ARKISTO vuosi 2001 vuosi 2002 vuosi 2003 vuosi 2004 vuosi 2005-2006
5.7 2007

Kainuun Rastiviikko 3.päivä

-Rastiviikon kolmantena kisapäivänä suunnistettiin hieman lyhennetyillä matkoilla, radat olivat ilmeisen vaativat, koska kilometrivauhdit hiukan tippuivat. Keskipohjalaiset kirjasivat jo neljä osakilpailuvoittoa. RasTiimin Juha Jokikuona nappasi jo toisen tolpan, ja kärkkyy enää kahden sekunnin päässä H35AL:n yhteiskisan piikkipaikkaa. Matti Kattilakoski palasi ruotuun ja voitti H60A:n. 60-luvulla hiihtäjänä menestynyt Ykspihlajan Reiman Vesa Kätkä yllätti H60AL:n ykköstilalla. KoS:n Matti Hiironen vei jo toisen etappivoiton H14:ssä
-Anni Mattila jatkaa tasaista työtä D18E:ssä, kärki tosin karkaa yhä kauemmas, mutta keskipohjaisten ykköstila säilyi tämänpäiväisellä sijalla 18. Petteri Rantalan hyvin alkaneet kisat tyssäsivät keskeytykseen. Mahdollisuudet menivät jo toisen rastin isoon pummiin, loppumatkalla pari rastia jäi väliin eikä loppuaikaa tullut.
-Vesa Peltoniemi teki tänään toistaiseksi parhaan osakisansa. Hieno neljäs sija vain runsaat puoliminuuttia kärkeen. Kokonaiskisassa H40AL:n kärki on vajaan neljän minuutin päässä, pronssiin on matkaa vain puoli minuuttia.
-H45A:ssa Sauli Peltoniemi jatkaa yhteiskisan kärjessä, tänään eksoottinen Jonathan Musgarve GBR nappasi ykköstilan ennen kossilaista. Enisimmisellä rastilla parisen minuuttia aikaa hukannut Juha Lerssi oli seitsemäs, kokonaiskisan kakkostila on edelleen haarukassa alle minuutin päässä.
-Kainuun käyrillä hyvin pysynyt Aulis Rantala suunnisti tänään 12:ksi, ero kärkeen vain parisen minuuttia. H50AL:n kokonasikisassa Aulis on hienosti yhdeksäs.
-Lauri Mikkosen "hylsy" H60A:ssa tietää sitä, että sarjan kokonaisvoitosta kamppailevat keskipohjalaiset Leo Jokinen ja Matti Kattilakoski. Tänään puoliminuuttia kaustislaiselle hävinnyt kossilainen starttaa pätöspäivänä runsaan puolen minuutin kokonaisjohdossa.
-Henri Lerssi parantaa sijoituksiaan, tänään tuli jo mukava 19. sija, ja aikaero Jonas Björkgårdiin kaventui jälleen hiukan. Ennen pätöspäivää kossilainen on kuitenkin hyvän avauspäivänsä ansiosta selvästi kaustislaista edellä.
-D12TR:ssä keskipohjalaiset eivät kärkisijoille yltäneet. Tiistain voittaja Jenna-Maria Nivala maakunnan parhaana tänään 23. Nuppu Peltoniemi selvisi päivän reitistään kakkosrastin hakua lukuunottamatta ihan kohtuullisesti. Pari rastivälivoittoa ja sijoitus tiukassa kisassa toiseksi parhaana keskipohjaisena 30.
-Anne Peltoniemi jatkaa hyviä suorituksiaan, melkoisen pienin virhein sujunut reitti tuotti tänään D35B:ssä sijan seitsemän, yhteiskisassa Anne on sijaa parempi.
-Airi Mattilan ja Maj-Lis Rantalan keskinäinen kamppailu tiivistyy, Maj-Lis tänään hienosti neljäs. Airi Mattilan päivän saldo oli 10. tila. Päätöspäivän startissa Airilla on D45B:ssä seuratoveriinsa noin viiden minuutin etumatka.
-Timo Mattila piti pintansa, H45B:ssä jo kolmas perättäinen kuudes sija. Samalla sijalla matka jatkuu myös kokonaiskisassa.

3.7 2007

Kainuun Rastiviikko 2.päivä

-Kova vauhdin pito jatkui toisenakin päivänä Sotkamon maastoissa. Keskipohjalaiset saavuttivat tänään jo kolme sarjavoittoa. Muutaman vuosi takaperin piirin kärkisuunnistajiin kuulunut RasTiimin Juha Jokikuona nappasi ykköstilan H35AL:ssä. KoS:n Sauli Peltoniemi petrasi jo hyvin mennyttä avauskisaaansa, nyt tuli voitto H45AL:ssä. Melkoisen paukun järjesti Ylivieskan Jenna-Maria Nivala D12TR:ssä, ensimmäisen päivän 32. sija vaihtui tämän päivän komeaan voittoon.
-Anni Mattilalle tuli tänään hakuja sen verran, että kärki karkasi yhä kauemmas, Haapajärviset Tiiton sisarukset olivat tällä kertaa hiukan edellä, kokonaiskisassa Anni pitää silti keskipohjaisten kärkipaikkaa runsaan kolmen minuutin marginaalilla Johanna Tiittoon.
-Petteri Rantala piti H16E:ssä erinomaista vauhtia, teki maaliin tullesssaan pohja-ajan. Loppupäässä startanneet sarjan kovimmat pojat pistivät kuitenkin paremmaksi. Joka tapauksessa tämän päivän 10.sija oli Kossilaisen toistaiseksi hienoin suoritus.
-Sarjansa H40AL:n loppupäässä startannut Vesa Peltoniemi kellotti maaliin tullessaan kolmanneksi parhaan ajan. Takaa tuli kuitenkin kaksi ohi. Eksoottiselta kuulostava Länsi-Uudenmaan Suunnistajia edustava Victor Korchagin nousi lopulta sarjan selväksi voittajaksi. Parilla rastilla ylimääräistä aikaa meni reilu minnuutti, muuten jokseenkin puhdas suoritus toi Vesalle tänään hienon viidennen sijan. Sama sija on myös kokonaiskisassa, ero kärkeen edelleen kohtuulliset kolmisen minuuttia.
-Seuraavassa ikäluokassa osat vaihtuivat. Sauli Peltoniemi nousi tänään sekä etappi että kokonaiskisan johtoon. Jälleen varmasti suunnistanut Juha Lerssi nappasi viidennen sijan, ja lähtee tostain starttiin yhteiskisan kakkosena vajaan minuutin takamatkalta. Timo Rantalan emitistä ei löytynyt oikeaa leimaa kolmannelta rastilta, muutoin vauhdikkaasti sujunut suunnistus valui näin hukkaan. Hylsy merkintä tietää sitä, että taistelu kokonaiskisassa on ohi, hyväkuntoisella jyväskyläläisellä on joka tapauksessa torstaina ja perjantaina mahdollisuus hyviin rankipisteisiin.
-Taistelu H50A:n piikkipaikasta tiivistyy. Anssi Juutilainen oli tänään voittovuorossa. Kolmanneksi tullut Jorma Nissilä jatkaa kuitenkin kokonaiskisan kärjessä kolmen sekunnin turvin.
-Hyvän päivätyön teki myös Aulis Rantala, H50AL:ssä tuli hieno kuudes sija, kokonaiskisassa kossilainen myös mukavasti kahdeksantena.
-Pitkään H60A:ta johtanut Matti Kattilakoski teki lopussa reippaan puoleisen virheen. Aikaan tuli kuutisen minuuttia ylimääräistä, ja pudotti mestarin tänään sijalle 11. Yhteisajassa johtaa edelleen Kontiolahden Lauri Mikkonen, myös kolmanneksi noussut Kokkolan Leo Jokinen livahti ohi. Johtokolmikon asema ei missään tapauksessa ole turvattu, Matti Starttaa torstain kisaan neljäntenä vajaan viiden minuutin takamatkalta.
-Kokkolan Suunnistajien Matti Hiironen suunnisti tänään kakkoseksi, mutta pitää edelleen yhteiskisan johtopaikkaa.
-Keskipohjalaisten välienselvittely H12:ssa tiivistyi hiukan, kun Henri Lerssi tavoitti Jonas Björkgårdia parilla minuutilla. Kärki on pojilta jo karannut. Kossilainen jatkaa kokonaissijalla 16 ja kaustislainen sijalla 32.
-Ekaa rastia etsineen Markus Mattilan sijoitus H10RR:ssä tänään 29, yhteisajassa sija on 18.
-Jenna-Maria Nivala oli tämän päivän keskipohjalaisyllättäjä voittaessaan D12TR:n. Nuppu Peltoniemellä oli jo muutama hyvä rastiväli, kolmosrastin hakemiseen kului paljon ylimääräistä aikaa, sija tänään 31.
-Anne Peltoniemi pysyi edelleen kärkikymmenikössä. Muutaman minuutin virheistä huolimatta noin 8,5min kilometrivauhti riitti tänään sijaan 10, yhteisajassa Anne on D35B:ssä mukavasti kuudentena. Airi Mattila sai niinikään antaa muutaman sijan periksi, tämän päivän 17. sija tiesi sitä, että kokonaissijoitus on nyt 10.
-Timo Mattila säilytti asemansa H45B:ssä, päivän kuudes tila nosti Timon kokonaskisan viidenneksi.

1.7 2007

Kainuun Rastiviikko 1.päivä

Runsas määrä keskipohjailaisia osallistui tänäkin vuonnakin perinteiseen Kainuun Rastiviikkon avauskisaan. Vaikka lähtöviivalle asettui useita piirin ykkössuunnistajia, niin kärkisijat olivat tiukassa.
KP-V:n Anni Mattila oli D18E:n paras keskipohjalainen, yhdeksäs sija vajaa seitsemän minuuttia kärkeen tietää haasteita tuleville päiville. Ennakkoluulottomasti eliittisarjaan startannut KoS:n Petteri Rantala selvisi urakasti parhaana keskipohjaisena. Kärki menee vielä kaukana, mutta päivän 20. sija ihan hyvä debyyttii. H21A:ssa KoS:n Jouni Kujala piti hyvää vauhtia, vajaa kolme minuuttia kärkeen ja viides sija.
KP-V:n Vesa Peltoniemen kisaviikko alkoi hyvin, tasaisen kilpailun kuudes sija H40AL:ssä tietää sitä, että mahdollisuudet kokonaiskilpailun kärkikamppailussa säilyivät.
Päivän suurimmasta keskipohjais-yllätyksestä vastasi H45AL:ssä kilpaillut KP-V:n Juha Lerssi. Nopeatempoisessa kisassa kaustislaisen voittomarginaali toiseksi tulleeseen KoS:n Sauli Peltoniemeen puolisentoista minuuttia. Kauden parhaan kisansa teki myös seitsemänneksi juossut KP-V:n Timo Rantala.
Kokkolan Suunnistajien Jorma Nissilän ensimmäinen päivä tuotti sarjan H50A voiton ennen takavuosien huippu-hiihtosuunnistajaa Anssi Juutilaista.
Pitkään H60A:n kisaa johtanut KP-V:n Matti Kattilakoski joutui lopulta päästämään Kontiolahden Lauri Mikkosen ohitseen. Kokonaiskisaa ajatellen kaustislainen lähtee tiistain kisaan runsaan minuutin takamatkalta.
KoS:n monilahjakkuus Matti Hiironen voitti H14A sarjan runsaan minuutin marginaalilla.
H12 sarjaan siirtynyt KoS:n rastireitti-tykki Jonas Björkgård selvisi nyt kompassin kanssa mukavasti kuudenneksi. Henri Lerssille jäi tavoitetta tuleviin startteihin, tänään sarjansa 31.
Markus Mattila teki varmaa työtä, H10RR:n 10.sija kolmisen minuuttia kärjen takana.
Ilmeisen haastavalla D12:n tukireitillä maakunnan suunnistajat olivat vaikeuksissa. Ylivieska Fanni Oja oli parhaana kahdeksas, Nuppu Peltoniemen avauspäivän sijoitus 38, joten parantamisen varaa jäi reippaasti.
Anne Peltoniemi avasi vauhdikkaasti, D35B:ssä viides sija vajaat viisi minuuttia kärkeen. Vastaavaan suoritukseen pystyi myös D45:ssä viidenneksi juossut Airi Mattila. Timo Mattila kuudes sija H45B:ssä pitänee hänet kärkikuvioissa myös jatkossa.