PITKÄKARVAINEN COLLIE
[Kurkkaa myös pk collien rotumääritelmä]

Alkuperä:
Collie-nimi tulee todennäköisesti mustasta colley-lammasrodusta, jota colliet aikoinaan paimensivat. Muinais-Englannissa sana "colley" tarkoitti mustaa. Ei tosin varmasti tiedetä, saiko rotu nimensä lampaiden mukaan vai colliella tuolloin yleisestä mustasta väristä, jossa oli jonkin verran valkoista ja joskus vaaleanruskeaa. Collieta pidetään hyvin vanhana rotuna se oli olemassa asiantuntijoiden mukaan jo 400-luvulla eKr. Tuolloinen collie tuskin muistutti kovinkaan paljon nykyistä. On myös vaikea sanoa, oliko 1800-luvun colliessa kyseessä border-, parta- vai pk collie. Collien on arveltu polveutuvan gordoninsetteristä, newfoundlandinkoirasta tai skotlanninterrieristä. Jos katsotaan päänrakennetta collie ja englanninvinttikoira saattavat olla sukua keskenään. Vasta 1500-1700 luvulla alkoi jalostustyö, jonka tuloksena ovat nykyiset colliet.
Luonne:
Collie on älykäs ja oppivainen ja siksi mainio käyttökoira. Se on tasapainoinen, hyväluonteinen paimenkoira , jonka nykyinen lauma on perhe. Oman perheen lapsilta se sietää mitä tahansa, koska se tuntee heidän tapansa, mutta samaa se ei ehkä siedäkään vierailta lapsilta. Collie ei pidä jyrkistä asenteista eikä terävistä kovista äänistä. Se on erittäin tottelevainen ja suhtauttu välinpitämättömästi vieraisiin, mikäli he käyttäytyvät normaalisti eivätkä "uhkaa". Sen huomatessa uhan se voi myös hyökätä tarttumalla häiriönaiheuttajaa hihasta. Samaan tapaan se myös leikkii halutessaan miellyttää isäntäänsä tai ohjaajaansa. Collie ei koskaan hyökkää pahuuttaan.
Hoito:
Collie on aika helppohoitoinen ajatellen kuinka runsas turkki sillä on . Turkki koostuu kahdesta karvatyypistä pitkästä, kaikesta peitinkarvasta ja tiheästä villavasta aluskarvasta. Pk collien turkki pestään harvoin, jottei karva menetä karkeuttaan ja alusvilla luonnollista rasvaansa. Sitä ei tarvitse harjatakaan kovin usein, kerran kuussa. Kuitenkin on huolehdittava siitä, ettei takkuja pääse syntymään. Varsinkin korvien taakse niitä tulee helposti. Sopiva harja on jossa luonnon sekä muovipiikkiä. Lisäksi on hyvä olla metallipiikkinen harja sekä kampa. Kintereen karvat lyhennetään , jos ne ovat kasvaneet liian pitkiksi.Käpälät pyöristetään ja vapaiden välissä olevat pitkät karvat leikataan lyhyeksi. Ja muu hoito kuten muillakin roduilla.
Harrastus:
Pk collien kanssa voi harrastaa mitä tahansa, kun vai ottaa huomioon koiran luonteen ja aktiivisuuden. Ehkä yleisimmät harrastukset heti lenkkeilyn jälkeen ovat näyttelyt, toko ja agility. Vaikka colliet kuuluvat palveluskoiriin niin suhteellisen vähän osallistuu palveluskoirakokeisiin, mutta sekin on selvässä kasvussa.
Terveys:
Suomessa colliet kuuluvat PEVISA-rotuihin (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma). Lonkkanivelten kasvuhäiriötä ei ole kovinkaan paljon, mutta pentueen rekisteröintiä varten vanhempien lonkat ja silmät tarkistetaan. Silmien CEA-sairautta, jossa eri asteita, tavataan rodussa,
Lisätietoa Collieyhdistyksen sivuilta: http://www.kolumbus.fi/scy
Lähde: Suuri koirakirja/ Tammi