fordracing

Ralliautot 1/43

Linkkejä 

Photos

Rallia osa I

RC-autot 

 



UUTISET / Rallia osa II

Ralli ja Rallisprint kilpailut ja tapahtumat:

Tämä sivusto käsittelee tiedotteet kilpailuista ja tapahtumista joissa olemme olleet mukana.


Olimme ilmoittautuneet Laihian rallisprinttiin 16.9.2007, mutta moottorissa havaittu öljyvuoto esti osallistumisen kilpailuun, jossa lähtönumeromme olisi ollut 74.

Joten joudumme yrittämään uudestaan jossakin toisessa kilpailussa vuoden 2009 puolella !!!!  


No niin Sierra on käytetty ensimmäisen kerran säädöissä ja saimme havaita moottorin puolella muutamia puutteita ja muutoksen tarpeita. Auto oli onneksi aika hyvin säädöissä valmiiksi joten hirveitä muutoksia emme tarvitse. Voimme vain todeta että onneksemme emme olleet ajaneet autolla vielä kilpaa…. Yritämme saada autoon vielä kaikki tarvittavat osat ajoissa, jotta voisimme osallistua rallisprinttiin 15.2.09.


Olemme vihdoin ja viimein mukana ensimmäisessä kilpailussa sitten vuoden 1994. Elikkäs suurin piirtein laskettuna 15 vuotta meni ennen kuin päästään uudelleen kilpailemaan. Olemme siis mukana 15.2.09 ajettavassa Kärppämäkisprintissä numerolla 50. Kilpailupaikka sijaitsee Kauhavalla ja ensimmäinen auto starttaa klo 11.00. Toivotaan että kaikki sujuu ongelmitta ja saamme suoritettua auton ensimmäiset kisatestit onnellisesti….. Tervetuloa katsomaan jos liikutte Kauhavan suunnalla.

Kärppämäkisprint 15.2.09 on nyt ajettu ja se meni vähän enempi vähempi penkin alle. Ensimmäisellä kierroksella meni kaikki risteykset ” puihin ” koska vaihteisto aiheutti pientä hämminkiä ja vaihteita ei meinannut löytyä millään ja kun vaihde löytyi niin aikaa oli jo tuhrautunut turhan paljon. Toisella kierroksella mentiikin sitten jo hankeen ensimmäisessä kunnon mutkassa, etupyörä haukkasi lumeen ja sitten jo olikin pakki päällä ja aikaa tuhrautui jälleen. sierra1.jpg Ainoa positiivinen asia oli että mitään ei hajonnut ja auto toimii suhteellisen hyvin. Se nyt myös tuli selväksi ettei pieni ja ahdas ränni sovellu autolle ollenkaan. Se ei mahdu spooriin ja sitten välitys on sen verranpitkä ettei paljon vaihtamista tarvita. Mutta eka kisa on takana ja rupeamme valmistelemaan autoa kesän kisoja varten. Kuvia löytyy Kärppämäki kuvat 2009 .

 

                                         Kärppämäkivideo 1.                Kärppämäkivideo 2.


Jalasjärvisprint 5.7.09 on nyt takana päin ja ei se onni ole nyt matkassa millään. Päätin ennen kisaa jo, että otan varman päälle ja testaan autoa nopeammalla tiellä ja kuinkas kävikään. Hitaan pikkutien alun varmistelun jälkeen ajattelin, että nyt näkee kuinka auto menee ison tien osuudella, niin risteyksen jälkeisen kiihdytyksen aikana kuului pamaus ja luulin kardaanin hajonneen autoon tulleen tärinän johdosta mutta, mutta…. Rupesin ajamaan hissukseen kohti maalia ja sain havaita, että laturin valo palaa ja auton lämmöt olivat tapissa joten arvasin, että konehuoneessa on tapahtunut se pamaus. Ajoin siitä huolimatta varikolle, koska huomasin öljynpaineiden olevan ok ja autosta ei tullut savua, ainoastaan oli järkyttävä tärinä. Ajoin auton suoraan trailerille ja avasin konepellin ja vika löytyi heti. Vedet kiehui ja tulivat pihalle ja kampiakselilla laturinhihnapyörä palasina. Lomalla täytyy hieman tutkia vaurioita ja katsoa kuinka kallis remontti tulee, mutta ainakin nyt on varmaa se, että todennäköisesti seuraava kisa ajetaan vasta 2011 tai 2012. Tästä johtuen kiitokset kaikille avustajille ja kannustajille…. palataan taas kuvioihin kun aika näyttää…..

                                                                        Jalasjärvivideo


Seuraavaksi ohjelmassamme on VM Motorsport Show Helsingin messukeskuksessa 8 – 9.1.2011. Autonkunnostus ja muutostyöt veivät sen verran aikaa ja rahaa, että vasta nyt pääsemme taas osallistumaan johonkin tapahtumaan. Kiitokset tästä kuuluvat yhteistyökumppaneillemme, jotka mahdollistavat tämän näyttelyyn osallistumisen. Tervetuloa osastollemme morjestamaan ja tutustumaan tarjontaamme osastollamme.

Näyttely on ohi ja mielestämme sujui osaltamme hyvin. Autoa ja esillä olleita tuotteita kohtaan oli kiinnostusta, joten näyttely oli onnistunut. Kokonaisuutena näyttely oli mielestämme köyhä, koska yksityiset puuttuivat lähes kokonaan. Toivottavasti järjestäjä miettii mikä meni pieleen ja miten saadaan lisää autoja ja osallistujia näyttelyyn. Toinen mikä tuli esille lähtiessä näyttelystä oli Messukeskuksen välinpitämättömyys osallistujien lastaus ja purkua kohtaan, piha-alueella oli järkyttävän paljon lunta ja sitä lapioitiin kulkualueelle lisää talon katolta, kuten oli myös alapihalla aurattu lumet trailereiden eteen. Tästä johtuen kuulimme jo lausuntoja, että ” emme ikinä tule Helsinkiin enää ” tämäkö on hyvä mielikuva joka jää osallistujille näyttelystä ? Noh kaipa toiset oli kuitenkin tyytyväisiä ja osallistuvat näyttelyihin Suomessa edelleen kaupallisista syistä. Seuraavaksi yritämme taas päästä kilpailemaan jonnekin….

vms1.jpg       vms2.jpg


Back to top