Erilaisista menetelmistä

 

 

C14-menetelmän tuloksista ja ongelmista

Radiohiilimenetelmän (C14) kehittäjä ja nobelisti W. F. Libby sai aikaan kohun julkaistessaan tutkimustensa tuloksena, etteivät mitkään löydetyt, ihmistekoa olevat esineet ole 5000 vuotta vanhempia. Tämä havainto oli selvästi ristiriidassa evolutiivisen näkemyksen kanssa. Monet aiemmin vanhemmiksi arvioidut iät todettiin epäluotettaviksi. Sen jälkeen näitä ajoituksia on tehty kymmeniä tuhansia eri laboratorioissa ympäri maailmaa. Saadut suhteellisen nuoret iät ovat usein olleet 'huolestuttavassa' ristiriidassa vakiintuneen geologisen aika-asteikon kanssa. Esimerkiksi jotkin jääkauden aikaisiksi (yli 10 000 vuotta vanhoiksi) uskotut löydökset ovat C14 -menetelmällä pudonneet kristilliseen aikakauteen.

Menetelmä perustuu siihen, että kasvit imevät ilmasta hiilidioksidin mukana myös radioaktiivista hiili-isotooppia, C14. Kasveista se joutuu kasvinsyöjien ja lopulta myös lihansyöjien elimistöön. Kuoleman jälkeen sen saanti lakkaa ja määrä hitaasti vähenee. Mitä vähemmän radiohiiltä näytteessä on, sitä vanhempaa se periaatteessa on. Radiohiili-menetelmässäkin on silti omat ongelmansa. Yksi esimerkki siitä ovat 30 000 vuoden ikäisiksi ajoitetut luut, jotka lojuivat 16 000 vuoden ikäisen puun päällä. Toinen klassinen esimerkki C14-ongelmista on Irakissa sijaitsevasta esihistoriallisesta Jarmon kylästä otetut 11 näytettä, joiden iät vaihtelivat muutamasta vuodesta 6000 vuoteen. Arkeologisten todisteiden analyysi osoitti kuitenkin kylän olleen olemassa korkeintaan 500 vuotta, minkä jälkeen se oli täydellisesti autioitunut.

Myös muurilaastia voidaan ajoittaa hiilimenetelmällä, koska se imee ilmasta hiilidioksidia. Oxfordin linnasta otetut laastinäytteet antoivat iäksi 7 270 vuotta; linna kuitenkin rakennettiin vain 800 vuotta sitten. Tämä osoittaa, ettei hiilen imeytymisen, hajoamisen ja mahdollisen poistumisen koko prosessia voi tarkalleen tietää. Ympäristön saasteiden vaikutusmekanismi on epäselvä, mutta selvästikin niillä on vaikutusta. Esim. erään lentokentän lähellä olevat elävät puut ajoitettiin 10 000 vuoden ikäisiksi, mikä ilmeisesti johtui niiden altistumisesta lentokoneiden pakokaasuille.

Meksikon lahden öljyesiintymistä tehdyt C14 -analyysit osoittivat vain tuhansien - ei miljoonien - vuosien aikoja. Uudessa Seelannissa tehdyt tutkimukset näyttivät öljykerrostumille 6000 - 7000 vuoden ikää. Perinteiset teoriat (esim. Velikovsky, 1955) kertovat öljymuodostumien syntyneen noin 300 miljonaa vuotta sitten. Sheffervillen rautakaivoksesta Kanadassa löydettiin fossiilista puuta esikambrisesta kerrostumasta (joka taulukoissa on sijoitettu 600 milj.v. taakse). Myöhemmin sen sanottiin olevan peräisin nuoremmalta, 'vain' 100 miljoonan vuoden takaiselta kaudelta. Kaksi toisistaan riippumatonta C14 -tutkimusta antoi sille kuitenkin iäksi vain noin 4000 vuotta.

Amerikan viimeisen suuren jäätiköitymisen uskottiin kauan tapahtuneen noin 25 000 vuotta sitten. Eräs C14-ajoitus pudotti ajankohdan 11 400 vuoteen. The U.S Geological Survey puolestaan esitti C14-tutkimustuloksia, joiden mukaan jäätiköityminen olisi tapahtunut vain 3 300 vuotta sitten. Tätä erilaisten ajoitustulosten arvoitusta ei ole juurikaan noteerattu alan kirjallisuudessa.

Tuoreimpia esimerkkejä on St. Helens -tulivuoren laavasta tehdyt ajoitukset vuodelta 1997. Viisi eri näytettä antoivat tälle vuonna 1986 purkautuneelle (11 vuotta vanhalle) laavalle iäksi 0.5 - 3 miljoonaa vuotta!

Esimerkkinä C14-menetelmään liittyvistä vaikeuksista on yritys ajoittaa Beringin kannas -muodostuman ikää. Kuusi C14-ajoitusta vaihtelivat välillä 4390 - 15 500 vuotta. Ensimmäinen ongelma oli, ettei pohjalta huipulle ollut edes kahta ikämääritystä, jotka olisivat olleet oikeassa järjestyksessä. Vanhin aika hylättiin, koska se oli 'sopimaton' muiden kanssa. Jäljelle jääneiden näytteiden arveltiin sekalaisessa määrin saastuneen, minkä jälkeen muodostuman iäksi pääteltiin n. 12 000 vuotta. Eräs nobel-palkinnon saajista totesi Uppsalan tilaisuudessa v. 1969:

"Jos C14 -ajoitus tukee teoriaamme, panemme sen tekstiin. Ellei se täysin sovi tai on sen kanssa ristiriidassa, sijoitamme sen alahuomautuksiin. Ja jos se on täysin 'ulkopuolella' , me vain tipautamme sen pois."


Jotkut ovat esittäneet saastumisen vaikuttaneen 30 000 vuotta tai sitä vanhempien kohteiden C14-ajoitukseen. Jos näin on, miksi sitten menetelmän väitetään olevan tarkka aina 50 000 vuoteen asti. Jos yksikään C14-ajoitus ei ole koskaan antanut yli 30 000 vuotta, se viittaa siihen, ettei näihin 'liian nuoriin' mittaustuloksiin ole syynä saastuminen, vaan jokin muu (tietysti myös vanhemmat mittaustekniikat voivat olla vähemmän tarkkoja). C14:n puoliintumisaika on 6000 vuotta, joten sen määrä ehtisi 30 000 vuodessa puolittua n. 5 kertaa. Jos näytteen todellinen ikä olisi moninkertainen, myös puolittumisia oli moninkertaisesti. Tällöin mitätönkin saastuminen saisi 'saastekertoimen' niin suureksi, että sillä 'korjattu' 30 000 vuoden ikä olisi ääretön.

Joka tapauksessa C14 -menetelmän antamat tulokset yleensä ottaen näyttävät olevan liian nuoria vakiintuneen näkemyksen kannalta katsoen, eikä muutaman tuloksen pois selittäminen merkittävästi pienennä tätä ongelmaa.


Dinosaurusten luiden viereltä on hyvin usein löytynyt hiiltyneitä jäänteitä, joiden on arveltu olevan peräisin nahasta tai lihasta. Tällaisesta kertoo mm. Penguin Geology Encyclopedia: "Eräs epätavallinen fossiloitumisen muoto ovat ohueksi puristuneet hiilikalvot. Kasveilla tämä on yleistä, pehmytrakenteisilla eläimillä harvinaisempaa." Koska tämä materaali on eloperäistä, sitä voidaan käyttää hiiliajoitukseen. Erään tällaisen löydön yhteydessä eri menetelmillä suoritetut ajoitukset antoivat tuloksia välillä 9890 - 36 500 vuotta.

Radiocarbon -julkaisu v. 1969 tarkastelee 15 000 radiohiiliajoituksen tuloksia todeten mm, että:

Suhteelliset harvat näytteet siis osoittivat vanhaa ikää. Radiohiilimenetelmä onkin hyvin epävarma vanhoissa kohteissa. Jos näyte olisi yli 50 000 vuotta vanha, se sisältäisi niin vähän radiohiiltä, että sen tarkka mittaaminen olisi lähes mahdotonta. Niinpä sitä ei yleensä pidetä soveliaana näytteisiin, joiden oletetaan olevan tätä vanhempia. Silti sellaisista on tehty radiohiiliajoituksia, joista muutama esimerkki:

Puiden vuosirenkaisiin perustuva menetelmä.

Tämä on yksi ajoitusmenetelmä, jonka sanotaan tukevan vakiintunutta kronologiaa. Renkaista voi myös päätellä jotain ilmakehän koostumuksesta, radiohiilipitoisuudesta, lämpötilasta ja muista kasvuolosuhteista. Monet ylemmillä alueilla kasvavat, tasaisesti vettä saavat puulajit kehittävät vuosittain yhden renkaan. Toisilla alueilla ne voivat kasvattaa useita renkaita vuodessa. Renkaan paksuudet voivat vaihdella vuosittain suurestikin. Joissakin voi näkyä esim. metsäpalon merkkejä tms. Vertailemalla eri puiden renkaita, voidaan nähdä niissä ilmeneviä vastaavuuksia. Eri ikäisten puiden vastaavuuksia tarkastelemalla voidaan laatia rengassarja ja tehdä siihen perustuvia ikäarvioita. Eri ympäristössä kasvavien ja eri puulajien vastaavuudet ovat luonnollisesti vähemmän selvät, kuin kuin lähellä toisiaan kasvavien, samaa lajia olevien puiden. Rengassarjoista sanotaan saadun lasketuksi yli 8600 vuotta taaksepäin.

Pitkien ajanjaksojen laskeminen alkaa kuolleesta tai elävästä puusta, jonka aika voidaan määrittää tarkasti historiallisilla menetelmillä. Sillä päästään ajassa taaksepäin ehkä 3500 vuotta. Kyseenalaisin seikka menetelmässä on harvojen rengastutkijoiden asiantuntemus ja arviointikyky. Tavallisilla tilastotekniikoilla voitaisiin näyttää toteen miten hyviä tai yhteensopivia oletetusti limittyneet rengasjaksot ovat. Rengastutkijat ovat kuitenkin olleet haluttomia esittelemään tutkimuksiaan muiden tarkasteltaviksi.

Eri puiden vuosirenkaita yhdistelemällä rakenneltuun kronologiaan liittyy monia yleisiä ongelmia. Mahdollisia ajoituskäytäntöjä on suuri joukko. Joku voi pitää parhaana itse kehittämäänsä tapaa, mutta hyviä, jopa parempia ratkaisuja voi olla muitakin. Ei siten ole varmaa, että käytetään luotettavimpia menetelmiä. Epävarmuustekijän muostaa myös se tosiseikka, että eri puut voivat samoissakin oloissa kasvaa eri tavoin tai tehdä useampia renkaita vuodessa (riippuen esim. sademääristä), tai renkaat voivat olla epämääräisiä ja vaikeasti laskettavissa. Kun näistä rengaskronologioista ei ole riittävästi tietoa saatavana, ei voi myöskään sanoa, miten luotettavia ja yhteensopivia ne ovat. Edesmenneen vuosirengastutkija Fergusonin laboratoriossa työskennelleet ovat kertoneet, ettei Ferguson sallinut kenenkään analysoida tilastojaan. Vilpitönkin tutkija - jollaisena Fergusonia pidettiin - saattaa oman tulkintansa oikeellisuudesta vakuuttuneena lisätä ketjuun 'puuttuvia renkaita'. Ellei kukaan muu pääse tarkistamaan tuloksia, niiden luotettavuudesta ei voi olla varmuutta.

Korallien ajoitukset.

Jotkin korallimuodostelmat näyttäisivät viittaavan siihen, että vuodet ovat joskus menneisyydessä olleet pidempiä. Tämän katsotaan johtuvan maapallon kiertoliikkeen vähittäisestä hidastumisesta kuun ja vuoroveden vaikutuksesta, jolloin vuoteen mahtuu vähemmän pyörähdyksiä. Tämä merkitsisi myös sitä, että menneisyydessä, maapallon pyöriessä nopeammin, päivään olisi mahtunut vähemmän kuin 24 tuntia ja vuoteen enemmän päiviä. Korallit voidaan ajoittaa päivittäisten ja vuosittaisten kasvujaksojen mukaan. Devonikauden korallit näyttäisivät osoittavan, että tuolloin vuodessa oli lähes 400 päivää. Näiden 'korallikellojen' sanotaan tukevan vakiintunutta pitkien aikojen kronologiaa ja radiometrisiä ajoituksia.

Maapallon pyörimisliikkeen hidastumista ei kuitenkaan ole helppo laskea. Jos nykyisestä havaitusta hidastumisesta ekstrapoloi taaksepäin, saattaa huomata jonkin arvon liian suureksi. Korjauskertoimien käyttäminen tekee sitten hommasta helposti arpapeliä.

Toisaalta, vaikka maapallo olisikin pyörinyt nopeammin, se ei välttämättä olisi johtunut ajan kulumisesta tai vuorovesivaikutuksesta. Maan pyöriminen olisi voinut kiihtyä suhteellisen äskettäin tapahtuneen katastrofin johdosta. Science -lehden (25.8.1997) artikkelissa "Todisteita laaja-alaisesta varhaisen kambrikauden mannermassojen uudelleen järjestymisestä .." kirjoittajat esittivät, että joskus litosfäärikaudella maapallon akseli oli siirtynyt 90 astetta. Tällainen suuria mannerlaattoja siirtelevä tapahtuma voisi saada aikaan äkillisen muutoksen myös maan pyörimisliikkeessä. Jokin muukin tapahtuma, esim. törmäävä asteroidi voisi hyvin todennäköisesti saada aikaan ns. gyroskooppiefektin, ja lisätä pyörimisnopeutta. Ei siten ole välttämätöntä otaksua, että pyörimisliikkeen hidastuminen vaatisi aina pitkiä ajanjaksoja.

Korallien suurempi vuosikasvu ei välttämättä edellytä useampia päiviä vuodessa; se voi selittyä myös erilaisella ilmastolla eli varsinaisen kasvukauden pituudella. Maan akselin siirtymä on voinut saada aikaan sen, ettei vuodenaikoja ollut lainkaan. Tällöin vuosikasvulta näyttävä voi olla seuraus joistain muista tekijöistä.

Eräs kuviteltavissa oleva syy ilmiöön saattaisi olla lähellä tapahtunut supernova-räjähdys, josta suihkuava säteily olisi maahan saapuessaan vaikuttanut atomiytimiin ja kiihdyttänyt äkillisesti radioaktiivista hajoamista. Se saisi radiometrisissä ajoituksissa kaiken näyttämään vanhemmalta. Se voisi saada aikaan myös lisääntyvää kuumuutta, vulkaanista toimintaa ja lämpövirtauksia maan kuoressa, mitkä saattaisivat johtaa mannerlaattojen siirtymiseen ja maan pyörimisliikkeen äkilliseen hidastumiseen tai nopeutumiseen. Lisäksi se voisi johtaa suureen, maailmanlaajuiseen katastrofiin. Samaan aikaan jokin tai jotkin kuumentuneet planeetat saattaisivat räjähtää synnyttäen asteroideja. Vuoden pituuden muuttuminen olisi siten voinut tapahtua verraten äskettäin.

Usein on väitetty myös koralliriuttojen kasvamisen nykyisiin kokoihin vaatineen hyvin pitkiä aikoja. Mm. Coffin on kuitenkin osoittanut niiden voivan kasvaa hyvin nopeasti ollessaan syvemmällä pinnan alla. Pinnalla kasvu hidastuu veden moninaisten aaltoliikkeiden ja muiden tekijöiden vaikutuksesta.

Lustot

Lustot ovat ohuita päällekkäisiä sedimenttikerroksia, joihin viitataan todisteena maapallon pitkästä geologisesta historiasta. Vuosittain uskotaan syntyvän aina yhden luston. Siksi olettaisi niiden välissä olevan merkkejä kulumisesta, vaurioista tai muista tapahtumista, mutta sellaisia ei näytä olevan. Kaikki ovat litteitä ja tasaisia. Lisäksi mm. Green River -kerrostumasta on löytynyt hyvin säilyneitä fossiloituneita kaloja, mikä viittaa nopeaan kerrostumiseen.

 
Edellinen     Seuraava
Edellinen osa     Seuraava osa


16.08.04 (päivitetty 09.07.07)