|
K a t a j i s t o j e n   r a k e n n u s p ä i v ä k i r j a   k u v i n a S y y s k u u     2 0 1 1 | edellinen kuukausi | - | kalenteriin | - | seuraava kuukausi | |
|
17-18.9.2011 Viikonloppuna sain vihdoin tämänkin projektin päätökseen. Toki vähän pitää vielä maalata, mutta se on varmaan Susannan heiniä.Lauantaina nikkaroin noi portaat valmiiksi ja rahtasin 6 kottikärrykuormaa 0-100 mursketta tienpäästä portaiden alle korotukseksi. Vähän järeää värkkiä ko. tarkoitukseen, mutta muutakaan ei ollut saatavilla ja sitä on meillä paljon liikaa. Sunnuntaina rakensin kaiteet valmiiksi. Susanna maalasi koko komeuden vielä valkoiseksi. Tarkoitus oli että siitä tulee talonpunainen, mutta punaista maalia ei enää ollut eikä budjetti antanut myöten käydä ostamassa, joten maalattiin se valkoiseksi. Nättihän se on noinkin. Portaat tehtiin samalla kaavalla kun pationkin portaat kesäkuussa, eli 120x30 jämätavarasta. Näissä on portaan nousu 17 senttiä. Yläporras on n. 40 senttinen (4 lautaa) ja alaporras 30 senttiä (3 lautaa). Paneeliksi samaa jämäpaneelia, jota on toi kuistinkin alaosa. Miten sitä voikin olla niin paljon ylimääräistä, sitä on kasassa vielä kymmeniä metrejä. Mihin sitä olisi oikein pitänyt taloa rakentaessa laittaa? |