|
||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
Nasta lähti alunperin Jyväskylään nuorelle tytölle agility- ja harrastuskaveriksi. Koira osoittautui kuitenkin kovemmaksi palaksi kuin mihin rahkeet riittivät. Perhe teki hyvän päätöksen alkaessaan etsiä koiralle osaavampaa kotia. Nasta tuli tänne meille toukokuun 12. Nasta on reipas ja avoin, taistelutahtoinen ja hauskan tuntuinen koira. Ongelmaksi kuitenkin on ehtinyt muodostua vieraat koirat ja niiden kohtaaminen, sekä lapset. Näitä taitoja on nyt tarkoitus opetella. Nasta on muuttanut Tampereelle Juhan kaveriksi. Toivomme, että kaksikon yhteistaival alkaa sujua hyvin, ja pidämme peukut ja varpaat pystyssä. Nastan sivuja ei päivitetä enää tänne, lisää koiraneidin uusista seikkailuista voit lukea Nastan blogista.
|
PROJEKTI NASTA - PÄIVÄKIRJA 30.6 Nasta muutti Tampereelle! Kovasti viime viikkojen aikana edukseen muuttunut koiraneiti pääsee vilkastuttamaan Juhan taloutta. 31.5 Hupsis, on vähän aikaa vierähtänyt sitten viime kerran! Nasta on kotiutunut ja sen "kahden viikon kohteliaisuuskausi" alkaa olla lopuillaan. Neiti hakee rajojaan, sananmukaisesti! Se yrittää käyttää kyynärpäitä päästäkseen Manón ohi laumassa, ja yrittää minunkin kanssani vähän katsoa, josko aina ei tarvitsisi totella kun ei huvita. Jottei annettaisi valheellisen negatiivista kuvaa, niin on todettava, että opittua remmirähinää lukuunottamatta koira on oikein kiva pakkaus! Nasta on oikein aktiivinen ja reipas koira, joka on hirveän kontaktinhakuinen ja leikkisä. Nasta purkaisi loputtomasti energiaa saalis- ja vetoleikkeihin, keppien tuuhastamiseen ja muuhun. Se tekee hirveän mielellään jo oppimiaan asioita, ja tuntuu oppivan nopeasti lisää. Koirasta saisi osaavissa käsissä vaikka mitä! Kopja on ollut tämän viikon hoidossa Ilmajoella - huomasin, että Nastan käytös provosoi myös Kopjaa kohtaamistilanteissa, jolloin tilanteista muodostuu vaikeampia Nastalle. Kopja kun alkaa tukea Nastaa - pelko pois, kun Ritari Kopja on paikalla, kyllä hän turvaa Nastan selustan! Mitään ritarinelkeitä ei kiitos vain tarvita, joten koirapoika hetkeksi mamman hoteisiin, että voidaan keskittyä yksin Nastan opettamiseen. Edistystä onkin tapahtunut nyt paremmin, kun Nastalla ei ole "henkistä tukea" takanaan. Edelleen ohituksia haetaan kontaktin kautta. Vien varmuudeksi Nastan aina tien sivuun, mielellään ihan kunnolla, pyydän istumaan ja kontaktiin. Jos koira on kauempana, riittää, että otan koiran sivulle kävelemään kontaktissa. Paljon kehuja oikeasta suorituksesta, ja nameissa ei säästellä. Mitäs muuta? No velipoika Vili kävi viime sunnuntaina vierailulla, se nyt ainakin pitää mainita. Nasta esitteli aluksi koko hammaskalustonsa ihan noin varmuuden vuoksi, mutta herrasmies Vili kun ignoorasi ihan täysin pikkusiskon apinaraivarin, Nasta rauhoittui ja havaitsi veljen ihan vaarattomaksi tapaukseksi. Pelosta ja epävarmuudestahan Nastan käytös kumpuaa. Alkuesittelyjen jälkeen päästiin nopeasti leikkimään, ja Nasta ja Heta juoksuttivat Viliä ihan urakalla.
17.5 Tultiin helatorstaiksi Ilmajoelle. Nasta leikki jo keskiviikkoiltana Hertan kanssa, tytöt menivät mudirallia talon ympäri vaihtaen välillä paikkoja. Nasta ei enää rähissyt talon muille koirille, vaan oli sievästi siipiään myöten. Keskiviikkoiltana ostin Nastalle M&M:stä kuonopannan, koska sen hihnassavetäminen tuntuu olevan todella pinttynyt tapa. Kuonopanta estää väärän käyttäytymismallin siiheksi, että koira oppii uuden. Tähän astisen kokeilun perusteella sanoisin, että todella hyvä vempain. Eikä ollut hinnalla pilattu: 5 Euroa ei ole kova hinta siitä, että koira on kevyellä otteella hallittavissa, ja kävelee nyt rennosti remmilenkillä. Kuonopanta tn helpottaa myös ohitusten opettelua. Rähiseminen lientyy koko ajan. Harmi, että ohitettavia koiria vaan ei ole tullut vastaan vielä hirveän montaa. Tänään oltiin myös kevyellä pyörälenkillä Nastan kanssa. Pientä irrottelua, rentoa ravia pehmeällä alustalla. Vetämisen lisäksi pitää mainita toinenkin juttu: koira, joka oli niin kade ruoastaan, että on aiemmin käynyt oman talon koiran kimppuun ruoan takia, syö tällä hetkellä sulassa sovussa talon muiden koiruuksien kanssa samassa huoneessa, omasta kupistaan. 14.5 Sunnuntai-iltana Nastan ja Manón seuraksi liittyi Kopja. Pienten alkukähinöiden jälkeen ilta ja yö sujui ihan rauhallisesti. Aamulla lenkille, sujui kivasti, mutta taidettiin olla liian aikaisin liikkeellä, kun ei tullut koiria vastaan. Nasta jäi yksin (tai siis Kopjan ja Manón kanssa) kotiin työpäivän ajaksi. Varmuuden vuoksi eristin Nastan Manósta ja Kopjasta, koska en vielä luottanut siihen, ettei se tyhmyyttään haastaisi riitaa. Naapureille olen jakanut laput, joissa ilmoitin yksinoloa opettelevista koirista, ja puhelinnumero, johon ottaa yhteyttä jos mölinöitä kuuluu. Joko pohjalaisilla on pitkä pinna, tai sitten ne eivät todellakaan ole aiheuttaneet minkäänlaista häiriötä. Iltapäivällä töiden jälkeen lähdettiin agikentälle. Kopjan treenit alkoi viideltä, mutta sitä ennen käveltiin läheisellä pellolla, jossa Nasta sai olla irti keltaisten kanssa. Nasta liittyi mukaan Kopjan ja Manón takaa-ajoleikkiin! Vau! Koirat leikki ihan vapautuneen oloisesti, vaikka Nasta aloittelikin aika varovasti. Koskahan on viimeksi leikkinyt noinkin vieraiden koirien kanssa? Kun kentälle alkoi tiputella vuoroaan odottelevia ihmisiä, harjoiteltiin Nastan kanssa nätisti olemista sopivan etäisyyden päässä koirista. Rähisihän se, mutta parempaan ollaan mielestäni menossa. 13.5. Aamu-seitsemältä vajaan tunnin lenkki, jonka aikana Nasta ohitti 2 koiraa. Hyvinkäyttäytyvän harmaahirvikoiran, jolle se tavan vuoksi haukkui (mutta makupalalla kontakti koko ajan parempaa ja rähinää vähemmän). Seuraava tuli vastaan muutaman minuutin päästä, ilmeisesti myös remmiongelmainen, sillä koirakko jämähti tien laitaan. Mietin sekunnin, vältänkö rähinän lähtemällä toiseen suuntaan, mutta päätin edetä. Käsi täyteen nameja ja paljon iloista kehua kun Nasta piti kontaktia. Päästiin ohi ilman pihaustakaan! Hyvä me! Aamupäivällä ehdittiin käydä agilitykentällä. Ensin läheisellä pellolla päästin Manón ja kohta myös Nastan irti. Nasta teki spurtin ja juoksi kertaalleen täysiä Manón kylkeen, niin että maa vain pölisi. Manón provosoimiseen tarvitaan vähän enemmän, joten tilanne jäi siihen. Heitin narulelua Nastalle ja leikin vetoleikkejä. Nasta etsi omatoimisesti keppejä ja kaikkea suuhun sopivaa pellonpientareilta, kun pistin lelun piiloon. Kentällä Manón kanssa treenasin radanpätkiä. Nasta tutustui aitoihin - meni hyvin, tehtiin lopuksi 3 aidan suoraa. A-este kiivettiin muutamaan kertaan, ensimmäisellä kertaa meinasi koiralta usko loppua, mutta sitten mentiin jo reippaasti. Alusta asti palkataan kontakteilla. Lopuksi ryttäsin putken niin kasaan kun pystyin (n.1.5 m), vein lelupalkan putken ulostulolle Nastan kanssa, ja sitten Nastan putken alkupäähän. Reippaasti läpi, lopetin kolmeen toistoon. Koiraa helppo palkata sekä lelulla että namilla. Iltapäiväksi tarkoitus lähteä äitienpäiväksi Ilmajoelle, ja Nasta saa tutustua loppulaumaan. 12.5. Nasta tuli aamupäivällä. Ensin teimme n. tunnin lenkin, Manó oli Soilella mukana, Jonnalla Nasta. Manó käveli ensin edellä "siedettävän" välimatkan päässä. Vieraan koiran nähdessään Nasta pisti parastaan: kamala rähinä päälle ja kaikki hampaat irvessä, tehostettuna hyökkäyksillä suoraan kohti. Pyrittiin aluksi pysymään sellaisen välimatkan päässä, että rähinä ei ollut jatkuvaa, ja kun koira veti välillä henkeä ja rähinä loppui, namipalkkaa. Ensimmäiset 15 minuuttia oli aikamoista ilotulitusta. Manó oli hyvä "häiriökoira", kun se osaa pysyä niin pasiivisena. Koira alkoi kuitenkin aika hyvin ottaa kontaktia ja kuunnella. Lenkin puolivälissä minulla oli jo Manón hihna toisessa kädessä ja Nasta toisessa. Nasta teki kyllä vielä muutamia "varmuuden vuoksi" syöksyjä kohti Manóa, mutta tulipa kuitenkin kokeiltua, että onko ylipäätään mahdollista viedä sitä yhtä aikaa omien kanssa näin pian. On. Iltapäivällä Nasta sai osallistua Hiljasen Tiinan syntymäpäiville. Alkuun se oli autossa odottamassa, mutta kun pilvet väistyi ja aurinko alkoi paistaa, otettiin koira pois autosta ja tuotiin se kakkukahveille. Nasta oli reipas ja otti kontaktia paikalla oleviin aikuisiin. Paikalla oli myös pari lasta, joille Nasta murisi. Pidettiin koira erossa lapsista. Myöhemmin puhelimessa selvisi, että Nasta on kotona pomottanut naapuruston lapsia. Osan kanssa leikkinyt, toisia näpsinyt. Illalla tutustutettiin Nastaa väliaidan läpi muihin koiriin. Muut söivät makupaloja lattialta ja jättivät verkkoaidan takana haukkualouskuttavan Nastan hyvin vähälle huomiolle. Kyllä se siitä. Kun Nasta vielä rauhoittuu, niin se saa tutustua myös näihin muihin. Nasta söi hyvin, ja iltalenkille otettiin mukaan Kopja ja Manó. Uuden koiran mukanaolo sai Nastan rähisemään taas varmuuden vuoksi, mutta tällä kertaa rähinää ei kestänyt enää kuin parisataa metriä. Illalla jätin Kopjan Ilmajoelle, ja otin Manón ja Nastan mukaan Seinäjoelle. Nastan ja Manón eka yö samassa asunnossa meni aika hyvin, Nastan muutamaa rähinähyökkäystä lukuunottamatta. |
|
|
|||||||||||||||
Sisarukset |
u. Hamvas Herceg "Vili", tuhkanharmaa, HD B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK u. Hamvas Higany "Huru", tuhkanharmaa u. Hamvas Hangya "Aksu", tuhkanharmaa n. Hamvas Hirvivõ "Heta", tuhkanharmaa, HD A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK n. Hamvas Harmat "Zsa Zsa", tuhkanharmaa n. Hamvas Holdfeny "Helmi", tuhkanharmaa |
||||||||||||||
Terveys |
- |
||||||||||||||
| Luonnetesti | - | ||||||||||||||
| Näyttelyt | - |
||||||||||||||
| Jälkeläiset | - | ||||||||||||||