Millainen on keeshond?
Luonne
Keeshond on vilkas, eloisa ja uskollinen omistajalleen.
Keeshond on oppivainen ja helppo kouluttaa. Se sopii hyvin
seura-
ja harrastuskoiraksi esimerkiksi tokoon, agilityyn ja
koiranäyttelyihin. Rodusta löytyy runsaasti toko- ja
agilityvalioita sekä monipuolisia harrastuskoiria.
Säänkestävyys, uskollisuus ja
pitkäikäisyys ovat keeshondin erinomaisia ominaisuuksia.
Vaikka paksun turkkinsa vuoksi kessu viihtyy hyvin ulkona, se ei
seurallisen
luonteensa vuoksi sovellu koko päivän ulkona viettäväksi pihakoiraksi.
Se kiintyy vahvasti
perheeseensä ja tarvitsee perheensä seuraa.
Keeshond on innolla mukana kaikissa talon touhuissa, oli kyseessä
sitten postin haku, pyykin ripustaminen tai piha-askareet. Heikko
tai täysin puuttuva riistavietti tekee
siitä
luonnonystävälle erinomaisen seuralaisen. Alkuperäistä työtään haukulla
ilmoittavana vahtikoirana keeshond toteuttaa edelleen mielellään.
Ulkonäkö
Keeshond on terhakka keskikokoinen pystykorva, jolla on pitkä
kaksinkertainen turkki, pystyt korvat ja selälle
kiertyvä
häntä. Rungon mittasuhteiltaan se on
neliömäinen.
Pää ja selkä ovat tummat, muhkea kaulus ja
selälle
kiertyvä hännän töyhtö
ovat vaalean harmaat. Vaaleaa
silmänympärystä
kehystävät keeshondille tyypilliset mustan karvan muodostamat
silmälasit.
Keeshondin ilme on hymyilevä ja liikkeet vilkkaat.
Jalat
ovat vankkaluustoiset ja kulmaukset kohtuulliset.
Pää on
kiilamainen, ja korvat ovat pienet ja pystyt. Häntä
on selkää vasten tiukasti kiertynyt kippurahäntä. Uroksen
ihanteellinen säkäkorkeus on n. 46 cm, nartun
n. 43 cm. Paino vaihtelee yleisimmin 14-22 kilon välillä.
Rotumääritelmä
Turkinhoito
Keeshondin upea turkki pysyy kunnossa hyvällä
ravinnolla ja sopivissa
elinolosuhteissa
kohtuullisella
vaivannäöllä,
mutta tarvitsee kuitenkin säännöllisen ja perusteellisen
viikottaisen harjaamisen.
Helposti takkuuntuva pentuturkki tulee harjata lähes
päivittäin. Koira
kärsii takkuisesta turkista, joten sen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää
pitää turkinhoito säännöllisenä ja turkki takuttomana. Turkinhoidon yhteydessä tulee
samalla
kiinnitetyksi huomiota koiran koko terveydentilaan, jota turkin ja ihon
kunto usein heijastaa.
Näyttelykuntoon keeshond harjataan
huolellisesti läpi
pohjavillaa myöten. Turkkia ei saa leikata tai käsitellä muulla tavoin.
Ainoastaan kintereiden (takajalkojen alaosa) takaosan hapsottavat karvat
ja tassujen reunat tasoitetaan kevyesti
saksilla. Keeshond pestään tarvittaessa,
yleensä pari
kertaa vuodessa.
Suositeltavia turkinhoitovälineitä ovat
teräspiikkinen
harja, harva kampa, tiheä kampa ja
tassusakset.
Harjan piikkien pituuden on syytä olla noin 2 cm,
eikä
piikkien päissä saa olla muovipampuloita. Sopivia
harjoja saa
mm. rotujärjestön tarvikemyynnistä. Harvaa
kampaa
käytetään mahdollisten takkujen
selvittelyapuna ja
turkin viimeistelyyn. Tiheä kampa on tarkoitettu
korvantaustakarvojen ja tassukarvojen kampaamiseen. Saksia
tarvitaan
tassujen ja kinnerkarvojen siistimiseen ja muotoiluun.
Kuvitettu
artikkeli turkinhoidosta (© Pia Vatanen ja Pauliina
Tuppurainen)
Terveys
Keeshond on suhteellisen terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy yleisimmin
eri syistä
(mm. allergia) johtuvia iho- ja turkkiongelmia.
Rodulla ei ole
sairauksille altistavia äärimmäisiä
rakenteellisia
ominaisuuksia, mutta on kuitenkin suositeltavaa tutkia jalostukseen
käytettävien koirien lonkat, polvet ja kyynärpäät.
Lisäksi
keeshondilla tavataan PHPT-sairautta (primääri lisäkilpirauhasen
liikatoiminta), jonka vastustamiseen on olemassa geenitesti.
Negatiivisiksi testattujen koirien jälkeläiset eivät voi sairastua
PHPT:aan.
Keeshondeilla tavataan yksittäistapauksina mm. epilepsiaa,
kilpirauhasen vajaatoimintaa ja diabetesta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan
riskiä
voidaan ennakoida TGA-testillä, joka suositellaan otettavaksi
jalostuskäyttöön aiotulta koiralta noin 1-2 vuoden iässä.
Sairauksien vastustamisessa on siis kasvattajien lisäksi tärkeä rooli myös pennun ostajilla - on tärkää hankkia pentunsa vain kattavasti terveystutkituista vanhemmista!
Voit lukea
lisää sairauksista keeshondin
jalostuksen tavoiteohjelmasta (tietopaketti mm. terveydestä).
Rodun historiaa
Keeshondin alkuperämaa on Hollanti. Rodun esi-isiä käytettiin haukullaan hälyttävänä
vahtina
jokilaivoilla
ja proomuilla sekä talonvahtina maaseudulla. Keeshond on
sopeutunut asumaan tiiviisti perheen kanssa yhdessä asuntolaivojen
pienissä tiloissa sekä liikkumaan ketterästi
märällä ja liukkaalla laivankannella.
© Larikko
Nykyiseen muotoonsa rotu on kehitetty 1900-luvun alussa Englannissa.
Hollannin kanavilla matkailleet englantilaiset hienostonaiset
ihastuivat proomukoiriin, toivat niitä Englantiin ja
jalostivat ne
sen näköisiksi kuin ne tänä
päivänä
ovat. Englannista rotu on levinnyt muihin maihin, erityisesti
Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Pohjoismaihin.
Saman
tyyppisiä koiria on esiintynyt myös Saksan puolella. Keeshondin saksalaisserkuista
kehittyneet koirat katsotaan nykyään saman rotuisiksi ja niitä
kutsutaan Keski-Euroopassa nimellä wolfspitz.
Ensimmäiset hollanninpystykorvat, kuten keeshondia siihen aikaan
kutsuttiin, toi Suomeen
1957 ansiokas kynologi Lauri Vuolasvirta.
Ensimmäinen
kasvattaja oli tamperelainen Irene Lilja (kennel Alkestitan), josta
tuli Suomen Hollanninpystykorva-yhdistyksen pitkäaikainen
puheenjohtaja ja jalostusvalvoja. Vuonna 1990 rodun nimi muutettiin
kansainvälisesti käytetyksi keeshondiksi ja
yhdistyksen nimi
Suomen Keeshond ry:ksi.
Nykykeeshondit
ovat säilyttäneet hyvin kykynsä toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä. Ne
nauttivat siitä, että saavat vahtia omaa kotiaan ja pihaansa.
Lähde ja lisätietoja: Suomen Keeshond ry.