UUTISET


Aluelupakoulutus Koivusalon tallilla su 29.1. klo 18
Ilmoittautumiset etukäteen Tanja / 050-5513 070

Kisaluvan jo omistavat, laittakaa Tanjalle viestiä/sähköpostia minkä luvan otatte tälle vuotta.



Tiedote tallin joulunajasta
Vakiotunnit jäävät joulutauolle ja viimeiset vakiotunnit ratsastetaan to 22.12.

23.-26.12 on joululoma.

27.-30.12 on mahdollisuus tilata irtotunteja.

Vakiotunnit jatkuvat taas ma 2.1.2012

Ratsastuskoulun oppilaille on harjoituskoulukisat to 29.12, uudessa maneesissa!

Maneesin avajaiset sekä isommat avajaiskilpailut ovat tammi-helmikuussa ja niistä tulee kutsu myöhemmin.


Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!
-Koivusalon Tallin väki



Junnujen pikkujoulu!
¨ Junnujen pikkujoulu järjestetään tallilla sunnuntaina 18.12. klo 18-20. Nyyttikestit, eli jokainen tuo mukanaan herkkuja tarjolle. Tuo myös 5e arvoinen pikkupaketti! Ohjelmassa mm. keppihevoskilpailuja, joten oman keppihevosen voi ottaa mukaan!

Ilmoittautumiset etukäteen tallin seinällä olevaan listaan!



Hienoa menestystä seuran joukkueille Pohjanmaan alueen joukkue-estemestaruuksissa!
Mittelöt käytiin sunnuntaina 21.9. Ylistaron Mäki-Pohdossa. Epuria edustamassa oli yhteensä kolme joukkuetta:

E-PUR I:
90cm: Noora Koivusalo – Toby
90cm: Riina Vainionpää - Celestesia
100cm: Maija-Riikka Pellikka – Nasi
110cm: Joni Koivusalo – Winnie De Pooh G

E-PUR II:
90cm: Piia Nuottivaara – Pepita IV
100cm: Susanna Villanen – Quick Rose
100cm: Tarleena Raatikainen – Fernet Branca
110cm: Suvi-Pauliina Finnilä – Joko Ono H

E-PUR III:
90cm Maria Mehtälä – Sheherazade
100cm Juuso Hämeenniemi – Majalis
110cm Matti Sorvari - Ragnusson
110cm Mia Rintasalo – Lovely Painted

Epurin I. joukkue voitti mestaruuksissa kultaa! Ja Epurin III. joukkue tuli upeasti toiseksi! Epurin II. joukkue tuli hienosti 7. sijalle, joukkueita ollessa yhteensä 17kpl!

Onnittelut kaikille!      Katso tulokset myös KIPA.



Mia Rintasalo ratsasti upeasti Tapiola Pankki Nuorten GP -voittoon Salossa!
ISOT onnittelut Mialle!
Lue tarkemmin SRL:n sivuilta.



Huomio Epurin kilpailevat ratsukot!
Joukkuemestaruudet järjestetään Ylistarossa 6.8., ja jos olet halukas osallistumaan joukkueisiin, niin laita sähköpostia Paula Erkkilälle! paula.erkkila@nic.fi

Seuran jäseniä pyydetään lähettämään myös sähköpostiosoitteitaan postituslistoja varten (erityisesti kilpailevat jäsenet), osoitteeseen koivusalon.talli@netikka.fi



Vakiotunti varaukset kaudelle 2011-2012

» Vakiotunnit alkavat viikolla 33 eli ma 15.8. ja jatkuvat toukokuun loppuun 2012.

» Vakiotuntilaiset ratsastavat säännöllisesti viikottain tai joka toinen viikko tasoryhmissä.

» Peruutukset tehtävä viimeistään klo 12 mennessä ratsastuspäivänä. Liian myöhään perutuista tai perumatta jätetyistä tunneista veloitamme normaalin tuntihinnan.

» Edellytämme että kaikilla vakiotunneilla ratsastavilla on joko SRL:n seurajäsenyys (esim. E-Pur) tai Green Card. Tämä ei koske talutustuntilaisia. Tästä tarkempia tietoja saat opettajilta.

» Vakiotunti varauksia otetaan vastaan 1.8. klo 9-17 (vanhat oppilaat) ja 2.8. klo 9-17 (uudet oppilaat)

» Emme ota vastaan sähköpostilla lähetettyjä varauksia.

» Varaukset puhelimitse, vanhat oppilaat voivat varata myös tekstiviestillä.

Tanja 050-5513070
Katja 050-5493608



Epurin vuosikokouksessa 6.2.2011 palkitut ratsastajat:

Paras seniori: Sanna Lahdensuo
Paras juniori: Mia Rintasalo

Omalla tasollaan hienosti pärjänneitä ratsastajia muistettiin kannustuspalkinnolla:
Joni Koivusalo, Suvi-Pauliina Suolahti, Hanna-Maija Autio, Tuulia Kaunismäki, Aleksi Mehtälä, Maria Mehtälä, Tiia Rissanen

Epurin voitokas joukkue aluemestaruuksissa palkittiin myös:
Senni Kujala ,Reetta Kuivamäki, Kimi-Petteri Porthan, Matti Sorvari

Muut palkittavat:
Vuoden heppaäiti; Arja Tynjälä
Vuoden tuntiratsastaja; Tavoitteellinen ja ahkera tuntilainen, sekä kiinnostunut kilpailemisestakin: Lea Mehtälä
Ryhtipalkinto; innostunut harrastuksesta, sekä avulias ja ystävällinen: Maria Äystö ja Minttu-Maija Koivusalo



Tervetuloa Etelä-pohjanmaanurheiluratsastajat ry:n vuosikokoukseen 6.2.2011 klo 18 alkaen.
Kokouspidetään Koivusalon tallilla, vanhassa tuvassa os. Koivusalontie 65 60420Seinäjoki. Esillä yhdistys-sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat sekä kaudella2010 menestyneiden ratsastajien palkitseminen.
- Johtokunta



TALLIN JOULU

Santeri ja Bella

Pikkujunnujen pikkujoulut järjestetään tallilla maanantaina 20.12 klo 18-20. Ohjelmassa leikkejä, yhdessäoloa ja syötäväksi pientä naposteltavaa.

Joulunajan tunnit: Viimeiset vakiotunnit ratsastetaan sunnuntaina 19.12. Joulunaikana mahdollisuus irtotunteihin soittamalla ja varaamalla ajan (23.12-26.12 sekä 31.12-2.1 EI tunteja).

Vakiotunnit jatkuvat maanantaina 3.1.2011. Loppiaisena to 6.1 vakiotunnit ratsastetaan jo päivällä, kellonajat ilmoitetaan erikseen.

Perinteinen aattoaamunratsastus tallin omalle väelle ja yksityishevosten omistajille jouluaattona klo 9.

Harjoituskilpailut kouluratsastuksessa järjestetään ti 21.12 sekä ke 22.12. (Katso lisää Kilpailut)




Sennujen pikkujoulut!
Senioreiden pikkujoulut ovat sunnuntaina 5.12. klo 18.00 alkaen Uppalan kartanossa Seinäjoella.
Illalliskortin hinta on 28e. Sitovat ilmoittautumiset Tanja / 050-5513070 ma 22.11. mennessä, ja mainitse jos sinulla on jokin erityisruokavalio (kasvis ym.).



Hienoa menestystä kilpakentiltä!
Nina Niemi voitti Pikku-Timantilla piensuomenhevosten estemestaruuden ja Joni Koivusalo voitti junioricupin Hertalla!
Onnittelut!



Retki Helsinki International Horse Showhun!
Koivusalon Talli ja Epur järjestävät retken Helsinkiin, Hartwall Areenalle katsomaan ratsastuskilpailuja lauantaina 23.10 klo 12- 18.30 Gran Prix –näytökseen.

Näytöksessä ohjelmassa silloin:
- Tapiola Small Tour Final Dressage , kouluratsastusta
- Helsinki Grand Prix 160cm
- International Zûrich 140 cm
- Dressage Talents Show

Matkaan lähdemme aamusta 7.38 junalla, ja perillä Pasilassa olemme n 10.50 ja takaisin tulemme näytöksen jälkeen junalla joka lähtee Pasilasta n. 18.36 ja on Seinäjoella n 21.04.

Junamatkan hinta on vain 50e meno-paluu aikuisilta ja alle 16v 25e!
Eli nyt kannattaa lähteä reissuun mukaan vaikka vain shoppailemaan isoolle kirkolle! Ratsastusporukalle on varattu oma junanvaunu joten retki tulee olemaan senkinpuolesta mukava.

Näytökseen on saatavilla erihintaisia lippuja, riippuen paikasta katsomossa:
Fanikatsomoon ( alle 19v) 19e
Kulmakatsomo 59e
Pitkänsivun katsomo 69e
Perhelippu 4 henk ( sis 2-3 alle 16v) 200e

Nyt mahdollisimman pikaisesti ilmoittautumisia retkelle että päästään varaamaan lippuja!



E-Pur voitti esteratsastuksen joukkuealuemestaruuskultaa!

Kultamitalistit

7.8.2010 järjestettiin Ylistaron Mäki-Pohdossa vuotuiset Pohjanmaan alueen esteratsastuksen joukkuekilpailut. Ilma oli kaunis ja iltapäivällä jo turhankin kuuma. Väkeä oli saapunut mukavasti kannustamaan kisaajia ja nauttimaan hienoista suorituksista. Kilapailu käytiin 3-4 henkisin joukkuein 90, 100 ja 110 cm luokissa. Joukkueita oli ilmoittautunut mukaan 10 , Myralta ja EPUR:ilta 2 joukkuetta.

EPUR I:
90cm Elviira Porthan - König's Lieb ja Ansa Tynjälä - Jessie
100cm Pia Nuottivaara - Lillebror
110cm Susanna Villanen - Quick-Rose

EPUR II:
90cm Kimi-Petteri Porthan - Reval ja Senni Kujala - Faraonas
100cm Reetta Kuivamäki- Lacarno
110cm Matti Sorvari - Ragnusson

Kisa alkoi tasaisena. 90cm luokan jälkeen oli vielä 6 joukkuetta mukana 0-tuloksella, myös molemmat EPUR:in joukkueet. EPUR I:n avaaja Elviira ja Lyyli ratsastivat hyvän radan, mutta saivat harmilliset 4 virhepistettä. Ansa Jessie -ponillaan piti joukkueen mukana kisassa puhtaalla suorituksella. EPUR II Kimi ja Reino saivat 26 vp., mutta Senni ja Fabe selvittivät radan puhtaasti -ja hymy oli sen mukainen.

Metrin luokan selvitti 0-tuloksella 5 joukkuetta( Laratilla 4 vp 90-luokasta). Piia ja Bruno aloittivat hienosti radan, mutta toiseksi viimeinen aaltoeste oli paha: 5 vp. EPUR II:n edustajat Reetta ja Lassi olivat nyt tiukan paikan edessä, sillä heillä oli mahdollisuus pitää EPUR vielä mukana mitalitaistossa. Ratsukko selvitti radan ilman virheitä ja ratsatajan helpotus oli viimeisen esteen jälkeen silminnähtävää. Omat kannattajat hurrasivat. 110cm: Mukana oli mitaleista ratsastamassa enää 4 joukkuetta: EPUR II; Ilmajoen Ratsastajat, Pietarsaaren Ratsastajat ja Myrkyn Ratsastajat I. ( Mitalikisan ulkopuolella EPUR I Susanna ja Quick-Rose selvittivät radan 8 virhepisteellä.)

Pietarsaaren edustaja Frida Fredrikson ratsasti ensimmäisenä, 4 virhepistettä, Ilmajoen Laura Koivula- puhdas rata, samoin EPUR II:n ankkuri Matti Sorvari. Myrat I Stefanie Storhannus ratsasti mitalikisassa viimeisenä, 4 virhepistettä. Kulta oli siis kahden kauppa ja siitä piti uusiman. Jännitys tiivistyi. Ilmajoen edustaja meni uusinnan puhtaasti aikaan 43,46. Kullan ratkaisisi Matin uusintaratsastus. Paineita hänelle kasasi myös kenttäkuulutus, joka jopa kesken radan hehkutti Matin ratkaisjan roolia. Ratsukko kesti paineet hienosti: puhdas rata ja upea aika 37,51, lähes 6 sekuntia nopeampi kuin Ilmajoen ankkurilla. EPUR II toi kullan 'kotiin'!Palkinnoksi tuli tietysti kunniaa ja mainetta sekä myös hevosille hienot loimet ja ruusuke . Ratsastajat saivat kultaiset mitalit kaulaansa.

Hieno päivä, hieno kisa!! Onnea kultamitalisteille!



Viikoilla 32 ja 33 on mahdollisuus varata irtotunteja. Vakiotunnit alkavat viikolla 34.
Elokuun ajan tallilla työssäoppimassa ratsastuksenohjaaja -opiskelija Maija Prusti.



Kilpailumenestystä esteradoilta!
Mia Rintasalo ratsasti hevosella Unique upeasti neljänneksi junioreiden esteratsastuksen suomenmestaruuskilpailuissa Hangossa 23-25.7. Kilpailu koostui kolmesta osakilpailusta jossa viimeisenä päivänä esteet nousivat jo 140cm tasolle. Kilpailu oli varsin tiukka, koska Mialla oli lopputuloksissa vain 0,5 pisteen ero Pronssimitaliin. Onnea hienosta suorituksesta!

Samana viikonloppuna ratsastettiin kansalliset esteratsastuskilpailut Korpilahdella, missä oli epurilaisilla mukava menestyminen; Sanna Lahdensuo otti mm. 120 cm kaksoisvoiton hevosilla Rigma ja selection. Joni Koivusalo nappasi hienosti kaksi kakkossijaa 130cm luokista, joista toisessa epurilaiset ottivat kaksoisvoiton Noora Erkkilän ratsastaessa hevosella Ramoon voittoon. Lisäksi tuli muille epurilaisille paljon sijoituksia muista luokista.

Uudessakaarlepyyssä ratsastettiin kansalliset esteratsastuskilpailut 17-18.7. Menestystä kilpailuissa tuli mm. Topi Rissaselle joka sijoittui hevosella Fiesta 110cm luokassa toiseksi ja myös Lennon Chemissiolla hän ratsasti toiseksi Junioricupin osakilpailussa tasolla 115cm-120cm. Sanna Lahdensuo nappasi kaksoisvoiton 115-120cm tasolla ratsastetussa amatöörisarjan osakilpailussa.

11.7 oli Korsnäsissä aluekilpailut missä voittoon ratsasti metrin luokassa Ansa Tynjälä ponilla Sheherazade.

Katso tulokset KIPA



Kökkäväkeä kaivataan 13-15.8.!
E-Pur järjestää yhdessä Ilmajoen ratsastajien (IR) kanssa 13-15.8. ponien SM-estekilpailut Alahärmän Power Parkissa, jonne kaivataan epurilaisia kökkätyöhön mm. toimihenkilöiksi radalle, sekä rataa rakentamaan.
Ilmoittautumiset Tanjalle / 050-5513070.



Tuntiratsastajien mestaruuskilpailut 13.5.2010
Helatorstaina järjestettiin Pohjanmaan alueen tuntiratsastajien mestaruuskilpailut Koivusalon tallilla. Tallin ratsukot menestyivät hienosti kilpailuissa, ja jokainen suoritti oman osuutensa mallikkaasti.

Junioreissa Koivusalon tallia edustivat seuraavat ratsukot:
Aleksi Mehtälä – Isaac King
Maria Mehtälä – Poltti
Niina Lähde – Sweet Dreams
Pauliina Ketola – Parolanta
Reetta Hassinen – Mohikaan


Senioreissa kilpailivat:
Tuulia Kaunismäki – Pandur
Hanna-Maija Autio – Sylvia Midsummer
Pauliina Lahtinen - Fieldwood's Flash
Nina Anttila – Cara Mio


(Lentsu joutui harmillisesti jättämään kilpailun kesken verryttelyn aikana harmillisesti, Bertan yllättävän ontumisen vuoksi).

Sää suosi tänä vuonna kilpailuja harvinaisen hyvin; aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli reippaasti plussan puolella ! Ratsukot treenasivat kilpailuihin hieman vaihtelevasti, mm. Tuulia hyppäsi Paten selkään suoraan koulunpenkiltä. Kaikki lähtivät kilpailuihin kuitenkin hyvin mielin, sillä jokainen oli tainnut saada mieluisan ratsun itselleen. Asenteena kuitenkin oli se, että kokemusta rikkaampana ainakin jos ei muuta!

Kilpailupäivä aloitettiin junioreiden kouluosuudella, jossa ratana oli K.N. Special. Maria sijoittui Poltilla hienosti 3. ja Aleksi Iisulla jaetulle 4. sijalle. Niina, Reetta ja Pauliina ratsastivat myös hienosti tasaiset radat (taisi ratsastajia enemmän jännittää kouluaidat, kuin hevosia..), mutta pisteet eivät riittäneet sijoille asti. Junioreiden kouluosuuden jälkeen oli vuorossa senioreiden osuus, missä ratsastettiin sama koulurata. Hannis sijoittui luokassa 3. Sylvillä saaden samat prosentit toiseksi tulleen ratsukon kanssa. Tuulia suoritti Paten kanssa tasaisen radan tullen luokassa 6. (taisi Patekin pitkästä aikaa käyttäytyä asiallisesti kouluaitojen sisällä..). Konkarit Niina ja Kamu ratsastivat myös hyvän radan, kuin myös Pauliina Salamalla. Salamalla taisi olla tallin ratsuista vähiten kilpailukokemusta, ja käyttäytyi silti kylmän viileästi kouluradalla. Pauliina ja Salama saivatkin kannustuspalkinnon kouluosuudelta!

Kouluosuuden jälkeen oli vuorossa junioreiden esteosuus. Aleksi voitti Iisun kanssa luokan nopeimmalla ajalla, Niinan sijoittuessa Villellä hienosti 2. ! Myös Maria ratsasti Poltin kanssa virheettömän radan, Pauliinan ja Nannan saadessa harmilliset 4vp uusinnasta ja Reetan Tompalla saadessa 4vp perusradalla. Senioreiden esteosuudessa nähtiin myös hienoja suorituksia. Hannis voitti Sylvillä luokan, Tuulian sijoittuessa Patella 2. niukasti hitaammalla ajalla! Pauliina sijoittui hienosti Salamalla 4. luokassa. Nina ja Kamu saivat harmilliset 4vp uusinnassa.

Yhteistuloksia jännitettiin ja yhteensä 4 mitalia saavutettiin kilpailuissa! Junioreiden palkintojen jaossa Aleksi sai kaulaansa kirkkaimman mitalin, eli he voittivat Iisun kanssa mestaruuskultaa! Maria ja Poltti puolestaan saivat pronssia! Senioreiden palkintojenjaossa puolestaan Hannis ja Sylvi saivat mestaruuskultaa, Tuulian ja Paten saadessa pronssia! Menestys oli siis hienoa, kaikkiin suorituksiin saatiin olla tyytyväisiä, joten tästä on hyvä jatkaa!

Kiitokset kilpailijoille, kökkäväelle, sekä kilpailujen järjestäjille!

Ja ennen kaikkea onnittelut mitalisteille, sekä muille sijoittuneille!

Katso tulokset KIPA



Menestystä kilpailukentiltä !
Sunnuntaina 18.4 ratsastettiin aluehallimestaruudet Myrkyssä. Päivä alkoi EPURilaisten osalta hienosti, kun Suvi-Pauliina Suolahti ja Joksu voittivat nuorten hevosten 90cm tasolla ratsastetussa luokassa hallimestaruuskultaa! Suomenhevosten mestaruusluokka ratsastettiin samalla tasolla kun nuorten hevosten luokka, josta ei mitalia tullut Matti Sorvarin hävitessä pronssimitalin vain hieman hitaamalla ajalla.

Juniorimestaruuteen, jonka estekorkeus oli 100cm osallistui EPURilaisista kaksi ratsukkoa, Mirka Salo ja Ikke, sekä Elviira Porthan ja Lyyli. Elviiralle tuli perusradalta harmittava 4vp, ja Mirka ja Ikke saivat hopeaa. Seniorimestaruudessa estekorkeus oli 110cm, josta tuli jälleen hienoa menestystä Matin voittaessa Ragnussonin kanssa hopeaa, ja Ida Leinon sekä Tarleena Raatikaisen ratsastaessa hienot radat, mutta aika ei harmillisesti riittänyt mitaleille asti. Luokkaan osallistui myös Viliina Porthan Irmalla tuloksena perusradalta 8vp. Myös hallimestaruuksien yhteydessä ratsastetuissa avoimissa luokissa nähtiin EPURilaisilta hienoja suorituksia, mm. Viliinan ja Irman voitto 100cm luokassa sekä Mia Rintasalon ja Pekan 3. sija 120cm luokassa.

Onnittelut mitalisteille !



Seuratakeista kiinnostuneet huomio!
Uusi seuratakki on pusakkamallinen fleecevuorella, väreinä tummansininen ja ruskea. Takin hinta tulee olemaan max. 65€, riippuen tilattavasta määrästä (oletettavasti siis hinta tulee olemaan halvempi). Takkia voi käydä sovittamassa tallilla, tai Horse Shop -liikkeessä (Ti klo 17-18.30 ja La 10-15).



Kisaajat huomio!
Laita Tanjalle viestiä otatko Alue- vai Kansallisen kilpailuluvan kaudelle 2010 !



HEPPAKERHO
Kaikki pienet ja vähän isommatkin heppahöperöt, sekä omasta hoitohevosesta kiinnostuneet tytöt ja pojat, nyt mukaan heppakerhoon! Harjoittelemme heppakerhossa hevosen hoidon alkeita, sekä varusteiden huoltoa. Isommilla kerholaisilla on mahdollisuus saada oma hoitohevonen kerhon päätyttyä!

Kerho on ilmainen, kerhossa EI ratsasteta!
Heppakerho kokoontuu joka lauantai klo 15-16.30, ellei toisin ilmoiteta!

Jos on kysyttävää, voit soittaa Emilialle: 044-0202536

Terveisin kerho-ohjaajat: Emilia, Jenna, Maria, (Aleksi)



E-Pur Ry:n vuosikokouksessa palkitut
Esteratsastuksessa parhaana juniorina palkittiin Mia Rintasalo, parhaana seniorina Noora Erkkilä, sekä poniratsastajana Noora Koivusalo. Kouluratsastuksessa palkittiin parhaimpana juniorina Ida-Sofia Leino, ja parhaana seniorina Katja Koivusalo. Lisäksi palkittiin kannustuspalkinnoilla muita hienosti pärjänneitä seuran kilpailijoita.

Vuoden Epurilaisena palkittiin Hanna-Maija Autio, ja vuoden kökkätyöläisenä Marika Punkari. Vuoden heppa-äitinä palkittiin Marita Salo, sekä ryhtipalkinnon sai Aleksi Mehtälä.