Katweiler Ekateriina a.k.a Lulu
(BH JK3 AD Katweiler Dioni & FIN MVA BH HK2 RÅTTFÅRDS ARMANI)

Lulu syntyi 22.4.2006 ja saapui meidän perheeseemme 10.6.2006 toiseksi koiraksi jo miehen ikään (12 v.) ehtineen labradorinnoutaja-uros Niittylehdon Mannerheimin kaveriksi. ”Manne" nukkui pois vanhuuden uuvuttamana 27.9.2008, ehtien täyttää 14.9.2006 13 vuotta. Lulun kasvattaja on Sirpa Loven Vantaalta, jolle suuret kiitokset luottamuksesta myydä ihana rottweilernarttu kauas Pohjanmaalle.

Aluksi ajattelin, että Lulun kanssa harrastetaan ihan omaksi iloksi tokoa ja ehkä piipahdettaisiin muutamissa näyttelyissä. Niinhän siinä vaan kävi, että kun antaa pikkusormen, viekin tämä koiraharrastus koko käden.

Pentukurssin jälkeen aloin miettimään, että tokoilu on mukavan tuntuista puuhaa, jota voi myös ihan kotioloissakin treenailla. Minun ja Lulun onni oli, että ensimmäisissä virallisissa kokeissa tuomari ja liikkeenohjaaja kannustivat meitä eteenpäin ja niin olin saanut ”tokotartunnan”. Tästä innostuneena olemmekin Lulun kanssa harrastaneet TK1 ja TK2 arvoisesti lajia.

Tällä hetkellä meillä on kilpailuoikeus voittajaluokassa, josta yritämme sitkeästi ykköstulosta saavuttaaksemme oikeuden tokoilla erikoisvoittajaluokassa.

Ei näyttelyihinkään ollut tarkoitus innostua. Ylihärmän ryhmänäyttelyt kuitenkin jättivät pienen nälän kaihertamaan ja tällä hetkellä näyttelyjä on kierretty 11 näyttelyn verran, kansainvälisistä näyttelyistä ryhmänäyttelyihin. Mukavaa on ollut ja uusia tuttavuuksia on kehän laidalla tullut. Lululla on nyt tarvittavat kolme sertiä, joten näyttelykehät saavat jäädä toistaiseksi palveluskoiraharrastuksen tieltä. Tai vannomatta paras!

Tällä hetkellä treeni-into kohdistuu pk-puolella hakuun, jota olemme harrastaneet SRY:n Etelä-Pohjaanmaan alaosaston puitteissa ja Kauhavan kennelkerhon - tokoa tietysti unohtamatta. Lulu on haukkuilmaisukoira. Mittasimme syksyllä 2009 möllikokeissa hieman harjoituksien tuotoksia ja saimme kasaan 162 pistettä. Tästä on hyvä pyrkiä eteenpäin kohti virallisia pk-kokeita.

Lulun meriittejä ovat: Kauhavan Kennelkerhon vuoden tokokoira 2008 ja SRY:n Etelä-Pohjanmaan vuoden tokokoira 2008. Meriittejä tärkeämpänä meidän koko perheelle on Lulun ihana luonne: rauhallinen, ihmisrakas, itsevarma ja eikä turhia muista koirista välitä. Lulun kanssa on mukava liikkua niin näyttelyissä kuin kokeissakin. Ja autoreissuja tämä neiti rakastaa!

Lopuksi, Eeva Kilpi sen osasi sanoa paremmin…

Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet
ja tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen
sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on,
on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta,
heidän peuhatessaan.
(Eeva Kilpi 1982)

© Konsta Mäenpänen 2009