Ilme uusiksi    Lapuan Kauppakatu

ETUSIVU        KAUPPAKATU LEHDISTÖSSÄ       KOSOLAN RISTEYS         2015 
TULOSTETTAVIA KUVIA          KUVIEN SELITYKSIÄ         KAUPUNGIN KAUPPAKATU-SUUNNITELMA

Kaksi LT-konsulttien tekemää havainnekuvaa kaupungin suunnittelemasta Kauppakadusta

Kauppakatua idästä nähtynä
Kommentteja: Kaksikaistainen ajotie on kuitenkin kolmen kaistan levyinen, koska jalankulkusaarekkeet vievät yhden kaistan tilan. Onko tähän ajotien tarpeettomaan levittämiseen päädytty sen takia, että muuten jalkakäytävät vaikuttaisivat ylettömän leveiltä? Lentokentän kiitorataa muistuttavan väylän ilmettä on yritetty kaventaa ja parantaa kahdella valaisinpylväsrivillä, jotka muodostavat tunnelimaisen kehyksen ajotielle. Tätä autiutta ei voi täyttää tehokkaasti millään muulla kuin puurivillä. Sitä ei kuitenkaan ole, koska puiden on katsottu haittaavan kadunvarren kauppojen liiketoimintaa.

Kauppakatua lännestä katsottuna
Kommentteja: Taka-alalla näkyvästä vehreydestä suuri osa on jo kadonnut ja sen paikalla on Pyhälahden kerrostalo. Entisen osuuskaupan edessä jalkakäytävä on erotettu pysäköintipaikoista rivillä matalia tolppia. Autiota, kovaa ja kalseaa. Edistääkö sellainen kaupankäyntiä? Mikä tässä houkuttelee ihmisiä jalkautumaan kadunvarren kauppoihin?