Sen pituinen se

Tämä on tarina yli viisi vuotta kestäneen kolumnisti-urani päättymisestä.
Aloitin, kun E-P lehden silloinen päätoimittaja pyysi juttuja nurmolaisesta näkökulmasta. Tein myös pieniä tiedotteita nurmolaisista tapahtumista, erityisesti valokuvateksteinä. Kuvaukset teki huonetoverini.
Palautettakin sain, pääasiassa myönteistä. Se kannusti jatkamaan kirjoittelua, ja lopulta kolumnini oli E-P:ssä n. kerran kuukaudessa.
Sitten lehden ilmestyminen väheni yhteen kertaan viikossa, ja jakelu siirtyi yksityiselle yritykselle.
Jakaja ei nähnyt tarpeelliseksi tuoda lehteä meille asti. Keskustelussa hän toi ilmi paheksuntansa, kun me soitamme jo klo 16.30 ettemme ole saaneet lehteä. Annoin torut kissallemme, kun sillai soittelee. Muita ei meillä vielä siihen aikaan arkipäinä kotona ole.
Saimme lehden satunnaisesti sen viimeisen maksullisen vuoden loppuun, mutta emme ilmaisjakeluna kertaakaan n. vuoteen. Ei tuntunut mielekkäältä kirjoitella lehteen, jota ei saanut itselleen. Kolumnien loppumiseen vaikutti tietysti sekin, että lehden taholta ilmoitettiin, että lehti keskittyy mainontaan, toimituksellinen puoli vähenee.
Nyt voin käyttää tätä uutta välinettä, nettiä. Jatkossa juttuni näkyvät tällä sivulla enemmän tai vähemmän säännöllisesti.

Palataanpa asioihin.