|
|
|
Kilvan kennel on perustettu yli 70 vuotta sitten. Unkarilaisia rotuja olemme harrastaneet vuodesta 1973. Vuonna 1995 kenneliimme tuli ensimmäinen mudi, ja ensimmäinen oma mudipentueemme syntyi keväällä 2004. Pienimuotoisen kasvatustyömme tavoitteena on kokonaisvaltaisesti hyvä rotunsa edustaja, joka sopii monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin. Yhdistelmissä pyrimme täyttämään rotujärjestön jalostuksen tavoiteohjelmassa asetetut tavoitteet. Pyrimme omalta osaltamme laajentamaan rodun kotimaista geenipoolia tuomalla jalostusmateriaalia Unkarista ja käyttämällä ulkomaisia uroksia. Vuodesta 2004 lähtien vuoden aikana olemme kasvattaneet 8 mudi pentuetta, ja tuoneet Suomeen 9 mudia Unkarista. Tervetuloa lukemaan lisää koiristamme ja pentusuunnitelmistamme. Koiriimme voi tulla tutustumaan meillä kotona. Kerron mielelläni lisää rodusta.
|
|
Uutiset
|
Päivitykset
|
|
06.02.2012 Sivuja päivitetty sieltä täältä. Mm. pentusuunnitelmat. 04.09.2011 Humpan ja Lillan pennut syntyivät sunnuntai-iltapäivällä. Synnytys meni Lillalta varmoin ottein, ja pentujen hoitaminenkin sujuu kuin vanhalta tekijältä. Hyvät emänvaistot näyttävät kulkevan suvussa :) Pentueessa on 3 urosta ja 2 narttua; 1 fakó uros, 2 mustaa urosta, 1 fakó narttu ja 1 musta narttu. Pentu ja emä voivat hyvin, ja isä saa sytyttää sikarin, pentue on hyvin tasainen ja tällä erää varsin lupaavannäköinen porukka. Lisätietoja pennuista löytyy pentueen omalta sivulta >> 20.08.2011 Civilistä tuli muotovalio! Viimeinen serti irtosi Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa mudit arvosteli Maija Sylgrén. Onnittelut uudelle FIN MVA:lle, ja kiitokset Sannalle :) 04.08.2011 Kilvan Kis Páva korkkasi toko-kokeet Akaalla, ALO2 tuloksella, tuomarina Riitta Räsänen. Onnea Maija ja Pavá! 06.07.2011 Suomeen muuttivat mudisisarukset Torzsási Bojtár Angyal "Fauni" & Adria "Ratko". Pentujen vanhemmat ovat ruskea, maatiaistaustainen Ürge, sekä ruskea, maatiaistaustainen Fürge. Adria jää meille, Angyal muutti Turussa odottavaan kotiinsa. 03.07.2011 Olemme saaneet mahdollisuuden liisata eli jalostuslainata kasvattiamme. Kilvan Pattantyú eli Lilla ja Saunatytön Cladina S-P "Humppa" tapasivat tositarkoituksella. Mudipentuja toivotaan syntyväksi syyskuun alussa. Yhdistelmän sukutaulun näet täältä >> 02.07.2011 SuMu:n järjestämässä luonnetestissä testattiin kaksi kasvattiamme: Kilvan Rapli "Tossu" -1 +3 +3 +2 -1 +1 +1 +2a, laukausaltis, +29 p., sekä Kilvan Hamvas Hajnal "Nasta", +1 +3 +2 +2 +1 -1a -2 +3, laukausaltis, +89 p. Testituomareina toimivat Auli Kiminki ja Pirjo Ojala Laine. Kiitos! 18.-19.6.2011 agilityn Suomenmestaruuskilpailuihin Nastolassa osallistuivat Kecskefogo Büszke "Paavo" (ohj. Sari Siitonen) ja Kilvan Hamvas Higany "Huru" (ohj. Tuula Kuntonen). Paavo kisasi lauantain joukkuekisassa Etelä-Hämeen Koirakerhon viidenneksi sijoittuneessa maxi-joukkuessa, Paavo teki puhtaan radan ajalla -1,41 s. Maxi-joukkueita oli 55. 09.06.2011 toimme Suomeen kaksi mustaa luonnontöpöhäntäistä pentua Szürkevillám kennelistä: urospentu Székely Góbé jää meille ja narttu Szeder Inda asuu Kannuksessa Harmin (K. Gyimesi Bárány) kaverina. Pentujen vanhemmat ovat mustavalkoinen, luonnontöpöhäntäinen Pasztoralom Pöcök ja musta, rotuunotettu Kislany. 14.05.2011 Kilvan Kis Pavá "Pavá" korkkasi näyttelyuransa Helsingissä, tuomarina unkarilainen Kiss Antal, joka piti kookkaammanpuoleisesta koirasta niin paljon, että tuloksena oli PU2, SERT. Onnittelut!
|
Uusimmat tulokset ja uutiset löydät Blogista. 04.09.2011 Humpan ja Lillan pentueen sivu lisätty, kurkkaa pentueen omalle sivulle >> 22.07.2011 Lisätty kuvia Góbén ja Ratkon sivuille. 07.07.2011 Sivujen päivitys työnalla. Päivitetty mm. Kennel, Hamvas-pentue, Pentuja, R-pentue, P-pentue. 19.2.2011 Päivitetty Pyrylle uusi kuva sekä pentusivuja, Pipõ in Memoriam. 2.10.2010 Päivitetty sieltä täältä 12.3.2010 Kis-pentujen rekisterinumerot päivitetty. 25.02.2010 Päivitetty Kis- ja Bárány- pentueiden sivut, kasvatit- sivu ym. 01.10.2009 mm. ManU, P- ja R-pentue, F-pentue, Civil, Cafka 21.3.2009 Sivuja päivitetty, mm. uusia kuvia Rigosta, Paavon sivu, P-pentueen sivu. 05.03.2009 Sivuja päivitetty, mm. koirat, Cafkan ja Civilin kuvat, Tevesz, Paavo, Pentuja, terveys, UKK, vuoden 2008 uutiset ym. Sivujen remontointia edessä nyt kun tekniset ongelmat on takanapäin :) |
Esittely | Kennel | Mudi
| Pentuja | Kasvatit | Linkit |
Vieraskirja
|Etusivu