TALLIN ESITTELY

Manunkylän Ratsutalli sijaitsee Manunkylässä, Nurmossa, Etelä-Pohjanmaalla.( ajo-ohje).

Talli  on siirtynyt Riitta Ojalan ja Sanna Kaisa Tastulan omistukseen kesällä 2004, 

uudistuksia ja remonttia on tehty runsaasti ja muutostyöt jatkuvat edelleen.  

Vanhaa tallia on jatkettu ja  päätyyn tehty heinä-, 

sekä turvevarasto, samalla sisäänkäynti talliin 

muutettiin tallin sivustalle.

 

Talli kesällä -04 ennen laajennusta.

 

 

Talli laajennuksen jälkeen.

Tuntihevosille ja yksityisille on omat varustehuoneet.

Yksityisille on jokaiselle oma kaappi tavaroiden säilytystä

varten.

Laajennus osaan on tehty 12 uutta tilavaa ja valoisaa karsinaa.

 RiitTa ja Sanna 

Sanna Tastulan hevosharrastus alkoi noin kuusivuotiaana naapurintytön Ojalan Riitan kuskatessa häntä pyörän tarakalla kohti Seinäjoen Ratsastajien tallia. Tyttöjen mieleen tuolloin tuskin juolahti mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Noista ajoista on kulunut yli 20 vuotta ja  nyt sama kaksikko on ryhtynyt ratsastustalliyrittäjiksi Nurmon Manunkylässä.

Riitta on valmistunut vuonna 2000 ratsastuksenohjaajaksi Ypäjällä ja Sanna vuonna 1999 remonttiratsastajaksi Ypäjällä sekä

agrologiksi vuonna 2005.

Riitta ja  Maretha  Sanna ja Dream Hunter 

Vähän historiaa...

Vasemmalla Riitta ja silloinen hoitohevonen Symppis, Seinäjoen Ratsastajien tallilla vuonna -88.

Sanna sai ensimmäisen poninsa Susin  vuonna -91.

Kuvassa ollaan kisoissa Seinäjoen Ratsastajien tallilla.

Oikealla Riitan ensimmäinen oma hevonen,tamma Blenda,

jonka Riitta sai vuonna -88

 

Vasemmalla sh-ruuna Pronssi,joka tuli Riitalle vuonna-96

Sannan seuraava hevonen oli ruuna Zariff, joka tuli

Sannalle vuonna -94

Oikealla, Pistooli , jonka Riitta osti vuonna-99, nykyäänhän "Pyssy" toimii tuntiratsuna Manunkylässä.