Esittely | Kennel | Mudi | Pentuja | Kasvatit | Linkit | Vieraskirja |Etusivu



Vuodelta 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011

2011

18.1.2011 Pipo in Memoriam. Tammikuussa kohtasimme suuren surun, kun Pipõ kuoli pihastaan karanneen kaukaasianpaimenkoiran hyökkäyksen uhrina. Pipõ olisi täyttänyt toukokuussa 12 vuotta, ja ikävä on suuri.

2010

6.11.2010 K. Hamvas Hangya "Aksu"  sai hyväksytysti läpi pelastuskoirien hakukokeiden loppukokeet (päivä ja pimeä osuudet). Kiitos kuuluu Marille, joka on Aksun kanssa ahkerasti harrastanut. Pelastuskoirien loppukokeen suorittanut koira voi hakea hälytysryhmäpaikkaa. 

28.8.2010 K. Hamvas Higany "Huru" ja ohjaajansa Tuula Kuntonen voittivat Janakkalassa Agilityn piirinmestaruuskisoissa joukkue-pronssia, Huru kisaa Riihimäen Agility ry:ssä. Onnittelut!

23.08.2010 tuontiuroksemme Kecskefogo Civil ohjaajanaan Sanna Tiainen kisasi jo toisissa virallisissa agilitykisoissaan, saldona nollatulos ja kolmas sija. Ensimmäiset viralliset kisansa pari korkkasi 3.8 Kotkassa. Menestystä jatkoon!

18.08.2010 K. Hamvas Herceg ja ohjaaja Satu Valtonen uusivat agilityn piirinmestaruus joukkue-kultansa, YLÖKK:n riveissä kisaava Vili sai joukkuekultaa myös v. 2009. Onnea!

06.08.2010 Kilvan Pattantyú l. "Lilla" on terveystutkittu, HD A, ED 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Kiitos vaivannäöstä Isa. 

31.07.2010 Hyvinkäällä juostiin leikkimielinen RotuRace-2010 kisa, jossa mudit voittivat medi-luokan. The Fast And The Furryous-joukkueessa kisasivat myös puoliveljekset Kecskefogo Büszke ja Kecskefogo Civil. Civil oli mediluokan nopeimpia, häviten vain jokusella tuhannesosasekunnilla australiankelpielle. Kisaan osallistui myös toinen mudijoukkue, MACH4, jossa juoksi myös Kilvan Fekete Fejedelem "Reko", tämä joukkue sijoittui 6:ksi.

24.07.2010 Kilvan Gyöztes Tevesz "Teve" on ensimmäinen Suomessa MH-testattu mudi. Teven luonnekuvaustuomarina toimivat Jorma Kerkkä ja Kai Tarkka.

10.07.2010 K. Hamvas Higany "Huru" luonnetestattiin SuMu:n järjestämässä testissä Helsingissä, tuomareina toimivat Auli Kiminki ja Pirjo Ojala-Laine. Hurun tulos-1 +3 +1 +2 +1 +1 +1 +3,laukauskokematon, +112 p.

04.06.2010 Suomeen saapui 2 fakóa mudinpentua Csibiti-kennelistä. Uros Csibiti Gezemice liittyi Kilvan-riveihin, pikku-riiviö asuu Espoossa sijoituskodissa, ja narttu Gomolya saapui samassa kyydissä ja asuu myös Pohjanmaalla.

2009

25.10.2009 Heta ja Paavo kävivät Seinäjoella luonnetestissä, tuomarina Jorma Lankinen ja Sirkka Lempinen.  

12.9.2009 Civil sai Porvoossa toisen SERT:n ja oli ainoana mudina ROP. Tuomarina Horst Kliebenstein. 

8.8.2009 Civil sai UPK:n erkkarista EH:n. Mudit arvosteli Peter Hudak, Unkari.

6.6.2009 Tuurin miljoonakoira-näyttelyssä käväisi veteraaniluokassa wanha parta Pipo ollen ROP-VET ja ROP. Näyttelyssä debytoi Kilvan Gyoztes Ronaldo "Rigo" saaden JUN H:n. Tuomarina Leni Finne.

23.5.2009 Kilvan Pillango "Nikki" tokoili Seinäjoella AVO1-tuloksen 172,5 pistettä, tuomarina Riitta Räsänen. Onnea Jessica & Nikki!

21.5.2009 Lappeenrannan ryhmänäyttelyssä Civil nappasi junioriluokasta SERT:n ja oli ainoana mudina ROP, tuomarina Soile Bister. 

Vuonna 2009 kasvattejamme on terveystutkittu seuraavasti: 

Kilvan Gyöztes Rooney HD A, ED 0/0, polvet 0/0, ei perinnöllisiä silmäsairauksia
Kilvan Gyöztes Tevez HD C, ED 0/1, polvet 0/0
Kilvan Pillango HD A, ED 0/0, ei perinnöllisiä silmäsairauksia
Kilvan Puskapor, HD D, ED 0/0, ei perinnöllisiä silmäsairauksia
Kilvan Rapli HD A, ED 0/0, polvet 0/0, ei perinnöllisiä silmäsairauksia

2008

25.10.2008 Hertta sai Seinäjoen KV-näyttelyssä 4. Suomen sertinsä, ja siitä tuli samalla FIN & EST MVA (vahvistusta vailla). 

26.9.2008 Saimme pari ulkomaanvahvistusta lisää, kun Cafka ja Civil lensivät Suomeen Kecskefogo-kennelistä, Unkarista. Varsin mielenkiintoisen värinen blue merle & tan Cafka jäi asumaan meille Ilmajoelle, ja veljensä Civil asuu sijoituskodissa.

13.9.2008 Paavo ja Sari agiliisivät ekaan MAXI-3:n nollatulokseen. Onnea!

6.9.2008 Lilla (K. Pattantyú) teki näyttelydebyyttinsä Masteryn syysnäyttelyssä, tuloksena PN2 ja SERT. Onnea Isa ja Lilla :) Tuomarina Boris Spoljaric, Kroatia. Samana päivänä Paavo (Kecskefogó Büszke) sai Hämeenlinnassa MAXI-2:sta kolmannen nousunollan ja siirtyi kolmosiin, tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Onnea Sari & Paavo! Menestystä niitti myös Nikki (K. Pillangó) ja Jessica, jotka suorittivat Porissa hyväksytysti BH-kokeen. Grattis Jessica!

14.8.2008 Vili (K. Hamvas Herceg) ja Satu osallistuivat kolmansiin TOKO ALO-skaboihinsa, ja viimeistelivät komeasti TK-1 koularin Ylöjärvellä. Tuomarina Riitta Räsänen, ja pisteitä tippui seuraavanlaisesti: 10/10/8.5/8.5/9/8/0/10/8.5 ja tulos 161.5.

6.8.2008 Nikki (K. Pillangó) debytoi Kristiinankaupungissa TOKO-ALO-luokassa, tuomarina Juha Kurtti. Tulos ALO1, 171 p., 2./7., ja pisterivi: 10/10/8/8,5/10/9/7,5/5/9. Grattis Jessica & Nikki!

2.8.2008 Huru ja Tuula pokkasivat Rovaniemellä Agilityn MAXI-3:ssa ekan nollavoiton, eli tie kohti AVA-titteliä on auki. Onnea! Samaan aikaan toisaalla, Vili ja Satu kisasivat Valkeakoskella ja nappasivat toisen nousunollan MAXI-2:sta. Kolmosluokka häämöttää!

30.7.2008 Vili (K. Hamvas Herceg) kävi tokassa TOKO-ALO-kisassa. Tuomareina Jari Salokanto (luoksepäästävyys ja paikallaolo) ja Marja Ala-Nikkola. Tulos ALO-1, 179,5p., 4/26. Pisterivi oli 9/10/8.5/8/9.5/8.5/10/9/9. Varsin komea rivistö, ja yhtä ykköstulosta vailla TK1 :) Onnea Satu ja Vili!

25.7.2008 Paavon (Kecskefogo Büszke) virallinen lonkka- ja kyynärlausunto on tullut, lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Silmät ja polvet jo aiemmin tutkittu terveiksi. Onnea Paavo ja Sari!

10.7.2008 Vili (K. Hamvas Herceg) ja Satu pokkasivat Tampereella ekan nollavoiton MAXI-2:ssa. Sijoitus 1./31 ja aika -9.76!

5.7.2008 Agirodussa Ylöjärvellä Paavo (Kecskefogo Büszke) ja Sari kisailivat kaksi komeaa nollaa, C-kisa, tulos 0, sij. 3. (tuom. Johanna Nyberg), D-kisa, tulos 0, sij. 4. (tuom. Eija Berglund).

28.-29.6.2008 Reko (K. Fekete Fejedelem) käväisi perättäisinä päivinä hakemassa FIN MVA-titteliin oikeuttavat sertit. Onnea Reko ja Minna!

14.6.2008 Satu ja Vili (K. Hamvas Herceg) tekivät uuden aluevaltauksen tokon merkeissä. Parivaljakon ekat tokokisat käytiin Kangasalla, tuomarina Riitta Räsänen. Tuloksena 10/10/8/7,5/9/7/8,5/9,5/9, yht. 170p., 1.tulos ja sijotus 3. Mahtava suoritus!

11.6.2008 Paavo (Kecskefogo Büszke)ja Sari kävivät Padasjoella toko-kokeessa. Tuloksena 185 p. ja ALO-1. Tuomarina Marita Packalen. Hurjasti onnea!

6.6.-8.6.2008 Paavo (Kecskefogo Büszke) ja Sari kisasivat Vöyrillä sekä tokossa että agilityssä. Tokodebyytin tuloksena eka ykköstulos, ja agilityrupeaman tuloksena siirto kakkosiin ja eka nollatulos ja luokkavoitto MAXI-2:ssa. Onnea Sari ja Paavo!

17.- 18.5.2008 Paavo (Kecskefogo Büszke)starttasi agilityuransa lauantaina Kirkkonummella Maxi-1 luokassa tuloksena 5 vp, -9,37 s., sij. 3./30., sunnuntaina Järvenpäästä tuloksena 5 vp sij.4. Paavon ohj. Sari Siitonen.

11.5.2008 Paavo (Kecskefogo Büszke) osallistui Palveluskoiratapahtuman näyttelyyn Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla. Paavo sai toisen SERT:n ja oli ROP. Tuomarina Marja Talvitie, mudeja paikalla kolme.

7.4.2008 Paavon (Kecskefogó Büszke) silmät ja polvet tarkastettu, silmät terveet, polvet 0/0. Tulokset tulee sitten joskus KoiraNettiin, kun Paavon rekisteröinti on valmis. Paavo on käynyt jo maaliskuun lopulla lonkka- ja kyynärtutkimuksissa, nyt odotellaan virallisia tuloksia kennelliitosta, ne tulee sitten samalla kun Suomen rekkaritkin.

15.3.2008 Tampere KV, tuomari Alain Pecoult, Ranska. Paikalla oli yhteensä seitsemän mudia, neljä urosta. Vili oli PU2 ja sai viimeisen sertin sekä VACA:n. Onnea Satu ja FIN MVA Vili!

23.-24.2.2007 Tuula ja Huru kisasivat agilityssä Haaparannalla, Ruotsin puolella. Tuloksena lauantain agiradalta 5. virhe ja sij. 3, hyppyradalla 0 ja sijoitus 2. Sunnuntain saldona hyppyradalta 0-tulos ja sij. 2 ja agiradalta viimeinen nousu 0 ja sij. 1. Onnittelut kolmosluokkaan nousseille!

10.2.2008 Tuula ja Huru saivat MAXI-2 luokasta ekan 0-tuloksen, sijoitus 3. Onnea!

27.1.2008 Paavo ja Sari kävivät Riihimäellä epävirallisissa agikisoissa, tuloksena 0-rata ja möllimedien voitto. Samana päivänä Nikki (K. Pillango) osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä Turun Winter Dog Showssa, tuloksena H. Tuomarina Tomas Rohlin, Tanska. "Needs lots of time, she's still a baby".

20.1.2008 Lahden RN, Kecskefogó Büszke "Paavo" JUN EH

11.1.2008 Huru on käynyt terveystutkimuksissa, lonkat C/C, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Kiitos Tuula! Jalostuslainassa olleen Macin suomessa asuvasta jälkikasvusta (12 kpl) on nyt 8 tutkittu, ja lonkkatulokset 3xA, 3xB ja 2xC. Pipõn kuviin tarpeeksi vanhoista pennuista (13) on tutkittu 7, 4xA, 2xB ja 1xC.

5.-6.1 Satu ja Vili korkkasivat agilityuransa Noormarkussa kahdella 0-tuloksella maksi-ykkösissä! A-kisassa vili oli 3./40 ja B-kisassa 4./39! Samoissa kisoissa pyörähtivät myös Vilin puoliveli Saunatytön Belmiro "Miro" ja Anne, Miro A-kisassa 1./40.

5.1.2008 Kajaanin KV-näyttelyssä mudit arvosteli Marja Talvitie, Kilvan Formas Fecske "Falo" VAL ERI 1, PN 1, CACIB, ROP. Onnea!

2007

9.12.2007 Voittaja 2007 näyttelyssä mudit arvosteli Nina Karlsdotter, Ruotsi. Mudeja oli paikalla 12. Tulokset löytyvät mm. täältä. "Sukulaiskoirista" Paavon veli Kecskefogo Baber "Otus" sai JUN H, H-pentujen ja Kopjan puoliveli Saunatytön Belmiro "Miro" NUO H:n, Kopjan tytär Saunatytön Capsella B-P "Rauni" niinikään JUN H, ja Saunatytön Bakula "Hippi" NUO EH1:n.

17.11.2007 Jyväskylän KV-näyttelyssä mudit arvosteli Jaana Hartus.
Näyttelyyn oli ilmoitettu Paavo, Vili, Hertta, Manó ja Pipõ. Valitettavasti Paavo onnistui muutama viikko sitten telomaan itseään, ja oli antibioottikuurista johtuen poissa. Vili oli tällä kertaa hieman huonossa turkissa, ja sai tulokseksi NUO EH2.

Tytöillä meni vähän paremmin, Hertta sai kolmannen sertinsä ja varacacibin, Manó sai sileät punaiset ja Pipõ oli ROP-VET. ROP ja VSP-titteli menivät Suonenjoelle, ROP oli Cserenyfalvi Alkony ja VSP Mustapippurin Napakymppi.

28.9.2007 Reko kävi silmätarkastuksessa, terveet silmät, silmissä näkyi lasiaisjuosteita (PPM).

23.9.2007 Huru nappasi kolmannen MAXI-1:n luokkanousuun oikeuttavan nollatuloksen, ja starttasi kakkosissa, sijoitus 2. Onnea Tuula ja Huru, hieno suoritus, ykkösistä kakkosiin kuudessa viikossa!

8.-9.9.2997 Huru kisasi Torniossa agikisoissa. Lauantain kisoista yhdeltä radalta hylky ja toiselta tulos 5.13 ja 2. sija. Sunnuntaina Huru nappasi toisen 0-tuloksen ykkösluokasta, sijoitus 1. ! Huru osallistui myös epäviralliseen pm-joukkuekisaan, jossa Huru teki 0-tuloksen, ja joukue sijoittui viidenneksi! Onnea Tuula ja Huru!

28.8.2007 Vili korkkasi agilityareenat Tampereella epävirallisissa möllikisoissa, tuloksena kaksi 0-rataa ja 5. sija. Hienoa Satu & Viljo!

25.8.2007 Vili nappasi Tervakosken KV-näyttelystä SERT, CACIB, VSP. Tuomarina Bo Skalin, Ruotsi. Serti on järjestyksessä viides, onnea Satu & Vili! Samana päivänä Milli kävi Kuusankoskella luonnetestissä, tulos +142p., laukausaltis. Tarkemmat pisteet F-pentueen sivuilla.

19.8.2007 Hertta teki "millit", eli nappasi Erkkarin ROP-pystin, ja pisti vielä pikkuisen puolisiskoa paremmaksi, ja oli näyttelyn BIS-3. Vili peitsasi kehässä, ja liikkuminen pudotti palkintosijan EH:ksi - muuten poika oli kovasti tuomarin mieleen. Kesken kehityksen kovasti ollut Paavo sai myös EH:n, ja Manó H:n "EVVK" asenteen vuoksi. Mudeja oli paikalla 25, ja mudit ja BIS-kehät tuomaroi Marja Talvitie.

18.8.2007 Vili, Hertta, Paavo ja Manó käväisivät Nokian ryhmänäyttelyssä. Ensikertalainen Paavo oli ROP, ja Hertta VSP. Vili ja Manó saivat EH:n - Vili, koska oli niin ylärajoilla kokonsa vuoksi (mitattu kuukausi sitten 47 cm) ja Manó, koska ei jaksanut enää innostua kehässä.

11.-12.8.2007 Huru kävi ekoissa virallisissa agilitykisoissa Kemissä! Lauantaipäivän saldona tulos 17.98 ja hyppyradalta hylky. Sunnuntaina paremmalla vireellä ekaradalta 0-tulos ja 2. sija, toiselta radalta 5 virhepistettä, ja sijoitus 1. Onnea Tuula ja Huru!

28.07.2007 Vili sai neljännen SERTinsä Porin KV-näyttelystä. Vili oli PU1 ja VSP. Mudit tuomaroi Lykourgos Zouboulidis, Kreikka, ja mudeja oli Poriin ilmoitettu kolme kappaletta. Onnea Satu ja Vili!

14.07.2007 Vili sai kolmannen SERTinsä ja oli ROP Oriveden KR-näyttelyssä. Mudin tuomaroi Jaana Hartus. Onnea Satu ja Vili! Vili myös mitattiin näyttelyssä, ja korkeutta pojalla on tällä hetkellä mittauksen mukaan 47 cm.

01.07.2007 Nasta muutti uuteen kotiin Tampereelle, toivotamme onnea Nastalle ja Juhalle. Nastan juttuja pääsee tästä lähtien lukemaan Nastan blogista. Samalla reissulla tuli nähtyä Vili ja Paavo, reissusta tulee kuvia hopeakettujen blogiin. Lauantaina myös Puskapor lähti uuteen kotiin Tampereelle, ja sunnuntaina haettiin Pokoli Zsivaj Jalasjärvelle. Piccasiini noudettiin kotiinsa Asikkalaan maanantaina. Onnea uusiin koteihin.

17.6.2007 Ensimmäiset ipanat lähtivät tänään uusiin koteihin. Toivottavasti kotiutuminen sujuu hienosti Turkulaistuneella Raplilla ja Lahteen muuttaneella Pattantyúlla.

2.6.2007 Hertta ja Vili kävivät Tallinnan KV-näyttelyssä koittamassa tikulla jäätä. Vili oli PU3 ja sai Vara-CACIBin, Hertta sai sertin, CACIBin ja oli VSP, ja toi tuomisinaan EST W-07 tittelin. Mudeja oli ilmoitettu 6, vain 4 oli paikalla.

20.5.2007 Huru (K.H. Higany) osallistui jo 2. mölliagilitykisaansa Kemissä. Mölleissä poika sijoittui hiensti kolmanneksi, kontaktivirhe puomilta, 1 luokan radalla hylky. Hurun om. & ohjaa Tuula Veteli.

17.5.2007 Hertta kävi Seinäjoella Match Showssa, ja oli sinisten viides! Hauska kerätä hieman kehäkokemusta. Paavo osallistui samana päivänä Hämeenlinnan 4H-yhdistyksen mätsäriin, voitti pentuluokan punaiset, ja oli BIS2! Hieno alku oikeisiin näyttelyihin valmentautumiselle!

14.5. 2007 Vili käväisi Harjavallan ryhmänäyttelyssä, tulos JUN ERI1 JUK1 PU2 SERT. Onnea Satu ja Vili, jo Vilin toinen serti! Mudeja oli yhteensä kaksi, ROP oli Mustapippurin Nokipoika. Tuomarina Piotr Krol, Puola.

29.4.2007 Vili on ensimmäisenä Hopeaketuista suorittanut hyväksytysti BH-kokeen, vain 15 kk iässä! Vilin omistaja ja ohjaaja on Satu Valtonen, joka on tehnyt upeaa työtä koiransa kanssa. Kiitos ja onnea

17.04.2007 Pipõn pennut syntyivät! 2 mustaa narttua, 2 mustaa urosta, 1 ruskea uros ja 1 fakó uros. Pentue toteutettiin kaksoisastutuksena, jonka tuloksena pentueessa oli kuin olikin molempien vanhempien jälkeläisiä. DNA-testituloksen mukaan fakó pentu on Kopjan, ja loppusakki Moccan jälkeläisiä.

25.3.2007 Vili (K. Hamvas Herceg) Tampereen KV-näyttelyssä PU3 ja VA-SERT! Onnea Satu & Vili!

24.3.2007 Huru (K.Hamvas Higany) ja Tuula starttasivat ekoissa epävirallisissa agikisoissaan mölliluokassa normaalilla ja hyppyradalla. Agiradalta tuloksena 4. sija, hyppyradalta sijoitus 1./7, ja ainoa virheettömän hyppiksen tehnyt mölli!

22.02.2007 Kopja ja Saunatytön Aranka-Azra "Nyyti" saivat perheenlisäystä Saunatytön kennelissä! 1 ruskea narttu, 1 ruskea uros, 2 mustaa urosta!

11.02.2007 Kopja ja Pipõ kävivät Tallinnan KV-näyttelyssä, ja reissun saldona molemmille sertit ja CACIBit, Pipõ oli ROP ja Kopja VSP. Unkarilaisista roduista paikalla muuten 1 pumi ja 1 komondor. Koska kumpikin mutikaisista oli valmiita valioita, niistä tuli samalla kertaa Eestin valioita

29.01.2007 Merle mudin urospentu Paavo (Kecskefogó Büszke) muutti Suomeen. Pari kuukautta meillä oleskeltuaan mudijätkälle löytyi hyväntuntuinen sijoituskoti Hämeenlinnasta. Paavo riekkuu nyt Sarin lauman jatkona.

Terveystutkimustuloksia 2007

Kilvan Hamvas Herceg HD B/A, KN 0/0, polvet 0/0, silmät OK
Kilvan Hamvas Hirvivö HD A/A, KN 0/0, polvet 0/0, silmät OK

Unkarissa on lonkkakuvattu koiriemme sukulaisia.
Pipõn täyssiskot: Szürkevillám Ezust Saba FCI C ja Szürkevillám Eszemadta FCI B.
Pipõn tytär, isä Guba: Arkosligeti Fodros Amulett FCI C.
Szürkevillám Mezeskalacs (i. Nyirsegfia Maci, e. Szürkevillám Ezüst Saba) FCI A.
Kiralytanyai Don (N. Macin täysveli) FCI C


2006 lyhyesti

Pipõn ja Macin pennut syntyivät 17.1.2006. Pitkän päivärupeaman päätteeksi Pipõ saattoi maailmaan seitsemän tuhkanväristä pentua; kolme urosta ja neljä narttua. Pennuista yksi narttu vietiin Amerikkaan, ja kuusi jäi Suomeen. Alunperin sijoitukseen valittu narttupentu palautui myöhemmin meille.

Huhtikuussa vanha kalkkuna kävi luonnetestissä, 6 v 11 kk iässä. Oppia ikä kaikki, ja opitut asiathan tuolakin testissä monessa osa-alueessa näkyivät. Paras ikä testata koira on noin 2-3 vuoden iässä, mutta tulipa käytyä. Pipõlle testi oli läpikävelyjuttu.

Kesäkuussa Erikoisnäyttelyssä Kopja, Reko, Pipõ, Trolli ja Falo saivat kaikki ERI:n. Pipõ oli avoimen luokan paras narttu, ja Reko aras avoimenluokan uros. Millille 0 puuttuvan (irronneen) hampaan vuoksi. Unkarilainen tuomari jakeli nollia hampaista kaikille, hammastodistuksista huolimatta. Kesäkuun puolivälissä Tuurin näyttelyssä Kopja ja Pipõ valioituivat samalla päivämäärällä, Kopja ROP ja Pipõ VSP, tuomarina Elena Ruskovaara.

Heinäkuussa toimme Unkarista fakón nartun Bereki-Tarisznyas Inci Finci "Manó". Manón on aikaisemmin omistanut Kiraly Tibor, kennel Királytanyai, ja sillä on tehty Unkarissa kaksi pentuetta. Manó on lonkkakuvattu Unkarissa (MKOE) tuloksella HD B.

Suomeen tuloaan edeltävänä viikonloppuna ikänsä karjatilalla töitä tehnyt Manó suoritti virallisen Unkarilaisen paimennustaipumuskokeen (TSP), osallistui Unkarilaisen paimenkokeen alokasluokkaan ja läpäisi FCI:n virallisen Herding Working Trial for Interbreeds (HWT) - kokeen. Manó on ensimmäinen suomalaisomistuksessa oleva virallisesti unkarilaisella kokeella paimentaipumustestattu mudi.

Lokakuussa Kopja lonkka- ja kyynärkuvattiin, ja käytettiin luonnetestissä Hankasalmella. Unkarilaiset mudiharrastajat kokosivat kalenterin vuodelle 2007. Suomalaisista koirista mukaan pääsi Pipõ Jonnan ottamalla kuvalla.

Marraskuussa kävimme sekä Seinäjoen että Juväskylän KV-näyttelyissä. Seinäjoella oli paikalla 6 mudia, joista 2 keltaisia, 2 tuhkanharmaita, 1 ruskea ja 1 musta. Falo oli ROP ja sai CACIB:n, ja valioitui. VSP:nä Kilvan P-pentueen isä Mocca. Jyväskylässä mudeja oli yhteensä kahdeksan, Vili oli PU1 ja vei SERT:n, Kopja sai CACIB:n ja oli PU2, Manó sai VA-SERT:n, ja Pipõ oli ROP ja sai CACIB:n.

Manó ja Trolli kävivät Marraskuun lopulla Seinäjoen eläinklinikalla tutkimuksissa. Manón polvet ja silmät tutkittiin, silmät terveet, polvet arvosteltiin 1/1. Trollin lonkat ja kyynärät tutkittiin, ja olivat terveet.

Joulukuussa K. Fekete Fejedelem "Reko" kävi luonnetestissä Vantaalla, tulos: +1, +3, +3, +2, +1, +1, +1, +3 yht +144 p., laukauskokematon.

Vuonna 2006 on koiriamme ja kasvattejamme terveystutkittu seuraavasti:

Kopja: Polvet 0/0, silmät terveet, lonkat ja kyynärät kuvattu (tulokset tulossa)
Pipõ: Polvet 0/0, silmät terveet
Manó: Polvet 1/1, silmät terveet
Trolli: Polvet 0/0, silmät terveet, lonkat ja kyynärät kuvattu (tulokset tulossa)
Falo: Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet
Milli: Lonkat B/B, polvet 0/0, silmät: Ei HC, PRA, RD, membrane pupillaris persistens tulkinnanvar., ei perin. 
Reko: Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0


2005 lyhyesti

Erikoisnäyttelyssä 2005 olivat esillä Kopja, Pipõ, Trolli ja Milli. Millin (K. Fürgeseg Futar) näyttelydebyytti sujui upeasti, Milli oli ROP, ja vain 15 kk ikäisenä! Trolli oli JUN ERI-3, Kopja sai EH:n ja Pipõ H:n.

Falo eleli osan vuotta 2005 Tanskassa omistajansa kanssa. Odensen näyttelyssä 13.8.2005 Falo oli ROP ja sai SERT:n, tuomarina Ilija Drozovski. Tanskan tuliaisina Falolle vahvistettiin myös DKKV-05 titteli sen ollessa Tanskan vuoden voitokkain näyttelymudi.

Virgancs (K. Fekete Fene) voitti OMÉK:m (National Agricultural and Food Industrial Exhibition) näyttelyssä pronssi mitalin! Isoäiti Nyirsegfia Emö Csutka palkittiin kultaisella mitalilla.

Seinäjoen näyttelyviikonloppu 22.-23.10 Paikalle oli molempina päivinä ilmoitettu viisi mudia. Lauantaina mudit arvosteli ruotsalainen Annemarie Thomassen, joka antoi Pipõlle, Trollille ja Kopjalle kaikille ERI:n. Pipõ oli PN2 ja sai varasertin, Trolli oli PN3 ja Kopja PN2 ja sai varasertin. Sunnuntaina mudit arvosteli suomalainen Jaana Hartus, joka antoi Kopjalle SERT:n, Pipõlle EH:n ja Trollille H:n. Kopja oli ROP. 

Reko oli ROP PMV- näyttelyssä, ja Falo oli PN3 ja sai CACIB:n! Trolli ja Kopja saivat molemmat ERI:n. Upea suoritus nuorelta urokselta!

HCH, HSCH, HGCH, Jubileum Champion 2004 Nyirsegfia Maci saatiin jalostuslainaan Suomeen! Vuonna 2005 toimme jalostuslainaan tuhkanharmaan uroksen Nyírségfia Maci, joka sai Suomenvierailunsa aikana kaksi pontevaa pentuetta. Macilla on A:n lonkat, sekä terveet polvet ja silmät. Maci on valittu vuonna 2004 Unkarin kennelliiton juhlaerikoisnäyttelyssä maailman kauneimmaksi mudiksi. Unkarissa Maci työskentelee päivittäin paimenkoirana maitotilalla. Macilla on Suomessa yhteensä 13 jälkeläistä; 7 pentua Kilvan kennelissä, 5 pentua Saunatytön- kennelissä, sekä Kopja.

Takaisin ylös