Laihian Reserviläiset Ry:n säännöt
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue
1§
Yhdistyksen nimi on Laihian Reserviläiset ry. ja sen kotipaikka
on Laihia.
Yhdistyksen toiminta-alueena on Laihian kunnan alue.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Reserviläisliittoon RN:68126 (jota
näissä säännöissä kutsutaan liitoksi) ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri
Ry:hyn (jota näissä säännöissä kutsutaan piiriksi).
Tarkoitus ja toiminta
2§
Yhdistyksen tehtävänä on
- toimia jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta
edistävää toimintaa tukien
- kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten
maanpuolustusedellytysten parantamiseen yhdistyksen toiminta-alueella
- ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista
maanpuolustuskoulutustoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttaakseen yhdistys:
- ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa reserviläisinä sekä
tiedottaa mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi
- järjestää kokouksia, opiskelu-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia,
urheiluammuntaa, erilaista kuntoilu-, kilpa- ja retkeilytoimintaa sekä
maanpuolustuskoulutusta ja muuta maanpuolustusedellytyksiä vahvistavaa
toimintaa
Toimintansa tukemiseksi yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa
sekä sellaista taloudellista toimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen
tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti
vähäarvoisena.
3§
Yhdistys on oikeutettu ottamaan vastaan jälkisäädöksiä ja
lahjoituksia, sekä omistamaan kiinteätä ja irtainta omaisuutta.
Jäsenyyttä koskevat määräykset
4§
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi tai kannattavaksi jäseneksi
voi päästä varusmiespalveluksen suorittanut reserviin kuuluva tai sen ikärajan
ylittänyt henkilö, jonka yhdistyksen johtokunta jäseneksi hyväksyy.
Yhdistykseen voi päästä lahjoittaja- tai kannattajajäsenenä myös
henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta sellaiseksi hyväksyy.
Lahjoittaja- tai kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen
kokouksissa.
Jäsen on vapaa yhdistyksen jäsenyydestä sen kalenterivuoden
lopusta, jonka aikana hän on johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle
kirjallisesti tai kokouksessa yhdistyksen pöytäkirjaan merkittäväksi ilmoittanut
eroamisestaan.
5§
Jäsenet suorittavat yhdistykselle kultakin toimintavuodelta
jäsenmaksun, jonka suuruuden yhdistyksen syyskokous vahvistaa.
Jäsen tai jäseneksi aikova saa määrätä mihin jäsenryhmään hän
haluaa kuulua.
Jäsen, joka on siirtynyt vakinaiseen palvelukseen
puolustusvoimiin, raja- tai merivartiolaitokseen on oikeutettu jäämään
yhdistyksen jäseneksi ja säilyttämään saavuttamansa jäsenoikeudet.
6§
Yhdistyksen tarkoitusperiä huomattavalla tavalla edistäneen
henkilön voi yhdistyksen kokous johtokunnan esityksestä kutsua yhdistyksen
kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan
kutsua vain yhdistyksen puheenjohtajana aiemmin toiminut henkilö.
Kunniapuheenjohtajana voi olla vain yksi henkilö kerrallaan. Kunniajäsenten
määrä ei saa kerrallaan olla kuin puolet (½) johtokunnan vahvuudesta.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita yhdistykselle
jäsenmaksua.
7§
Jäsenen, joka on laiminlyönyt velvollisuutensa yhdistystä
kohtaan tai, jonka katsotaan toimineen yhdistyksen tarkoitusperiä vastaan tai,
joka on toiminut kunnian vastaisesti voi johtokunta päätöksellään yhdistyslain
mukaisesti erottaa yhdistyksestä.
Yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos tämä
on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta toimikauden loppuun mennessä.
Johtokunta ja sen tehtävät
8§
Johtokunta toimii yhdistyksen lakimääräisenä edustajana.
Johtokuntaan kuuluu puheenjohtajan lisäksi vähintään viisi ja enintään
viisitoista jäsentä. Johtokunnan jäsenet valitaan syyskokouksessa, puheenjohtaja
toimintavuodeksi ja jäsenet kahdeksi toimintavuodeksi kerrallaan siten, että
vuosittain puolet tai lähinnä puolet on erovuorossa, ensimmäisellä kerralla
arvan mukaan ja sen jälkeen vuorottain. Erovuorossa oleva voidaan valita
uudestaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan ensimmäisen ja toisen
varapuheenjohtajan. Johtokunnan jäsenten tulee valittaessa olla täysi-ikäinen
alle 60-vuotias yhdistyksen varsinainen jäsen.
9§
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä
jomman kumman varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätös valtainen, kun
puheenjohtaja tai jompi kumpi varapuheenjohtaja ja vähintään puolet (½)
johtokunnan jäsenistä on läsnä. Kokouksesta on ilmoitettava johtokunnan
jäsenille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. Johtokunnan kokouksissa
ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan
voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. äänestys suoritetaan suljetuin
lipuin, jos joku jäsenistä sitä vaatii.
10§
Johtokunnan tehtävänä on:
1.
Toimia yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja huolehtia yhdistyksen
sisäisestä toiminnasta.
2. Edustaa yhdistystä, tehdä sen puolesta
sitoumuksia, mikäli ne eivät kuulu yhdistyksen kokoukselle
sekä esiintyä yhdistyksen puolesta kantajana ja vastaajana.
3. Kutsua yhdistys sekä varsinaisiin, että ylimääräisiin kokouksiin, valmistella
niissä käsiteltävät asiat ja toimeenpanna kokousten päätökset
4.
Hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja muuta omaisuutta.
5. Pitää
luetteloa yhdistyksen jäsenistä ja päättää jäsenten hyväksymisestä sekä
erottamisesta näiden sääntöjen määräämällä tavalla.
6. Laatia
yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset kalenterivuosittain.
7.
Laatia ehdotukset yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi.
8. Valita yhdistyksille tarpeelliset toimihenkilöt ( sihteeri, rahastonhoitaja
jne.).
9. Hoitaa muut yhdistystä koskevat asiat.
Johtokunta voi asettaa tarpeelliseksi katsomiaan toimikuntia valmistelemaan
asioita johtokunnan käsiteltäväksi.
Kokoukset
11§ Yhdistyksen varsinaisia kokouksia ovat kevätkokous ja syyskokous,
joiden ajan ja paikan määrää yhdistyksen johtokunta. Kevätkokous on
pidettävä viimeistään helmikuun aikana ja syyskokous viimeistään lokakuun 15.
päivänä.
12§ Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen
kokous niin päättää tai johtokunta siihen katsoo olevan aihetta taikka vähintään
yksi kymmenesosa ( 1/10 ) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti johtokunnalta vaatii.
13§
Kokouskutsu ja muut tiedonannot toimitetaan jäsenille joko jaettavassa
tiedotuslehdessä, kirjeitse tai ilmoittamalla paikallisessa sanomalehdessä.
Kevät- ja syyskokouksesta on ilmoitettava vähintään neljätoista ( 14 )
vuorokautta ja muista kokouksista vähintään viisi ( 5 ) vuorokautta ennen
kokousta.
14§ Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella
ääntenenemmistöllä, jollei näissä säännöissä toisin mainita. Äänten mennessä
tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Milloin joku jäsenistä sitä vaatii
toimitetaan äänestys suljetuin lipuin, jolloin äänten mennessä tasan, ratkaisee
arpa. Jäsenellä, joka ei ole suorittanut jäsenmaksuvelvollisuuttaan ei ole
äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
15§ Yhdistyksen kevätkokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja(t),
sihteeri(t) ja pöytäkirjantarkastajat.
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus.
3. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
4. Käsitellään
yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset.
5. Esitetään tilintarkastajain
lausunto, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään johtokunnalle myönnettävästä
vastuuvapaudesta.
6. Käsitellään muut johtokunnan esittämät tai jäsenten
vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta johtokunnalle kirjallisesti
ilmoittamat asiat.
16§
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään
seuraavat asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja(t),
sihteeri(t) ja pöytäkirjantarkastajat.
2. Todetaan kokouksen
laillisuus ja päätösvaltaisuus.
3. Hyväksytään kokouksen
työjärjestys.
4. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden
toimintasuunnitelma.
5. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden
jäsenmaksun suuruus.
6. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden
talousarvio.
7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi
varamiestä.
8. Päätetään johtokunnan jäsenten lukumäärä sääntöjen
8§:n määräämissä rajoissa.
9. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja,
jota nimitetään myös yhdistyksen puheenjohtajaksi.
10. Valitaan johtokunnan
muut jäsenet erovuorossa olevien tilalle.
11. Valitaan piirin sääntöjen
edellyttämät edustajat piirin kokouksiin.
12. Valitaan liiton sääntöjen
edellyttämät edustajat liiton kokouksiin.
13. Käsitellään muut johtokunnan
esittämät tai jäsenten vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta
johtokunnalle kirjallisesti ilmoittamat asiat.
Toiminta- ja tilivuosi
sekä tilintarkastus
17§
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. yhdistyksen tilit
ja muut hallintoa koskevat asiat on ennen tammikuun 31. päivää luovutettava
tilintarkastajille, joiden tulee antaa tarkastuskertomuksensa johtokunnalle
helmikuun kuluessa, mutta viimeistään kahta viikkoa ennen yhdistyksen
kevätkokousta. Tilintarkastajille on varattava vähintään seitsemän (7)
vuorokautta tilintarkastusta varten.
Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
18§
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja jompikumpi
varapuheenjohtajista, heistä kaksi yhdessä tai joku heistä yhdessä jonkun
johtokunnan määräämän toimihenkilön kanssa.
Sääntöjen muuttaminen
19§
Päätöksiin, jotka tarkoittavat näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan
vähintään kolme neljäsosaa(3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä.
Sääntömuutokselle on saatava liiton hallituksen hyväksyntä.
Yhdistyksen
purkaminen
20§
Päätöksiin. jotka tarkoittavat yhdistyksen
purkamista, vaaditaan vähintään kolme neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa
annetuista äänistä ja päätös on vahvistettava seuraavassa aikaisintaan kuukauden
kuluttua pidettävässä yhdistyksen kokouksessa samanlaisella (3/4)
ääntenenemmistöllä.
21§
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan
jäljelle jääneet varat Aliupseerien Huoltosäätiölle.
22§
Saavutetut
jäsenoikeudet säilyvät.