Uutisia 2005/2006 Uutisia 2007 Uutisia 2008 Uutisia 2009 Uutisia 2010

Uutisia 2011 - News

24.12.11
Viime päivityksen jälkeen aika on mennyt erittäin nopeasti ja paljon on taas tapahtunut. Metsällä on käyty ahkerasti ja saalistakin on saatu. Näyttelyssä on käyty hieman huonommalla ja hyvälläkin tuurilla ja kokeissakin on ehditty käydä. Koirarintamalla on tapahtunut muutoksia, kun Nelli lähti uuteen kotiin Haapavedelle. Nelli jää yhteisomistukseen. Toivotan Nellille ja Jokitalon perheelle paljon kivoja yhteisiä hetkiä.

Dreeverisaralla on muutosta tullut myös Nellin veljen Topin elämään, joka tuli hiljan takaisin minulle, kun omistaja ei enää pärjännyt sen kanssa. Topi löysikin nopeasti uuden kodin siskonsa Claaran omistajan luolta, jossa sitä tullaan varmasti viemään eteenpäin. Ja sen verran "rotu-uskollinen" on minustakin jo tullut, että eihän sitä ilman dreeveriä osaa olla, joten joukkoa on tullut vahvistamaan Oskulan Volga alias Olga.

Pentusuunnitelmat lykkääntyivät jälleen hieman, kun Iitan astutus ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan ja progesteronitesti osoitti, että juoksun parhaat päivät olivatkin jo menneet. Näin kävi todennäköisesti myös viime kerralla, joten jatkossa pitää vain olla tarkempi. Seuraava pentueemme tulee olemaan Saanalla alkuvuodesta 2012 ja lisätietoa tästä tulevasta pentueesta löytyy lähiaikoina pentuja-sivulta.

E-pentue täytti 5.12. jo yhden vuoden, onnea paljon! Osalta on tullut jo todella kivoja kuulumisia ajoista, joten hyvältä vaikuttaa. Kerron tarkemmin vielä sitten, kun saan kysyttyä kaikkien kuulumiset.

3.9.11
Koirat ovat taas riemuissaan, kun metsästyskausi alkoi ja ajot ovatkin alkaneet raikaa ihan kivasti. Nelli on ollut usein asialla, myös Rassi on harjoitellut, mutta tuntuu olevan vielä hieman kesäterässä ja Saanan kanssa on keskitytty pelkästään kunnon kohottamiseen. Metsästyskausi on aina aloitettu Artun kanssa, mutta nyt aloitusta varjostaa suru, kun pitkäaikainen, rakas metsästyskaveri on poissa. Arttu jouduttiin lopettamaan viime kuun ensimmäinen päivä, kun se edellisenä päivänä karkasi iltalenkiltä metsäreissulle. Reissulla oli ilmeisesti sattunut jotain ja se tuli aikalailla linkaten takaisin. Seuraavana aamuna se tärisi, piipitti ja köyristi selkää, ja siltä meni tunto takajaloista. Eläinlääkäri suositteli eutanasiaa kovien kipujen takia.

Mahtuu viime aikaan toki iloisiakin uutisia, kun Artun pojasta Eddiestä tuli jälkivalio. Ekin jäljestämiskausi meni niin hienosti, että se pääsi myös piirinmestaruuskilpailuun asti. Siellä Ekillä oli huonoa tuuria, kun juuri ennen kaatoa oli sorkan jäljet, jota se lähti tarkastamaan ja ajautui kaadon ohi. Muuten jäljestys oli mennyt erittäin hyvin. Nyt Ekillä on suuntana ajokokeet, sen verran lupaasti meni jo viime kausi. Eki tuntuu olevan varsin monipuolinen, kookas ja näyttävä uros, joka osaa siis niin jäljestää, kun ajaakin, ja kävipä Eki viime kesänä haukkumassa ketullekin varsin lupaavasti, vaikka ei sopinutkaan ahdingosta. Onnea Suville ja Ekille jatkossakin!

Myös Endin omistaja soitteli ja neidillä on alkanut metsästyskausi varsin loistavasti. Endi tuntuu olevan varsin innokas noutamaan vedestä ja ajokin alkaa jo luonnistumaan. Endi oli ajanutkin jänistä pitkän pätkän jo varsin hyvällä äänellä. Samassa taloudessa asuva Demi on myös ajanut jo hyviä ajoja ja nähdään varmasti tulevana syksynä ajokokeissa. Sen verran hienosti ovat jänikset, ketut ja kauriit saaneet kyytiä tältä aivan mahtavaluonteiselta neidiltä.

25.7.11
Pentusuunnitelmat hieman lykkääntyivät, kun Iitan maha ei alkanutkaan kasvaa odotetusti, joten käytimme sen ultrassa ja saimme kuulla, että se ei valitettavasti ollut tiine. Yritämme uutta pentuetta alkuvuodesta 2012 ja lisätietoa tästä tulevasta pentueesta löytyy lähempänä ajankohtaa pentuja sivulta.

E-pennuista on tullut mukavasti kuulumisia ja kaikki tuntuu olevan oikein mukavanluonteisia mäyräkoiran alkuja, jotka ovat saaneet jo kivasti tuntumaa myös riistaan ja kaikilla tuntuu nenä pelittävän hyvin. Epeli otti pihastaan hienon kissan ajon komealla äänellä. Endi taasen haukkui jo oikein mallikkaasti ketulle ja muutkin ovat osoittaneet, että ääntä lähtee kivasti, kun sattuu rusakko tai muu "saalis" lenkillä vastaan. Tuntuvat olevan myös melkein kaikki melkoisia vesipetoja, joten syksyä odotellessa...

21.6.11
Takana on jälleen mäyräkoirapitoinen viikko ja olemme saaneet jälleen iloisia uutisia. Tavoitteemme oli viime luolakokeiden jälkeen startata vielä kerran kokeessa, joten lähdimme ennen koetta luolaharjoituksiin Rassin, Demin ja "Justun" kanssa. Rassi opetteli kaivamaan hiekkaa, joka alkoikin lentää putkessa iloisesti, ja ketulle päästyään kovuutta ja intoa oli tullut viime kerrasta selvästi vielä lisää. Demi ei ollut vielä unohtanut nokille saamisia ja teki hieman varovaisemman suorituksen, mutta kasasi itseään hienosti loppua kohden, joten päätimme ilmoittaa myös sen kokeeseen. Justu taas meni putkeen täydellä höyryllä ja kovuutta oli tullut lisää tällekin herralle heti roppakaupalla.

Mukana harjoituksissa oli myös ensimmäistä kertaa kettuun tutustumassa B-pentueesta Biiver, joka hoksasi heti, mitä ketun kanssa kuuluu tehdä. Se haukkui aivan verkkossa kiinni ja ketun iskiessä, iski takaisin verkkoon kiinni. Nyt "Mimmi" saa olla vähän aikaa laihdutuskuurilla ja katsotaan sen jälkeen, josko seuraavalla kerralla sovittaisiin jo putkeenkin. ;) Harjoituksissa oli myös Artun poika Kimara Ruben, joka haukkui ensimmäistä kertaa ketulle ilman pelliä. Sillä oli hyvin Saana-maisia piirteitä ja se olikin hyvin asialla, mutta putkessa se jäi hieman kauaksi vielä, joten katsotaan seuraavia harjoituksia.

17.6. suuntasimme sitten Ikaalisten luolakokeeseen Rassin, Demin ja "Justun" kanssa. Tuomarina oli Tanja Rinnetmäki. Justun työskentely oli jälleen hyvin lennokasta ja se sai lopulta tulokset B41. Sitten oli Demin vuoro ja se aloitti taas ketun edessä varovasti, mutta meni ahdingon alle, sai ketun iskemään eikä silti poistunut työmaalta, joten myös se sai tulokset B40! Toiseksi viimeisenä olikin sitten Rassin vuoro ja arvostelu kuuluu näin: "Ahdinkoputken läpäisy: Ok; Tyhjän luolan tarkastus: äänetön, lähes täydellinen; Arvostelu: Koira hyvin luolaan. Hidas kaivautuminen hiekasta. Kuuluva ilm. haukku. Luukkujen avauduttua kettu käy kääntymässä vas. kulmapesässä palaten T-pesän taakse ja iskee siinä voimakkaasti, siirtyy vas. päätepesään, jonne koira seuraa ja jatkaa tunnustelevaa painostusta edeten pikkuhiljaa ja saa ketun iskemään taas voimakkaasti. Kestää iskut hyvin ja tekee hyvää työtä. Voisi palata nopeammin, mutta kestää hyvin se riittää." Rassi sai siis A-tuloksen 48 pisteellä ja tuli näin ollen myös luolavalioksi!

11.6.11
Diesel kävi 5.6. Ilmajoen luolakokeessa, johon myös itse lähdin seuraamaan kokeen kulkua. Jännitystä oli ilmassa, koska "Nipsu" oli yrittämässä A-tulosta, joka on viimeinen tulos, jonka koira tarvitsee luolavalion arvoon luonnon luolan tarkastuksen lisäksi. Ensin Nipsu kävi luonnon luolan tarkastuksessa, mutta jostain syystä Nipsu ei mennytkään luolaan, vaikka se oli viikko sitten käynyt harjoituksissa tarkastamassa samaisen luolan reippaasti. Paikalla oli paljon muutakin sakkia ja koiria, jotka toki myös saattoivat lisätä vähän kaikkien jännistystä siinä määrin, että se ei vain mennyt.

Itse koe menikin sitten jälleen hienosti. Nipsu teki tyhjän luolan tarkastuksen jälleen erittäin hyvin. Alussa ahdingossa se antoi vähän intoääntä, mutta sitten hiljeni. Sitten alkoikin pitkä odottaminen, koska Nipsu sai jälleen viimeisen numeron. Mutta aika meni nopeasti muiden suorituksia seuratessa ja tulihan se Nipsunkin vuoro. Sain jälleen toimia Nipsun "ohjaajana" ja Nipsu meni hienosti putkeen. Hiekalla se antoi hieman intohaukkua ja kaivoi itsensä nopeasti läpi. Pellien avauduttua Nipsu meni välittömästi ketulle ja vaikka kettu yritti karkoittaa, Nipsu otti heti yhteen ketun kanssa ja koe keskeytettiin. Kokeen kokonaisaika oli tällä kertaa vain 3 minuuttia ja Nipsu sai tulokset LUTA 49 pisteellä!! Tuomarina oli Sami Mäkelä. Nyt on Nipsun luolakokeet käytynä ja valion arvosta jäi puuttumaan enää luonnon luolan tarkastus.

Nipsu olikin ilmoitettuna heti seuraavaan kokeeseen, joka oli 11.6. Ilmajoella, mutta koe jouduttiin perumaan kovan helteen takia. Onneksemme Nipsu pääsi silti tekemään puuttuvaa luonnon luolaa ja nyt se menikin luolaan ilman ongelmia. Pari kertaa se katsoi silmiini, mutta meni alle, oli hetken ja tuli pois. Se varmasti tiesi, että tyhjähän tuo on, mutta meni "tehdään nyt kasvattaja-tädin mieliksi" -asenteella. Joten puuttuva LUO1 tuli ja näin tuli kennelimme ensimmäisestä käyttövaliokasvatista totta! Onnea jälleen Nipsulle omistajineen!

2.6.11
Kävimme loppukuusta Iitan kanssa tapaamassa komeaa sulhoaan Tap-Tap Franklinia eli "Taavia" ja heinä-elokuun kieppeillä on siis odotettavissa pentuja. Ja nyt pitäisi olla odotettavissa vihdoin myös ruskeita pentuja! Taavi on jo ehtinyt hyvään mäyräkoiran ikään, yli yhdentoista, mutta on silti ikäisekseen hyvässä kunnossa. Siltä on hiljan kuunneltu sydän, ja tietysti tutkittu myös silmät, jotka molemmat olivat hyvässä kunnossa lääkärin mukaan. Taavi jaksoi myös yrittää kiitettävästi, mutta astutus ei silti tahtonut onnistua aivan nappiin, joten päätimme varmistaa onnistumisen keinosiemennyksellä. Eläinlääkäriltä kuulimmekin sitten, että siementä oli riittävästi ja se oli hyvälaatuista, joten nyt jäämme vain odottamaan. Lisätietoa tulevasta pentueesta löytyy pentuja-sivulta.

Artun poika Eddie on jälleen loistanut jälkikokeessa 1.6. Alahärmässä ja sai heti ensimmäisestä voittajaluokan kokeestaan ykköstuloksen pistein 46! Onnea jälleen Eki ja Suvi!

26.5.11
Takana on hyvin mäyräkoirapitoinen viikko ja monenlaista tapahtumaan on takana. Myös Dooriksen juoksut ovat alkaneet, joten pentusuunnitelmiakin on lyöty pakettiin ja niistä löytyy lisätietoa pikapuoleen pentuja-sivulta.

Kävimme toissa sunnuntaina luolaharjoituksissa Rassin, Daltonin, Dieselin ja "Justun" kanssa. Päätin kokeilla siis pitkästä aikaa myös Rassia luolille, vaikka sen osalta luolatouhut ovat jääneet vähän ajojuttujen varjoon. Rassi toimikin hyvin tomerasti ja äänekkäästi ketulle. Diesel eli "Nipsu" pääsi kohtaamaan nyt ensimmäistä kertaa ketun nokatusten ja parissa minuutissa selvisi, että myös se on valmis kokeeseen. Pienikokoisena se liikkuu helposti putkessa, ja ketun iskiessä se vain innostui. Dalton eli "Kona" näki ketun viimeksi vuosi sitten ja oli ensin vähän epäröivä ja haukkui noin puolen metrin päästä, mutta kun se tuli nurkan takaa ketun eteen ja kettu iski verkkoon, se iskikin takaisin ja syttyi kunnolla. Hieman isompi kokoisena, se saa ensin laihtua hieman, ennen koesuunnitelmia. Justu teki myös kivanoloisen työn ja sitä tullaan varmasti myös näkemään kokeissa.

Hyvin menneiden harjoitusten johdosta ilmoitinkin sekä Rassin, että Nipsun heti seuraavaan kokeeseen, mutta koepaikka aukesi vain Nipsulle, joten lähdimme käymään sen kanssa 18.5. Ikaalisten luolakokeessa. Koiria oli paljon ja tietysti meille osui loppupään numero, joten odotusta oli luvassa. Mutta odotus palkittin ja kotiin tuomisina oli hieno pytty ja tulos LUTB 44 viiden minuutin työllä!! Tuomarina oli Jouko Pakkala. Eli koe meni kaikin puolin nappiin. Nipsu on tänä keväänä aloittanut luolaharjoitukset ja työskentely on ollut koko ajan hyvin räväkkää. Mahtavaa työtä Henna ja Nipsu!

22.5. sunnuntaina oli sitten luvassa Lapuan ryhmänäyttely, jonne olin ilmoittanut sekä Nellin ja Dooriksen. Tuomarina oli molemmille Siv Bengtsson Ruotsista ja tulostaso jäi monilla hieman laihaksi tuomarien erittäin tiukan linjan johdosta. Nelli sai EH:n ja "Iita" H:n. Nellin arvostelu kuuluu näin: "Bra huvud med ljusa ögon. Rätt bra öron. Lång bra hals. Lång stask rygg. Aningen brandt kors. ? bra vinkald. Utmärkt bröstkorg, bra under linje. Rör sig trängt bak?. Vacker färg, bra päls." Vaikka Nelli ei ERI:ä saanutkaan, olen erittäin tyytyväinen sen käytökseen näyttelyalueella ja kehässä se meni erittäin hyvin. Josko ikä olisi tehnyt tehtävänsä ja se olisi jo hieman rauhoittunut. Iitalle näyttely oli ensimmäinen ja kun sitä on luolakokeita varten hieman laihdutettu, se myös näkyi tuloksessa. Myös Iita käyttäytyi alueella oikein hyvin ja sen arvostelu kuuluu näin: "Vackert huvud, bra tanfärg. vackra öron. Bra hals, aningen karprygg?. Kort bröst korg, uppdragen buklinje. Rätt bra, vinklad fram, dåligt bak ?, galopp ? bakstället. bra päls & färg." Iita lähti näyttelyn päätteeksi mukaamme, tarkoituksenamme käydä myös luolakokeessa.

Viikon kruunasi 25.5. Ikaalisten luolakoe, jossa kävimme Rassin, Nipsun ja Iitan kanssa. Tuomarina oli Roland Sundfors. Iitan juoksujen takia se oli automaattisesti viimeinen, mutta Rassi ja Nipsu pääsivät hieman aiemmin kokeeseen. Ensin meni Nipsu, joka lähti suurella innolla putkeen, meni tyhjän luolan nopeasti ja ääneti, ja aloitti riistakokeen haastamalla heti kettua ahdingon alla ja ketun iskiessä, se iski aina takaisin. Tuomari keskeytti kokeen jälleen viiden minuutin kohdalla, vahinkojen välttämiseksi, ja tulos oli sen mukainen eli LUTB 44!!

Seuraavana oli Rassin vuoro. Tyhjän luolan tarkastuksessa se antoi hieman yhdellä pesällä ääntä ja riistakokeessa se teki koko 20 minuutin ajan hyökkäyksiä kettua kohden ja sai lopulta tuloksen LUTB 43!! Rassin arvostelu kuuluu näin: "Ahdingoputken läpäisy: Hyväksytty; Tyhjän luolan tarkastus: Hyvin sisään, miltei äänetön, nopea, täydellinen; Arvostelu: Koira hyvin sisään. Hyvä löytöhaukku. Luukut avattua kettu siirtyy vasempaan päätepesään, koira seuraa ja aloittaa riistatyönsä jo haarapesän? ahdingon edessä, mutta etenee hitaasti ja lähtee heti ahdingon alle haastamaan kettua. Koira haukkuu intohimoisesti, ketun lähituntumassa ja vähän ajan päästä koira aloittaa karkoitustyötä ottamalla vauhtia ahdingon takaa, mutta palaa aina ahdingon alle haukkumaan joksikin aikaa. Erän lopussa koira jää ahdingon alle kunnes kettu iskee. Koira väistää, mutta palaa välittömästi ahdingon alle ja innostuu. Haukku harvenee pikkuisen erän loppua kohti."

Ja viho viimeisenä olikin sitten Iitan vuoro. Arvostelu kuuluu näin: "Ahdinkoputken läpäisy: Hyväksytty; Tyhjän luolan tarkastus: Koira hyvin sisään, rauhallinen, miltei äänetön, täydellinen; Arvostelu: Koira hyvin sisään. Selvä löytöhaukku. Luukut avattua kettu siirtyy vasempaan päätepesään. Koira seuraa ja aloittaa riistatyöskentelynsä ahdingon alle ja etenee varovaisesti haastamaan kettua. Kettu iskee ja koira väistää, mutta jää työmaalle. Muutaman minuutin kuluttua koira irtoaa ja lähtee ?, ensin oikeaan päätepesään, siitä kotipesään ja takaisin oikeaan päätepesään ja siitä takasin työmaalle. Koira aloittaa uudestaan kunnon riistatyön ja haastaa välillä kettua ahdingon alla. Kettu puolustaa, mutta koira jää työmaalle. Erän lopussa koira taas lähtee hortoilee, mutta palaa takaisin ja jatkaa ketun härnäämistä. Hortoilu johtunee juoksun takia." Eli Iita sai myös hienon tulokset LUTB 40 pisteellä ja koepäivä meni mitä parhaiten.

Ja mikä hienointa, Iitan tulos toi Artulle tarvittavat pisteet pronssiseen käyttöjalostuspalkintoon, mikä anotaan Suomen Mäyräkoiraliitolta. Palkinnon tarkoitus on edistää hyvän ulkomuodon omaavien, metsästysominaisuuksiltaan korkealuokkaisten mäyräkoirien jalostustyötä, ja se myönnetään koirille niiden jälkeläisten näyttely- ja koetulosten perusteella. Ja nyt kun Iitalla on tulokset näyttelystä ja luolakokeesta, ja se on jalostustarkastettu ja sen silmät on tarkastettu, lähdemme piakkoin tapaamaan sen sulhasta.

Myös Artun muusta jälkikasvusta on tullut hyviä uutisia, kun tytär Mis-Zer Put Me Down oli ollut jälkikokeessa 15.5. Luumäellä ja sai ensimmäisen VOI-luokan tuloksensa ja heti 1-tulos 48 pisteellä!! Koe oli Sissin kolmas ja joka kerta on siis 1-tulos napsahtanut. Onnea Sissi ja Kati! Myös Artun poika Eddie oli ollut jälkikokeessa 6.5. Alahärmässä ja saanut heti ekasta kokeestaan tuloksen AVO1 45p! Heti toisen kovan ykköstuloksen Eki sai 19.5. Ilmajoelta pistein 48! Onnea Eki ja Suvi! Eki oli käynyt myös näyttelyssä 16.4. Kauhavalla ja saanut Lehtisen Juhalta ERI:n ja todella hyvän arvostelun. Tästä pojasta kuulemme varmasti vielä.

11.5.11
Viime uutisten jälkeen vietimme C-pentueen synttäreitä, joille tuli ikää kolme vuotta. Myös B-pentue täyttää muutaman päivän päästä neljä vuotta. Onnea!

Olemme käyneet kevään tullen jälleen luolaharjoituksissa. D-pentueesta sekä Diesel, Demi ja Dooris ovat käyneet nyt tapaamassa kettua, ja alku näyttää hyvin lupaavalta. Koko sakki tuntuu tässä vaiheessa olevan pienellä harjoituksella koekunnossa. Demin kaverina tuli kettua katsomaan myös E-pentueesta Endi, joka kaikkien yllätykseksi haukkui jo oikein tomerasti ketulle, vaikka ikää on hätinä viisi kuukautta! Mukanani oli kettuun tutustumassa myös naapurin Justu, virallisemmin Captainsfriend, joka on tähän asti ollut koti- ja metsästyskoirana tutullani. Nyt kävin hakemassa myös sen harjoituksiin ja eiköhän Justua nähdä jatkossakin luolapuuhissa, sen verran lupaavasti se toimi.

Varsinkin Dooris, joka ei ketun iskiessä pakittanut yhtään, on nyt "erityistarkkailussa". Olen ilmoittanut sen Nellin lisäksi Lapuan näyttelyyn. Tämän lisäksi käymme hakemassa tarvittavat terveystarkastukset ja sen jälkeen voimme virallistaa pentuesuunnitelmat. Dooris on kaikkea sitä mitä mäyräkoiralta toivon. Sillä on ulkonäköä, temperamenttia, se ajaa ja toimii luolassa, ja silti se on rauhallinen, ystävällinen ja varma koira, joten odotuksia on... Katso pentuesuunnitelmista lisää pentuja-sivulta.

11.3.11
Viime uutisista onkin jo tovi ja metsästyskausikin on jo ehtinyt loppua. Jälleen odotellaan pitkä tovi seuraavaa kautta ja koirat saavat tyytyä katselemaan rusakoita remmilenkillä. Kausi loppui kovissa pakkasissa ja kun vihdoin kelit kuun lopussa lauhtuivat, tuli Nelli ja Rassi juoksulle, joten Nellin kanssa suunnitellut ajokokeet siirtyivät taas tulevaisuuteen. Nelli on myös hieman ottanut yhteen mäyräkoirien kanssa ja etsin sille sijoituskotia. Jos tarpeeksi hyvää kotia ei löydy, saa se jäädä, mutta pienen lapsen kanssa kahden tappelevan koiran pito on varmasti paljon haastavampaa.

Kävimme kelien lauhduttua Saanan kanssa katselemassa rusakoita ja ilokseni Saana sai lähes tunnin yöjälkityöskentelyn jälkeen rusakon matkaan ja sai kivan ajonpätkän. Saanan tullessa ajaen tielle, otin sen kiinni, koska pentujen jäljiltä vielä hieman roikkuva vatsanahka alkoi punottaa jo melkoisesti. Mutta tämän opin kanssa on hyvä jatkaa taas ensi kautena.

Olemme viettäneet myös synttäreitä, kun Arttu täytti 20.2. 9 vuotta ja edelleen hyvin pirteä Hupi-muorikin täytti 6.3. jo kokonaista 12 vuotta!

On myös hieno huomata, että olemme saaneet hienon kävijämäärän sivuille, kun 9.3. tuli kokonaista 50 000! vierailua sivuillamme täyteen!

20.1.11
Jälleen on vuosi vaihtunut ja kovin pentuisissa merkeissä on vaihtunutkin. Pennut ovat 6 viikkoa vanhoja ja meno on sen mukaista. Saana on hoitanut jälkikasvunsa vähän liiankin hyvin ja pennut ovat kasvaneet tähän asti lähes pelkällä emon maidolla. Saanalta on tullut niin hyvin maitoa ettei kiinteäruoka ole pennuille juuri kelvannut. Hyvin ovat silti kasvaneet, kun isoin painoin punnituksessa viikon loppuna jo lähes kolme kiloa. Kävimme maanantaina myös pentutarkastuksessa. Muutamalla on tyrä, mutta muuten oli kaikki kunnossa. Kivanoloinen pentue on toki muutenkin ja varsin tasaisesti kasvanut. Tällä hetkellä vapaana on peruutuksen takia mustalaikullinen urospentu, joka etsii vain harrastavaa kotia.

Kävin 2.1. Nellin kanssa Kauhavalla ajokokeessa, mutta onni ei ollut myöten ja jänistä ei löytynyt. Nelli on saanut hienoja ajoja pitkin kautta, jo alkukaudesta, ja nyt vähän harmittaakin, kun en ole mennyt jo aiemmin kokeeseen. Nimittäin lunta alkaa jo olla sen verran, että haku, jota ei olla ehditty tarpeeksi harjoitella, kärsii väkisinkin. Toivottavasti saadaan tälle kautta vielä kunnon suojakelejä.

Onnea D-pentueelle joka täytti 18.1. kaksi vuotta!



Kuvien © copyright Kennel Minimaan, ellei toisin mainita