Naapurimme Seinäjoen päättäjillä taitaa esiintyä putkinäköä? Eräs väitti, ettei Nurmossa ole paloasemaa. Toinen taas on sitä mieltä, että kaupunki rakentaa ja ylläpitää instituutioita maakuntaa varten. Onko "maakunta" tehnyt päätöksen, että Seinäjoen on rakennettava esim. Areena, Kampustalo, teatteri, tai pesäpallostadion? Ja määrännyt myös, milloin ne on oltava käytettävissä

Muistutan, maakunnassakin on erittäin laadukkaita teattereita, ja pesäpalloa pelataan joka pitäjässä. Nykyisin ei matka enää ole este lähteä konserttiin tai teatteriin vähän kauemmaksi. Joku saattaa käväistä vaikka Wienissä musiikkia kuulemassa noin vain, yhden vuorokauden aikana.

Onko niin, että jos me aiheutamme Seinäjoen velkaantumisen, mennään sitten muualle. Sinne, mihin rahamme kelpaa: Teatteriin Tampereelle ja kauppaan Tuuriin…

Kaupunginjohtaja on sanonut lasketuttavansa, mitä maakuntakeskuksena olo maksaa. Jos tähänastinen linja pitää, luemme tulevasta selvityksestä vain kustannuksia. Eikä esim. sitä minkä Seinäjoki saa pelkästään kiinteistöveroina maakunnan yhteisistä laitoksista. Esimerkkinä keskussairaala, joka v. 2000 maksoi kiinteistöveroa Seinäjoelle yli 3,3 miljoonaa markkaa. Kuntaliitoselvityksessäkin selvitettiin vain liitoksen hyöty ja lehtitietojen mukaan energiayhtiön myyntiselvityksessä edut. Useissa maakunnan kunnissa ei ole työpaikkaomavaraisuutta. Totta on, että muualla asuvien verot jäävät kotikuntaan. Siellä ne käytetään mm. lakisääteisten palvelujen maksamiseen. Peruspalveluja emme pyydä kaupungilta, vaan kukin omalta kotikunnaltamme.

Olen kiinnittänyt huomiota vallalla olevaan piittaamattomuuteen. Enkä varmasti ole ainoa. Ne pienet asiat, joita näkee kaikkialla. Katsokaa pysäköintiä: Vain harvassa invapaikalle pysäköidyssä autossa on asianmukainen lupa. Pysäköintiin käytetään tien vasenta reunaa tai nurmikkoa. Jopa sairaala-alueella, jossa merkittyjä P-paikkoja on näköetäisyydellä vapaana. Mitä sen on väliä, jos jonkun tien kunnossapitäjän työ vaikeutuu, tai nurmikontekijän vaivat menee hukkaan. Varsinkin aamuisin seuraani sattuu auto, johon on unohtunut tehtaalla laittaa vilkkukatkaisija. Eikä kuljettajan tarvitse noudattaa ryhmittymissääntöjä. Eihän kukaan aja aina täydellisen oikein, mutta kyllä liikenne sujuisi paremmin, kun voisi olla jotakuinkin varma, että sääntöjä noudatetaan. Kun menen ostamaan rintaliivejä, en halua, että liivikaupassa nuorehko myyjä aloittaa palvelun kysymällä: "Minkäslaisia reppuja sä etit". (Tämä ei onneksi tapahtunut Etelä-Pohjanmaalla). Ei haluta tervehtiä, vaan käännytään sisäänpäin, ei nähdä vastaantulijaa. Jos ei muista tervehtimissääntöä, ei menetä mitään, vaikka varmuudeksi tervehtiikin ensin. Näistä pienistä asioista kuitenkin koostuu elämämme. Mitä välinpitämättömämpiä olemme itse, sitä samaa saamme takaisin. Ja olemme ikäviä ihmisiä, ruikutamme joka asiasta.