Pohjalainen 11.4.2005
Uudet tuulet nurmolaisessa kunnallispolitiikassa lyövät, kauan (liian
kauanko?) mukana ollutta, sillä kuuluisalla ällikällä. En
tosin ole ollut päättäjä, vaan perustan rakentaja, yhdistysaktiivi.
Kokoomuksessa on ollut helppo ja hyvä toimia: On selkeät säännöt
ja ohjeet, jotka aloittelevakin ymmärtää ja pelkällä
lukutaidolla saa selvän. Puolue kouluttaa, typeriä kysymyksiä
ei ole. Ja kuitenkin: Ajattelen itse, päätän itse. En kuitenkaan
sääntöjen vastaisesti. Erimielisyydet tulee ratkoa omassa piirissä,
ei valtuuston kokouksessa.
Uusi toimintakulttuuri näyttää nyt toisenlaiselta: Ryhmäpäätöstä
revitään auki niin kauan, että saataisiin siitä minun tahtoni
mukainen, eikä demokratialla ole mitään merkitystä. Jos
ei ryhmässä onnistu, onnistuu sitten antamalla päätösvalta
muille puolueille. Onko se nyt sitten sitä uutta, puhdasta politiikkaa,
kun se vanha oli niin likaista?
Pertti Mäki-Hakola on tunteita herättävä persoona. En kuitenkaan
tunnista häneksi henkilöä, jonka tiedotusvälineet ovat luoneet.
Tunnen hänet, ja kanssani jokainen hänen kanssaan työtä
tehnyt, miehenä joka on takana sama kuin edessä, on rehellinen, vähintäänkin
suoraselkäinen, tuntee kunnan ja maakunnan asiat ja kykenee tekemään
päätöksiä. Mäki-Hakola on valmis auttamaan asioiden
hoidossa, ja antaa opastusta, pyynnöstä ja toisinaan pyytämättä.
Mutta ei arvostele eikä toimi selän takana. Hän sanoo silloin
tällöin mielipiteensä liian äkkiä, ja selvällä
Suomen kielellä. Ja pitää päänsä, jos tietää
olevansa oikealla asialla.
Sellainen mies ei kelpaa tiedotusvälineille. Eikä muutamille nurmolaiselle.
Voidaanko puhua likaisesta pelistä, jos joku puoluetoveri tekee omaa kunnallisvaalityötänsä
kiertämällä äänestäjien luona kertomassa "Ei
Mäki-Hakolaa tarvitse äänestää", tai selvästi
hänelle myönteinen yhdistys pidetään pois luottamusmiespaikkajaon
suunnittelusta? Eikä äänimäärä merkitse mitään
valintoja tehtäessä. Väitetään, että hän
ei tule toimeen kunnan virkamiesten kanssa. Ei ole yksin hänen velvollisuutensa
tulla toimeen, se on kaksipuolista. Myytti tästä asiasta elää
vain Nurmossa, muualla Etelä-Pohjanmaalla hän pärjää
kaikkien päätöksentekijöiden kanssa. Mukaan lukien muut
puolueet.
Leena Latikka
Nurmo