Oli viimeinen ilta ennen kotiin lähtöä. Herätys olisi aamulla aikainen ja päätimme
keskittää viimeiset yrityksemme kotilampareen niska-alueeseen. Takana oli loistava viikko ja mieli rauhallinen
kahden komean Taimenen ansiosta. Kaikki tavoitteet ja odotukset oli ylitetty reilusti. Olihan edellinen reissumme
kesäkuussa lumisateessa ollut ensimmäinen aivan tyhjä tapaaminen Kuusingin kanssa. Ei edes yhtään
mittaharria ollut eksynyt perhoihimme. Emme tosin kaverini Jukan kanssa olleet aikaisemmillakaan Kuusingin reissuillamme
liiemmin päässeet suurilla Taimenilla retostelemaan. Kahden kesän uurastus oli tuonut vain yhden
kunnon taimenen.
Nyt oli kuitenkin helppo olla myös saaliiseen tyytyväinen. Viikon aikana oli Taimen eksynyt kahdesti
samaan Sarvijaakkoon. Taimenet painoivat 2,3 ja 2,8 kg. Molemmilla kerroilla sää
oli ollut pilvinen ja sumppuisen harmaa. Suurempi Taimenista tuli samaiselta niskalta johon viimeisen illan ponnistelumme
aioimme keskittää.
Katselimme jokea ja seurasimme suvannossa rauhallisesti virtaavaa vettä. Vesi oli ollut koko viikon tosi korkealla,
jopa korkeammalla kuin kesäkuun tulva-aikana. Normaalisti vähävetinen niska oli nyt rantoja myöten
korkean veden peittämä. Vain yksi kivi jaksoi nousta pinnan päälle aivan vastarannan tuntumassa.
Kalastelimme rauhallisesti niskan parhaat alueet ilman merkkejä kalasta. Vastarannalla oli pari muuta kalastajaa
ja he näyttivät saavan ylempää suvannosta pari komeaa harjusta. Me emme olleet saaneet leiriin
saakka tämänkään viikon aikana yhtään mitallista harria. Yksi oli tosin päässyt
jo mittausvaiheeseen, mutta pyristeli siinä itsensä irti, ja takaisin jokeen.
Samassa havahduimme nähdessämme kalan pyörähtävän kosken niskalla yksinäisen
kiven luona, juuri Taimenten nousureitillä. Oliko se tosiaan Taimen? Kala kävi uudelleen näyttämässä
selkäänsä hieman ylempänä ja päättelimme sen olevan Taimen. Olimme näkevinämme
muitakin kaloja "muljaamassa" nousureitillä - Paanajärveläisten parvi oli todellakin nousemassa
lampareeseen.
Aloitimme sitkeän heittelyn vuoron perään erilaisia perhoja kokeillen. Kalat eivät osoittaneet
perhoihimme minkäänlaista kiinnostusta, ainakaan mitään näkyvää. Jos pinnan
alla tapahtuikin jotain, niin sitä emme pystyneet havaitsemaan. Edellisenä syksynä olimme päässeet
seuraamaan myös vedenalaista elämää, kun havaitsimme nousutaimenparven erään alemman
kosken niskalla. Silloin oli toinen kaveri puussa antamassa heitoille suuntaohjeita ja toinen pommitti kaloja saamiensa
ohjeiden mukaan.
Nyt kalastus tapahtui kuitenkin arvailujen varassa. Taimenet eivät olleet antaneet ensimmäisten näyttäytymisten
jälkeen enää mitään merkkejä itsestään. Aikaa oli kulunut jo reilu tunti
ja uskomme alkoi hiipua. Jukka antoi lopulta periksi ja sanoi lähtevänsä leiriin pakkaamaan tavaroita
ja virittelemään nuotiota.
Itse päätin vielä jatkaa ja vaihdoin vavan kevyempään versioon, jossa oli pintasiima ja
perhona harrille hyvin kelpaava Europa 12. Harreja kävi oman rantamme puolella
pinnassa ja päätin keskittyä niihin hetkeksi aikaa. Sainkin tartutettua mukavan kokoisen harrin
jota väsyttelin rauhassa "naatiskellen". Sain vedettyä harrin tulvaveden peittämään
rantaheinikkoon, jossa se pyristeli itsensä perhosta irti ja siitäkös alkoi valtava kisa. Harri
puikkelehti edellä ja kalastajaparka perässä. Siinä kisassa harjus oli valitettavan ylivoimainen
ja hetken sinkoilujen jälkeen se molskahti iloisesti takaisin jokeen. Manailin itsekseni ja harmittelin ettemme
vieläkään saaneet iltapalaksi harjusta. Toisaalta yritin säilyttää arvokkuuteni,
kun tiesin vastarannan kaverien tarkkailevan kommelluksiani.
Toinen harri kävi pinnassa keskemmällä jokea ja päätin yrittää vielä kerran.
Kala oli vain kiusallisen kaukana. Kahlasin syvemmälle ja yritin saada perhon lentämään riittävän
kauas. Olin tehnyt jo useita yrityksiä ja kuulin vastarannan katsomonkin esittävän toisilleen epäilyjään:
"Ei se yllä... Pitäisikö meidän...". Kahlaus vielä vähän syvemmälle
ja siima vielä vähän pidemmälle ja vihdoin perho putosi suhteellisen nätisti pari metriä
tuikin yläpuolelle ja kun perho lipui kalan kohdalle, kävi pinnassa pyörähdys. Sain kalan tarttumaan
vastaiskulla ja ryhdyin imemään siimaa käsin sisään. Kala tuli helposti muutaman metrin
matkan ja pysähtyi sitten kiven taakse. Pelkäsin siiman hankautuvan rosoista kiveä vasten poikki.
Kelasin kädestä löysät siimat rullalle turvaan ja nostin varovasti vapaa ja kiristin siimaa.
Kala ei hievahtanutkaan. Se pysyi paikallaan kuin tukki. Ensimmäisen kerran epäily heräsi; onko
se sittenkään harri. Huusin epäilykseni vastarannan katselijoille ja kiristin siimaa edelleen ja
silloin kalaa vietiin. Se syöksyi hirvittävällä vauhdilla alas kosken niskalle ja sieltä
kolmisenkymmentä metriä takaisin ylöspäin ja siellä korkealle ilmaan. Kala oli iso Taimen.
Vastarannan miehet vastasivat epäilykseeni: "On se harri, Taimen on tuolla" ja näyttivät
ylös hyppäävää Paanajärveläistä. Miesten erehdyksen ymmärsi, koska
vapa ja siima näyttivät alaspäin ja kala oli jo yläpuolellani. Siimassa oli pitkä lenkki.
Jalat saivat taas tutun vapinailmiön.
Otin tutisevia, varovaisia taka-askeleita ja yritin saada lenkillä olevaa siimaa kelattua sisään.
Virran paine onneksi piti sen suhteellisen kireällä. Sillä hetkellä tajusin, että perhona
on edelleen huolimattomasti siimaan sitaistu europa 12 ja monella solmulla oleva 0.20 perukkeena. Jalkojen vapina
paheni edelleen. Sain siiman kelattua sisään ja kunnon tuntuman kalaan. Jarrun löysäsin lähes
nollalukemiin ohuen, solmulla olevan perukkeen vuoksi. Kala teki pitkiä syöksyjä välillä
alas ja taas uudestaan ylös, ja aina syöksyn jälkeen se hyppäsi korkealle ilmaan.
Olin väsyttänyt kalaa jo pitkään ja saanut kannustavia kommentteja vastarannalta. Kala tuli
nyt ensimmäistä kertaa niin lähelle, että otin jo koukun selästä. Taimen ei kuitenkaan
ollut vielä valmis antautumaan. Jarru pärisi taas pitkään ennenkuin kala pyörähti
tuttuun tapaansa pinnassa syöksyn jälkeen.
Tajusin, että koukkaus tulisi olemaan ilman apua todella vaikeata, koska en uskaltanut kiristää
jarrua yhtään ja kalaa olisi vaikea saada pysymään koukkausetäisyydellä riittävän
pitkään. Toivoin, että ääneni kuuluisi leirillemme ja ryhdyin huutamaan Jukkaa apuun.
Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Iltaisin pystyi kuitenkin helposti seuraamaan niskan tapahtumia vastarannalta
kuuluvien äänien perusteella. Siksi pyysin vastarannan katselijoita huutamaan kaveriani apuun. Miehet
ryhtyivät toiselta puolelta tekemään työtä käskettynä. Alkoi mahtava vihellys-
ja huutokonsertti, jonka seurauksena Jukka teputti hetken kuluttua rantaan kumisaappaissa. Pienen neuvottelun jälkeen
saappaat ja housut jäivät rannalle ja Jukka hyppäsi lähes ilkosillaan kylmään jokeen.
Vastarannan miehet totesivat Jukalle, että nyt tiedät mitä yhteistä on närhellä ja
perhokalastajalla.
Taimenta ei kuitenkaan kiinnostanut närhen pienet siniset munat, vaan se osoitti jo väsymisen merkkejä
ja tuli ensimmäisen kerran koukkausetäisyydelle. Juuri ratkaisevalla hetkellä Taimen pyörähti
nurinpäin ja koukku vain raapaisi kalan kylkeä. Siima jäi koukun mutkaan ja Taimen syöksyi
rantaheinikkoa pyyhkien alaspäin. Ystävyys oli katkolla! Sydän pomppasi vielä ylemmäs
kurkkuun ja olin varma, että menetimme kalan. Väsyttäjän ja koukkaajan välinen keskustelu
oli täysin painokelvotonta. Onneksi Jukka sai kuitenkin koukun ja siiman erilleen ilman siiman katkeamista.
Kala oli uinut takaisin keskemmälle jokea. Sen syöksyt jäivät jo lyhyiksi ja toisessa koukkauksessa
ei kalalla ollut enää mahdollisuuksia. Ystävyys oli pelastettu. Rannalle nousi kosteahko koukkaaja
ja komea nousutaimen: 3,3 kg, 66 cm. Ensimmäinen pintaperhotaimenemme Kuusingilta.
Kävelimme leirille ja laitoimme kaikki valmiiksi aamun aikaista lähtöä varten. Istuimme nuotiolla
ja pohdimme viikon ja illan tapahtumia. Olimme sinä iltana saaneet taas uskomuksillemme vahvistusta sekä
oppineet myös paljon uutta Kuusingin Taimenista. Opetus No 1: Jos näet parven nousevan, älä
anna periksi. Opetus No 2: Kalan tuikista ei aina voi päätellä onko se harri vai Taimen. Opetus
No 3: Vaikka Kuusinkiin nouseva Taimen ei syö joessa ollessaan, niin se ottaa kuitenkin pintaperhoon. Opetus
No 4: Nouseva Taimen käy "muljaamassa" pinnassa antaen näin merkkejä itsestään.
Kävelin vielä alkuyön hämärissä joen rantaan. Istuskelin rannalla ja katselin niskaa
josta vesi etsiytyy koskeen ja ottaa sieltä vauhtia jaksaakseen virrata taas seuraavan suvannon läpi.
Joki oli kaunis ja tiesin, että tulisin muistamaan tämäniltaisen näytelmän pitkään.
Esitin Kuusingille kolme syvää, nöyrää kiitosta. Viimeisin kiitoksista tuli syvimmältä
sydämestä.
Jari Lehtineva
Reseptit:
Sarvijaakko
koukku: kaksihaara No 6 (Mustad 3582)
hela: helmiäisflashabou (vahvistettu lakalla)
pyrstö: keskellä nippu kotimaista oravaa ja kaksi
grizzle-kukon häkilän ruotoa sidottuna haralleen
kierre: keltainen silkki ja soikea ohut kulta vierekkäin
runko: ruskea ja keltainen polypropyleeni sekoitettuna
häkilä: ruskea kukko
siipi: nippu kotimaista oravaa
pää: musta
Alkuperäinen perho on esitelty Urheilukalastuslehden numerossa 5/94. Siinä pyrstönä ja siipenä
käytetty rämemajavaa, runkona jäniksen karvaa. Flashabou-hela kannattaa todella lakata tai vahvistaa
pikaliimalla, muuten se lähtee helposti irti.
Europa 12
koukku: pintaperhokoukku No 10
Pyrstö: fasaanin pyrstösulan siikasia
runko: fasaanin pyrstösulan siikasia kierrettynä
siipi: naarassorsan rintahöyhen 2 kpl päällekkäin sidottuna
vaakatasoon "ryppyyn" rungon päälle
häkilä: ruskea kukko
Tämä ruotsalaisperho on kuvattu mm. Suomen Kalastavimmat Perhot-kirjassa.
Se on kelvannut tähän saakka kirjolle ja harjukselle erinomaisena vesiperhosjäljitelmänä.
Nyt listaan voi lisätä myös Kuusingin Taimenen.
Päiväkirjamerkinnät:
9.9.1995
Olimme perheitten kanssa yhteisellä kävelyretkellä. Keli oli kuulas ja aurinkoinen. Suomen syksyä
parhaimmillaan. Kävelimme kosken niskalle ja kävimme "tarkkailupuusta" katsomassa niskalle
ja havaitsimme 7 taimenta yhtäaikaa näkyvissä. Tulkitsimme 5 kalan parven nousutaimeniksi ja 2 tummenpaa
asukeiksi. Koko porukan yhteinen kävelyretki keskeytyi Maran ja Jarin osalta välittömästi ja
eikun vapoja hakemaan. Toinen oli vuorotellen puussa antamassa ohjeita ja selostamassa taimenten liikkeitä
kuin urheiluselostaja. Ensimmäisen perhoa seurasi kolme kalaa ja selostaja meinasi tippua tohkeissaan puusta.
Kalat eivät kuitenkaan innostuneet perhosta riittävästi. Tämän jälkeen ei mitään
vaikutusta muilla kuin Pintabomberilla, jonka alla kalat kävivät pyörimässä, mutta eivät
kuitenkaan sitäkään hyväksyneet. Kalat eivät pelänneet kahlaamisen ääntä
tai muitakaan ääniä. Kahlaajasta aiheutuneet aallot kuitenkin pelottivat kalat hetkeksi pois, mutta
nopeasti ne tulivat takaisin. Oli erinomaisen opettavaista seurata kalojen reagointia eri perhoihin ja kalastajien
liikkeisiin. Vielä aamulla olimme näkevinämme kaloista häivähdyksiä, mutta eivät
ne nytkään innostuneet perhoistamme. Hieno kokemus!
10.7.1996
Yläjuoksulla, keli harmaa ja välillä pientä sadetta. Jari sai yläjuoksulta puronsuusta
klo 14.30 tartutettua 2,3 kg:n taimenen ruskeaan sarvijaakkoon. Armotonta vapinaa jaloissa, kun kunnon kala pitkästä
aikaa kiinni. Jukka huutamalla koukkaamaan. Todistajana mies Lohjalta, joka poikansa kanssa tavattiin viikon aikana
usein joella. Illallisena sisäfilepihviä ja valvosipuliperunoita. Iltapalana loimutettua taimenta valkoviinin
kera.
13.7.1996
Päiväreissu yläjuoksulle. Keli taas pilvinen ja harmaa, välillä sadetta. Jari aloitti
kotilampareen niskalta. Kolmannella lyhyellä rullauksella siiman ulosottovaiheessa 2,8 kg:n taimen kiinni
ja taas Sarvijaakkoon. Kellon viisarit osoittivat 12.00. Kala kävi niskalla hyppäämässä.
Nopea jarrun kiristys ettei Taimen mene koskeen. Sen jälkeen kala veti kerran kunnolla ylävirtaan, mutta
väsyi nopeasti ja saalis saatiin koukattua. Vastarannalla kaksi neuvonantajaa "tuhannen päissään".
Jaloissa taas vapinaa kalan tarttuessa, mutta huomattavasti vähemmän kuin edelliskerralla. Tottuukohan
tähän?