__________________
__________________
Kuvissa
minä ja
Sami kenttäratsastuksen
EM-kilpailuissa
Ranskassa -05
Tänäpäivänä
hevoset ovat minulle lähes
elämäntapa. Valmistuin lukiosta vuonna 2006. Lukion
jälkeen perustin oman yrityksen. Yritystoiminnan myötä
hoidan, ratsastan sekä myyn hevosia työkseni.
Vuonna 2007 työskentelin, valmennauduin sekä kilpailin
Saksassa ja Hollannissa. Siellä ollessani opin valtavasti uutta ja
kehityin, niin ratsastajana kuin ihmisenä. Suomeen takaisin
tultuani pääsin hyödyntämään ulkomailta
saamiani oppeja ja vuokrasin Jalasjärveltä maneesin
yhteydessä olevan 14 hevosen tallin.Vaikka hevosia
on omistuksessani vain muutama, on
minulla muita tuttavieni hevosia kilpailtavana, koulutettavana,
tallipaikalla sekä myytävänä.
Olen varma, että
hevoset pysyvät elämässäni mukana aina.
Ompun kanssa
varsinainen kilpaurani alkoi Sen kanssa kilpailin aluetasolla niin
koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessakin.
Seuraavaksi oli ponin hankinta edessä, sillä halusin
kilpailla poniratsastajana omanikäisteni nuorten seurassa. Ponin
hankinta oli pitkä ja hankala prosessi. Kiersimme ympäri
Suomea etsimässä uusia ja lupaavia poneja, mutta
mikään ei tuntunut oikealta. Ehkä viidennenkymmenennen
ponin jälkeen oikea osui kohdalle. Se oli
Aimé.
Aime oli todellinen löytö, sillä sen kanssa pääsin ponien kenttämaajoukkueeseen ja sen
myötä
aina suurempiin kilpailuihin. Hienoimpana kokemuksena Aimén
kanssa voisin mainita kenttäratsastuksen Euroopan Mestaruuskilpailut, jotka olivat vuonna
2002 Saksassa.
Kun ponivuoteni
loppuivat, ostimme Uncle Samin, joka vielä nykyäänki
toimii kilpahevosenani. Tällä kaudella kuulun nuortenratsastajiensarjaan ja tavoitteeni ovat
kenttäratsastuksen PM:issä sekä EM:issä.
Tulevaisuuden tähtäimenä on tietenkin Olympialaiset,
jonne vielä joskus toivon pääseväni.
Kun
muutimme Jalasjärvelle, vuonna 1997, pitkäaikainen haaveeni
toteutui - sain ensimmäisen oman ponin, Jesikan. Se oli jo
iäkäs, mutta juuri sopiva nuorelle tytölle. Jesika
opetti valtavasti, niin vastuuta ja huolenpitoa, kuin sitä,
että hevosen omistaminen ei ollut pelkkää ratsastusta
päivästä toiseen. Sen kanssa osallistuin
ensimmäisiin seurakilpailuihin.
Pian
kuitenkin Jesikan kapasiteetti alkoi loppua ja halusin edetä
yhä pidemmälle ja pidemmälle. Ostimme toisen hevosen,
Ann Beaty Starin eli Ompun. Vaikka Omppu oli ravisukuinen, sen kanssa
oli helppo opetella kaikkea. Se oli luotettava ja yritti aina parhaansa.

Laura Koivula
Synnyin vuonna 1987 Jyväskylässä. Aloitin
ratsastamisen 5-vuotiaana.Vanhempani, eikä kukaan muu
perheestäni ole aikaisemmin hevosia harrastanut. Asuimme
kuitenkin Jyväskylässä ratsastuskoulun
vieressä,joten oli luonnollista, että aloin
käydä ratsastustunneilla. Siitä sitten se
hevoskärpänen puraisi. Ratsastuskouluilta sain
hyvät perustaidot hevosten hoitamisesta ja ratsastamisesta.
______________________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________________
Myyntihevosia
TMI LAURA E. KOIVULA