ehkä lisäpisteitä siitä, että he tekivät levyjen kansia Amigalla. Tässä yhteydessä täytyy ehdottomasti mainita myös kotimainen Advanced Art, joka teki myös laadukasta kamaa. Rankin teknohankintani oli kuitenkin C-Tankin kolme albumia. Biisien nimet vaikuttivat siltä, että ne oli tehty pilvessä, esim. House Hallucination, Ravedrug, Tripper. Suosittelen C-Tankia kaikille, joiden mielestä nykyajan tekno/trance on liian löysää. Tripper on bändin paras biisi, sitä soitettiin joskus radiossakin. Kävin muutamilla treffeillä Tahiti-nimisen tyttösen kanssa, hän tutustutti minut mm. Enigmaan ja Deep Forestiin. Deep Forestin paras biisi oli ehdottomasti Sweet Lullaby (filet-o-gang earth mix). Innostuin Enigma-tyyppisestä saundista niin paljon, että päädyin etsimään muutakin vastaavaa. Niinpä hankin kokoelmaani Eran levyn, myös Gregorian tuli tutuksi. Ne eivät kuitenkaan vetäneet vertoja Enigmalle, Eran biisi Ameno (remix) pääsee kuitenkin lähelle. Homman juju on siinä, että latinankieliseen kuorolauluun täytyy yhdistää diskokomppi ja välillä vähän kitarasooloakin, niin johan alkaa toimia. Enigman uudempi tuotanto ei valitettavasti iskenyt yhtä paljon. Radiossa soitettiin Return to Innocence -biisiä aivan liikaa, mielestäni Eyes of Truth ja Rivers of Belief olivat paljon parempia. Enigman biisi Knocking on Forbidden Doors ansaitsee erityismaininnan. Sitä soitettiin jossakin hemmetin aamukahvilähetyksessä, jota kuski halusi aina kuunnella koulubussissa klo 7:15-7:45 välisenä aikana vuosina 1987-89. Tahitia treffaillessani pinnalla oli myös Scatman, joka jäi yhden hitin mieheksi. Erehdyin kuitenkin ostamaan hänen albuminsa, no olipa änkytysbiisi sitten sitäkin kovempi hitti. Musiikkitelevisiosta sitä tuli parhaimmillaan puolen tunnin välein. Tutustuin myös ambiente tyylisempään musiikkiin ja hankin lukuisia Orbital, 808 State, Aphex Twin ja The Orb -kokoonpanojen levyjä. Ehdoton suosikkini on The Orb - Little Fluffy Clouds: "What where the skies like, when you were young?" Myöhemmin minulle selvisi sekin, että eräs The Orbin taustavaikuttajista (Jimmy Cauty) oli legendaarisen The KLF:n toinen osapuoli. Pidin kuitenkin KLF:n The White Room -levyä virheostoksena. Ihmettelin mikä bändissä oli niin mullistavaa ja mahtavaa, kun musiikki kuulosti tusinatavaralta. Mutta sitten sain käsiini Japanin markkinoille tarkoitetun MU! levyn ja 3 A.M. Eternal / What time is Love -singlet. Johan alkoi löytyä huomattavasti menevämpiä versioita hittibiiseistä. KLF:n paras biisi oli kyllä Last Train to Trancentral - Live from the Lost Continent (Musiikkitelevisiossa soitettu versio). Laitefriikkinä pidin siitä, että KLF jaksoi mainita käyttämänsä vehkeet: Oberheim OB8, Roland 808/909, Akai S900 sampleri... yes! Vinyylinä hankin myös KLF:n aiempaa tuotantoa, bändin nimi oli aikaisemmin The Jams, Justified Ancients of Mu Mu ja Timelords. KLF:n sanoitukset olivat mielenkiintoisia, niissä ei tuntunut olevan päätä eikä häntää, esim. "Rockman Rock, he's made of bricks and King Boy lost his screw." Ricardo da Forcen Rap-osuudet olivat yhtä legendaarisia: "We had to pass the pyramid blaster... Fishing in the Rivers of Life." KLF:n perustajat kirjoittivat myös kirjan aiheesta, miten tehdään sinkkulistan ykköseksi nouseva levy. Netissä kerrotaan, että Edelweiss teki juuri ohjeiden mukaisesti. Omistan kyseisen bändin albumin ja mielestäni musa on ihan hyvää. Kieltämättä hittibiisin kohta "When you really love me, you should bring me Edelweiss", kuulostaa juuri samalta kuin Abban S.O.S. Netistä löytyy myös MP3-versiona legendaarinen KLF:n levy, jonka eräässä kappaleessa (The Queen and I) samplataan aika rajusti Abban Dancing Queenia. Kyseinen levy vedettiin pois myynnistä ja se lienee tänä päivänä melkoinen keräilyharvinaisuus. Asuessani Tampereella kävi varsinainen onnenpotku. Nimittäin DJ Manu tuli uskoon ja myi sen vuoksi huutokaupassa koko levykokoelmansa. Valitettavan suuri osa oli vinyylilevyjä, mutta CD-kiekkojakin mahtui mukaan ihan riittävästi. Niinpä päätin täydentää kokoelmaa muutamilla discoklassikoilla, bändeihin lukeutuivat mm. Haddaway, Eruption, Ottawan, Army of Lovers, Bombalurina, Ice MC, Look Twice, Magic Affair, Reel 2 Real yms. Erityisesti mieleen jäi Army of Loversin biisi I'm Crucified, koska sitä soitettiin usein Tampereen Megazonessa. Megazone on lasertaisteluareena, jossa sensorit rekisteröivät osumia. Erittäin kiinnostava liikuntamuoto, vähän samanlaista kuin värikuulasotakin. Noihin aikoihin ihastuin myös The Shamen -bändiin, ensimmäinen ostokseni oli Different Drum. Paras Shamenin tuotos oli kuitenkin mielestäni vinyylinä hankkkimani Comin' on - remixed by Culture Beat. Miksauksesta tulikin sopivasti mieleeni, että huomasin noihin aikoihin joillain levyilläni Apollo 440 -kokoonpanon miksaamia versioita, esim. Deep Forest - Sweet Lullaby (Apollo 440 mix) ja Jean Michel Jarre - Rendez Vous 98 (Apollo 440 Mix). Miksausten laadusta päättelin itse bändinkin olevan hyvä ja hankin heidän levynsä Electro Glide in Blue. Pidin levystä, Ain't talking about dub -biisillä oli hyvä testata stereoiden bassotoiston laadukkuus. Apollo 440:n tuotannosta ansaitsee maininnan vielä Liquid Cool -biisi, jälleen kerran taattua laatua. Ystäväni Heikki L. tutustutti minut Members of Mayday ryhmittymän teknoartisteihin, samalla tutuksi tuli myös Jam & Spoon, jonka Right in the Night oli melkoinen hitti. Enemmän sydämeni sai kuitenkin väpättämään Find me - Dedicated to the Blondes Mix. Mayday artisteista suosikkini oli Westbam, jonka kaikki levyt päätin hankkia. Parhaimmaksi biisiksi voisin nostaa Wizards of the Sonic - Red Jerry Mix:in, joka tuli ainakin muutaman kerran musiikkitelevisiosta. Levyilläni sitä ei valitettavasti ole, mutta onneksi löysin ko. biisin netistä MP3 muodossa. Tuohon aikaan kuuntelin myös RMB:tä ja Perplexeriä. Perplexerissä minua viehätti Sci-fi fanina erityisesti Avaruusseikkailu 2001:n musiikista tehty Da Capo - Classic Cut. Hengailin jonkin aikaa Sirpa K:n kanssa, hänen kauttaan tutustuin Duneen, Blumcheniin, Ultra-Soniciin ja Sashiin. Sash viehätti niin paljon, että hankin muutamia hänen levyjään itsekin. Massa tuntui ihannoivan Equadoria yli kaiken, itse kuitenkin diggasin enemmän Encore une fois ja Stay -biisejä. Tuohon aikaan minua inspiroivat myös Faithless, N-Trance, Paradisio ja Bellini, heidän tuotannoissaan keskityin kuitenkin lähinnä sinkkuihin. Varmaan siitä syystä Sirpakaan ei jaksanut kauaa kiinnostaa ja itsestänikin tuli sinkku. Albumipuolella keskityin Scooteriin ja hankin kaikki hänen levynsä. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi mokoma huutaja jaksoi niin kovasti nuorempana kiinnostaa. No olihan ne biisit aika meneviä ja Scooter osuvasti totesi: "It is nice to be important, but it is more important to be nice!". Seuraavaksi sydämeni valloitti Robert Miles melodisilla Children ja One and One -biiseillään. DJ Dadon X-Files kuulosti muuten paikoittain tismalleen samalta kuin Children, kumma ettei asiasta noussut oikeusjuttua. Tämän jälkeen tutustuin taas kerran Jarkon välityksellä artistiin nimeltä Antiloop, jonka ensimmäinen levy oli todella hyvä. Kestosuosikkini on edelleen "In my Mind" ja mukavana bonuksena Antiloopin bassot laittavat subbarin laulamaan mukavasti (tästä naapurit riemastuvat). Erinomaista on myös Antiloopin taipumus käyttää biiseissään sampleja hyvistä elokuvasta, esim. kappaleessa Purpose in life on pätkä Darkstar elokuvassa käydystä keskustelusta pommin kanssa: "What is your purpose in life? To explode of course!" Poikamiesaikana kestosuosikkini olisi ollut "Nowhere to Hide". Hemaisevalle tytsyllehän voisi biisin sanoja lainaten diskossa todeta: "Can't keep you from me baby... from me baby... from me baby!" Viimeisimmäksi mainstream innostuksekseni jäi ATB, ystäväni Jarkko V. totesi asiantuntevasti Movin Melodies -levystä seuraavaa: "Täydellinen CD, ei yhtään huonoa biisiä!". Valitettavasti seuraavat albumit eivät olleet enää täydellisiä, mielestäni kuitenkin ihan kelvollisia. Return to innocence Tämän jälkeen palasin takaisin juurilleni eli en juurikaan enää osta päivän hittejä, vaan ajattomampaa syntetisaattorimusaa. Tähän vaikuttanee osittain vakiintumisen myötä seurannut ravintoloissa käymisen väheneminen. Hittimusan ostamisen hoitaa perheessämme nykyisin vaimoni Riikka, hänen suosikkeihinsa kuuluvat mm. Lasgo, Ian van Dahl, Barthezz ja Antique. Viimeaikoina olen keskittynyt Björn Lynne -nimisen artistin tuotantoon. Hänet tunnettiin Amiga-scenessä aikoinaan nimellä Dr. Awesome of Crusaders. Lisäksi olen tilannut netistä useita C64 ja Amiga -pelien musiikeista tehtyjä uudelleensovituksia, esim. Back in Time ja Immortal -sarjat. Myös Chris Huelsbeckin tuotantoa olen ostanut roppakaupalla, hänhän sävelsi mm. legendaarisen Turrican-pelin musiikit. Toki saatan silloin tällöin netistä imuuttaa uusimman Bomfunk MC:sien tai Daruden biisin MP3 versiona ja kuunnella sitä hetken aikaa. Rahani sijoitan nykyään mieluummin DVD elokuviin, olen oman näkemykseni mukaan hoitanut äänilevyteollisuuden tukemisen ostamalla yli 800 CD-levyä. Orkidea & Tiesto Lueskelin huvikseni findance-keskustelupalstaa ja siellä silmiini osui DJ Orkidea. Kun kuulin hänen ja Sluslik Lunan tekemän "Last Train to Trancentral" -miksauksen, niin olin aivan myyty. Kaapissa eläneille tiedoksi, että LTTT on yksi parhaimmista legendaarisen KLF:n kappaleista. Vanhana KLF-fanina tuo biisi sytytti tietysti eniten, muukin Orkidean tuotanto on kuitenkin ihan kuunneltavaa. Ystäväni Marko H. luukutti urheilullisessa Opelissaan DJ Tieston levyä ja tästä minäkin sain kipinän Tieston musiikkiin. Vuosina 2005-2006 olenkin kuunnellut erittäin paljon hänen tuotantoaan. Hankin "Tiesto in Concert" spektaakkelien videotallenteetkin DVD:llä ja oli kyllä lähes uskonnollinen kokemus tuo live-konsertti. Parhaimmat Tieston kappaleet ovat mielestäni "Barbers Adagio for Strings - Remix" ja "Albinoni Adagio - Remix". Tämä ei ollut musiikkisivuni lukijoille varmasti mikään yllätys, klassisten kappaleiden dance/techno -versiot vetoavat itseeni kaikkein eniten; esimerkkinä voisin mainita vaikkapa DJ Quicksilverin Ameno (Era) Remixit. Albinonin Adagion Tiesto-version haluaisin soitettavan hautajaisissani, kuten myös Yngwie J. Malmsteenin instrumentaaliversion sähkökitaralla. Nämä Tieston Adagiot löytyvät mm. "Parade of the Athletes" -levyltä. Vaimoni mielestä myös Traffic on erittäin hyvä biisi, paha sitäkään on mennä kiistämään. The Hunt is on! Pitkästä aikaa eräs artisti säväytti minua. Hän on tietysti Basshunter kappaleellaan "Boten Anna". Ensin luulin vaimoni joraavan jonkun Darinin tai Antti Tuiskun (yäk!) tahtiin, mutta sitten huomasin Voice-kanavalla pyörineen kappaleen kuulostavan todella hyvältä. Ruotsin kielen taitoni on sen verran heikko, että luulin kappaleessa laulettavan Anna nimisestä laivasta. Ihmettelin vaan, että mitähän se banna mahtaa Suomeksi tarkoittaa. Nettisivuja tutkimalla itselleni tietysti valkeni, että kyse oli IRC-botista. Itse käytän IRC:iä nykyisin melko harvoin, koska warezia on helppo hankkia muualtakin kuin xdcc/fserve-boteilta. ;) Näin menevää ruotsisssa tehtyä musiikkia en ole kuullut sitten Antiloopin. Toinen hyvä Basshunterin biisi on "Vi sitter i Ventrilo och spelar DOTA". Enpä olisi uskonut, että kuuntelisin mielelläni ruotsinkielistä musiikkia. Heja Sverige! Biisien sanoitukset ovatkin erittäin mielenkiintoisia ajankohtaisia, ne käsittelevät tietokoneella pelaamista ja chattailua. On jo aika muidenkin biisien tekijöidenkin jo havahtua ympärillä olevaan maailmaan. Jostain Linuxin konffaamisestakin saisi hyvän kappaleen aikaiseksi. Teknisesti hyvää trance-musaa pukkaa kyllä kokoajan, mutta harva biisi saa hyppimään selvinpäin ekstaasissa. Basshunter on juuri tällaista pakkoliikkeitä aiheuttavaa techno inferno -musaa; pompin hiestä märkänä työhuoneessani koko päivän, kun kuuntelin Basehunterin LOL-levyä (julkaistu syksyllä 2006). Tulee aivan vanhat hyvät ajat 1990 luvun puolivälistä mieleen, silloin menoa tosin vauhditti Scooter yms. Työpaikallanikin jäin oppituntien jälkeen multimedialuokkaan luukuttamaan Basshunteria ja joraamaan täysillä. Joku opiskelija aikoi tulla luokkaan harjoitustyötä tekemään, mutta ymmärsi poistua hienovaraisesti takavasemmalle. ..................................................................................................................................................