OmaKunto-projekti

 

      

Koti
Ylös
Galleria

 

 


OMAKUNTO -PROJEKTI 2006 - 2008



Omaishoitajien ja hoidettavien avokuntoutusprojekti

Projektin tavoitteena oli tukea omaishoitajien ja hoidettavien jaksamista, ylläpitää ja edistää toimintakykyä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Tavoitteena oli myös omaishoitajien aktivoiminen oman terveytensä edistämiseen. Projektin aikana omaishoitoperheitä tuettiin ryhmämuotoisella tapaamisilla sekä yksilöllisillä kotikäynneillä.

 

Kuntokurssit

Omakunto-projektin toimesta järjestettiin kymmenen viikon mittaisia kuntokursseja omaishoitajille toimialueen kunnissa. Kurssit oli suunnattu erilaisille omaishoitajaryhmille seuraavasti; erityislasten vanhemmat, alle 60-vuotiaat työikäiset omaishoitajat ja yli 60-vuotiaat omaishoitajat.

Kuntokurssit antoivat omaishoitajalle mahdollisuuden omaan aikaan ja ne tarjosivat mukavaa yhdessäoloa liikunnan ja rentoutumisen merkeissä. Kuntokurssilla omaishoitaja sai mahdollisuuden vertaistukeen. Ryhmätapaamisissa järjestettiin lisäksi luentoja, jotka käsittelevät hyvinvointia, jaksamista ja terveyttä. Hoidettavien toimintakykyä tuettiin yhdessä omaishoitajien kanssa.

 

Kotikäynnit

Kuntokursseille osallistuville omaishoitajille tarjottiin mahdollisuus yksilöllisiin kotikäynteihin. Kotikäynneillä harjoiteltiin tarvittaessa ergonomista avustamista sekä arvioitiin apuvälineiden ja mahdollisten kodinmuutostöiden tarve. Käynneillä annettiin ohjausta myös sosiaaliturvaan, -palveluihin sekä omaishoitajan jaksamiseen liittyvissä kysymyksissä.

OmaKunto-projekti toteutettiin raha-automaattiyhdistyksen tuella.

Vuosina 2008-2009 kuntokurssien järjestämisvastuuta on siirretty alueen kansalaisopistoille.

Suosittuja erityislasten vanhempien / työikäisten omaishoitajien virkistysviikonloppuja järjestetään edelleen yhteistyössä sosiaalisen lomajärjestö Lomayhtymän sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

 


 

 

Koti ] Ylös ] Galleria ]

Lähetä osoitteeseen mkorpel@netikka.fi tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai kommentteja.
Copyright © 2007 Lakeuden Omaishoitajat Ry
Muutettu: 18. syyskuuta 2009