Anssi Orrenmaa                           
 

 

Kitinojan kirja


 

Herran kukkarossa, Kitinojan kirja

Kun Kitinojan miehet saartoivat minut syksyllä 2010 EPS-torin kahvilassa ja sanoivat, että tästä et lähde ennen kuin lupaat, niin pakkohan se oli luvata tehdä. Mutta hauskaa oli ja valmista tuli keväällä 2013.

Pitkästä prosessista nimeäisin kolme yllätystä. Ensimmäinen oli se, että kirjasta tuli niin iso, 528-sivuinen, paljon paksumpi kuin kuvittelin. Mutta kun hyvää aineistoa pulppusi koko ajan lisää, ei sen virtaa kannattanut pysäyttää.

Toinen yllätys oli valtava itse tekemisen halu ja kyky, mikä kylän vaiheissa tuli vastaan. Seinäjoella kasvaneena ei näköjään ole helppo huomata, että julkisen vallan käsi ei oikein ulotu keskusten ulkopuolelle. Silloin ei voi niin paljon valita tekemisiään, vaan täytyy hoitaa se, mikä muuten jäisi hoitamatta. Kirja on täynnä näitä itse tekemisen vaikuttavia esimerkkejä.

Ja kolmanneksi yllätti se itte tekemisen taidonnäyte, jonka Kitinojan kirjatyöryhmä tarjosi minulle kirjan tekemisen oheistuotteena. Myönnettäköön, että en ollut aivan varma, kannattiko kirjaan tosiaan varata tila vuoden kyläksi julistamista ja presidentin vierailua varten. Mutta niin vain Kitinojasta tuli lokakuussa 2011 vuoden eteläpohjalainen kylä ja syyskuussa 2012 valtakunnallinen vuoden kylä. Ja kun kohta sen jälkeen tuli tieto presidentti Niinistön kyläilystä, en hetkeen ymmärtänyt, onko tämä totta vai tarua.
Mutta kyllä se totta on. Ei tämä mikään satukirja ole, vaan Kitinojalla itte tehty satojen tositarinoiden mahtava runsaudensarvi.


Copyright © Anssi Orrenmaa. Illustration © Gua Vainio. All Rights Reserved.