UKK - Usein Kysytyt Kysymykset

Koko ja suorituskyky- Keskikokoinen, suorituskykyinen

Mudi on n. 40-50 cm korkea, ääripäitäkin löytyy. Mudi ei ole suurensuuri, mutta ei pienen pienikään. Agilitykoirana urosmudit ovat yleensä selkeästi maksi-kokoisia, nartut osuvat yleensä medi-luokkaan. Mudi on suorituskykyinen, suhteellisen kevytrakenteinen mutta jäntevä ja voimakas, ja pieni maksi mudi selviytyy hyvin agilityesteistä, mutta kieltämättä kovin kisa käydään kelloa vastaan. Ohjausvirheet ja puutteet tekniikassa korostuvat pienen maksikoiran kanssa, jonka kohdalla joka sekunninkymmenys lasketaan.

Mudilla on PK-oikeudet, ja mudeja harrastaa myös raunioilla. PK-kokeen metrinen kiintoeste tai 2 kg:n kapulan noutaminen ei ole ylivoimaista sisukkaalle mudille. Pienin PK-lajeissa kilpaillut mudi on vain 38 cm korkea ja painaa 8 kg. Valtaosa mudeista on ennemmin säkäkorkeuden ylä- kuin alarajalla. Vaikka mudit ovat näyttäneet kyntensä PK- ja pelastuskoiralajeissa, vähättelevät jotkut rodun harrastajat ja kasvattajat mudeja ja pitävät niitä kykenemättominä em. harrastuksiin. Kovimmat epäilijät ovat niitä, jotka eivät ole pk-lajeja mudiensa kanssa edes yrittäneet.

Mudi on kestävä, suorituskykyinen ja elastinen, sillä on terve ja liioittelematon rakenne - suuri koira pienessä paketissa. Koko ei aseta rajoituksia harrastamiselle. Jos koira kieltäytyy noudosta tai hypystä, kannattaa hakea syytä koulutustavasta (Oletko johdonmukainen? Tietääkö koira, mitä odotat siltä? Onko se motivoitunut?) ja koiran fyysisestä kunnosta (Onko koira hyvin lämmitelty? Onko koiralla lihas- tai nivelkipuja?) ennemmin kuin syyttää koiran pientä kokoa verrattuna vaikkapa saksanpaimenkoiraan tai muihin perinteisiin palveluskoirarotuihin.

Aktiivisessa harjoitus-/kisakäytössä oleva koira tulisi tutkia erilaisten luuston kehityshäiriöiden varalta. Koiran lonkkien, kyynärpäiden ja polvien tulee olla kunnossa ennen kuin koiralta voidaan vaatia huippu-urheilusuorituksia.

Aktiivisuus ja harrastaminen - paljonko tekemistä mudi vaatii?

Mudi on paimenkoirana sopeutunut vaihteleviin aktiivisuuskausiin vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Vaikka mudi on vilkas rotu, se pystyy silti rauhoittumaan ja lepäämään silloin, kun mitään tekemistä ei ole. Paimenkoirana toimiessa mudin työpäivät venyvät usein auringonnoususta auringonlaskuun, vaikka koira ei koko ajan aktiivisesti tee jotain; mudin on oltava aina valmis toimintaan, mutta samalla pystyttävä rentoutumaan, kun sen ei tarvitse olla töissä. Mudi antaa omistajalle anteeksi "laiskat kaudet" ja sopeutuu äkillisiinkin aktiivisuuden muutoksiin hyvin, mutta jossain vaiheessa koiran tekemisentarve on taas tyydytettävä. 

Useimmat kasvattajat toivovat saavansa pentunsa myytyä aktiivisiin ja harrastaviin koteihin, joissa koiran kyvyt tulevat esiin. Taustalla on myös se, että pelkkänä "kotikoirana" useimmat mudit eivät ole parhaimmillaan. Luonne-erojakin löytyy, mutta yleensä mudi on vilkas ja aktiivinen, ja tarvitsee jotain mielekästä tekemistä. 

Jos olet valmis järjestämään koiralle aivotyötä vaativaa tekemistä pari-kolme kertaa viikossa, mudi saattaa sopia sinulle. Koira itse on onnellisin silloin, kun sillä on mielekästä tekemistä. Jos koiralla ei ole riittävästi puuhaa, se alkaa keksiä sitä itse, ja tekemisen tarve purkautuu ongelmakäyttäytymisenä. Useimpien koirien "käytöshäiriöt" korjaantuvat, kun omistaja alkaa antaa enemmän aikaansa koiralle ja tarjoaa sille riittävästi aktiviteetteja. Mudin kanssa on varaa valita mieluisa harrastus. 

 

Asunnon koko / liikunnantarve

Asunnon koolla ei itsessään ole merkitystä, eihän koiran ole tarkoitus tyydyttää liikunnantarvetta sisällä. Omat koiramme asuvat OK-talossa, jossa on oma aidattu piha. Mudeja asuu myös kaupungeissa ja kerrostaloissa.

Jos sinulla on piha, jossa koira oleilee, huolehdi, että piha on "koiraturvallinen", jos aiot jättää koiran ulos ilman valvontaa, sillä turhan moni paimenkoira on päätynyt auton alle vaikka ei "ikinä" lähde pihasta. Aidattu piha on kaikkein turvallisin - myös siksi, että vieraat irtokoirat eivät pääse koirasi reviirille. Vaikka mudi oppii nopeasti reviirinsä rajat, voi sille tulla kiusaus venyttää niitä jos se näkee jotain mielenkiintoista. Urokset eivät yleensä lähde hajujen perässä maailmalle, mutta se ei estä muita koiria tulemasta uroksen luo. 

On hyvä, jos lähistöltä löytyy paikkoja, joissa koiraa voi sillointällöin turvallisesti pitää irti. Nuoren koiran tasapaino ja ketteryys kehittyvät vaihtelevassa maastossa irti remutessa. Näitä taitoja koira tarvitsee myöhemmin mm. agilityssä. Pelkkä hihnalenkitys ei korvaa vapaanajuoksemista.

Vapaana liikkumisen lisäksi voit viedä koiraasi juoksu-/pyörälenkeille tai uimaan. Jos harrastat hevosia, sopii mudi hyvin tallille mukaan otettavaksi ja kulkee mukana maastoratsastuksella. Vaelluksella mudi pysyy hyvin mukana, ja kantaa kulkiessaan omat kuivamuonansa. 

Toki koiran kanssa voi harrastaa muutenkin kuin aktiiviseti ohjatussa ryhmässä, mutta käytännön tasolla monen "kotitokoilijan" oma tietotaito ei aina riitä pitämään koiraa vuodesta toiseen tyytyväisenä. Myös koira tarvitsee haastetta, ja esimerkiksi agilityssä, pelastuskoiratoiminnassa ja pk-lajeissa on aina varaa parantaa ja kehittyä

 

Ei riistaviettiä

Mudilla ei ole varsinaisesti mestästysviettiä. Se ei etsi tarkoitushakuisesti riistaa, verrattuna metsästyskoirarotuihin, jotka aktiivisesti pyrkivät etsimään ja seuraamaan tuoretta riistan hajua. Mudi saattaa lähteä tassujen edestä juoksuun pyrähtävän rusakon tms. perään, mutta palaa yleensä takaisin viimeistään kun kadottaa saaliin näkyvistään. Ei kuitenkaan kannata ruokkia koiran kiinostusta villieläimien tai kissojen jahtaamiseen. Mudia on Unkarissa käytetty myös villisianmetsästykseen ja noutavana lintukoirana. Villisianmetsästyksessä mudi on haukkunut ja "paimentanut" sian pysymään paikoillaan sen aikaa, että metsästäjä pääsee paikalle. 

Paimenvietti?

Mudi on alunperin paimenkoira, mutta Suomessa varsinaisessa paimennuskäytössä on ollut vain muutama koira. Unkarilaiset mudiklubit testaavat paimenviettiä mudeilta ja järjestävät paimennuskokeita. Useimmat osallistuneet mudit läpäisevät paimenviettikokeen. Paimenviettiä on Suomessakin testattu useammilta mudeilta, ja monilta sitä löytyy. Kuitenkaan arkielämässä vietti ei yleensä aiheuta suurempia ongelmia, sillä kaikilta paimenkoirilta on opetettavissa pois ei-toivottua paimennuskäyttäytymistä. Ei paimenkoira jahtaa sen enempää hevosta kun kuorma-autoakaan, jos sen ei anneta tehdä niin. Taipumukseen kannattaa kiinnittää huomiota pennusta saakka. Vaikka koiralla olisi myöhemmin tarkoitus paimentaa, siltä voi ja pitääkin silti kieltää ei-toivottujen asioiden paimentaminen.

Pentu saattaa pyrkiä jonkinverran "paimentamaan" varsinkin lapsia. Ominaisuus on hyvä kitkeä pois heti pennulta, jos sen ei ole sallittua aikuisenakaan näykkiä ihmisiä tai juosta heidän ympärillään haukkuen. 

Jos nimenomaan haluat paimenkoiran, paimennustakuulla myydään työlinjaisia kelpieita ja bordercollieita, mutta tällä hetkellä kukaan ei Suomessa kasvata mudia nimenomaan paimenkoiraominaisuuksia silmällä pitäen, joten on arpapeliä, miten hyvän tai huonon paimenen saat. Siihen, millainen paimenkoira mudista kehkeytyy vaikuttaa varsinaisen paimenvietin lisäksi mm. se, onko koira riittävän kova painostaakseen paimennettavat liikkeelle, miten osaavissa käsissä paimennusharjoittelu tehdään, jne.

Millaisen ohjaajan mudi tarvitsee?

Mudi tarvitsee määrätietoisen, johdonmukaisen ja jämäkän ohjaajan. Jos pennulle asettaa selkeät rajat, elämä sujuu seesteisesti. Koiran ei saa antaa "voittaa" taistelua kynsienleikkuusta tai muista hoitotoimenpiteistä, sen ei saa antaa itse päättää, kenelle haukkua tmv. Mustavalkoisuus, määrätietoisuus ja johdonmukaisuus ovat avainsanoja. Mudi on opportunisti, ja oppii kerrasta mistä narusta vetää. Pahat ja hyvät tavat iskostuvat aivan yhtä nopeasti mudin päähän, tosin yleensä vain huonojen tapojen nopeaa omaksumista pidetään ongelmana.

Onko turkki helposti hoidettava.

Harjaus tarvittaessa, pesu kun koira on likainen. Turkki on likaahylkivä ja kuivuu nopeasti, se ei kerää roskia tai lumipaakkuja. Turkinhoidossa pääsee helpolla. Mudia ei tarvitse erikseen trimmata näyttelyihinkään, eikä koiraa itseasiassa kannata edes pestä tai harjata näyttelyyn ellei sen turkki haise tai tunnu likaiselta. Karva on parhaimmillaan luomuna. Pesu poistaa koiran turkista ja ihosta siihen kuuluvan suojakerroksen, ja karva on pesun jäljiltä kuin sähköiskun saaneella.

Sopiiko mudi lasten / lemmikkien / hevosten kanssa?


Ei ole mitään syytä miksei mudi sopisi lapsiperheeseen, mikäli lapsille on selvää, että koira ei ole lelu, koiranpentua ei tökitä hereille tai satuteta jne. Pentuna mudi, kuten mikä tahansa koira, saattaa pyrkiä näykkimään tai ajamaan takaa lapsia leikin tiimoilla. Ei-toivottu käytös on tietenkin kitkettävä lempeästi pois. Mudi EI OLE yleensä kuitenkaan sopiva LASTEN koira, vaan vaatii määrätietoisen aikuisen ohjausta. 

Mudi sopii elämään kissojen, kanien ym. kanssa, kunhan totuttaminen tehdään rauhassa ja perusteellisesti. "Saalismainen" käyttäytyminen laukaisee mudin mielenkiinnon, ja se voi pyrkiä ajamaan takaa pakenevaa eläintä. Mudeja on käytetty myös rottien hävittämiseen, joten pikkujyrsijöitä tuskin kannattaa aivan vapaasti jättää mudin kanssa yksin. Mikäli mudi sattuisi päättämään että jyrsijä on oiva lisä mudin ruokavalioon tai että sillä olisi kiva leikkiä, se luultavasti saa minkä tahansa häkin tai terraarion näppärillä tassuillaan auki. Mudi on ketterä kiipeämään, joten hyllyssä tai pöydällä oleva terra tai häkki ei suojele asukkiaan sen paremmin.

Mudi on näppärä tallikaveri; turkkia ei tarvitse trimmata, kammata, leikata, nyppiä eikä juuri pestäkään. Mudin turkki on kosteutta hylkiväpi, kuivuu nopeasti, tiheä ja eristävä, eikä kerää talvella lumipaakkuja itseensä. Ehdottomasti turkki, joka soveltuu paremmin maatiloille, metsiin, suolle ja talleille. Koira on riittävän suuri ja kestävä jaksaakseen hevosen vauhdissa, ja kulkee helposti mukana. Omat koiramme ovat aina olleet mukana myös hevoshommissa, eivätkä ole osoittaneet ei-toivotunlaista kiinostusta hevosiin.


Sopiiko mudi muiden koirien / uros uroksen / narttu nartun kanssa

Jos perheessä on jo koira, kannattaa ottaa pentu vasta, kun edellinen koira on selkeästi aikuinen ja valmiiksi peruskoulutettu. Perusasioiden opetteluun menee pisin aika, ja uusi pentu lohkaisee siitä suuren osan, ja koirat oppivat myös toisiltaan - ei siis kannata antaa vanhemman koiran siirtää pahoja tapojaan pennulle. Olemassa olevat käytösongelmat eivät helpotu uuden pennun muuttaessa taloon. Vanha ja uusi koira tulevat yleensä parhaiten toimeen, kun ikäeroa on riittävästi (väh. 3-4 vuotta), kun koirat eivät ole liian samanlaisia luonteeltaan (kaksi dominoivaa urosta samassa taloudessa ei ole hyvä asia) ja kun uusi koira on eri sukupuolta kuin vanha.

Mudiuros sopeutuu elämään toisen uroksen kaverina, varsinkin, jos toinen tulee pentuna. Nartutkin tulevat toimeen keskenään, jos koirilla on riittävä ikäero ja ne ovat luonteeltaan riittävän erilaiset. Kahta hyvin dominoivaa ja voimakastahtoista narttua voi olla hankalampi sovittaa yhteen.  Mitä useampia koiria samassa taloudessa elää, sitä tärkeampää on että ne sopivat yhteen, sillä useamman koiran lauma on yleensä aina alttiimpi konflikteille. Mudit eivät kuitenkaan yleensä joudu kodinvaihtajiksi koirienvälisten erimielisyyksien vuoksi, johtuneeko sitten mudeista vai mudin omistajista.

Uroksen ja nartun erot?

Nyrkkisääntönä; nartuilla on juoksu 1-2 kertaa vuodessa, urokset ovat sukukypsyyden saavutettuaan aina "valmiina", ja koirat käyttäytyvät sen mukaan. Uros on aina hieman "macho" ja pyrkii pitämään huolen siitä, että on varmasti kylän korein ja kaikki tietää sen. Kun tämä on tehty selväksi, uros yleensä on suvaitsevainen, jopa leppoisa ja leikkisä muiden koirien kanssa. Vieraan uroksen kanssa mudiuros ei välttämättä leiki, mutta nartut useimmiten kelpaavat. Mudinartulle taas vieras koira on yleensä parhaimmillaan pienen hajuraon päässä, eivätkä ne yleensä ole aikuisena innokkaita tekemään tuttavuutta saatika leikkimään vieraiden koirien kanssa. 

Koulutettavuuden kannalta, mudiurokset ovat yksioikoisempia "putkiaivotyyppejä", jotka toimivat mukisematta kunhan ohjaajan ja koiran suhde on selkeä. Murkkuiässä uros yleensä pyrkii asettamaan laumanherruuden avoimemmin kyseenalaiseksi kuin narttu. Narttu on yleensä kuuliaisempi, mutta saattaa keksiä kieroja tapoja kokeilla kaapin paikkaa. 

Yliseksuaalisuuden kanssa ei yleensä ole ongelmaa. Jos oman perheemme nartut ovat juoksussa, urokset saattavat heittäytyä syömättömiksi, mutta naapuruston narttujen juoksut eivät aiheuta mitään muutoksia.

Lisääntyminen

Mudit ovat alkukantaisia ja kokemukseni mukaan helppoja astutettavia ja varmoja astujia. Kotonamme asuneet kaksi sijoitusnarttua ja ensimmäinen oma narttumme ovat olleet hyvin juoksussa, helppoja astuttaa, voineet kantoaikana hyvin, penikoineet helposti ja hoitaneet pentunsa hyvin. Narttujemme pentueiden koot ovat olleet 5-6-6-6-6-7-6-5, pentueissa ei ole syntynyt esim. kitalakihalkioisia tai muuten elinkelvottomia tai heikompia pentuja, eikä napatyrällisiä pentuja. 

Oma narttulinjamme tuntuu olevan myöhään sukukypsäksi tuleva. Pipõ itse on tullut juoksuun ensimmäisen kerran n. 16 kk iässä, ja osa sen narttupennuista on myöhään sukukypsiksi tulevia. 

Väripolitiikkamme 

Kennelliiton kasvattajasitoumuksen mukaisesti rekisteröimme kaikki syntyvät pentumme. Pyrimme tunnistamaan värin oikein ja rekisteröimme pennut niiden oikeilla värinimillä kun se on mahdollista; värejä ovat musta, valkoinen, kellanruskea, tuhkanharmaa, ruskea, blue-merle, ruskea-merle, musta ruskein merkein, musta harmain merkein, ruskea keltaisin merkein, riistanvärinen, kultabrindle, hopeabrindle (tai brindle maskilla), maszkos fakó (soopeli maskilla). 

Värivika on ulkomuotovirhe, josta hyvitetään pennun hinnassa virheen suuruuden mukaan. Pennunostajalle selvitetään, miksi pennun hinta on alennettu, ja miten virhe tulee vaikuttamaan koiran harrastus-/jalostuskäyttöön.  Rotumääritelmä luettelee mudin sallitut värit sekä rotumääritelmän mukaan hylkäävät virheet. Rotumääritelmä ei luettele kaikkia niitä värejä, jotka jäävät hyväksyttyjen ja hylkäävien värien ulkopuolelle, mutta niin kauan kun väri ei ole FCI:n rotumääritelmän mukainen, laskemme sen värivirheeksi. Värivirhe vaikuttaa pennun hintaan vähemmän kun vakavampi ulkomuotovirhe, kuten purenta- tai kivesvika. 

Rekisteröimme värivirheelliset pennut, sekä ne, joissa jo ennen luovutusikää on näkyvillä jokin muu hylkäävä virhe, Suomen Kennelliiton EJ- rekisteriin (ei jalostukseen). Jos rotumääritelmää muutetaan tulevaisuudessa siten, että värivirhe luetaan hyväksyttyihin väreihin, koira voidaan siirtää ns. normaaliin rekisteriin ja esteet sen näyttely-/jalostuskäytölle siltäosin poistuvat. 

Oikeilla värinimillä rekisteröimiseen on kennelliiton sääntöjen lisäksi kaksi vahvaa syytä: 

1. Mudilla on ollut rotumääritelmä n. 70 vuoden ajan, ja viimeisen vuosikymmenen aikana sitä on muutettu useamman kerran. 1990-luvulla ja sitä ennen Suomessa syntyneet ruskeat, kellanruskeat ja tuhkanväriset mudit laskettiin värivirheelliseksi; tänä päivänä "harvinaisenväriset" pennut ovat rodun kotimaassakin kysyttyjä.  Rotumääritelmä ja ihanteet muuttuvat - värivirhe ei välttämättä ole värivirhe koko koiran elinaikaa. 

2. Vaikka rotumääritelmän tällä hetkellä kieltämä väri ei olisikaan tulevaisuudessa sallittu, vain rekisteröimällä kaikki syntyneet pennut niiden oikeilla värinimillä voimme tietää, mitä värejä oma ja muiden kasvattajien linjat kantavat. Kasvattaja, joka pyrkii vastustamaan värivirheellisiä jättämällä pennut rekisteröimättä tai rekisteröimällä ne väärillä värinimillä, tekee itseasiassa karhunpalveluksen itselleen ja muille kasvattajille. Jos pentueeseen syntyy resessiivisen värin/värivirheen omaava pentu, todennäköisyys, että sen "normaalin" värinen pentuesisar kantaa samaa väriä on lähes 70%. Jos tiedetään, missä linjoissa esiintyy mitäkin värivirhettä, voi kasvattaja niin halutessaan pyrkiä välttämään yhdistelmiä, joissa todennäköisimmin syntyy värivirheitä. Samat lainalaisuudet koskevat muitakin resessiivisesti periytyviä virheitä. 

Värikysymyksiä

Joskus kuulee sanottavan, että muunväriset kuin mustat mudit eivät ole alkuperäisiä värejä, vaan seurausta rotuun sekoittuneista vieraista geeneistä, ts. että värit ovat osoitus sekarotuisuudesta? Sanotaan myös, että sinisillä (tuhkanvärisillä) koirilla olisi karvaongelmia, ja keltaiset palavat auringossa? 

Alkuperäisyys: Mudin viimeisin rotumääritelmä luettelee sallittuina väreinä mustan, valkoisen, kellanruskean (fakó), tuhkanharmaan (sininen), ruskean sekä blue-merlen. Tämä rotumääritelmä on melko tuore, tullut voimaan vuonna 2000. Sitä ennen voimassa ollut, 1960-luvulla kirjoitettu rotumääritelmä salli mustan, valkoisen, ja mustavalkoisen mudin. 

Ensimmäiset kuvaukset rodusta kirjoitti tutkimuksiensa perusteella Dr. Deszõ Fényes jo 1920-luvulla. Hänen kirjoituksissaan mainittiin jo silloin seuraavat värit, joita rodun harrastajat tänäpäivänäkin pitävät alkuperäisinä: tuhkanvärinen (unkariksi hamvas), isabella (hamvasbarna), musta (fekete), blue merle (cifra) ruskea (barna), ruskea merle (barna-cifra), kellanruskea (fakó), valkoinen (fehér). Samoja värejä esiintyy tänäpäivänäkin pumeilla ja puleilla, jotka ovat mudin lähimpiä sukulaisrotuja ja peräisin samalta alueelta. Aina silloin tällöin mudipentueisiin syntyy myös merkkivärisiä (black&tan), sudenvärisiä ja soopelinvärisiä maskillisia koiria. Samoja värejä esiintyy myös mudi ja pulipentueissa. 

Suomessa on jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa rekisteröity mm. black&tan värisiä sekä ruskeita mudeja. Muutamaa black&tan väristä koiraa käytettiin silloin jalostukseenkin, ja saavuttivatpa ne menestystä näyttelyissäkin. Vuonna 1989 Kööpenhaminan maailmanvoittajanäyttelyssä ROP mudi on ollut black&tan värinen, ja VSP on ollut musta valkoisin merkein, nartulla oli kranssi kaulassa ja sukkajalat! 

Sekarotuisuus: Useimmat mudin "muista" väreistä ovat resessiivisiä; ruskea, tuhkanvärinen, valkoinen, kellanruskea ovat resessiivisiä. Myös soopeli, merkkiväri ja sudenväri periytyvät väistyvästi. Resessiivisyys tarkoittaa sitä, että tullakseen esiin koiran tulee periä ko värin geeni molemmilta vanhemmiltaan. Geeni voi joskus kulkea sukupolvienkin ajan huomaamata, kunnes sattuman kautta tulee jälleen esiin. Jos siis joku väittää vaikkapa black&tan väristä mudia snautserisekarotuiseksi, olisi ko snautserin löydyttävä molempien vanhempien takaa. Melko epätodennäköistä. Vielä epätodennäköisemmäksi selitys muuttuu, kun tarkastelemme sukulaisrotuja pumia ja pulia; molemmissa roduissa syntyy silloin tällöin merkkivärisiä pentuja. Sama snautseriko sielläkin? 

Mudeja on kasvatettu pustalla paimenten työkoirina. Mitenkään vähättelemättä, kansakoulun käyneistä paimenista useimmilla ei ole ollut kattavia tietoja perinnöllisyydestä. Jos kaksi mustaa koiraa on saanut "hassunvärisen" penikan, ei tapahtumaa ole osattu selittää muutoin, kun epäilemällä että joukkoon on livahtanut vähän jotain muutakin kun oli tarkoitus. Jos on edes vaivauduttu ihmettelemään - jos pentuja syntyi 10 ja tarvetta on ollut vain 3:lle, on loput tapettu pois muutaman päivän ikäisinä, ja sinne hävisi tarve ihmettelylle. Mustat sisarukset ovat puolestaan levittäneet värigeeniä eteenpäin kunnes se on taas jossain myöhemmässä sukupolvessa tullut esiin. 

Karvaongelmat sinisillä koirilla: Joillakin roduilla siniseen väriin on liitetty sinisen koiran syndrooma (CDA), karvatupen kehityshäiriö, joka johtaa eri asteisiin karvaongelmiin. Kuitenkaan kaikilla roduilla, tai kaikilla sinisillä koirilla, ei esiinny CDA:ta. Sinisillä dobermanneilla 50-80% sinisistä koirista kärsii CDA:sta - kun taas esimerkiksi weimarinseisojilla CDA:ta ei ole tavattu, vaikka kaikki  weimarinseisojat ovat sinisiä, eikä CDA:n tiedetä olevan yleinen ongelma englanninvinttikoirilla tai tiibetinmastiffeillakaan, vaikka näilläkin sininen on melko yleinen väri. Sinistä väriä esiintyy lähes kaikilla koiraroduilla ja eripuolilla maailmaa. Siniseen väriin ei ole millään rodulla raportoitu liittyvän muita ongelmia kuin harvinaiset CDA-tapaukset. CDA on viimekädessä kosmeettinen ongelma, joka tietenkin tyrmää näyttelyhaaveet, mutta koirat, joilla on sinisen koiran syndrooma ovat muuten aivan yhtä terveitä kun muutkin. 

Osalla sinisistä mudeista on esiintynyt karvaongelmia. Valtaosalla ongelmat ovat lieviä, kosmeettisia, esimerkiksi osittain karvattomat korvalehdet. Yhdellä omalla kasvatillamme on todettu sinisen koiran syndrooma. Samankaltaisia oireita on muillakin mudeilla, mutta niillä ei ole tiettävästi diagnoosia. BDS voidaan diagnosoida ihobiopsialla. Tietyt linjat tuntuvat olevan herkempiä karvaongelmille kuin toiset. Tiedossaniolevista sinisistä koirista, joilla on jonkinasteista karvattomuutta, valtaosa ei oireile mitenkään. Ainoa näkyvä haitta on osittainen huono karvapeite. Muunvärisilläkin mudeilla tavataan eri asteisia karvaongelmia, ja mm. follikulaarista dysplasiaa.

Auringossa palaminen ja muut tarinat: Väitetään, että muunväriset kuin mustat, eli keltaiset, ruskeat ja siniset olisivat vaaleamman ihopigmentin vuoksi herkempiä palamaan unkarin auringossa ja sen vuoksi tämänvärisiä koiria ei käytetä työkoirina. Väitetään, että keltaisten koirien nahka kuluu herkemmin, tai että vaaleasilmäiset koirat siristelisivät auringossa. Väitetään, että keltaisten, ruskeiden ja sinisten koirien nahka ei parane yhtä nopeasti kun mustien. 

Unkarinmatkoillamme olemme aina tilaisuuden tullen jututtaneet tavallisia ihmisiä, paimenia, heidän koiristaan. Kukaan ei ole tähän mennessä esittänyt, että musta koira olisi ylivertainen paimenkoira. Päinvastoin, eräällä alueella oli vissi uskomus, että ruskea paimenkoira on kaikkein paras. Toisaalla taas näkemistämme paimenten koirista 2/3 oli valkoisia. Joillain alueilla suositaan sinisiä "nemet puleja" tai "majzleja", joilla useimmiten on karvattomat korvalehdet. Nahkan kulumiselle ja silmien siristelylle naureskeltiin. Nämä väitteet tuntuvat olevan enemmänkin sitkeässä eläviä uskomuksia. Katsottiinhan Suomessakin aiemmin ajokoiran paremmuutta siitä, paljonko sillä oli poimuja kitalaessa, vaikka tosiasiassa kettukuninkaan tekee aivan muut asiat. 

Käyttökoiraroduissa on moniakin esimerkkejä siitä, että siniset, keltaiset, ruskeat ja muut ovat olleet näihin päiviin saakka yhdenvertaisia mustien kanssa; esimerkiksi bordercollie, kelpie sekä lintukoirista ja noutajista mainitakseni labradorinnoutaja. Näissä roduissa syntyy sinisiä, ruskeita ja myös keltaisia koiria, jotka soveltuvat alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa aivan yhtä hyvin kun mustat. 

Meillä on ollut vuosien mittaan useita mudeja. Käytännössä väristä ei ole näyttänyt olevan koirille sen enempää hyötyä kuin haittaa; väri on puhtaasti esteettinen ominaisuus, jolla ei ole käytännön merkitystä koiran jokapäiväisessä elämässä. 

 

Mitä me odotamme pennunostajalta

Hankkiessasi meiltä pennun, toivomme, että pennusta on sinulle seuraa ja iloa vuosiksi eteenpäin. Mudi on  pitkäikäinen rotu, ja oikein ruokittuna ja muuten hyvin pidettynä koiralla on edessään aktiivisia vuosia reilusti veteraani-ikään.

Sinun tulee koiraa ottaessasi sitoutua huolehtimaan siitä koko sen elämän ajan. Sinun tulee jo pentua ottaessasi miettiä, miten menetellä koiran kanssa, jos myöhemmin syystä tai toisesta joudut luopumaan siitä väliaikaisesti tai pysyvästi. Kasvattajana me tunnemme olevamme vastuussa pennuistamme, ja toivomme, että jos omistajan eteen tulee jokin sellainen tilanne, jonka vuoksi koirasta on luovuttava, hän ottaa ensin yhteyttä meihin. Voimme sitten yhdessä etsiä koiralle uutta kotia, tai ottaa sen ainakin väliaikaisesti huostaamme. 

Toivomme, että yhteyttä pidetään molemmin puolin. Pyrimme järjestämään kasvattien tapaamisia esimerkiksi erikoisnäyttelyn tmv. tapahtuman yhteyteen, jolloin kasvatti perheineen voi tutustua muihin saman pentueen koiriin ja muihin lähisukulaisiin. Samalla voimme vaihtaa kokemuksia, kuulla uutiset ja antaa neuvoja.

Mielellämme myös esitämme omia kasvattejamme näyttelyissä, jos omistaja ei uskaltaudu itse kehään. Pyrimme rohkaisemaan kasvattien perheitä harrastamaan koiransa kanssa, ja viemään koiransa terveystutkimuksiin (suosittelemme virallista lonkka-ja polvitutkimusta (alaikäraja 12 kk) sekä silmätutkimusta kun koira on n. 3 vuotias) ja luonnetestiin. Viralliset lonkkakuvat saa yleensä otettua paikallisella eläinlääkärillä, polvi- ja silmätutkimuksia tehdään suuremmilla paikkakunnilla, ja pienemmillä paikkakunnilla järjestetään aika-ajoin joukkotutkimusmahdollisuuksia, joissa spesialisti tulee paikanpäälle tutkimaan useamman koiran samalla kertaa.

Luonnetestejä järjestetään myös vuosittain useampi kymmenen, niihin kannattaa usein ilmoittautua hyvissä ajoin. Koira kannattaa viedä testiin n. 2-3 vuotiaana, jolloin testitulos vielä kertoo koiran todellisesta luonteesta jota ei ole vielä ehditty koulutuksella ja kokemuksilla muokata. Toivomme myös, että vaikka koira otettaisiin ensisijaisesti harrastus- tai seurakoiraksi, sen kanssa käytäisiin myös muutamassa näyttelyssä. Toivomme, että koiralla olisi ainakin kaksi näyttelytulosta, joista vähintään yksi avoimesta luokasta, koiran täytettyä 24 kk. Terveystutkimus-, luonnetesti- ja muutaman näyttelyn kulut hyvitetään pennun myyntihinnassa.

Vaikka tittelit ja tulokset ovat aina kasvattajille tärkeitä, suuri osa koirista ei koskaan osallistu virallisiin kokeisiin tai kisoihin. Tulokset itsessään eivät ole meille tärkeitä, mutta kannustamme harrastamaan koska mudi on aktiivinen rotu, joka tarvitsee tekemistä. Kaikkia koiranomistajia ei kiehdo tavoitteellinen harrastaminen koiran kanssa, vaan he haluavat enemmän rentoa yhdessä touhuamista. Mudi on yhtä tyytyväinen metsälenkin jälkeen kuin se on hakuharjoituksen jälkeenkin. Sohvannurkkaan napottamaan mudia ei tule ottaa.

Toivomme, että kasvattien omistajat kertovat koiriinsa liittyvistä positiivisista ja negatiivisista asioista; on aina mahtavaa kuulla, miten on mennyt tokoryhmässä tai agilitykisoissa, ja ihan yhtä tärkeää kuulla, jos koiralla on esimerkiksi vatsaongelmia, allergioita, kutinoita tmv. Koiran omistaja tuntee koiransa usein parhaiten, joten "käyttökokemukset" ovat meille hyvin tärkeitä. 

Päivitetty viimeksi 5.3.2009