Kecskefogó Cafka
Siitä lähtien, kun toimme Büszken l. Paavon Suomeen, mielessä kyti
ajatus saada rotuunotetusta Sütistä narttujälkeläinen. Süti on
osoittanut elinvoimaisuutensa ja terveen lisääntymiskykynsä
pyöräyttämällä maailmaan omin avuin kaksi valtavaa, 8-pennun pentuetta.
Kun Sütin astuttaminen tuli
ajankohtaiseksi 2008 keväällä, pääsimme vaikuttamaan urosvalintaan.
Olikin hienoa, että kasvattaja valitsi meille mieluisan Pásztor-Virtus Kazár Kormos:n. Neljävuotiaalle Bogille pentue oli ensimmäinen. Bogin isä on puoliksi B-taustainen Térülj-Fordulj Apród, jolla ei ole kuin muutama pentue. Bogin emä on kaunis, ruskea Pasztor-Virtus Eszes. Bogi on paimennustaipumustestattu ja jalostustarkastettu hyväksytysti. Lisäksi sillä on Unkarista yksi SERT ja muutama ERI.
Cafka
on merle, jota lisäksi koristaa ei-toivotut tan-merkit. Merkkivärisiä
mudeja on ollut aivan rodun alkuajoista saakka, ja värivirhe on
tunnettu myös sukulaisroduilla pumilla, pulilla ja
kroatianpaimenkoiralla, joten mitenkään ennenkuulumatonta ei ole, että
tällaisia pentuja aina välillä syntyy, vaikkakin Cafka taitaa olla
ensimmäinen merkkivärinen merle mudi. Valinta pentueen kolmen
narttupennun välillä kallistuikin väristä huolimatta Cafkaan, ja aika näyttää mitä siitä kehittyy.
Samaan aikaan Cafkan kanssa Suomeen muutti sen merle veli Civil.
|

|
Sukutaulu |
KoiraNET >>
Kecskefogó Cafka MET Mu./B/08
Narttu, blue merle merkkivärillä, s. 13.07.2008
Kennel Kecskefogó
 
Pásztor-Virtus Kazár Kormos "Bogi"
MET Mu.2819/B/04
HD B, musta
Paimennustaipumustestattu
Jalostustarkastettu
SERT, 3xERI
|
Térülj-Fordulj Apród
MET Mu. 1995/B/00, HD C, musta |
Bogár
MET Mu. 1353/B/96, musta |
Cifraszürös Bujtár
MET Mu. 1393/B/96, BM |
Pásztor-Virtus Eszes
MET Mu. 1971/00, HD C, ruskea |
Csodabogár Nábob
MET Mu. 1040/B/93, HD A, musta |
Pásztor-Virtus Ajnár
MET Mu. 1580/97, HD B, musta |
Süti
MET Mu.3141/R/06
HD A, merle |
tuntematon |
- |
| - |
| tuntematon |
- |
| - |
|
Sisarukset |
u. Kecskefogó Civil, blue merle, Suomessa
u. Kecskefogó Cupák, blue merle, Unkarissa
u. Kecskefogó Cetli, brown merle merkkivärillä, Unkarissa
u. Kecskefogó Cibak, musta, Unkarissa
u. Kecskefogó Cipész, musta, Unkarissa
n. Kecskefogó Cirka, blue merle, Unkarissa
n. Kecskefogó Cukorka, ruskea, Unkarissa
|
Terveys |
Tutkimukset tehdään vähän myöhemmin. |
| Luonnetesti |
Luonnetestiin Cafka ilmoitetaan noin kolmevuotiaana. |
| Harrastukset |
Toivottavasti näitäkin kertyy
|
| Näyttelyt |

Ensimmäisestä näyttelystään kesällä 2010 Cafka sai väristään huolimatta laatupalkinnon "EH". |
| Jälkeläiset |
- |
|