Tuhkanharmaa mudi
viimeksi päivitetty 18.10.2008, taulukot

Historia | Väri Suomessa | Värin tulevaisuus | Väri ja terveys | Periytyminen |
Isabella | Kuviot | Lisätietoa | Tuhkanharmaita mudeja

Tämä artikkeli valottaa hieman mudin tuhkanharmaan värimuunnoksen historiaa, värin periytymistä, listaa muutamia tunnettuja tuhkanvärisiä mudeja, sekä esittelee lyhyesti myös ne kuviot ja muunnokset, joita tästä väristä rodussa saattaa esiintyä.

HISTORIA

Auringonvalossa hopealle hohtava tuhkanväri on ensimmäisen kerran dokumentoitu mudi-rodussa jo 30-luvulla dr.Deszõ Fenyes:n mudi kuvauksissa. Sitä pidetään mustan, valkoisen, fakón ja ruskean sekä merle-värien lisäksi yhtenä mudin alkuperäisistä väreistä.

yllä musta, alla tuhkanharmaa

Tuhkanväri pudotettiin muiden värien ohella 1960-luvulla tehdystä rotumääritelmäversioista, joka salli vain mustan, valkoisen ja mustavalkoisen värin. Vuosien ajan resessiivinen väri on kuitenkin säilynyt rodussa ja putkahdellut esiin aina silloin tällöin.

Unkarilaisten rodunharrastajien painostuksesta rotumääritelmää muutettiin vuonna 2000 vastaamaan paremmin rodussa vallitsevaa tilannetta, ja alkuperäiset värit palautettiin takaisin sallittujen värien listalle. Koiramaailmassa tuhkanväri ei ole mikään kummajainen, vaan tuttu monesta muusta rodusta. Geneettisesti tuhkanvärisen turkin, meripihkan väriset silmät ja grafiitinharmaan pigmentin aiheuttaa diluutiogeeni jota yleensä merkitään lyhyesti d

Tuhkanvärin aikaansaava geeni on resessiivinen; jotta koiran musta pigmentti haalistuisi tuhkanväriseksi, koiran on perittävä d-geenialleeli molemmilta vanhemmiltaan. Tuhkanväristä, varjossa makaavaa mudia erehtyy äkkisilmäykseltä pitämään mustana, kun se siirtyy valoon, turkki voi saada ruskean sävyn. Oikeassa valossa turkki hohtaa lähes hopeisena. Tuhkanvärisissä mudeissa on jonkin verran variaatioita turkinvärin intensiivisyydessä. Yksi mahdollinen selitys on turkin rakenne; pohjavilla on usein vaaleampaa kun koiran peitinkarva, ja jos pohjavillaa on suhteessa paljon, yleissävy on vaaleampi kun koiralla, jonka turkissa on suhteessa vähemmän pohjavillaa. Turkinväriin voivat vaikuttaa myös muut geenit, jotka vaikuttavat sävyn intensitiivisyyteen. 

Tuhkanväri tai sininen tunnetaan monilla koiraroduilla ympäri maailmaa. Sitä esiintyy niin laajalti ja niin monissa roduissa, että väri on todennäköisesti kuulunut kesykoirien väreihin jopa tuhansien vuosien ajan. Joillain roduilla sininen on sallittu, toisilla kielletty, mutta useimmissa roduissa sinisiä pentuja syntyy satunnaisesti.

Sininen väri voi mudeilla esiintyä yksistään, tai muiden värien tai kuvioiden kanssa. Unkarissa on syntynyt koiria, jotka tuhkanvärin lisäksi ovat perineet merle-geenin, jolloin tuloksena on merlekuviointi tuhkanharmaalla pohjalla. Toisen resessiivisen värin – ruskean- kanssa esiintyessään tuloksena on harmaan-ruskea (hamvasbarna) eli isabella-värinen koira. Teoriassa väri voi esiintyä myös ei-hyväksyttyjen värien kanssa, esimerkiksi tuhkanvärinen keltaisin merkein, tai soopeli tuhkanvärisellä varjostuksella

tuhkanharmaa narttupentu

TUHKANVÄRISET MUDIT

Ensimmäinen Unkarissa rekisteröity tuhkanvärinen, hamvas, mudi on ollut uros Bonzo (MET Mu. 61/B/71), jota seurasivat rekisteröintijärjestyksessä narttu Nyírségfia Zsozsó (MET Mu. 111/B/76) ja narttu Nyírségfia Topi (MET Mu. 138/B/77) joiden molempien vanhemmat olivat mustia. Laajimmalle tuhkanharmaata väriä lienee levittänyt uros Inas (MET Mu. 120/B/70) lukuisilla jälkeläisillään. Monet rodun alkuaikoina rekisteriin otetuista kantakoirista ovat kantaneet tuhkanväriä, ja väri on niiden kautta levinnyt laajalle koko mudikantaan. 

Tuhkanvärisiä koiria voi syntyä kaikissa yhdistelmässä, joissa molemmat vanhemmat ovat värin kantajia. Suurin osa tuhkanvärisistä koirista on syntynyt musta-musta yhdistelmistä, koska musta on edelleen yleisin mudin väri. Tuhkanvärinen-tuhkanvärinen yhdistelmässä kaikki syntyneet pennut ovat tuhkanvärisiä, mutta tällaisia yhdistelmiä ei ole tehty montaa, sillä väri on hyvin harvinainen ja monet elossa olevista tunnetuista tuhkanvärisistä koirista keskenään läheistä sukua. 

Ensimmäinen tuhkanvärinen - tuhkanvärinen -yhdistelmä syntyi Árkosligeti- kennelissä, pentueen vanhempina olivat Guba (MET Mu. 1873/B/99) ja Szürkevillám Hamu Pipõke (MET Mu. 1860/B/99). Pentueeseen syntyi viisi tuhkanväristä ja yksi isabellan värinen pentu.

Szürkevillám kennel on tehnyt tuhkanvärinen-tuhkanvärinen yhdistelmän, jossa vanhempina on Nyírségfia Maci ja Szürkevillám Ezüst Sába. Pentueeseen syntyi kolme pentua, joista kaksi oli tuhkanvärisiä, ja yksi fakó. Muita tiedossani olevia tuhkanvärinen-tuhkanvärinen pentueita ovat Szürkevillám O- pentue ja Szürkevillám N-pentue, sekä Suomessa syntynyt Kilvan Hamvas- pentue.

Szürkevillám Hamu Pipõke

 

VÄRI SUOMESSA

Ensimmäinen Suomessa rekisteröity tuhkanvärinen mudi oli vuonna 1994 syntynyt uros Hilwas Greyghost SF44138/94. Urosta tai sen sisaruksia ei käytetty jalostukseen. Uroksen isä oli Szófogadás Harminc Egyes SF05765/93 ja emä Nyirségfia Igric SF20058/92C. Molemmat vanhemmat olivat mustia. Molemmilla vanhemmista on myös muita pentueita, joten Suomalaistenkin mudien suonissa saattaa virrata vielä tuhkanharmaita geenejä.

Seuraava tuhkanvärinen mudi saikin odottaa vuoteen 2003 saakka, jolloin Kilvan-kennel toi Unkarista nartun Szürkevillám Hamu Pipõke ER18758/04. Vuonna 2004 Pipõ sai Kilvan kennelissä pentueen, jossa oli kuusi mustaa pentua, jotka kaikki kantavat tuhkanväriä. Elokuussa 2004 Kilvan kennel toi Unkarista uroksen Lyukaskoi Aladar (MET Mu2825/B/04), joka itse on fakó värinen, mutta jonka isä on tuhkanharmaa Nyírségfia Maci ja emä ruskea B-rekisteröity Mókus. Uros kantaa siis perimässään kolmea resessiivistä mudin väriä – tuhkanväriä, ruskeaa ja fakóa.

Ensimmäinen tuhkanvärinen pentue näki päivänvalonsa Suomessa 17.1.2006, jolloin syntyi seitsemän pennun pentue tuhkanharmaille Nyírségfia Macille ja Szürkevillám Hamu Pipõkelle. Pentueessa oli 3 urosta ja 4 narttua, kaikki tuhkanvärisiä. Pentueesta kuusi jäi Suomeen ja yksi vietiin USA:n.

Samana vuonna syntyi Nyirsegfia Macile Saunatytön- kenneliin pentue, jonka viidestä pennusta yksi on tuhkanharmaa ja neljä mustia harmaan kantajia.

VÄRIN TULEVAISUUS

Unkarissa toimiva Zsófia Balasz:n Szürkevillám-kennel tähtää tuhkanväristen mudien säilyttämiseen. Kennelin kantauros on tuhkanharmaa Berény-Gyöngye Nándi "Délceg" MetMu1859/B/99 joka on jättänyt useita tuhkanharmaita pentuja sekä värin kantajia. Delceg on jättänyt unkarissa yhteensä 10 pentuetta, joissa on syntynyt useita tuhkanvärisiä pentuja. Tuhkanvärisiä mudeja syntyy myös satunnaisesti muihin kenneleihin. Kennel Kiralytanyai:n (Király Tibor) kantanarttu Nyirségfia Bukfenc ”Csipisz” on tuhkanvärin kantaja, ja ainakin sen tuhkanvärisiä jälkeläisillä Nyíségfia Maci:lla, Nyírségfia Ügyes:llä ja Kiralytanyai Don:lla on jo käytetty jalostukseen. Nyírségfia Bukfenc vietiin vuonna 2005 Norjaan, jossa se on tähän mennessä saanut kaksi pentuetta, joissa ehkä on tuhkanvärin kantajia.

Tuhkanväri on resessiivisenä värinä vaikea saada säilymään tai yleistymään ilman suunnitelmallista jalostusta. Tämänpäivän mudeista tuhkanväriä vievät eteenpäin Szürkevillám kennelin tuhkanväriset koirat, Berény-Gyöngye Nándi:n 10 Unkarissa syntynyttä pentuetta, B-rekisteröidyn Guba:n Pasztor-Virtuz kenneliin syntynyt F-pentue, josta mustaa narttua Pasztor-Virtuz Fecske on käytetty jalostukseen, ja Árkosligeti- kenneliin syntynyt A-pentue, josta tuhkanväristä narttua Árkosligeti Fodros Amulett on käytetty jalostukseen, sekä Nyírségfia kennelin tuhkanväriset sisarukset, Nyírségfia Maci ja Nyírségfia Ügyes, sekä samasta yhdistelmästä oleva uros Királytanyai Don. Unkariin on myös viety tuhkanväriä kantava narttupentu Kilvan Fekete Fene.

Tuhkanvärisiä pentuja on unkarin ulkopuolella syntynyt harvakseltaan. Suomen lisäksi tuhkanvärisiä mudeja ja värin kantajia on mm. USA:ssa ja Kanadassa, ja onpa väriä löytynyt myös Ranskalaisista ja Saksalaisista linjoista. Kanadan ensimmäisessä mudipentueessa syntyi tuhkanvärinen urospentu, jonka toinen vanhempi on ranskalainen ja toinen ruotsalainen. 

Rotumääritelmämuutoksen ja kasvattajien mielipiteiden muuttumisen seurauksena tuhkanvärin tulevaisuus näyttää valoisalta. Aikaisemmin syntyneet tuhkanväriset pennut on jätetty rekisteröimättä tai lopetettu. Ahdaskatseiset väripuritistit ovat pyrkineet mustamaalaamaan muunvärisiä kuin mustia mudeja mitä kummallisimmin väittein. Tuhkanväriin ei kuitenkaan mudilla yhdisty mitään perinnöllistä sairautta, jonka vuoksi värierotteluun olisi syytä. Tuhkanväriä esiintyy useissa linjoissa, ja uuden rotumääritelmän myötä myös tuhkanväriset mudit ovat alkaneet saada jalansijaa kaikilla niillä saroilla, joilla mudi perinteisesti on totuttu näkemään. Tuhkanväriset mudit suoriutuvat aivan yhtä hyvin kuin muunkin väriset mudit niin työkäytössä kuin näyttelykehissäkin. Tästä erinomaisena esimerkkinä on vuonna 2004 Unkarin Kennelliiton Maailman Kauneimmaksi Mudiksi valitsema tuhkanvärinen uros Nyírségfia Maci, joka on karjatilalla päivittäisessä työssä. Berény-Gyöngye Nándi:n kerrotaan kunnostautuneen myös villisian metsästyksessä. Uros Guba on kilpaillut menestyksekkäästi niin paimennuksessa kuin unkarilaisissa tottelevaisuuskokeissa.

VÄRI JA TERVEYS

Tuhkanvärin alkuperä on geneettisesti sama, kun sinisen väri tanskandogeilla ja dobermanneilla, italianvinttikoirilla ja greyhoundeilla. Sininen väri on koiramaailmassa paljon yleisempi kuin luullaan. Monilla roduilla joilla kaikki värit ovat sallittuja, sininen on kohtuullisen yleinen väri. Myös sellaisilla roduilla, joilla sininen ei kuulu rotumääritelmään, esimerkiksi saksanpaimenkoiralla, sinisiä pentuja syntyy silloin tällöin. 

Siniseen väriin on joissain koiraroduissaa yhdistetty ns. sinisen koiran syndrooma (blue dog syndrome, color dilution alopecia, CDA). Joissain roduissa, osa sinisistä koirista kärsii CDA:sta, eli karvatupen kehityshäiriöstä, jolloin niiden karva ei kasva normaalisti, vaan turkki saattaa ohentua tai koirassa saattaa olla jopa kaljuja alueita. Ongelma on kiusallinen, mutta lähinnä kosmeettinen, eikä sillä ole vaikutusta koiran yleiseen terveydentilaan. Jostain syystä lyhytturkkiset rodut ovat taipuvaisempia CDA:n kuin pitkäturkkiset. Esimerkiksi sinisillä dobermanneilla CDA on hyvin yleinen, jopa 50-80% sinisistä dobermanneista saa CDA:n, vaikka sinisiä on ehkä vain 8-9% kaikista syntyneistä dobermanneista, ja tämän takia väri on FCI maissa kielletty. Kuitenkin esimerkiksi Weimarinseisojilla, jotka kaikki ovat sinisiä, ei tunneta CDA:ta, eikä CDA:ta tavata myöskään tiibetinmastiffeilla tai englanninvinttikoirilla, vaikka väri on näissä roduissa suhteellisen yleinen. Italianvinttikoirista melko suuri osa on sinisiä, mutta sinisen koiran syndroomasta kärsii vain noin 7% sinisistä koirista. (lähde: http://www.italiangreyhound.org/health/cda.html) Mudeilla ei ole toistaiseksi tavattu sinisen koiran syndroomaa*. Siniseen väriin ei ole liitetty mitään muita terveysongelmia. Joillain mudeilla Suomessakin on esiintynyt karvaongelmia, mutta nämä koirat ovat olleet pääosin mustia, joten sinisen koiran syndrooma voidaan todennäköisesti näiden koirien kohdalla rajata ulkopuolelle. Roduissa, joissa esiintyy CDA:ta ei suositella kahden sellaisen sinisen, joilla on turkkiongelma, parittamista keskenään.

*) Artikkelin kirjoittamisen jälkeen värin yleistyessä on tullut esiin yksittäistapauksia tuhkanharmaita koiria, joiden korvalehtien karvapeite ei ole aivan normaali, vaan ohuempi ja untuvainen. Tietooni on tullut yksi muualla syntynyt harmaa pentu, jolla on laajempia karvaongelmia. Yhdelläkään mudilla ei ole kuitenkaan toistaiseksi diagnosoitu blue dog syndroomaa.

Tuhkanväriin liittyy paitsi turkin värin laimentuminen mustasta siniseksi, myös silmien ruskean värin vaalentuminen meripihkanvärisiksi. Myös iho ja kirsupigmentti ovat harmaat, eivätkä mustat. Vaikka pigmentti on vaaleampi kuin mustilla koirilla, ei sillä ole vaikutusta esimerkiksi ihon palamisherkkyyteen. Eri värimuunnosten vastustajat väittävät, että mustan koiran iho olisi kestävyydeltään ylivoimainen muunvärisiin verrattuna. Väittämään on syytä suhtautua varauksella, sillä perinteisesti erittäin vaikeissakin maasto-olosuhteissa toimivissa roduissa (mm. monet noutajat ja lintukoirat, seisojarodut) on sekä ruskeita, sinisiä että keltaisia koiria.

vastasyntyneitä

Pigmentin vaalentuminen liittyy  homotsygoottiin d-geeniin, eikä vaikuta kyseisen koiran normaalivärisiin jälkeläisiin. Diluutiovärinsä johdosta sinisellä koiralla ei milloinkaan ole yhtä tumma pigmentti kuin mustalla koiralla. Kuitenkaan sinisellekään koiralle ei kuulu vaaleanpunakirjava kirsu, vaan pigmentin on oltava mahdollisimman tumma, grafiitin harmaa. Myös silmien osalta on toivottava mahdollisimman tummaa pigmenttiä, ottaen kuitenkin huomioon väriin liittyvät rajoitukset pigmentin muodostumiselle. 

Tuhkanharmaat pennut ovat jo syntyessään harmaita. Tuhkanharmaa pentu on helppo erottaa mustasta, sillä sen turkki on selvästi hopeanvärinen. Pennun päkiät ja muu pigmentti on vaaleampaa kuin mustilla pennuilla. Tuhkanvärisen pennun silmät ovat syvän safiirinsiniset, ja silmien väri alkaa tummua hitaasti. Puolivuotiaanakin pennun silmät voivat olla edelleen vihertävät, mutta tummuvat aikuisena tumman meripihkanvärisiksi.

 

PERIYTYMINEN

isä

Dd

emä Dd
DD Dd
Dd dd

Esim.1, molemmat vanhemmat kantavat tuhkanharmaata.

Laskennallisesti puolet jälkeläisistä kantaa harmaata väriä, ja 1/4 on tuhkanharmaita.


 

Tuhkanväri on resessiivinen eli peittyvä väri. Resessiivisellä ominaisuudella tarkoitetaan sitä toisen kantavanhemmalta periytyvää ominaisuutta, joka ei tule näkyviin seuraavassa sukupolvessa, paitsi jos yksilö perii saman geenin alleelin molemmilta vanhemmiltaan. Se saattaa pysyä piilossa sukupolvien ajan, kunnes kaksi värin kantajaa sattuu yhteen, ja syntyy ruskea pentu. Useimmiten tuhkanvärisiä jälkeläisiä syntyy mustille vanhemmille, jotka kantavat tuhkanväriä. 

Resessiivisyys on pelastanut värin, joka pyrittiin tiukimman rotumääritelmäversion aikana hävittämään viitteenä sekarotuisuudesta. Tuhkanharmaiden koirien vanhemmat ja sisarukset ovat olleet värin kantajia, ja levittäneet sitä eteenpäin. Jotta koira olisi ulkoasultaan tuhkanhvärinen, sen on perittävä geeni molemmilta vanhemmiltaan.

Esimerkissä 1 neljännes pennuista on mustia, puolet kantaa tuhkanväriä ja neljännes on tuhkanvärisiä. Vaikka geeni siirtyy näin sukupolvelta toiselle, sen esiintuleminen on harvinaista.

Yksinkertaisimmillaan värinperiytymisessä otetaan huomioon vain yksi geeni. Mudilla on kuitenkin useita värivariaatioita, ja tuhkanharmaakin voi esiintyä paitsi yksivärisenä, myös yhdessä esimerkiksi merkkivärin kanssa, tai tuhkanharmaamerlenä (hamvas cifra).

Merkkivärinen harmaa koira on perinyt molemmilta vanhemmiltaan merkkivärin geenin, joka saa aikaan samanlaisen kuvion kuin esimerkiksi dobermannilla. Merkkivärisen, tuhkanvärisen mudin pääväri on tuhkanharmaa, ja värimerkit ovat keltaiset tai punertavat.

Tuhkanharmaamerle mudi on kuvioinniltaan samanlainen kuin normaali merle, mutta pohjaväri on mustan sijaan tuhkanharmaa, jossa on vielä vaaleampia kuvioita. Tuhkanharmaamerle ei ole sallittu väri nykyisen rotumääritelmän mukaan. Unkarissa tämän värisiä koiria on tiettävästi syntynyt muutamia.

Myös harvinainen isabella väri on eräs muunnos tuhkanharmaasta - harmaa koira on perinyt molemmilta vanhemmiltaan myös diluutiogeenin, joka muuttaa koiran mustaa pigmenttiä ruskeaksi. Izabella koira on, kuten unkarilaiset sanovat "hamvas-barna", tuhkanruskea.

isä

dd

emä Dd
Dd Dd
dd dd

Esim. 2, isä tuhkanharmaa, emä kantaja

Laskennallisesti puolet jälkeläisistä tuhkanharmaita, puolet ulkoasultaan mustia värin kantajia. 

isä

DD

emä Dd
DD DD
Dd Dd

Esim. 3, toinen vanhempi homotsygootti musta, toinen vanhempi kantaja.

Puolet jälkeläisistä perii tuhkanharmaan geenin, mutta yksikään jälkeläinen ei ole harmaa. 

ISABELLA

Isabella on todennäköisesti harvinaisin mudin värivariaatioista, eikä se ole toistaiseksi FCI:n hyväksymä. Isabella väritys syntyy kun koira perii yhtä aikaa kaksi kopiota ruskean värin aikaansaavaa geeniä ja kaksi tuhkanharmaan värin aikaansaavaa geeniä.

Isabella on siis kahden sallitun värin yhdistelmä, ja onkin hassua, että sitä pidetään värivirheenä. Jälleen kerran, genetiikan asiantuntijoita ja huolellista pohdintaa olisi tarvittu rotumääritelmää sorvatessa. Väri on Unkarissa sallittu, joskin äärimmäisen harvinainen.

Isabellanvärisiä koiria syntyy äärimmäisen harvoin, sillä se on yhdistelmä kahdesta mudin harvinaisimmasta väristä, ruskeasta ja tuhkanharmaasta. Isabellan värisellä koiralla voi teoriassa olla myös muita kuvioita aikaansaavia geenejä, joten on mahdollista, joskin äärimmäisen epätodennäköistä, että syntyy isabella-merlejä tai isabella merkkivärein jne.

Unkarissa ainakin seuraavista yhdistelmistä on kerrotaan syntyneen isabellanvärisiä pentuja:

Isä
Emä
Jälkeläiset
Nyírségfia Üde MET Mu. 137 Nyírségfia Cigány MET Mu. 187 u. Nyírségfia Eszes Pufi MET Mu. 223/82
Nyírségfia Ádám MET Mu. 166 Nyírségfia Cifra MET Mu. 188

u. Nyírségfia Filkó MET Mu. 229/82
n. Nyírségfia Füles MET Mu. 232/82

Nyírségfia Ádám MET Mu. 166 Nyírségfia Cigány MET Mu. 187

n. Nyírségfia Gömböc MET Mu. 245/83
n. Nyírségfia Gogös MET Mu.246/83

Nyírségfia Ádám MET Mu. 166 Judit MET Mu. 95/B n. Nyírségfia Huncut MET Mu. 259/83
Nyírségfia Ádám MET Mu. 166 Nyírségfia Eta MET Mu. 225 Nyírségfia Jakab MET Mu.273/83
n. Nyírségfia Jámbor MET Mu.274/83
Róka MET Mu. 165/B Nyírségfia Cigány MET Mu. 187 n. Nyírségfia Andrea MET Mu. 397/83
n. Nyírségfia Aranka MET Mu. 398/83
Róka MET Mu. 165/B Nyírségfia Örzse MET Mu. 296 u. Puszta-Emléke Ali MET Mu. 430/85

 

Esimerkissä molemmat vanhemmat ovat mustia, mutta kantavat sekä ruskeaa että tuhkanharmaan värin aikaansaavia geenejä.

Musta, kantaa tuhkanväriä ja ruskeaa, BbDd Musta, kantaa tuhkanväriä ja ruskeaa, BbDd

BBDD

6,25 %

musta

BbDD

12,5 %

musta

BBDd

12,5 %

musta

BbDd

25 %

musta

BBdd

6,25%

tuhkanharmaa

Bbdd

12,5 %

tuhkanharmaa

bbDd

12,5 %

ruskea

bbDD

6,25

ruskea

bbdd

6,25

isabella

Isabellanvärisiä pentuja voi syntyä myös esimerkiksi kahdelle ruskealle vanhemmalle:

Ruskea, kantaa tuhkanharmaata, bbDd

Ruskea, kantaa tuhkanharmaata, bbDd

bbDD

25 %

Ruskea

bbDd

50 %

Ruskea

bbdd

25%

Isabella

Tai kahdelle tuhkanharmaalle vanhemmalle:

Tuhkanharmaa, kantaa ruskeaa,
Bbdd

Tuhkanharmaa, kantaa ruskeaa, ,Bbdd

BBdd

25 %

Tuhkanharmaa

Bbdd

50 %

Tuhkanharmaa

bbdd

25%

Isabella

Isabella uros, jonka molemmat vanhemmat tuhkanharmaita.
(c) Katalin Timar-Geng

KUVIOT

Tuhkanharmaalla koiralla voi esiintyä periaatteessa mikä tahansa sellainen värikuvio kuin mustallakin. Tuhkabrindle, riistanvärinen tuhkanharmaalla pohjavärillä, harmaa merkkivärinen jne. Jos tahdomme saivarrella, rotumääritelmässä luetellaan sallitut ja hylkäävät värit. Musta merkkivärinen on hylkäävä virhe - harma merkkivärinen ei ole. Koirien rotumääritelmiä laatimassa on harvoin genetiikan asiantuntijaa, joka osaisi ottaa huomioon kaikkein epätodennäköisimmätkin, mutta mahdolliset, värivariaatiot.

Harmaa tan-merkein on eräs mahdollinen, joskin harvinainen variaatio tuhkanväristä. Harmaita merkkivärisiä pentuja voi syntyä silloin, kun molemmat vanhemmat kantavat sekä tuhkanväriä, että merkkivärin geeniä. Merkkiväri on eräs mudeilla silloin tällöin esiintyvä värivirhe, jonka aikaansaa A-lokukseen sijoitettu geenialleeli at.

Esimerkissä molemmat vanhemmat ovat mustia, ja kantavat tuhkanväriä ja merkkiväriä

isä

DdAat

Emä DdAat

DDAA DDAat DdAA DdAat
DDAat DDatat DdAat Ddatat
DdAA DdAat ddAA ddAat
DdAat Ddatat ddAat ddatat
Pentujen värit

DDAA

Homotsygootti musta

DdAA

Heterotsygootti musta

DDAat

Homotsygootti musta

DdAat

Heterotsygootti musta

DDatat

Homotsygootti merkkivärinen musta

Ddatat

Heterotsygootti merkkivärinen musta

ddAat

Homotsygootti ruskea

ddatat

Homotsygootti merkkivärinen ruskea

Koska koirilla on useita eri värigeenejä, jotka toimivat eri lokuksissa, koiran väri määräytyy useissa eri lokuksissa olevien geenien yhteisvaikutuksen avulla. Esimerkiksi mustaa ja keltaista pigmenttiä säätelevät geenit sijaitsevat eri lokuksissa. On siis mahdollista, että esimerkiksi tuhkanharmaa koira perii molemmilta vanhemmiltaan keltaisen värin geenin - joka estää tumman pigmentin (musta, ruskea, tuhkanvärinen) muodostumisen turkkiin. Koira on siis ulkoasultaan keltainen. Tälläisten keltaisten koirien kirsu, huulet ja päkiät ovat vaaleat liuskeenharmaat, ja niiden silmät meripihkanväriset.

Tuhkanväristen pentujen syntyminen pentueisiin odottamatta on kuin pieni lottovoitto – lähes yhtä epätodennäköistä! Mitä enemmän erilaisia värejä ja kuvioita koira voi periyttää, sitä vaikeampaa on luotettavasti ennustaa, mitä värejä hyppää pentueessa esiin.


Koska jo ensimmäisten rotuun otettujen mudien joukosta suuri osa kantoi perimässään tuhkanharmaata väriä, on väri nykyäänkin laajalle levinnyt, ja tulee sattumanvaraisesti esiin ensivilkaisulta taustoiltaan hyvinkin erilaisista linjoista. Tuhkanharmaa väri ei ole hävinnyt, vaikka sen säilymiseksi ei tehtykään aktiivisesti työtä vuosikymmeniin. Silloin tällöin syntyvien tuhkanväristen pentujen kautta saamme vihjeitä niistä sukulinjoista, joissa geeni on vielä säilynyt, jolloin pystymme parantamaan värin mahdollisuuksia säilyä ja yleistyä tulevaisuudessakin. Kuitenkin esimerkiksi tällä hetkellä kasvattaja voi vain toivoa, että pentueeseen syntyy tuhkanvärinen pentu. Varmoiksi tuhkanvärin kantajiksi tiedetään vain sellaiset koirat, joiden toinen vanhempi on itse tuhkanvärinen. Koska geenipooli on hyvin ahdas, on pyrittävä ulkosiitokseen, ja silloin todennäköisyys tuhkanvärisille pennuille on pieni. Ulkosiitoksella saavutetaan kuitenkin sellaisia hyötyjä, jotka luonnollisesti menevät kosmeettisen ominaisuuden tavoittelun edelle. Todennäköisesti menee vielä vuosia, ennen kun väri on vakiinnutettu siten, että tuhkanväristen pentujen syntymistä pentueisiin voidaan pitää todennäköisenä eikä enää harvinaisena sattumana.

LISÄTIETOA

  • http://www.kolumbus.fi/sarakontu/koirat/sininen.html Liisa Sarakonnun lyhyt artikkeli sinisistä lapinkoirista. Lapinkoirissa on tavattu CDA:ta sinisillä koirilla.
  • http://www.italiangreyhound.org/health/cda.html Englanninkielinen artikkeli sinisen koiran syndroomasta (Color Dilution Alopecia, CDA). Vaikka mudi rodussa CDA:ta ei ole tähän mennessä tiettävästi esiintynyt, ei se vielä poissulje CDA:n mahdollisuutta. Kuten artikkelissa kerrotaan, CDA koirilla on syntyessään normaali karvapeite, ja kaljuuntuminen alkaa yleisimmin 6kk-3 v kuluessa.
  • http://www.freeweb.hu/mudiklub/hamvas.html A hamvas mudi – Szófia Balaz:n kirjoittama artikkeli, unkarinkielellä. Sisältää lyhyen katsauksen värin historiaan ja periytymisen ja luettelee joitain sinisiä sekä sinistä periyttäneitä koiria.

TUHKANHARMAITA MUDEJA

Alla olevassa taulukossa on esitetty joitain tiedossani olevia tuhkanvärisiä mudeja. Tiedot on kerätty eri lähteistä, ja on todennäköisesti paljon harmaita mudeja, joiden olemassa olosta en tiedä. Täydennän listaa sitä mukaan kun saan tietooni uusia tuhkanvärisiä koiria. Koirat on pyritty järjestämään rekisteröintivuoden mukaan. Koirat on linkitetty Kiss Gáborin muditietokantaan.

Vuosi sukup., nimi, rek.no isä emä maa
1971 u. Bonzo MET Mu.61/B/71 tuntematon tuntematon HUN
1976 n. Nyírségfia Zsozsó
MET Mu.111/B/76
Bogár MET Mu.98/B/74 Kökény MET Mu.104/B/75 HUN
1977 n. Nyírségfia Topi MET Mu.138/B/77 Inas MET Mu.120/B/70 Kökény MET Mu.104/B/75 HUN
1979 n. Kincseskerti Pernye MET Mu.157 Kikérdi MET Mu.127/B Karácsonyfalvi Gabi
MET Mu.146
HUN
1980 n. Kincseskerti Fillér MET Mu.183 Kikérdi MET Mu.127/B Havas MET Mu.162/B HUN
- n. Nyírségfia Bodri MET Mu.185 Menyus MET Mu.169/B Fürge MET Mu.117/B HUN
- n. Nyírségfia Cimbora MET Mu.189 Nyírségfia Guszti MET Mu.129 Nyírségfia Ügyes
MET Mu.131
HUN
1982 u. Kincseskerti Szutykos MET Mu.266 Bogár MET Mu.98/B Kincseskerti Csárdás
MET Mu.107
HUN
1984 n. Forgószél Anci MET Mu.309/84
u. Forgószél Apród MET Mu.304/84
Fürge MET Mu.262/B Kacér MET Mu.294/B HUN
1985 n. Csikómajori Ilka MET MU.418/85
u. Csikómajori Ipoly MET MU.415/85
Bogáncs MET Mu.261/B musta Csikómajori Csitri
MET Mu.344 musta
HUN
1986 u. Csikómajori Mihaszna MET MU.466/86 Bogáncs MET Mu.261/B musta Csikómajori Gyöngyös
MET Mu.380 musta
HUN
  n. Puszta Emléke Cinka MET MU.472
n. Puszta Emléke Csillag MET MU.473
Fürge MET Mu.262/B Nyírségfia Táncos
MET Mu.351
HUN
1987 u. Puszta Emléke Uras MET MU.97/87
n. Puszta Emléke Üde MET MU.100/87
Csikómajori Cifra
MET MU.343/84 musta
Nyírségfia Eszti
MET MU.224/82 musta
HUN
1988 n. Berény-Gyöngye Nudli
MET MU.231/88
Berény-Gyöngye Igaz Betyár
MET MU. 88/B/87 musta
Cigány
MET MU.141/B/88 musta
HUN
  u. Juhászföldi Aszu MET MU. 188/88
U. Juhászföldi Avas MET MU. 189/88

Puszta-Emléke Alpár
MET MU.429/85 musta

Nyírségfia Darázs
MET MU.511 musta
HUN
  n. Nyírségfia Pergö MET MU.186/88 Róka MET MU.165/B musta Nyírségfia Dorka
MET MU.513 musta
HUN
  u. Nyírségfia Öcskös MET Mu.112/88  Nyírségfia Cudar Legeny
MET Mu.433
Juci MET Mu.377/B/84 HUN
1989 u. Berény-Gyöngye Öregfiú MET MU.266/89
n. Berény-Gyöngye Öszike MET MU.268/89
Kincseskerti Szutykos
MET Mu.266
Berény-Gyöngye Kislány
MET MU.146/88 musta
HUN
  n. Szikra MET Mu. 349/B/89
tätä koiraa ei rekisteröity pentuerekisteröintinä
Kincseskerti Szutykos
MET Mu.266
Berény-Gyöngye Kislány
MET MU.146/88 musta
HUN
1990 u. Berény-Gyöngye Hamvas MET MU.474/90
Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
Kisasszony
MET Mu.
50/B/87 musta
HUN
  n. Berény-Gyöngye Icuska MET MU.533/90
u. Berény-Gyöngye Ipse MET MU.530/90
u. Berény-Gyöngye Istók MET MU.529/90
n. Berény-Gyöngye Ity-Fitty MET MU.532/90

Berény-Gyöngye Öregfiú
MET MU.266/89 tuhkanharmaa

Berény-Gyöngye Nárcisz
MET MU.229/88 musta
HUN
  u. Csendháborító Bajusz MET MU.511/90
u. Csendháborító Burkus MET MU.515/90
u. Puszta Emléke Gögös Góbé
MET MU.95/87 musta
n. Csikómajori Tátika
MET MU.49/B/87 musta
HUN
  u. Idrányfalvi Fecske MET MU.428/90 Puszta-Emléke Hamis
MET Mu.123/88 musta
Csikómajori Inci
MET Mu.417 ruskea
HUN
  n. Idrányfalvi Örzse MET MU. 467/90 Puszta-Emléke Hamis
MET Mu.123/88 musta
Alsókovácházi Baba
MET Mu.211/81 musta
HUN
  u. Királytelki Akos MET Mu.447/B/90
u. Királytelki Adam MET Mu.448/B/90
u. Királytelki Almos MET Mu.450/B/90
n.
Királytelki Álom MET Mu.451/B/90
n. Királytelki Alkony MET Mu.452/B/90
Nyírségfia Ogur
MET Mu. 116/88 musta
Olga
MET Mu. 323/B musta
HUN
  u. Puszta Emléke Ádáz MET MU.419/90 Csikómajori Cifra
MET MU.343 musta
Nyirsegfia Táncos
MET MU.351 musta
HUN
  n. Szöcskepásztor Ajna MET MU.401/90
n. Szöcskepásztor Akics MET MU.400/90
u. Szöcskepásztor Apor MET MU.399/90
Nyírségfia Öcskös
MET MU.112/88 fakó
Nyírségfia Örzse
MET MU.296
HUN
  n. Törökhegyi-Pásztor Cili MET MU. 539/90 Csikómajori Árpád
MET MU.313/89 musta
Puszta Emléke Ilka
MET MU.181/88 musta
HUN
1991 u. Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
n. Berény-Gyöngye Nicsak
MET Mu. 592/B/91

Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
Szajkó
MET Mu.566/B/91
HUN
  n. Csikómajori Csini MET MU.654/91 Bogáncs MET MU.261/B musta Nyírségfia Eszti
MET MU.224 musta
HUN
  u. Idrányfalvi Lédi MET MU. 601/91
u. Idrányfalvi Fickó MET MU. 602/91
n. Idrányfalvi Sári MET MU. 603/91
Puszta-Emléke Hamis
MET Mu.123/88 musta
Alsókovácházi Baba
MET Mu.211/81 musta
HUN
  u. Királytelki Csikos MET MU.593/B/91 Puszta Emléke Huncut
MET MU.122/88 musta
Olga MET Mu.323/B HUN
1992 u. Berény-Gyöngye Szürke MET MU.713/B/92 Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
Szajkó
MET Mu.566/B/91
HUN
  u. Berény-Gyöngye Vércse MET MU.775/92
u. Berény-Gyöngye Virgonc MET MU.778/92
Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
Cigány
MET MU.141/B/88 musta
HUN
  u. Idrányfalvi Fickó MET MU. 847/92 Puszta-Emléke Hamis
MET Mu.123/88 musta
Alsókovácházi Baba
MET Mu.211/81 musta
HUN
  u. Kistarcsa-Gyöngye Ugris MET MU.803/92 Szöcskepasztor Bence
MET MU.453/90 musta
Puszta Emléke Ilka
MET MU.181/88 musta
HUN
  n. Magyar Pásztor Maca MET MU.871/92
u. Magyar Pásztor Manó MET MU.870/92
n. Magyar Pásztor Marcsa MET MU.872/92
Berény-Gyöngye Mocskos
MET MU.583/B/91
Tücsök
MET MU.868/B/92 musta
HUN
  n. Szélvari-Botond Babszem
MET Mu.876/B/92
Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
HUN
- n. Szöcskepásztor Ecet MET Mu.678/B/92
u. Szöcskepásztor Eszes MET MU. 676/B/92
n. Szöcskepásztor Ezüst MET MU. 677/B/92
Berény-Gyöngye Nótás
MET Mu.228
Királytelki Álom
MET Mu.451/B/90
HUN
1993 n. Királytelki Orsi MET Mu.1029/B/93

Puszta-Emleke Hires
MET Mu.124/88

Olga MET Mu.323/B HUN
1994 u. Hilwas Greyghost SF44138/94 Szófogadás Harminc Egyes Nyírségfia Igric FIN
1995 n. Csodabogár Zsémbes (gen.ddee) Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Kélespusztai Bogár
MET Mu.647/91
HUN
- n. Körösháti-Pásztor Felhö MET Mu.1254/B/95
n. Köröshati-Pásztor Felleg MET Mu.1255/B/95
Berény-Gyöngye Suhanc
MET Mu.711/B/92
Berény-Gyöngye Durcás
MET Mu. 905/B/93
HUN
1996 u. Csodabogar Apacs MET Mu.1404/96 Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
HUN
1997 n. Nyírségfia Tündér MET MU.1549/97 Kövágo-Bérci Bogár
MET MU.968/93 musta
Nyírségfia Otti
MET MU.889/93 valkoinen
HUN
  n. Szürkevillám Emö
u. Szürkevillám Eszék
n. Szürkevillám Eszemdata
n. Szürkevillám Ezüst Saba
Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
HUN
1998 u. Pásztor-Virtus Csibész
MET Mu.1778/B/98
Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Csodabogár Zizi
MET Mu.1295/95
HUN
1999 u. Guba MET Mu.1873/B/99 tuntematon tuntematon HUN
  n. Szürkevillám Hamu Pipõke
MET Mu.1860/B/99
u. Szürkevillám Hercig MET Mu. 1859/B/99
u. Szürkevillám Huncut Szilaj
u. Szürkevillám Hűdejó (gen. ddee)
Berény-Gyöngye Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
HUN
  n. Kócsagvári Karát MET MU.1943/B/99 Kócsagvári Bobi
MET MU.1291/95 musta
Kócsagvári Fürge
MET MU.1426/B/96
HUN
2000 u. Baromállási Jano MET Mu. 2033/B/00 Baromállási Cseke
MET Mu. 1595/B/97
Kistóthi Borgált
MET Mu.1146/B/94
HUN
  u. Királytelki Csupor MET MU.2027/B/00 Nyirségfia Borzas Mackó
MET MU.1331/96 musta
Királytelki Úrilány
MET MU.1591/B/97 valkoinen
HUN
  u. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Álmos
MET Mu. 2049/B/00
n. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Alíz
MET Mu.2052/B/00
Marjalaki Kisbunkó Dolmányos Bogár
MET MU.1740/B/98
Kőrösháti-Pásztor Okos
MET MU.1793/B/98
HUN
  n. Nyírségfia Maszat MET MU.2005/B/00
u. Nyírségfia Matyi MET MU.2003/B/00
Bogár
MET MU.1353/B/96 musta
Nyírségfia Terka
MET MU.1548/97 musta
HUN
2001 u. Árkosligeti Fodros Alpár
u. Árkosligeti Fodros Apor
u. Árkosligeti Fodros Aszú
n. Árkosligeti Fodros Angyal
n. Árkosligeti Fodros Amulett
MET Mu.296/B/01
Guba MET Mu.1873/B/99 Szürkevillám Hamu Pipõke MET Mu.1860/B/99 HUN
- u. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Betyár
MET Mu. 2115/B/01
n . Nagykunsági Pásztorok Csillaga Babó
MET MU.2117/B/01
n. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Buksi
MET MU.2118/B/01
n. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Csutak MET MU.2231/B/01
Marjalaki Kisbunkó Dolmányos Bogár
MET MU.1740/B/98
Kőrösháti-Pásztor Okos
MET MU.1793/B/98
HUN
2002 u. Nyírségfia Maci MET Mu. 2442/02
n. Nyírségfia Ügyes MET Mu. 2443/02
Nyirsegfia Cimbora MET Mu.2069/00 Nyírségfia Bukfenc
MET Mu.1986/00
HUN
2003 u. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Eszes
MET Mu. 2597/B/03
n. Nagykunsági Pásztorok Csillaga Ella
MET Mu. 2602/B/03
Marjalaki Kisbunkó Dolmányos Bogár
MET MU.1740/B/98
Kőrösháti-Pásztor Okos
MET MU.1793/B/98
HUN
- u. Szürkevillám Kope Marjalaki Kisbunkó
Dolmányos Bogár
Szürkevillám Ezüst Saba HUN
2004 u. Királytanyai Deres
u. Királytanyai Don MET Mu.2706/04
u. Királytanyai Durcas
Nyirsegfia Cimbora
MET Mu.2069/00 musta
Nyírségfia Bukfenc 
MET Mu.1986/00 musta
HUN
-- n. Szürkevillám Mézeskalács
(gen. ddee)
u. Szürkevillám Mundér
n. Szürkevillám Muszuly
Nyírségfia Maci
MET Mu. 2442/02
Szürkevillám Ezüst Saba HUN
-- n. Gondûzõ-Alkonyat Zafír Bogárka
u. Gondûzõ-Alkonyat Zúzmara Báró
Nyírségfia Maci
MET Mu. 2442/02
Pasztor-Virtus Fecske HUN
2005 u. Szürkevillám Orda
u. Szürkevillám Oszmán
n. Szürkevillám Okos Róka
n. Szürkevillám Óda
n. Szürkevillám Orgona
n. Szürkevillám Orsó
Királytanyai Don
MET Mu.2706/04
Szürkevillám Eszemdata Dió
MET Mu.1603/B/97
HUN
-

u. Szürkevillám Nagyúr
u. Szürkevillám Nádor
u. Szürkevillám Nemere

Királytanyai Don
MET Mu.2706/04
Árkosligeti Fodros Amulett
MET Mu.2169/B/01
HUN

-

 

u. Királytanyai Gatyás Gulyás Nyírségfia Maci MET Mu. 2442/02 Bereki Tarsinyas Inci Finci HUN
2006 n. Beszedes A Mudim Tündérem Tubicám BAM Ménrót Megyer BAM Nyelves Nyestike HUN
  u. Iszkiri Amazin Equake Du Josar Pontos Tisza Du Clos Saint Joseph CAN
  u. Kilvan Hamvas Hangya
u. Kilvan Hamvas Herceg
u. Kilvan Hamvas Higany
n. Kilvan Hamvas Hajnal
n. Kilvan Hamvas Harmat
n. Kilvan Hamvas Hirvivõ
n. Kilvan Hamvas Holdfeny
Nyírségfia Maci
MET Mu. 2442/02
Szürkevillám Hamu Pipõke MET Mu.1860/B/99 FIN
- u. Lucky Bandit v.d. Großen Strolchen Kormosvari-Hajto Melak Paptagi Csahos Bazalt GER
  n. Saunatytön Bibiana FIN30380/06 Nyírségfia Maci
MET Mu. 2442/02
Mustantassun Saara
FIN12176/00 musta
FIN
2007 n. Szürkevillám Ör Angyal
u. Szürkevillám Ör Mester
u. Szürkevillám Ördög Szem
u. Szürkevillám Ösz Apó
n. Szürkevillám Öszi Barack
Szürkevillám Nádor
tuhkanharmaa
Szürkevillám Eszemadta
MET MU.1603/B/97
tuhkanharmaa
HUN
  n. Szürkevillám Piszén Pisze Szürkevillám Nádor
tuhkanharmaa
Szürkevillám Ezüst Sába
MET MU.1604/B/97
tuhkanharmaa
HUN
2008 u. Birkabosszantó Bugylibicska
MET MU.3575/08
Királytanyai Fergeteg
MET Mu.2881/04 musta
Kormosvári-Hajtó Nyári-Nefelejcs MET MU.2784/04 HUN
  u. Black Wizard's Backseat Driver FIN20560/08
u. Black Wizard's Backwoodsman FIN20559/08
u. Black Wizard's Beast of Burden FIN20561/08
n. Black Wizard's Basic Element FIN20562/08
Sea-Rock Ehoton Elvis FIN32899/99 musta Saunatytön Bakula
FIN30378/06 musta
HUN
  u. Kilvan Gyöztes Rooney
n. Kilvan Gyöztes Nani
n. Kilvan Gyöztes Tevész
Jakalmo's Vamos
S14894/2001 musta
Bereki-Tariznyas Inci Finci
fakó
FIN

 

TUHKANVÄRIN KANTAJIA

Listalla on koiria, joita voidaan varmuudella pitää tuhkanvärin kantajina. Nämä koirat ovat joko jättäneet tuhkanvärisiä jälkeläisiä, tai niiden toinen vanhempi on tuhkanvärinen. Lista on kerätty useista eri lähteistä, ja koirat on pyritty järjestämään rekisteröintivuoden mukaan. Uusimmat lisäykset lihavoitu.

synt. sukup., nimi & rek.no, väri isä emä maa 
1970 u. Inas MET Mu.120/B/70, musta tuntematon tuntematon HUN
1973 u. Rigó MET Mu.109/B/73, musta tuntematon tuntematon HUN
1974 u. Bogár MET Mu. 98/B/74, musta tuntematon tuntematon HUN
  n. Fürge MET Mu.117/B/74, fakó tuntematon tuntematon HUN
1975 n. Kincseskerti Csárdás MET Mu.107 musta Szávalaki Buksa
MET Mu.84
musta

Kökeny
MET Mu.104/B
musta

HUN
  n. Kökény MET Mu.104/B/75, musta tuntematon tuntematon HUN
1977 n. Karácsonyfalvi Gabi MET Mu.146, musta Elövölgyi Komisz
MET Mu.105
Szávalaki Ada
MET Mu.100
musta
HUN
  u. Kikérdi MET Mu.127/B/77, musta tuntematon tuntematon HUN
1978 n. Anna MET Mu.170/B/78, musta tuntematon tuntematon HUN
  u. Menyus MET Mu.169/B/78, musta tuntematon tuntematon HUN
  u. Róka MET Mu.165/B/78, musta tuntematon tuntematon HUN
1979 n. Havas MET Mu.162/B/79, valkoinen tuntematon tuntematon HUN
1980 u. Fürge MET Mu.262/B tuntematon tuntematon HUN
  n. Kacér MET Mu.294/B tuntematon tuntematon HUN
1981 n. Alsókovácházi Baba
MET Mu.211/81 musta
Karácsonyfalvi Gögös
MET Mu.123 musta
Buksi MET Mu.93/B musta HUN
1982 u. Bogáncs MET Mu.261/B/82, musta tuntematon tuntematon HUN
  n. Nyírségfia Eszti MET MU.224/82 musta Nyírségfia Üde
MET MU.137 musta
Nyírségfia Cigány
MET MU.187 musta
HUN
1984 n. Csikómajori Csitri
MET Mu.344/84 musta
u. Csikómajori Cifra
MET MU.343/84 musta
Fürge MET Mu.262/B musta Kincseskerti Fecske
MET Mu.182 musta
HUN
  n. Nyírségfia Örzse MET MU.296 musta Szávalaki Tabu Legény
MET MU.235 musta
Nyírségfia Cigány
MET MU.187 musta
HUN
1985 n. Csikómajori Gyöngyös "Garam"
MET Mu.380/85
Fürge MET Mu.262/B musta Nyírségfia Eszti MET Mu.224/82 musta HUN
  n. Csikómajori Inci MET Mu.417/85 ruskea Bogáncs MET Mu.261/B musta Csikómajori Csitri
MET Mu.344 musta
HUN
  u. Puszta-Emléke Alpár
MET MU.429/85 musta
Róka MET MU.165/B musta Nyírségfia Örzse
MET MU.296 musta
HUN
1986 n. Nyírségfia Darázs
MET MU.511/86 musta
n. Nyírségfia Dorka MET MU.513/86 musta
Nyírségfia Pityke
MET MU.297 musta
Nyírségfia Ani
MET MU.395 musta
HUN
  n. Olga MET Mu.323/B/86, musta tuntematon tuntematon HUN
1987 u. Berény-Gyöngye Igaz Betyár
MET MU. 88/B/87 musta
Nyírségfia Cudar Legény MET MU.433 fakó Kisasszony
MET Mu.50/B/87, musta
HUN
  n. Csikómajori Tátika
MET MU.49/B/87 musta
Bogáncs
MET MU.261/B musta
Tücsök
MET MU.372/B musta
HUN
  n. Kisasszony
MET Mu.50/B/87, musta
tuntematon tuntematon HUN
  u. Puszta Emléke Gögös Góbé
MET MU.95/87 musta
Nyírségfia Berci
MET MU.184 fakó
Nyírségfia Táncos
MET MU.351 musta
HUN
1988 n. Berény-Gyöngye Kislány
MET MU.146/88 musta
Nyírségfia Cigány "Miska"
MET MU.434, musta
Kisasszony
MET Mu.50/B/87 musta
HUN
  n. Berény-Gyöngye Nárcisz
MET MU.229/88 musta
Berény-Gyöngye Igaz Betyár
MET MU.88/B/87 musta
Cigány MET MU.131/B/88 HUN
  n. Cigány MET MU.141/B/88 musta tuntematon tuntematon HUN
  u. Nyírségfia Öcskös
MET MU.112/88 fakó
Nyírségfia Cudar Legény
MET MU.433
Juci MET MU.377/B HUN
  u. Puszta-Emleke Hires
MET Mu.124/88 musta
u. Puszta-Emléke Hamis
MET Mu.123/88 musta
u. Puszta Emléke Huncut
MET MU.122/88 musta
Nyírségfia Cudar Légeny
MET Mu. 433 fakó
Nyírségfia Örsze
MET Mu.296 musta
HUN
  n. Puszta Emléke Ilka
MET MU.181/88 musta
Nyirsegfia Hamis
MET MU.10/87 musta
Nyírségfia Örsze
MET Mu.296 musta
HUN
1989 u. Béreny-Gyöngye Rablo
MET Mu.284/89
u. Béreny-Gyöngye Rajko
MET Mu.285/89
Kincseskerti Szutykos
MET Mu.266
tuhkanharmaa
Béreny-Gyöngye Kacér
MET Mu.145/88
musta
HUN
  u. Csikómajori Árpád
MET MU.313/89 musta
Puszta-Emléke Cimbora
MET MU.471 musta
Csodabogár Akics
MET MU.523 musta
HUN
  u. Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
Nyírségfia Ogur
MET Mu.116/88
musta
Nyírségfia Örsze
MET Mu.296
musta
HUN
1990 n. Berény-Gyöngye Igric
MET MU.531/90 musta

Berény-Gyöngye Öregfiú
MET MU.266/89 tuhkanharmaa

Berény-Gyöngye Nárcisz
MET MU.229/88 musta
HUN
  n. Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90, musta
Puszta-Emléke Huncut
MET Mu.122/88
musta
Puszta-Emléke Kiskökeny
MET Mu.184/88
musta
HUN
  u. Szöcskepasztor Bence
MET MU.453/90 musta
Nyirsegfia Ogur
MET Mu.116/88 musta
Aszuskerti Boglárka
MET MU.238/88
HUN
1991 n. Szajkó MET Mu.566/B/91, musta tuntematon tuntematon HUN
  u. Vöcsök MET Mu.741/B/91, musta tuntematon tuntematon HUN
  u. Berény-Gyöngye Jankó
MET Mu.545/91
n. Berény-Gyöngye Jegyes
MET Mu.547/91
u. Berény-Gyöngye Jómadár
MET Mu.546/91
n. Berény-Gyöngye Julcsa
MET Mu.548/91
Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
musta
Szikra
MET Mu.349/B/89
tuhkanharmaa
HUN
  u. Berény-Gyöngye Mocskos
MET MU.583/B/91
Puszta Emléke Konok
MET MU.295/89 musta
Cigány MET MU.141/B/88 musta HUN
1992 u. Berény-Gyöngye Suhanc
MET Mu. 711/B/92, musta
Puszta-Emleke Konok
MET Mu.295/B/89
musta
Szajkó
MET Mu.566/B/91
musta
HUN
  n. Tücsök MET Mu.868/B/92, musta tuntematon tuntematon HUN
  n. Nyirségfia Igric
MET Mu.722/B/92, musta
Nyírségfia Öcskös
MET Mu.112/88
fakó
Puszta-Emleke Igaz
MET Mu.180/88
musta
HUN
  u. Szélvári-Botond Bátor
MET Mu.875/B/92, musta
n. Szélvári-Botond Banya
MET Mu.877/B/92, musta
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
musta
HUN
1993

n. Berény-Gyögye Durcás
MET Mu. 905/93, musta
n. Berény-Gyöngye Darázs
MET Mu. 904/93

Tolvaj
MET Mu.326/B/89
albiino
Berény-Gyöngye Nicsak
MET Mu.592/B/91
tuhkanharmaa
HUN
  u. Kövágó-Bérci Bogár
MET MU.968/93 musta
n. Kövágó-Berci Böbe MET MU. musta

Királytelki Gondos
MET MU.760/B/92 musta
Szöcskepásztor Ecet
MET MU.678/B/92 tuhkanharmaa
HUN
  u. Szélvári-Botond Cudar
MET Mu.895/B/93, musta
u. Szélvári-Botond Cigány
MET Mu.869/B/93, musta
n. Szélvári-Botond Csipke
MET Mu.897/B/93
n Szélvári-Botond Csalfa
MET Mu.898/B/93
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Csodabógár Csutak Tücsök
MET Mu.483/90 ruskea
HUN
  u. Szófogadás Harminc Egyes SF05765/93 Puszta-Emléke Huncut
MET Mu.122/88 musta
Nyírségfia Csinos Szófogadás
MET Mu.375/90 musta
FIN
1994 n. Kistóthi Borgált
MET Mu.1146/B/94 musta
Vöcsök
MET Mu. 741/B/91 musta
Aszuskerti Boglárka
MET Mu.238/88 musta
HUN
  u. Szürkevillám Délceg
MET Mu. - , musta
n. Szürkevillám Drágakõ Tücsök
MET Mu. -, cifra
n. Szürkevillám Dudus
MET Mu. - , musta
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Cifrazüröz Csinos Bonca
MET Mu.1415/B/97
blue merle
HUN
1995 n. Csodabogár Zsófi, musta Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Kélespusztai Bogár
MET Mu.647/91
musta
HUN
  u. Kócsagvári Bobi MET MU.1291/95 musta Csikómajori Dorong
MET MU.812/92 musta
Nyírségfia Pimasz
MET MU.1065/93
HUN
1996 u. Bogár MET MU.1353/B/96 musta tuntematon tuntematon HUN
  n. Kócsagvári Fürge MET MU.1426/B/96 Gabi MET MU.742/B/92 musta Nyírségfia Pimasz
MET MU.1065/93
HUN
  u. Nyirségfia Borzas Mackó
MET MU.1331/96 musta
Kövágó-Bérci Bogár
MET MU.968/93 musta
Nyirsegfia Pergö
MET MU.1064/93 musta
HUN
1997 u. Baromállási Cseke
MET Mu. 1595/B/97 musta
Királytelki Füstös
MET Mu.762/B/92 musta
Hunnorum Árvácska
MET Mu.1294/B/95 valkoinen
HUN
  n. Királytelki Úrilány
MET MU.1591/B/97 valkoinen
Vöcsök MET MU.741/B/91 musta

Királytelki Orsi
MET MU.1029/B/93 tuhkanharmaa

HUN
  u. Szürkevillám Ebadta MET Mu. - musta
u. Szürkevillám Erös MET Mu. - musta
u. Szürkevillám Emír MET Mu. - valkoinen
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
musta
HUN
  u. Nyírségfia Pincér
MET Mu.1485/97 musta
Kövágó-Bérci Bogár
MET Mu.968/93 musta
Szófogadás Tytzi Tizés
MET Mu.987/H/93 musta
HUN
  n. Nyírségfia Terka
MET MU.1548/97 musta
Kövágó-Bérci Bogár
MET MU.968/93 musta
Nyírségfia Otti
MET MU.889/93 valkoinen
HUN
1998 n. Kőrösháti-Pásztor Okos 
MET Mu.1793/B/98 musta
Berény-Gyöngye Suhanc
MET Mu.711/92
musta
Berény-Gyöngye Durcás
MET Mu.905/93
mustavalkoinen
HUN
  u. Marjalaki-Kisbunkó Dolmányos Bogár
MET Mu.1740/B/98, musta
Vöcsök
MET Mu.741/B/91
musta
Szöcskepásztor Duci
MET Mu.631/91
HUN
  u. Pásztor-Virtus Bátor
MET Mu.1700/B/98 valkoinen
u. Pásztor-Virtus Bitang
MET Mu.1698/B/98 valkoinen
n. Pásztor-Virtus Bóbita
MET Mu.1701/B/98 musta
u. Pásztor-Virtus Bojár
MET Mu.1699/B/98 valkoinen
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Csodabogár Üde
MET Mu. 1244/B/95 valkoinen
HUN
  u. Pásztor-Virtus Csibész
MET Mu.1778/B/98 valkoinen
n. Pásztor-Virtus Csillag
MET Mu.1780/B/98 valkoinen
u. Pásztor-Virtus Csordás
MET Mu.1779/B/98 musta
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Csodabogár Zizi MET Mu. 1265/95
musta
HUN
1999 u. Sea-Rock Ehoton Elvis
FIN32899/99 musta
Szofogadas Tizen-Ötös
SF18602/90 musta
Szofogadas Negyven Harmas SF18278/94 musta HUN
  u. Szürkevillám Híres Gyöztes Soma
MET Mu. - , fakó
u. Szürkevillám Holló Bence
MET Mu. - , musta
u. Szürkevillám Hüdejó,
MET Mu.-, fakó
n. Szürkevillám Harmat
MET Mu. - , musta
Berény-Gyöngye
Nándi Délceg
MET Mu.589/B/91
tuhkanharmaa
Nyírségfia Emõ Csutka
MET Mu.463/90
musta
HUN
2000 n. Mustantassun Saara
FIN12176/00 musta
Szófogadás Harminc Kilences SF11066/93 musta Baromállási Cecil
ER27941/98 fakó
FIN
  n. Nyirségfia Bukfenc
MET Mu.1986/00, musta
Nyírségfia Huncut
MET Mu.621/91
musta
Nyírségfia Dolgos
MET Mu.1640/98
musta
HUN
  u. Nyirségfia Cimbora
MET Mu.2069/00, musta
Nyírségfia Borzas Mackó
MET Mu.1331/96
musta
Nyirségfia Kajla
MET Mu.1361/B/96
musta
HUN
2001 u. Jakalmo's Vamos S14894/2001
musta
Sea-Rock Eri Epeli FIN32898/99 musta Jakalmo's Hajdina
S35510/96 musta
SWE
  n. Pásztor-Virtus Fecske
MET Mu.2159/B/01, musta
n. Pásztor-Virtus Fagyöngy
MET Mu.2158/B/01, fakó
u. Pásztor-Virtus Furfang
MET Mu.2156/B/01, fakó
u. Pásztor-Virtus Fürtös
MET Mu.2157/B/01, musta
Guba
MET Mu.1873/B/99
tuhkanharmaa
Csodabogár Zizi
MET Mu.1235/95
musta
HUN
2002 u. P