KUN MAKEA HIMOTTAA!!!

 

 

Miten löytää keinot makeannälän taltuttamiseen muuten, kuin suklaata tai täytekeksejä ahmimalla?

 

Kaikilla ihmisillä on synnynnäinen taipumus tykätä makeasta, sanoo dosentti Raimo Lappalainen Tampereen yliopistosta. Makea on luonnossa turvallista, jo äidinmaito on makeaa. Makeanhalun voimakkuudessa sen sijaan on yksilöllisiä eroja ja siihen voi myös vaikuttaa itse. Jos makeaa on paljon tarjoilla, sitä tulee myös nautituksi, ja kun sitä syö usein, voi mieltymys voimistua. Mieltymys voi kasvaa myös siitä, että makeaa syö nälissään (nopea energiansaanti = makea alkaa maistua entistä paremmalta).

 

Sokeri sinänsä ei ole vaarallista (4 kcal/gr). Ihmiset kuitenkin pitävät sokerin ja rasvan (9 kcal/gr)  yhdistelmästä vielä enemmän kuin sokerista ja tämä yhdistelmä voi johtaa liikaan energiansaantiin ja painonnousuun.

 

Makeanhalua voi yrittää hillitä sillä, ettei pidä makeita tuotteita saatavilla, mutta se ei muuta makeannälän tunnetta. Keinotekoiset makeutusaineet tehoavat makeannälkään, mutta sokeria isompi ongelma jää jäljelle, sillä makeassa on usein myös rasvaa. Makea peittää  rasvan maun, joten sen määrää on vaikea arvioida.

Makeanhaluaan voi testata. Yksi tapa on ajatella makeaa ja tutkia, millaisia reaktioita se synnyttää. Jos pelkkä ajatteleminen tuntuu hyvältä, syömisen hallinta on vaikeaa (Totisesti, huom. KR). Voit myös kokeilla käytännössä. Mennään kaupassa karkkihyllyn luo ja tutkitaan omia tunteita: miltä makeannälkä tuntuu, mitä minussa tapahtuu (En voi tehdä ottamatta jotain sieltä mukaan, huom.KR).

Makeanhalun tunnetta on hyvä harjoitella hallitsemaan: tahallaan aiheutettua mielitekoa ei pyritäkään poistamaan syömällä, vaan annetaan sen mennä ohi itsestään. Useimmiten se ajan kuluessa ainakin heikkenee. Samalla opimme huomaamaan, että makeanhalun tunne ja makean syöminen ovat kaksi eri asiaa.

 

Makealla osoitetaan huomiota ja rakkautta ja sillä palkitaan. Makean syöminen aiheuttaa mielihyvää. Se voi toimia myös tunteidenhallinnan keinona kun on paha olla tai stressi painaa. Se on kuitenkin huono keino viimeksi mainittuun olotilaan. Pahimmillaan makeiden syöminen pahaan oloon voi johtaa ahmimiseen ja oksentamiseen, seuraa syyllisyys ja masennus. VARO SIIS.

 

Makeaa tulee toki voida syödä ilman syyllisyyden tunnetta ja siitä nauttien. Emme välttämättä tarvitse rasvaista makeaa, vaan samettista makeaa. Kevyidenkin herkkujen tulee antaa sama tyydytys kuin energiapommien, sanoo Painonvartijoiden Riitta Rantanen. Esimerkkeinä kauppatuotteista ovat keinomakeutetut, rasvattomat jogurtit ja rahkat ja Options-maustekaakaojauhe.

Makeannälkää ei pidä tyydyttää keskittymättä, ohimennen. Ota makea syötävä, kaivaudu sohvannurkkaan, keskity ja ota kaikki irti syömisen tuottamasta nautinnosta - hyvällä omallatunnolla. Yksi suklaapalanenkin riittää, älä imeksi vaan anna sen sulaa.

Ruokavalion kevetessä makeannälkä vähenee ja tyydyttyy entistä vähemmällä. Joskus apua voi saada myös kromitableteista (kromi säätelee elimistön sokeritasapainoa ja hillitsee verensokerin heilahteluista johtuvaa makeannälkää).

 

YHTEENVETONA - NAUTI HALLITUSTI

 

·       Harjoittele hallitsemaan makeanhaluasi. Mieliteko ei tarkoita, että pitää syödä. Anna sen mennä ohitse itsestään

·       Makeannälän yllättäessä juo kokeeksi lasi vettä. Auttaa usein hetkeksi

·       Kokeile kevytvirkistysjuomaa tai Valion makeuttamatonta mehukeittoa marjojen kanssa tai ilman

·       Syö vain yhtä makeaa kerrallaan, niin kyllästyt nopeammin kuin vaihtelemalla

·       Valitse sellaiset makeat ruoat, joiden samettinen rakenne ei perustu rasvaan (kevytjäätelöt, marjarahkat, jogurtit, hedelmät marjat). Lue tuoteselosteet

·       Makeaa syödessä älä tee muuta, vaan keskity nauttimiseen

·       Ruokavalion kevetessä makeannälkäkin tyydyttyy entistä vähemmästä

·       Nauti makeasta ilman syyllisyydentunteita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähde: Tuire Kansanen-Apua, tekee mieli makeaa!, Pirkka 8/2001

 

Tässä joitakin Painonvartijoiden sivuilta poimimiani makeareseptejä. Montignac-dieetin linkkisivulta löytyy lisää reseptejä makeannälkäisille samoin kuin varmasti Painonvartijoiden sivuilta.

 

Makoisa marjapiirakka
 


Taikina:
2 kananmunaa
1 dl ruisjauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl (150 g) maitorahkaa
2 tl leivinjauhetta
2-3 rkl makeutusjauhetta
Vuoan voiteluun:
2 tl ruokaöljyä
Täyte:
5 dl marjoja tai 2 1/2 dl marjoja ja 2 omenaa
7-8 rkl makeutusjauhetta
2 tl kanelia, jos käytät omenaa
Kiille:
2 liivatelehteä
1/2 dl omenamehua

1.      Sekoita kaikki taikinan aineet keskenään ja lusikoi taikina öljytyn piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat tai raastetut tai viipaloidut omenat taikinan päälle ja mausta makeutusjauheella sekä kanelilla, jos käytät täytteeseen omenaa.

2.      Paista 175 asteen uuninlämmössä noin 45 minuuttia.
Anna jäähtyä.

3.      Pane liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Puserra ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumennettuun omenamehuun. Levitä kiille pullasiveltimellä marjojen päälle ja anna hyytyä viileässä.

Pisteitä/annos:
marjapiirakka 1,5 marja-omenapiirakka: 2

Pisteitä/ohje:
marjapiirakka 12 marja-omenapiirakka: 14

Suklaamousse
 

 

 


2 liivatelehteä
0,5 dl kiehuvaa vettä
1,5 dl rasvatonta maitoa
1 dl sokeria
0,5 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
100 g maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa enintään 15 %) huoneenlämpöisenä

Koristeluun:
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa enintään 15 %) huoneenlämpöisenä
2 tl rasvatonta maitoa
1 tl vanilliinisokeria
20 g maitosuklaata rouhittuna

1.      Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos maitoon. Hyydytä seosta jääkaapissa noin 30 minuuttia, kunnes se on kiinteää.

2.      Vatkaa maitohyytelö esimerkiksi sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri, kaakaojauhe ja tuorejuusto ja jatka vatkaamista, kunnes seos on tasaista. Lusikoi seos annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään
1 tunti.

3.      Valmista tuorejuustokoristetahna sekoittamalla tuorejuusto, maito ja vanilliinisokeri tasaiseksi seokseksi. Koristele suklaa-mousseannokset nokareella tuorejuustotahnaa ja ripottele pinnalle rouhittua suklaata.

4 annosta

Yksi annos: 4

Mustikkahyytelö 

 


1 l vähäkalorista mustikkakeittoa huoneenlämpöisenä
1 dl sitruunamehua
1 dl tai maun mukaan makeutusainetta
4 rkl liivatejauhetta
marjoja koristeluun

Laita mustikkakeitto kulhoon ja lisää makeutusaine.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sekoita liivatejauhe nopeasti sitruunamehuun. Kaada sitruunamehu mustikkakeiton joukkoon ja sekoita hyvin. Kastele teflonkakkuvuoka kylmällä vedellä ja kaada mustikkakeitto vuokaan. Laita jääkaappiin hyytelöitymään ainakin 4 tunniksi, mieluiten koko yöksi. Pidä kakkuvuokaa hetken aikaa kuumassa vedessä, että hyytelö helpommin irtoaisi vuoasta ja kumoa hyytelö tarjoiluvadille. Koristele marjoilla.

Yksi annos 0

Voit myös tehdä hyytelön suoraan annosmaljoihin hyytymään


Ensimmäisenä ohjeena olleeseen marja/omenapiirakkaan voit pohjaan käyttää rahkan tilalla myös rasvatonta jogurtti. Kiilteen käytön sijasta voit laittaa marjat/omenat jo ennen paistoa ja laittaa niiden päälle pehmikkeeksi seoksen jossa on 1 muna, 2 dl rasvatonta jogurttia (mansikka-vanilja, omena-kaneli tai haluamasi muu), 1 tl vaniljasokeria ja makeutusainetta maun ja täytteen makeuden mukaan.