Ajoitusten virheistä

 

Ihmisfossiileja on eri museoissa yhteensä 7000 - 8000 kpl. Muiden eläinten fossiileja on noin 100 miljoonaa ja 250 000 eri lajia eli 99,9 % tunnetuista ja olemasolevista lajeista. Fossiileista ei löydy ainoatakaan esimerkkiä kehitysketjusta, jossa jokin laji olisi vähitellen muuttunut toiseksi. Elämä ilmaantui äkkiä ns. Kambrikaudella eivätkä lajit ole juuri muuttuneet sen jälkeen.

Radiohiilimenetelmän (C14) kehittäjä ja nobelisti W. F. Libby sai aikaan kohun julkaistessaan tutkimustensa tuloksena, etteivät mitkään löydetyt, ihmistekoa olevat esineet ole 5000 vuotta vanhempia. Tämä havainto oli selvästi ristiriidassa evolutiivisen näkemyksen kanssa. Monet aiemmin vanhemmiksi arvioidut iät todettiin epäluotettaviksi. Sen jälkeen näitä ajoituksia on tehty kymmeniä tuhansia eri laboratorioissa ympäri maailmaa.

Saadut suhteellisen nuoret iät ovat usein olleet 'huolestuttavassa' ristiriidassa vakiintuneen geologisen aika-asteikon kanssa. Esimerkiksi jotkin jääkauden aikaisiksi (yli 10 000 vuotta vanhoiksi) uskotut löydökset ovat C14 -menetelmällä pudonneet kristilliseen aikakauteen.

Menetelmä perustuu siihen, että kasvit imevät ilmasta hiilidioksidin mukana myös radioaktiivista hiili-isotooppia, C14. Kasveista se joutuu kasvinsyöjien ja lopulta myös lihansyöjien elimistöön. Kuoleman jälkeen sen saanti lakkaa ja määrä hitaasti vähenee. Mitä vähemmän radiohiiltä näytteessä on, sitä vanhempaa se periaatteessa on. Radiohiili-menetelmässäkin on silti omat ongelmansa. Yksi esimerkki siitä ovat 30 000 vuoden ikäisiksi ajoitetut luut, jotka lojuivat 16 000 vuoden ikäisen puun päällä.

Toinen klassinen esimerkki C14-ongelmista on Irakissa sijaitsevasta esihistoriallisesta Jarmon kylästä otetut 11 näytettä, joiden iät vaihtelivat muutamasta vuodesta 6000 vuoteen. Arkeologisten todisteiden analyysi osoitti kuitenkin kylän olleen olemassa korkeintaan 500 vuotta, minkä jälkeen se oli täydellisesti autioitunut.

Oxfordin linnasta otetut laastinäytteet antoivat iäksi 7 270 vuotta; linna kuitenkin rakennettiin vain 800 vuotta sitten. Tämä osoittaa, ettei hiilen imeytymisen, hajoamisen ja mahdollisen poistumisen koko prosessia voi tarkalleen tietää. Ympäristön saasteiden vaikutusmekanismi on epäselvä, mutta selvästikin niillä on vaikutusta. Esim. erään lentokentän lähellä olevat elävät puut ajoitettiin 10 000 vuoden ikäisiksi, mikä ilmeisesti johtui niiden altistumisesta lentokoneiden pakokaasuille.

Meksikon lahden öljyesiintymistä tehdyt C14 -analyysit osoittivat vain tuhansien - ei miljoonien - vuosien aikoja. Uudessa Seelannissa tehdyt tutkimukset näyttivät öljykerrostumille 6000 - 7000 vuoden ikää. Perinteiset teoriat (esim. Velikovsky, 1955) kertovat öljymuodostumien syntyneen noin 300 miljonaa vuotta sitten.

Sheffervillen rautakaivoksesta Kanadassa löydettiin fossiilista puuta esikambrisesta kerrostumasta (joka taulukoissa on sijoitettu 600 milj.v. taakse). Myöhemmin sen sanottiin olevan peräisin nuoremmalta, 'vain' 100 miljoonan vuoden takaiselta kaudelta. Kaksi toisistaan riippumatonta C14 -tutkimusta antoi sille kuitenkin iäksi vain noin 4000 vuotta.

Amerikan viimeisen suuren jäätiköitymisen uskottiin kauan tapahtuneen noin 25 000 vuotta sitten. Eräs C14-ajoitus pudotti ajankohdan 11 400 vuoteen. The U.S Geological Survey puolestaan esitti C14-tutkimustuloksia, joiden mukaan jäätiköityminen olisi tapahtunut vain 3 300 vuotta sitten. Tätä erilaisten ajoitustulosten arvoitusta ei ole juurikaan noteerattu alan kirjallisuudessa.

Tuoreimpia esimerkkejä on St. Helens -tulivuoren laavasta tehdyt ajoitukset vuodelta 1997. Viisi eri näytettä antoivat tälle vuonna 1986 purkautuneelle (11 vuotta vanhalle) laavalle iäksi 0.5 - 3 miljoonaa vuotta!

Esimerkkinä C14-menetelmään liittyvistä vaikeuksista on yritys ajoittaa Beringin kannas -muodostuman ikää. Kuusi C14-ajoitusta vaihtelivat välillä 4390 - 15 500 vuotta. Ensimmäinen ongelma oli, ettei pohjalta huipulle ollut edes kahta ikämääritystä, jotka olisivat olleet oikeassa järjestyksessä. Vanhin aika hylättiin, koska se oli 'sopimaton' muiden kanssa. Jäljelle jääneiden näytteiden arveltiin sekalaisessa määrin saastuneen, minkä jälkeen muodostuman iäksi pääteltiin n. 12 000 vuotta. Eräs nobel-palkinnon saajista totesi Uppsalan tilaisuudessa v. 1969:

"Jos C14 -ajoitus tukee teoriaamme, panemme sen tekstiin. Ellei se täysin sovi tai on sen kanssa ristiriidassa, sijoitamme sen alahuomautuksiin. Ja jos se on täysin 'ulkopuolella' , me vain tipautamme sen pois."

Venäjällä eräs kivihiilikerrostuma arvioitiin 300 miljoonaa vuotta vanhaksi. Radiohiiliajoitus antoi iäksi vain 1680 vuotta. Erään Alabaman luonnonkaasuesiintymän iäksi arvioitiin 50 -135 milj. v., C14-ajoitus antoi senn iäksi 30 000 - 34 000 v. LaBrea (Los Angelesin lähellä): sapelihammastiikerin luut, arvioitu ikä 100 000 - 1 milj. v., radiohiiliajoitus 28 000 vuotta.

Myös ihmisten ja dinosaurusten rinnakkaiset jalanjäljet ja dinosaurusten löydetyt pehmytkudokset osoittavat, että geologisessa ajanlaskussa on jotain pahasti pielessä.

Eri puolilla maailmaa on satoja tuhansia kallioilla ja kukkuloilla sijaitsevia kuoppia, rotkoja ja onkaloita, jotka ovat täynnä sekalaisten eläinten luita. Monestakin seikasta voidaan päätellä eläinten kuolleen äkillisesti ja samaan aikaan. Joukossa on mm. lihansyöjien, niiden saaliseläinten, merieläinten ja lintujen jäännöksiä. Niissä ei ole pilaantumisen, kulumisen eikä raatelun merkkejä. Samassa onkalossa voi olla eläimiä niin arktiselta kuin trooppiseltakin vyöhykkeeltä sekä idästä että lännestä. Mikä muu kuin valtava maailmanlaajuinen tulva eli vedenpaisumus voisi selittää sen, että näin erilaiset eläimet, jotka eivät normaalisti elä yhdessä, kerääntyivät korkeille paikoille ja hautautuivat sitten yhdessä näihin onkaloihin?

Jääkerrostumien ajoitus

Tutkijoiden yleisen näkemyksen mukaan jäätiköiden ikä voidaan määrittää jäässä olevien 'vuosirenkaiden' eli vaaleampien ja tummempien kerrostumien perusteella. Esim. Grönlannin jäätikköä on porattu jopa yli 3 km syvyyteen, jolloin alimpien kerrostumien iäksi on saatu 135 000 vuotta. Kuinka pielessä nämä ajoitukset saattavat olla, siitä on hyvänä esimerkkinä 'jäätyneen lentokaluston' tapaus.

Denverin kansallisen jäätutkimuslaboratorion edustajan mukaan 3 km paksun jääkerrostuman ikä on 135 000 vuotta. Saman laskutavan mukaan tämän 80 metrin vahvuisen kerrostuman ikä olisi 3419 vuotta. Sen alla olevat lentokoneet todistivat kuitenkin sen olevan vain 48 vuotta vanhan. Mistä näin suuri laskuvirhe voi johtua? Ilmeisestikin kerrostumien väärästä tulkinnasta.

Kerrokset eivät ole vuosirenkaita, kuten on ajateltu, vaan yksinkertaisesti seurausta lämpimien ja kylmien kausien vaihtelusta. Tämän osoittaa selvästi se, että tässä 48 vuotta vanhassa kerrostumassa oli satoja 'vuosirenkaita', vaikka niitä yleisen käsityksen mukaan olisi pitänyt olla vain 48! Kerrokset syntyvät, kun sään lämmetessä lauhat tuulet kuljettavat jään pintaan pölyä saaden siihen aikaan tumman jäljen. Sää voi muuttua nopeastikin, ja kerrostumia saattaa syntyä jopa viikottain. Kerrostumien tulkinta vuosittaisiksi antaa siten täysin virheellisiä tuloksia. Tiedeyhteisö näyttää silti edelleen yleisesti pitävän kiinni tästä virheellisestä tulkinnasta, koska uskosta pitkiin ajanjaksoihin ei haluta luopua.

 
 
 
22.11.07