HISTORIA JA ALKUPERÄ

Mudi on yksi kolmesta pienestä unkarilaisesta paimenkoirasta, jonka lähimpiä sukulaisia ovat unkarilaiset pumi ja puli sekä kroatian paimenkoira.  Mudi-tyyppisiä koiria eli vanhoilla suur-Unkarin tasangoilla todennäköisesti jo ennen kuin unkarilaiset paimentolaisheimot tulivat alueelle. Ensimmäiset kirjoitetut merkinnät mudi-tyyppisistä paimenkoirsta löytyvät 1700-luvulta, mutta koiratyyppi on ikivanha, ja se on kehittynyt ilman suunnitelmallista jalostusta paimenten työkoiraksi.

Mudi tunnustettiin omaksi rodukseen 1800-luvun lopulla, ja ensimmäinen virallinen rotumääritelmä hyväksyttiin vuonna 1936. Alun perin mudit rekisteröitiin samaan rekisteriin pumien kanssa, ja vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun kenneltoiminta elpyi unkarissa, mudeille perustettiin oma rekisteri, ja ne saivat omat MET Mu. –alkuiset rekisterinumerot. Vuonna 1966 mudin toinen rotumääritelmäversio hyväksyttiin, ja suunnitelmallinen jalostustyö aloitettiin maatiaiskannasta rotuunotetuilla työkoirilla.

Mudi on unkarilaisista roduista tähän päivään saakka parhaiten alkuperäiset käyttöominaisuutensa säilyttänyt. Suurin osa mudeista on syntynyt täyttämään tarvetta yleiskäyttöiselle paimenkoiralle. Näitä koiria ei yleensä ole rekisteröity, vaikka niiden polveutuminen olisikin tiedossa useiden sukupolvien taakse. Joidenkin arvioiden mukaan suurin osa Unkarissa vuosittain syntyvistä mudeista (tai mudin tyyppisistä koirista) on edelleen rekisteröimättömiä maatiaiskoiria. Rotukirja on Unkarissa edelleen avoin, ja rotuunottojen avulla  pystytään rekisteröimään maatiaiskannan koiria.  Vuodesta 2005 lähtien rotuunotetut koirat merkitään R-tunnuksella, aikaisemmin B-rekisteritunnuksella. 

Vuonna 2000 mudi sai uusimman rotumääritelmän. Rotumääritelmäversioon lisättiin vuoden 1966-versiosta pois pudonneet värivariaatiot, jotka olivat mukana alkuperäisessä, 1936 kirjoitetussa rotumääritelmässä. Mudin kellanpunertava väri, fakó, jäi vuoden 2000 rotumääritelmää käännettäessä pois englannin- ja saksankielisistä rotumääritelmistä, ja siten myös muista rotumääritelmäversioista, jotka on käännetty englannin- ja saksankielisten pohjalta. Vuonna 2004 pitkän kädenväännön jälkeen fakó viimein lisättiin englannin- ja saksankielisiin rotumääritelmiin, ja on virallinen väri myös Suomessa ja löytyy uusimmasta SKL:n rotumääritelmän suomennoksesta. 

KÄYTTÖTARKOITUS JA LUONNE

Mudi on kohtuullisen vilkas, mutta sen ei saa olla hermostunut tai levoton, ylivilkas. Mudin päivärutiini paimenena on hyvinkin vaihteleva. Aktiivisuustaso vaihtelee vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Mudin työpäivästä lammaspaimenena voi normaalina päivänä hyvinkin suuri osa koostua vain levosta ja odottelusta. Lampaat ja karja laiduntavat aitaamattomalla tasangolla, eikä koira voi olla koko ajan paimentamassa ja siirtelemässä laumaa, sillä lammas ja nauta tarvitsevat syönti- ja märehtimisrauhan. 

Mudin tulee olla rohkea, jotta se pystyy epäröimättä kääntämään väärään suuntaan liikkuvan lauman. Sen tulee olla sinnikäs ja määrätietoinen, ja sen tulee pystyä käyttämään tarpeen tullen myös hampaitaan komentaakseen eläimiä. Mudi paimentaa äänellään, kehollaan ja viimekädessä näykkimällä. Se ei paimenna katseellaan kuten collie-sukuiset koirat. Mudin paimennuskäyttäytyminen voi tulla esiin esim. polkupyörien tai autojen tai jopa lasten jahtaamisena, ja siihen tulee kiinnittää huomiota jo pentuna. Vaikka mudi onkin paimenkoira, ei se ole riittävä syy antaa koiran toteuttaa viettiään ei-toivottujen kohteiden parissa, vaan pennun touhuihin voi puuttua. Myös haukkuminen liittyy olennaisena osana paimentamiseen sekä reviiriin vartioimiseen. Haukkumiseen kannattaa kiinnittää huomiota jo pentuna, ja kitkeä ei-toivottu äänenkäyttö määrätietoisesti pois, jolloin mudista saa hiljaisen kaverin myös kerrostaloon.

Mudi on paimenkoiralle tyypillisesti miellyttämisenhaluinen ja kiintyy perheeseensä voimakkaasti. Mudia on helppo motivoida, koiraa voi yleensä palkita sekä leluilla että makupaloilla. Mudi on edelleen työkoira, joka vain muutama sukupolvi sitten tuotiin pois karjapaimenen työstä, ja se vaatii edelleen riittävästi aktiviteetteja. Mudille ei riitä yksitoikkoiset kävelylenkit korttelin ympäri, vaan se tarvitsee myös älyllisesti haastavaa tekemistä. Mudi – kuten jokainen koira – tarvitsee monipuolista liikuntaa ja tekemistä kasvaakseen tasapainoikseksi koiraksi.

Suomessa mudi on hypännyt paimenkoirasta harrastuskoiraksi. Mudit ovat kunnostautuneet niin Suomessa kuin muualla Euroopassa ja Amerikassa niin tokossa, agilityssä kuin PK-lajeissakin. Mudeja on myös pelastuskoirina, sekä harvinaisempien koiratanssin ja flyball:n parissa. Mudi on monipuolinen koira, ja lajivalintaan vaikuttaa useimmiten omistajan omat mieltymykset. Usein sama koira voi olla meriteerattu useammassakin lajissa.  Mudi sopii erinomaisesti seura- ja harrastuskoiraksi sellaisellekin, joka tahtoo saavuttaa tuloksia koiransa kanssa.

ULKONÄKÖ JA RAKENNE

Mudi on persoonallinen ulkonäöltään, sekä helppohoitoinen turkiltaan. Kampaaminen silloin tällöin riittää pitämään koiran takuttomana.  Karvaa ei leikata tai trimmata, näyttelykunnostukseen riittää varpaidenvälien ja "lumikenkien" siistiminen, pesu ja kampaus tarvittaessa. Mudin turkki on kaksikerroksinen ja tiheä, ja pitää koiran lämpöisenä pitkälläkin lenkillä talvella.  Mudin turkki on likaa hylkivä, karkea ja kiiltävä. Se on kihara tai laineikas ja kaksikerroksinen. Siinä on pohjavillaa, mutta pohjavillan määrä on vähäisempi kuin peitinkarvan määrä. Mudin turkki on suunniteltu Unkarin oloihin, jossa tasangoilla kasvavat takiais- ja piikkikasvit eivät saa haitata koiran työskentelyä. Karva hylkii luonnostaan siihen tarttuvia varpuja tai risuja, ja vaikka se onkin lyhyttä raajoissa ja naamassa, se on tiheää ja tiivistä, jolloin terävätkään pensaat eivät voi raapia mudia. Mudi myös kuivuu nopeasti pesun jälkeen. Näyttelyyn mudi kannattaa pestä hyvissä ajoin, mielummin useita viikkoja ennen, sillä shampoopesun jälkeen karva on usein pörröllään ja kiharoiden palautumiseen menee muutamia viikkoja. Turkkia voi sumutella pelkällä vedellä ja puristella sormin kiharoita ja antaa kuivua vapaasti, jolloin kiharuus palautuu nopeammin.

Mudi on kokoonsa nähden hyvin suorituskykyinen ja voimakas. Säkäkorkeus on 38-47 cm (ihannekorkeus urokset 43 - 45 cm, nartut 40 - 42 cm) ja paino 8-13 kg, ylisuuret urokset voivat olla yli 50 cm korkeita. Vuotta 2000 edeltänyt rotumääritelmä salli +2 cm ylityksen säkäkorkeuden ylärajasta, mutta nykyään liian suuri koko on hylkäävä virhe. Koska kanta on hyvin heterogeeninen, myös kokovaihtelu on melko suurta niin Suomessa kuin Unkarissakin. Mudi rakenteeltaan melko kevyt ja elastinen, jolloin se on tehokas työkoira. Mudin liikunta on kevyttä ja energiaa säästävää. Mudin ravi on tehokasta, ja laukassa koiran askel venyy pitkäksi. Mudi on normaalisti kulmautunut. Rakenne on liioittelematon ja terve.  Vuonna 1966 tehty mudin rotumääritelmä hyväksyi vain mustan ja valkoisen värin. Tuhkanvärisiä, ruskeita, eri sävyisiä keltaisia sekä cifran värisiä mudeja on ollut vuosikymmeniä. Uusi, vuoden 2000, rotumääritelmä sallii nämä värit. Lisäksi rodussa esiintyy joskus värivirheitä, kuten maskillista keltaista, erilaisia riistan- ja sudenkirjavia sekä tan-merkillisiä. Aiemmin nämä on usein alkuperämaassa lopetettu, ja niitä on pidetty merkkinä sekarotuisuudesta. Nykyaikana ”vääränvärisiä” mudeja syntyy edelleen, ja jotkut kasvattajat ovatkin alkaneet näyttää esimerkkiä ja jättäneet henkiin ja rekisteröineet poikkeavannäköiseet yksilöt. Värivirhe vaikuttaa koiran näyttely- ja jalostusarvoon, muttei heikennä sen arvoa harrastuskoirana ja perheenjäsenenä.

musta valkoinen fakó tuhkanvärinen ruskea merle vaalea fakó ruskeamerle isabella

Ruskea-merle narttu Mászli - kuva Katalin Timar-Geng

Mudi on edelleen peruskoiran prototyyppi. Se on kaikessa vaatimattomuudessaan viehättävä ja kaunis. Mudilla on eloisat, kolmionmuotoiset korvat, joilla se viestii omistajansa kanssa. Mudin silmät ovat aina mahdollisimman tummat, hieman vinot, ja niissä on avoin ja älykäs ilme. Mudin kasvot ovat ilmeikkäät, vaikka koira useimmiten onkin musta. Mudilla on ilmeikäs, hapsullinen häntä, jonka asennosta näkee koiran mielentilan. Häntä on levossa alhaalla, ja liikkeessä nousee selkälinjan tasalle. Innostuessaan mudin häntä nousee jopa kiepille selän päälle. Rodun kotimaassa häntiä on perinteisesti typistetty, ja joskus syntyy harvinaisia synnynnäisiä töpöhäntiä.

MAATIAISKANNASTA POTKUA

Mudin rekisterikirja on rodun kotimaassa vielä avoin. Tämä tarkoittaa sitä, että maatiaiskantaisia koiria voidaan edelleen ottaa rekisteriin erityisissä jalostustarkastustilaisuuksissa, joissa koiraa verrataan rotumääritelmään ja sille myönnetään oikeus R- rekisteröintiin (ent. B-rekisteri), mikäli se ulkomuodoltaan vastaa mudia.

Maatiaiskantaiset koirat ovat taustoiltaan usein maatilojen ja kylien työkoiria. Paikalliset paimenet voivat tietää koiransa taustat jopa sukupolvien taakse, mutta eivät ole milloinkaan tarvinneet rekisteripapereita koiran polveutumista todistamaan. Unkarissa maatilan mudi on edelleen käyttökoira, työkalu, joka ei papereilla koreile. Silloin tällöin maatilojen ja kylien maatiaismudikantaan pääsee sekoittumaan jotain muutakin. Usein se "jokin muu" on jotain sukulaisrotua, pumi tai puli, joskus herra tietää mitä. Mikäli jälkikasvu edelleen on tervettä ja työkykyistä, se ehkä pääsee taas vuorostaan jatkamaan sukuaan, ja ehkä sukupolven tai parin päästä jollekin näistä myönnetää rekisteripaperit. Käytännössä siis geenivirta ei ole pysähtynyt, vaan se jatkuu edelleen alueen koirakannassa. Tämä sekoittuminen on osaltaan auttanut rotua pysymään terveenä ja elinvoimaisena, sillä se ei kärsi liiasta geenipoolin kaventumisesta niin monen muun rodun tavoin.

R-rekisteriä voi pitää uhkana tai mahdollisuutena, miten sen sitten haluaakin nähdä. Yhtäällä maatiaiskantaisia koiria rekisteröidessä ei voida olla varmoja siitä, miten "puhdasrotuinen" ko yksilö on; onko sen taustalla ehkäpä muista maista tuotuja rotuja, tai toisaalta, onko se kahden rekisteröidyn mudin jälkeläinen, jolla vain ei syystä tai toisesta ole papereita. Jotkut pelkäävät "vieraita vaikutteita" joita rotuun saattaa pesiytyä, ja pelkäävät niiden turmelevaa vaikutusta. Tosiasiassa kuitenkin tämänkin päivän mudeista valtaosa polveutuu 60- ja 70- luvulla rotuunotetuista koirista, joiden niidenkään taustoista ei tiedetty sen enempää, kuin että ne olivat unkarin maaseudulta koottuja paimentavia pieniä pystykorvaisia ja kiharakarvaisia koiria. Mudikanta on tänäpäivänäkin hyvin heterogeeninen, löytyy erilaisia rungon ja pään mittasuhteita, turkkityyppejä, hännän malleja, kokoja ja värejä. Sieltä täältä maaseudulta kootut maatiaismudit tuskin voivat omalta osaltaan tilannetta juurikaan hämmentää.

Monelle mudista kiinostuneelle rodun heterogeenisyys tuntuu kuitenkin enemmän positiiviselta kuin negatiiviselta asialta. Noin sadan vuoden ajan monia rotuja on kasvatettu linjasiitos ja rotupuhtaus päämäärinä, ja tulokset voidaan nähdä. Yhtenäisiä kasvattajaryhmiä, pitkiä titteleitä, ja yhtä pitkiä luetteloja vaivoista ja sairauksista. Nyt näiden rotujen pelastukseksi mietitään erilaisia keinoja, mm. roturisteytyksiä. Mudi sen sijaan on säästynyt moiselta hölmöilyltä, sitä on vaalittu maatilojen ja pienten kylien suojissa, arvostettu sen käyttöominaisuuksia, tervettä rakennetta ja pitkää ikää. Mudityyppisiin koiriin on sekoittunut milloin mitäkin, monen Euroopan maan puristuksissa, ja tästä rikkaasta sekametelisopasta voimme edelleenkin noutaa piristysruiskeita geenipoolin laajentamiseksi.

Esittely | Kennel | Mudi | Pentuja | Kasvatit | Etusivu