ESITTELY


Maija-Riikka Pellikka os. Soini

Olen 1979 syntynyt ratsastuksenohjaaja, sekä sosionomi (AMK). Pääasiallisesti työskentelen lastensuojelun parissa, mutta teen jatkuvasti myös jonkin verran hevosalan töitä. Perheeseeni kuuluu aviomieheni Seppo ja tyttäremme Anni-Maria.

Ratsastusta olen harrastanut aivan pienestä pitäen. Omia hevosia minulla on ollut vuodesta 1993. Päälajinani on aina ollut esteratsastus, jossa olen kilpaillut menestyen kansallisella tasolla. Koulu- ja kenttäratsastuksessa olen kilpaillut aluetasolla. Valmentaudun ja kilpailen säännöllisesti omilla sekä muiden ihmisten hevosilla. Erityisesti pidän nuorten hevosten ratsastamisesta ja kouluttamisesta. Suurimman osan hevosistani olenkin hankkinut nuorina ja kouluttanut niitä eteenpäin, jotta olemme päässeet kilpakentille.

Olen työskennellyt useamman vuoden ratsastuskoululla ja valmennuksia olen pitänyt maakunnassa vuodesta 2005 lähtien. Pääasiallisesti pidän estevalmennuksia, mutta opetan jonkin verran myös kouluratsastusta. Opettajana pyrin olemaan johdonmukainen ja kannustava. Tunneillani tehtävät suunnitellaan ryhmän/ratsukon tasoa vastaaviksi ja huomioin myös ratsastajien toiveet tuntien suunnittelussa. Sekä omassa ratsastuksessani että opettaessani kiinnitän paljon huomiota perusratsastukseen, joka on mielestäni kaiken ratsastuksen pohja.