Takaisin hupijuttujen sisällysluetteloon
Tiede viides- ja kuudesluokkalaisten silmin

Hevosvoima on se määrä energiaa, joka kuluu hevosen siirtämiseen yhdessä sekunnissa 200 metriä.

Kun ihminen kulkee aina vain samaa ympyrää, sanomme häntä hulluksi. Kun planeetat tekevät niin, sanomme niiden olevan kiertoradallaan.

Useimmat kirjat sanovat nykyään että aurinkomme on tähti. Mutta se tietää yhä sen, kuinka muuttua päiväsaikaan auringoksi.

Värähtely on liikettä, joka ei pysty päättämään, mihin suuntaan lähtisi.

Monista kuolleista muinaisuuden eläimistä tuli fossiileja, toiset pitivät parempana muuttua öljyksi.

Tyhjiöt eivät ole mitään. Ne vain mainitaan huomauttaaksemme niille, että tiedämme niiden olevan olemassa.

En ole ihan varma siitä miten pilvet muodostuvat. Pilvet kuitenkin tietävät miten se tehdään, ja sehän se tärkeintä onkin.

Sadeveden tekemiseen tarvitaan kaikkea H:sta O:hon saakka.

Isotermit ja isobaarit ovat vieläkin tärkeämpiä kuin miltä niiden nimet kuulostavat.

Joissain osissa maailmaa on niin kuumaa, että ihmisten on asuttava muualla.

Takaisin hupijuttujen sisällysluetteloon