Enkelit ja tiede

 

Monet täpärästi kuolemasta pelastuneet kertovat samanlaista tarinaa: jokin outo voima ohjasi heidät turvaan. Mitä aivoissamme äärimmäisen uhan alla tapahtuu, ovatko enkelikokemukset selviytymisrefleksin ilmentymiä? Näitä asioita pohdittiin TV1:n dokumentissa "Enkelit ja tiede". Luonnollisesti dokumentti suhtautui ihmisten enkelinäkyihin skeptisesti: "Monet uskovat, että kyseessä on Jumalan puuttuminen asioihin, mutta tiedemiesten mielestä salaisuus on ihmismielen syövereissä." Neurologian uskotaan selittävän tämän ilmiön 'mielekkäästi'.

 Dokumentissa tuotiin esiin useita tapauksia, joissa ihmiset olivat kokeneet jonkin yliluonnollisen läsnäolon. Yksi tapauksista sattui Ron DiFrancescolle. Hän selvisi WTC-iskusta hengissä kertomansa mukaan 'jonkun' opastamana. Tulipalon riehuessa portaisiin paenneilta alkoi happi loppua. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä, kertoo DiFrancisco: "Tunsin, että joku kutsui minua ja käski nousta ylös. En olisi halunnut sitä, mutta ääni käski. Se sanoi: 'Seuraa minua, niin autan sinut ulos.'" Ääni oli niin päättäväinen, että DiFrancesco sai voimia yrittää laskeutua savusta huolimatta. Palovammoja saaneena hän selvisi lopulta ulos.

  Erään miehen auto törmäsi vastaantulevaan, syöksyi jokeen, ja kuljettaja luuli kuolevansa, koska ei päässyt ulos. Sitten hän tajusi, että hänen ja vaimon lisäksi autossa oli joku muu. "Tunsin sen heti. Niskakarvani nousivat pystyyn...se huusi ja käski minun jatkaa matkaa...se ohjasi minut ulos" Vaimo oli tapauksesta hämmästynyt, koska tiesi, ettei autossa ollut ketään muita.

  Eräs vaikeuksiin joutunut vuorikiipeilijä kertoi: "Tunnustin vaimolleni, että tuskin olisimme selvinneet ilman sitä saksalaisopasta, joka liittyi seuraamme. Vaimoni katsoi minua kummissaan! Mistä oikein puhut? Olin kanssasi koko ajan, eikä mitään saksalaisopasta ollut!"

  Sveitsiläinen neurologi Olaf Blanke teki tutkimuksia, joiden tavoitteena oli aivokohtia yksitellen stimuloimalla löytää paikka, joka aiheutti epileptiset kohtaukset. Vahingossa hän löysi erään epilepsiaa sairastava potilaan aivoista kohdan, jota sähköisesti ärsyttämällä tämä tunsi 'jonkun' olevan vuoteen vieressä. Aina kun tiettyä kohtaa stimuloitiin, potilas käänsi päätään ja etsi katseellaan jotain, mitä muut eivät nähneet. Nainen sanoi, että patjan ja lattian välissä oli jokin henkilö. Kun aivojen ärsytys lopetettiin, henkilö katosi.

  Tutkijoiden mukaan ohimolohko käsittelee tietoa itsestä suhteessa ympäristöön. Blanke uskoo löytäneensä aivokohdan, ns. 'enkelikytkimen', mikä saa aikaan tuntemuksia 'jonkun' läsnäolosta, mutta kaikki eivät hyväksy hänen näkemyksiään. Epäilijöiden mielestä vastaamatta jää vielä kysymys, miksi ilmiö yleensä syntyy.

  Tri Kenneth Kamler on tutkinut erityisesti sitä, mitä meissä ja aivoissa tapahtuu ääritilanteissa. Hän uskoo, että ääritilanteissa ihmiskeho siirtyy 'eloonjäämistilaan' ja henkiin jäämisen mahdollisuudet kasvavat. Hänen mukaansa ei ole kyse mistään yliluonnollisesta, vaan aivojen kehittyneestä kyvystä sopeutua ääritilanteisiin. "Ihmisellä on vahva halu pysyä hengissä. Tämä on vain yksi mekanismeista, johon voidaan silloin turvautua."

  Tri Persinger on aivopuoliskojen välisisiä yhteyksistä tutkimalla yrittänyt päätellä vastauksia tähän ilmiöön. Hänen mielestään syynä voi olla äärimmäinen stressi, esim. vaaratilanne, eksyminen tai joutuminen eroon ystävistä. Hän uskoo teoriaan vaaran ja henkiolentojen yhteydestä. Hän käyttää käsitettä 'kaksikamarinen mieli'. Hänen mukaansa muinoin ennen kuin ihminen osasi lukea ja kirjoittaa, aivojen luova oikea puoli osasi tuottaa 'yliluonnollisen' äänen, joka puhui ihmisille ja ohjasi heitä vaikeuksien kohdatessa. "Ennen kuin ihmiset tajusivat äänten tulevan heistä itsestään, niiden uskottiin tulevan jumalasta tai ympäristöstä. Siksi muinaisen ihmisen kokemusmaailma oli rikas." Persinger uskoo tuon aivojen 'ikivanhan primitiivireaktion' käynnistyvän, kun ihminen joutuu suureen vaaraan. Aivojen oikea puolisko valtaa tilaa vasemmalta, ihminen saa ympäristöstä sellaista tietoa, jota hän ei yleensä saa. Tieto auttaa säilymään hengissä."

  Persingerin teoria on yhä kiistanalainen, vaikka hän on testannut sitä vuosikymmeniä. Hänen tutkimusmenetelmäänsä kuuluu päähän asetettu erikoisvalmisteinen kypärä, joka tuotta hyvin heikkoja sähkömagneettisia impulsseja. Persinger väittää saaneensa 80 prosentille koehenkilöistä tuntemuksia läsnäolosta.

  Eräs hänen sukellusta harrastava naispotilaansa, Stephanie Schweiber, oli vedenalaisia luolia tutkiessaan joutunut äärimmäiseen hätään huomatessaan kadottaneensa turvaköytensä. (Köysi opastaa sukeltajan takaisin.) Kun hän lisäksi huomasi, että ilmaa oli jäljellä vain viideksi minuutiksi, hän joutui paniikkiin ja uskoi kuolevansa. Lopulta tunne muuttui vihaksi - varsinkin omaa typeryyttä kohtaan. Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain:

 "Pimeä luola alkoi näyttää kirkkaammalta, en enää tuntenut oloani yksinäiseksi. Aloin hahmottaa ympäristön selkeämmin." Hän tunsi elävästi toisen olennon läsnäolon. Hän oli varma, että joku oli luolassa hänen kanssaan, ja uskoi että se oli hänen kuollut miehensä, jonka kanssa hän oli aiemmin sukeltanut. Hän kuuli päässään kuin miehensä äänen, joka rohkaisi häntä yrittämään selviytyä. Hän katseli ympärilleen ja näki jossain vilauksen valkoista. Hän ui sitä kohden ja totesi köyden olevan siinä ja niin hän sitten pelastui.

Persinger uskoo tietävänsä, miksi Schweiber löysi turvaköyden: "Oikea aivopuolisko käsittelee tiedot ympäristöstä. Kun tilakäsitys horjuu, kun on eksyksissä tai hämmentynyt, jokin tuo mielekkyyttä silloin kun millään ei enää ole tarkoitusta ja toivo on mennyttä. Ihminen alkaa havaita ympäristön tarkemmin, ja se voi tuoda pelastuksen." Persinger yritti laboratoriossaan saada sukeltajalle saman kokemuksen, mutta tuloksetta.

 Olaf Blanken mielestä Persingerin lähestymistapa etsittäessä totuutta 'kolmannesta miehestä' on väärä. Hänen mielestään vastaus voi olla hyvin 'arkinen': pelkkä ohjelmointivirhe aivoissa! Normaalitilassa havainnoimme ympäristöstä vain tärkeimpiä seikkoja. Prosessi on täysin automaattinen. Jos jokin menee vikaan tuossa automaatiossa, virheitä voi tapahtua. Henkiolennon aistiminen on siis virhe ympäristön havainnoinnissa. "Kun aivot ovat rakentaneet virheellisen kuvan, voi syntyä haamuilmiö."

  Ohjelmassa kysyttiin ihan aiheellisesti, voiko tällaisilla tutkimuksilla selittää, miten nämä aistimukset voivat pelastaa kuolemanvaarasta? Tutkijat kuitenkin yrittävät sinnikkäästi.

  Tri Kenneth Kamler: "Aivot voivat projisoida omat liikkeensä ja toimintonsa kolmanteen henkilöön, joka tosiasiassa on ihminen itse. Hän ei vain kykene tajuamaan sitä. Se on erinomainen selviytymiskeino, koska se auttaa olemaan objektiivinen ja tarkastelemaan itseään ulkopuolisena. Se vie myös pois vaarantunteen, auttaa ihmistä ohjaamaan itseään, kun hän luulee jonkun toisenohjaavan hänet pois vaarasta."

 Mutta esiintyykö 'kolmas mies' vain silloin, kun ihminen on hengenvaarassa? Astronautti Jerry Linenger koki stressaavana avaruusaluksen monet ongelmat ja niiden korjaamiset, jotka teettivät jatkuvasti töitä ja aiheuttivat usein hengenvaarallisia tilanteita. Linenger koki olevansa yksin ja eristettynä maailmasta, koska hänen seuranaan oli vain kaksi venäläistä kosmonauttia.

  Erään kerran - harjoitellessaan juoksumatolla - hän koki isänsä olevan läsnä. "Hän oli fyysisesti läsnä, se ei ollut pelkkä tuntemus. Isä oli siellä ja sanoi: 'Pärjäät hienosti, Jerry! Sinä halusitkin astronautiksi ja nyt olet täällä. Upea juttu.Niin sitä pitää, olen ylpeä sinusta'" Kokemuksen jälkeen Linegerin stressi ja ahdistus olivat tipotiessään. "Isän läsnäolo asemalla ja se että hän lohdutti minua, kun sitä tarvitsin, auttoi minua jaksamaan loppuun asti." Hän totesi, ettei isä ilmestynyt silloin, kun miehistö oli todellisessa vaaratilanteessa, vaan hänen ollessaan juoksumatolla.

  Jotkut uskovat näiden ilmiöiden selittyvän samalla tavoin kuin ns. haamuraaja-ilmiö. Raajansa menettänyt voi tuntea kipua olemattomassa raajassa. Mieli voi aistia asian, jota ei todellisuudessa ole. Kamler uskoo meissä kaikissa olevan tämän henkiinjäämiskyvyn, vaikka emme normaalitilanteessa sitä tiedosta. Hän totesi kuitenkin, että sen "täydellisen ymmärtämisen tasolle emme pääse koskaan."


  Mielestäni kaikki nämä selitykset ovat melko kaukaa haettuja. Niinpä viimeiseen lauseeseen on helppo yhtyä. Sen huomaa jo siitäkin, että tutkijoilla on ilmiölle erilaisia näkemyksiä ja selityksiä. Jos enkeleitä on olemassa, on selvää, että meillä täytyy olla kyky vastaanottaa näiltä tahoilta tulevia sanomia. Se ei ole mikään 'primitiivireaktio' , vaan älykkään suunnittelijan meihin istuttama ominaisuus.
  Toinen asia sitten on, että henkimaailmasta tulee myös paljon valheellista tietoa. On henkiä, joiden keskeisenä päämääränä on saada ihmiset uskomaan jälleensyntymään ja sielun kuolemattomuuteen. Niinpä ne voivat esiintyä Jumalan sanansaattajina tai vaikkapa kuolleina omaisinamme. Ei ole ihme, että Raamattu varoittaa:" Älkää kaikkia henkiä uskoko." (1 Joh. 4:1)


21.07.2012