Esittely | Kennel | Mudi | Pentuja | Kasvatit | Linkit | Vieraskirja | Etusivu

Pipõ | Trolli | Hertta | Manó | Kopja | Büszke

Kecskefogó Büszke 3249/B/06

Büszke tai kotoisammin Paavo on kauan odotettu merle tuontiuroksemme.

Turhamaista, kyllä, mutta merleä pentua on tehnyt mieli jo monta vuotta. Mikä tahansa merle ei kuitenkaan kelvannut. Kun kuulimme, että R-rekisteröity, rotuun otettu maatiaiskantainen merle narttu Süti oli kantavana ja sai suuren pentueen, olimme kahta kertaa miettimättä asialla. Kun kahdeksan pennun pentueen isänä vielä oli legenda Lantos, sitä parempi.

Pentueeseen syntyi 5 merleä urospentua, joista meille valikoitui Büszke. Kriteereistä ensimmäinen ja tärkein oli reipas, avoin ja taistelutahtoinen luonne. Hyvänoloisen pennun olivat meille valinneet, ja tulevaisuus näyttää mitä pojasta kasvaa. Toiveet ovat korkealla, sillä Büszke toisi tullessaan aimo tujauksen sitä uutta verta, mitä aina kaivataan.

Samaan aikaan Büszken kanssa Suomeen muutti Büszken merle veli Báber, ja fakó sisko Biszu.

Video Büszkestä täällä ja täällä.

Büszke asuu Hämeenlinnassa sijoituskodissa. Sari kisaa Paavon kanssa tokossa ja agilityssä.

 

Sukutaulu

KoiraNET >>

Kecskefogó Büszke MET Mu.3249/B/06 / ER33358/08
BM uros, s. 15.11.2006

Kennel Kecskefogó

Körösháti-Pásztor-Lantos
MET Mu.1618/97
HD A, musta
Szöcskepásztor Bence
MET Mu.453/90
Nyirségfia Ogur
MET Mu.116/88
Aszuskerti Boglarka
MET Mu.238
Körösháti-Pásztor Jásmin
MET Mu.1436/B/96
Berény-Gyöngye Suhanc
MET Mu.711/B/92
Bumeráng Gubanc
MET Mu.1215/B/94
Süti
MET Mu.3141/R/06
HD A, merle
tuntematon -
-
tuntematon -
-
Sisarukset

u. Kecskefogó Babér , blue merle
u. Kecskefogó Bereg, blue merle
u. Kecskefogó Buga , blue merle
u. Kecskefogó Bitang , blue merle
u. Kecskefogó Butyök , musta
n. Kecskefogó Biszu, valkoinen
n. Kecskefogó Boszda, fakó

Terveys
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Silmät terveet (7.4.2008)
Luonnetesti Suunnitteilla tn. 2009 loppuvuodesta.
Harrastukset

Paavo kisaa agilityssä MAXI-2 luokassa, ohj. Sari Siitonen
Nollatulokset
MAXI-1
27.5.08 Hämeenlinna (tuom. Anne Savioja)
31.5.08 Helsinki (hyppyrata) (tuom. Ritva Herrala)
7.6.08 Vöyri (tuom. Eija Berglund) -> siirto MAXI-2
MAXI-2
8.6.08 Vöyri (tuom. Ritva Herrala) sij. 1
5.7.2008 Agirotu, Ylöjärvi C-kisa, tulos 0, sij. 3. (tuom. Johanna Nyberg)
5.7.2008 Agirotu, Ylöjärvi, D-kisa, tulos 0, sij. 4. (tuom. Eija Berglund)

Paavo kisaa Tokossa ALO-luokassa, ohj. Sari Siitonen
6.6.08 Vöyri tuom. Veijo Kinnunen (10/9,5/8,5/5/8,5/9,5/8/9 yht. 163. sij. 3.)
11.6.08 Padasjoki, tuom. Marita Packalen ( 10/10/8/8/9/10/10/10/9 yht. 185 p.)

Näyttelyt

18.8.2007 Nokia RN, Roger Vanhoenacker, Belgia
Merle. Ex. in type, head & expression. Ex body, bone & angulations. Ex coat & temperament. Moves well, but a little loose in front.
JUN ERI-1, PU-1, SERT, ROP

11.5.2008 Tuomarinkartano KR, Marja Talvitie
Pienehkö, kokoonsa nähden sopusuhtainen. Hyvä pää ja ilme. Oikea ylälinja. Erinomainen karvanlaatu. Liikku hyvin. Saa vielä kasvaa. Aavistuksen pitkä lanneosa.
NUO ERI-1 PU-1 SERT ROP

Jälkeläiset -

 

Paavon pikkupentukuvia >>
Kuvia vähän isommasta Paavosta >>