Evoluutioteorian historia

 

Yhdysvaltain käynnissä olevan presidentinvaalikampanjan yhteydessä jotkut ehdokkaat ovat ilmoittaneet uskovansa luomiskertomukseen. Tämän johdosta eräs yliopistoprofessori varoitteli:
- "Olipa kysymys sitten maan koulujärjestelmän kehittämisestä tai bioteknologian tutkimuksen edistämisestä Yhdysvaltain kilpailukyvyn kehittämiseksi, presidentin on perustettava päätöksentekonsa tieteellisesti todistettuihin faktoihin eikä uskonnollisiin myytteihin."
  Faktoilla hän tietenkin tässä yhteydessä tarkoitti tiedemaailmassa laajasti omaksuttua, evoluutioteorian mukaista näkemystä maailmankaikkeuden ja ihmisen kehityksestä.

 

Mitä ne tieteelliset 'faktat' ovat?

Maailmankaikkeuden synty voitaisiin tiivistää vaikkapa näin:

  • Ei mitään + ei mitään = kaksi alkuainetta (vety ja helium)
  • Kaksi alkuainetta + aikaa = 92 alkuainetta
  • 92 alkuainetta + aikaa = kaikki fysiikan lait ja täydellisesti rakentunut universumi galakseineen, tähtijärjestelmineen, tähtineen, planeettoineen ja kuineen ja täsmällisine kiertoliikkeineen.

Vastaavasti elämän synnyn kaava olisi:

  • Likaa + vettä + aikaa = eläviä olentoja

Tämän kehityksen eli evoluution lopputuloksena olisi sitten nykyihminen. Keskeistä asiassa on, että kaiken uskotaan tapahtuneen itsestään, ilman ymmärrettävää alkusyytä ja ohjausta. Ei vaikuta kovin tieteelliseltä. Itse asiassa kyse ei edes ole faktoista vaan yksityiskohdiltaan jatkuvasti muuttuvista hypoteeseista. Miten nämä käsitykset saivat alkunsa, ja miten niistä tuli 'faktoja'? Sen selvittämiseksi on hyvä luoda lyhyt katsaus historiaan.

Varhaiset tutkijat ja teoreetikot

1700 -luvulla tiedemiehet olivat tutkijoita, jotka vilpittömästä uskoivat luonnon olevan Suuren Mestarisuunnittelijan työtä. Tämä usko ei suinkaan rajoittanut heidän työnsä tieteellisyyttä, pikemminkin se teki siitä mahdollisimman perinpohjaista, tarkkaa ja rehellistä havaintojen tekoa. Juuri nämä pioneerit laskivat perustan kaikelle myöhemmälle tieteelle.

Heidän vastapainonaan oli nojatuolifilosofeja omine teorioineen. Tutkijat ja filosofit eivät aina hyväksyneet toistensa näkemyksiä, mutta eivät erityisemmin välittäneet niihin puuttuakaan. 1800 -luvulla tapahtui muutos, kun filosofit (kirkon arvovallan vähentyessä ja materalistisen ajattelun levitessä) alkoivat kontrolloida tutkimusta ja pyrkivät estämään sellaisten tulosten julkaisemisen, mitkä eivät sopineet yhteen heidän omien teorioidensa kanssa.

Eräitä huomattavia tutkijoita ja löytöjä

William Paley (1743-1805) teki yhteenvedon tieteen silloisista näkemyksistä 1802 julkaistussa teoksessaan Natural Theology. Hän esitti, että luonto toimii kaikessa niin tarkoituksenmukaisesti ja optimaalisesti, että se viittaa selvästi kaiken takana olevaan Suunnittelijaan.

Carl Linné (1707-1778) tutki uskomattoman määrän eliöitä ja kehitti vieläkin käytössä olevan kasvien luokittelujärjestelmän. Hän oli yksi ensimmäisistä, joka selvästi havaitsi lajien välimuotojen puuttumisen. Kaikki kasvi- ja eläinlajit ovat selvästi omina ryhminään, toisistaan erillään. Muuntelua tapahtuu ja alalajeja esiintyy, mutta lajien välisiä siirtymämuotoja ei ole.

Albert Einstein (1879-1955). Eräässä elokuvadokumentissa hän tiivisti pyrkimyksensä toteamukseen: "Haluan tietää, kuinka Jumala loi tämän maailman. Haluan tietää hänen ajatuksensa. Muut asiat ovat vain pikkuseikkoja."

Vuonna 1847 löydettiin energian häviämättömyyden laki eli termodynamiikan ensimmäinen pääsääntö. Kolme vuotta myöhemmin muotoiltiin entropian laki eli termodynamiikan toinen pääsääntö. Einstein sanoi näiden kahden lain olevan tuntemistaan kaikkein pysyvimpiä. Kumpikin laki puhuu evoluutioteoriaa vastaan.

Vuonna 1812 löydettiin Guadeloupen saarelta kokonainen nykyihmisen luuranko. Erikoista asiassa oli, että tämä, sittemmin Guadeloupen naiseksi nimetty, British Museumissa säilytettävä luuranko löytyi suunnattomasta kalkkikivilaatasta, joka geologien ajoituksen mukaan oli 28 miljoonan vuoden ikäinen! Vastaavia, syvistä kerrostumista löytyneitä nykyihmisen fossiileja tunnetaan muitakin.

Perinnöllisyyslakien löytäjän, Gregor Mendelin (1822-1884) tutkimukset loivat pohjaa nykyiselle kasvitieteelle. Hänen tutkimuksensa olivat luostarin puutarhassa tehtyjä käytännön kokeita ja tarkkojen havaintojen tekoa, joten hän oli myös kokeellisen tutkimuksen uranuurtaja. Hän julkisti tutkimustensa tulokset vuonna 1856, ja kirjastojen välityksellä tieto niistä levisi nopeasti eri puolille maailmaa. Tiedemaailma suhtautui niihin kuitenkin täysin välinpitämättömästi, ja ne löydettiin uudelleen vasta vuonna 1900. Perinnöllisyyslait osoittivat selvästi, etteivät lajit muutu toisiksi lajeiksi, vaan lisääntyvät "kukin lajinsa mukaan".

Bakteerien löytäjä Louis Pasteur (1822-1895) oli toinen kokeellisen tieteen uranuurtaja. Hänen tutkimuksensa osoittivat, ettei elämää synny itsestään liasta ym., kuten siihen aikaan yleisesti uskottiin, vaan että sitä syntyy ainoastaan jo olemassa olevasta elämästä. Havaintojensa perusteella Pasteur päätteli että vain Jumala on voinut luoda elävät olennot.

Moderni evoluutioteoria jatkaa kuitenkin Pasteuria edeltävän ajan näkemyksellä, ja väittää elämää voivan syntyä itsestään ei-elävästä materiaalista. Miksi? Koska se on ainoa perusta, jolle evoluutioteoria voi rakentua.

Saksalainen biologi August Friedrich Leopold Weismann (1834-1914) osoitti vääräksi Lamarckin kehitysteoreettisen uskomuksen "hankittujen ominaisuuksien periytymisestä". Hänet muistetaan tutkijana, joka katkaisi 901 nuoren hiiren hännät ja totesi vielä viimeisenkin sukupolven hiirien hännät täysimittaisiksi. Eräässä juutalaismiehiin kohdistuneessa tutkimuksessaan hän havaitsi, ettei 4000 vuotta jatkunut ympärileikkaus ollut lainkaan vaikuttanut esinahan muotoon.

Tästä huolimatta lamarkismi jatkaa edelleen olemassaoloaan evolutiivisen biologian yhtenä perusosana. Esimerkkinä vaikkapa kirahvin pitkä kaula, jonka sanotaan vähitellen venyneen jatkuvan ylös kurkottelun seurauksena. Darwinismissa tätä ideaa on kuitenkin 'jalostettu' luonnonvalinnan mekanismilla.

Huomattavia 1700 -1800 -luvun tutkijoita.

Kaikki nämä miehet olivat sekä tosi tiedemiehiä että kreationisteja:

  • Louis Agassiz (1807-1873): jääkautinen geologia, kalatiede.
  • Charles Babbage (1792-1871): matemaattiset taulukot, laskukoneet, loi perustan tietojenkäsittelymenetelmille.
  • Francis Bacon (1561-1626): tieteelliset tutkimusmenetelmät.
  • Robert Boyle (1627-1691): kemia, kaasudynamiikka.
  • Sir David Brewster (1781-1868): optinen mineralogia, kaleidoskooppi.
  • Georges Cuvier (1769-1832): vertaileva anatomia, selkärankaisten paleontologia.
  • Sir Humphry Davy (1778-1829): lämpökinetiikka.
  • Jean Henri Fabre (1823-1915): elävien hyönteisten entomologia.
  • Michael Faraday (1791-1867): sähkögeneraattorit, sähkömagnetiikka, kenttäteoria.
  • Sir John A. Fleming (1849-1945): elektroniikka, lämpöventtiili.
  • Joseph Henry (1797-1878): sähkömoottori, galvanometri.
  • Sir William Herschel (1738-1822): galaktinen astronomia, kaksoistähdet.
  • James Joule (1818-1889): kahdenpuolinen termodynamiikka.
  • Lord William Kelvin (1824-1907): absoluuttinen lämpöasteikko, energetiikka, termodynamiikka, merenalainen kaapeli.
  • Johannes Kepler (1571-1630): taivaanmekaniikka, matemaattisia taulukoita, fysikaalinen tähtitiede.
  • Carl Linné (1707-1778): luokittelujärjestelmät, systemaattinen biologia.
  • Joseph Lister (1827-1912): antiseptinen kirurgia.
  • Matthew Maury (1806-1873): hydrografia, oceanografia.
  • James C. Maxwell (1831-1879): sähködynamiikka, tilastollinen termodynamiikka.
  • Gregor Mendel (1822-1884): genetiikka.
  • Samuel F.B. Morse (1791-1872): lennätin.
  • Isaac Newton (1642-1727): laskenta, dynamiikka, vetovoima- ja mekaniikan peruslait, peilikaukoputki.
  • Blaise Pascal (1623-1662): hydrostatiikka, barometri.
  • Louis Pasteur (1822-1895): bakteriologia, biogeneesilaki, pastörointi, rokotus, immunisaatio.
  • Sir William Ramsey (1852-1916): inertiakaasut, isotrooppinen kemia.
  • John Ray (1827-1705): luonnonhistoria, kasvien ja eläinten luokittelu.
  • John Rayleigh (1842-1919): jalokaasut, valon ja äänen tutkiminen.
  • Bernhard Riemann (1826-1866): ei-euklidinen geometria.
  • Sir James Simpson (1811-1870): kloroformi, gynekologia.
  • Sir George Stockes (1819-1903): nesteiden mekaniikka.
  • Rudolph Virchow (1821-1902): patologia.

1700 ja 1800 -lukujen evolutionisteja

Vaikka tuskin yksikään 1700 ja 1800 -lukujen nojatuolifilosofeista oli astunut jalallaan tutkimuskentälle tai aukaissut laboratorion ovea, silti juuri he loivat perustan nykyiselle evoluutioteorialle. Yksi heistä oli Emmanuel Swedenborg (1688-1772), joka v. 1734 teoretisoi kirjassaan Principia, että aurinkokuntamme planeettoineen syntyi itsestään nopeasti pyörivästä kaasusumusta.

Tämän idean hän väitti saaneensa joltakin hengeltä spiritistisessä istunnossa. On merkillepantavaa, että nebulaarihypoteesi sai alkunsa tällaisesta lähteestä.

Filosofi Comte de Buffon (1707-1788) yritti parannella Linnén töitä, mutta siinä epäonnistuttuaan käytti aikansa niiden kritisoimiseen. Hän teoretisoi, että lajit syntyvät toinen toisistaan ja että Maa-planeetta kehittyi Auringosta irronneesta 'piikistä' tai möhkäleestä. Muiden filosofien tapaan hänkään ei esittänyt teoriansa tueksi minkäänlaisia todisteita.

Jean-Baptist Lamarck (1744-1829) pohjusti evoluutioteoriaa hypoteesillaan hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Hypoteesi sai myöhemmin nimen lamarkismi. Lamarck selitti vuonna 1809 julkaistussa kirjassaan Philosophie zoologique, että kirahvin pitkä kaula on tulos jatkuvasta korkealle kurkottelusta ja että vesilintujen räpyläjalat ovat jatkuvan vedessä oleskelun seuraus. Hän väitti myös, että voimakas ponnistaminen saa jalat kasvamaan pitemmiksi ja että hiukset kasvavat kaljuunkin päähän, jos vain niin päättää mielessään.

Lamark myötävaikutti myös toisen virheellisen evoluutiohypoteesin, uniformitarismin, syntyyn. Sen mukaan siitä nopeudesta, millä kaikki nykyään tapahtuu, voidaan laskea kuinka kauan jokin tapahtuminen on jatkunut. Hypoteesin virheellisyys on siinä, ettei se huomioi lainkaan tapahtumanopeuteen vaikuttavia katastrofeja tai olosuhteiden satunnaisia muutoksia.

Robert Chambers (1802-1883) oli spiritualisti, joka piti säännöllistä yhteyttä henkimaailmaan. Sen tuloksena hän kirjoitti Englannin ensimmäisen suositun evoluutiokirjan. Sen nimi oli Vestiges of Creation (Luomistyön surkastumat), ja se painettiin 1844, eli 15 vuotta ennen Charles Darwinin Lajien synty - kirjaa.

Charles Lyellin Principles of Geology (Geologian perusteet) julkaistiin 1830-1833, ja se on yhä nykyisen sedimenttitutkimuksen perusteoksia, vaikka jo 1900 -luvun radiohiiliajoitukset sekä puuttuvat ja väärin sijoittuvat sedimenttikerrokset ovat käytännössä mitätöineet koko teorian. Teoriaansa todistellessaan Lyell ei kaihtanut tosiasioiden vääristelyäkään. Käydessään Niagaran putouksella hän sai paikallisilta asukkailta tietää, että vesi koversi putouskohtaa noin 3 jalkaa (1 m) vuodessa. Lyell muutti arvoksi 0.3 jalkaa/v , jolla hän sai putouksen iäksi 35 000 vuotta! Todellinen kuluminen antaisi putoukselle iäksi vain 7000 - 9000 vuotta. Lyell oli Darwinin läheinen ystävä ja kannusti tätä kirjoittamaan Lajien synty -kirjansa.

Alfred Russell Wallacen (1823-1913) on ajateltu olleen se henkilö, joka kehitti Darwinin sittemmin julkaiseman teorian. Wallace oli vahvasti sotkeutunut spiritismiin juuri tuolloin, kun hän kehitti teoriaansa, jonka Darwin sitten ystäviensä Charles Lyellin ja Joseph Hookerin avulla 'kaappasi' ja julkaisi omissa nimissään. Näistä tapahtumista kertoo Arnold C. Brackman v. 1980 julkaistussa kirjassaan A Delicate Arrangement, jossa hän väittää Darwinin plagioineen Wallace’n materiaalia. Vuonna 1875 Wallace myönsi avoimesti olevansa sekä spiritisti että marxisti.

Wallacen teorian mukaan lajeissa on menneisyydessä tapahtunut muuttumista, minkä seurauksena lajit ovat kehittyneet toisistaan. Vuonna 1858 hän sai idean "sopivimman säilymisestä" lajien muuttumisen mekanismina. Darwin käytti ideaa hyväkseen Lajien synty - kirjansa ensimmäisissä painoksissa yhdistäen sen 'luonnonvalinnan' käsitteeseen. Myöhemmin julkaistussa teoksessaan Descent of Man (1871) hän kuitenkin luopui koko luonnonvalinnasta todeten sen toivottomaksi mekanismiksi ja palasi lamarkismiin. Hänen kannattajansa pitävät silti edelleen kiinni luonnonvalinnasta, koska lamarkismi yksinään olisi vielä huonompi vaihtoehto.

Wallace itse puolestaan päätyi lopulta sanoutumaan irti Darwinin teoriasta todettuaan, että ihmisaivot ovat liian kehittyneet voidakseen olla evoluution tuote.

Charles Darwin

Charles Darwin (1809-1882) syntyi varakkaaseen perheeseen ja helppoon elämään. Hän opiskeli kaksi vuotta lääketiedettä, ja se olikin hänen ainoa tieteellinen koulutuksensa. Hän vietti mieluummin aikansa metsästellen sekä baareissa ystäviensä seurassa. Isä suunnitteli hänelle anglikaanipastorin virkaa, mutta se ei häntä kiinnostanut. Sitten hän sai tilaisuuden osallistua 'palkattomana' luonnontieteilijänä Beagle - laivalla tehtävään tutkimusmatkaan. Matka alkoi joulukuussa 1831 ja kesti melkein kaksi vuotta.

On mielenkiintoista, miten sotkeutuminen spiritismiin on tehnyt monista historian miehistä Jumalan vihaajia. He ovat sitten alkaneet julistaa oppeja, joiden seurauksena on tuhottu miljoonia ihmisiä. Tällaisia spiritistejä olivat mm. Sigmund Freud ja Adolf Hitler. Ei ole yleisesti tunnettua, että myös Charles Darwin tunsi jonkinlaista vetoa noituuteen. Eräällä ratsastusretkellä Etelä-Amerikan alkuasukkaiden parissa hän osallistui heimon maagisiin seremonioihin, ja sen seurauksena hänelle näyttää tapahtuneen jotain. Palattuaan Englantiin hän heikentyvästä terveydestään huolimatta käytti loppuelämänsä teorioihin, joiden ymmärsi olevan tuhoisia kristilliselle uskolle.

Etelä-Amerikan jälkeen Darwin viipyi muutaman päivän Galapagos -saarilla, jossa eri saarten peippoja tarkkailtuaan sai ajatuksen, että niiden on täytynyt lentää saarille mantereen puolelta ja sopeutua saarten erilaisiin ympäristöihin. Hän uskoi tämän mekanismin voivan selittää lajien synnyn. Tämän peippoteorian hän Englantiin palattuaan esitti evoluutioteoriansa päätodisteena.

Lajien synty -teoksensa Darwin julkaisi vuonna 1869. Sen koko nimi oli: On the Origin of the Species by Means of Natural Selection or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life (Lajien synty luonnonvalinnan eli kyvykkäimpien rotujen säilymisen kautta olemassaolon kamppailussa). Tämä konsepti toimi virikkeenä mm. kahteen maailmansotaan, juutalaisten joukkotuhoon ja kommunismin nousuun.

Kirjassaan Darwin esitti teoriansa faktana, mutta tarjosi siitä hyvin vähän todisteita. Hänen perustelunsa olivat enimmäkseen pelkkiä oletuksia. Esimerkiksi fossiiliston puuttuvien renkaiden hän oletti johtuvan siitä, että muutokset olivat tapahtuneet hyvin nopeasti jossain maailman kolkassa jossa tutkijat eivät olleet vielä kaivelleet. Siellä kehittyneet lajit olisivat sitten vaeltaneet läntiseen maailmaan, löytyen kerrostumista uusina lajeina. Välimuotoja ei siitä syystä löytynyt tältä puolen maailmaa.

Darwin myönsi itsekin, ettei pelkkä kyvykkäämmän eloonjääminen selitä sitä, miten laji muuttuu toiseksi. Niinpä hän esitti eräänlaisen pangeneesiksi kutsumansa muunnelman Lamarckin teoriasta. Sen mukaan ympäristön vaikutus eliöön voisi toimia tiettyjen hiukkasten, gemmulien, välityksellä. Nämä gemmulit voisivat siirtyä ympäristöstä eliöön, kulkeutua sukusoluihin ja vaikuttaa siten perintötekijöihin. Tällaisista Darwinin pähkäilyistä evolutionistit nykyään mielellään vaikenevat.

Kirjassaan Darwin selitti myös, että ihminen polveutuu apinasta ja että vahvemmat rodut hävittävät heikommat parissa vuosisadassa. Yksityiskirjeissään hän kuitenkin myönsi, ettei hänellä ole todisteita teorialleen ja sanoi tietävänsä että se tulee tuhoamaan ihmiskunnan moraalin. Tähän hän vihjasi jopa Lajien synty -kirjassaankin.

"Kauan ennen kuin lukija ehtii teokseni tähän osaan, hänessä ilmenee kasvavia vaikeuksia. Jotkut niistä ovat niin vakavia, että ... voin tuskin järkyttymättä hahmottaa niitä." (Lajien synty, 1860)

"Usein minut valtaa kylmä väristys, ja kysyn itseltäni, olenko kenties sittenkin omistautunut vain fantasialle." (Life and Letters, 1887)

Kaikesta huolimatta kirja oli joillekin sitä, mitä he olivat odottaneet.

Darwinin seuraajia ja ihailijoita

Thomas Huxley (1825-1895) oli mies, josta Darwin käytti nimitystä "My bulldogg". Nimitys johtui siitä innosta, jolla Huxley teki hänen teoriaansa tunnetuksi Englannissa ja muuallakin. Hän järjesti näyttelyitä ja puhujatilaisuuksia kaikkialla, missä ihmisiä kokoontui.

Huxley oli myös Lontoossa toimivan salaisen X Club -seuran puheenjohtaja. Seuran päämääränä oli evolutiivisen ajattelun edistäminen ja tiedemiesten vastustuksen murskaaminen. Seuralla oli suuri vaikutusvalta, sillä kaikkien Royal Societyn tieteellisten kirjoitusten oli ennen julkaisemista saatava tämän yhdeksänjäsenisen seuran hyväksyntä. Uteliaan toimittajan kysymykseen: "Mitä nämä miehet oikein tekevät?" eräs professori vastasi: "He ajavat brittiläistä tiedettä, eivätkä kokonaisuutena ottaen tee sitä huonosti."

1900 -luvulla tiedetään USA:n hallituksen ohjailleen varoja sellaisille yliopistoille ja tieteellisille laitoksille, jotka yrittävät löytää todisteita evoluutiolle. Kaikkien tiedossa on myös kommunistisissa maissa harjoitettu tieteen kontrollointi. Tiedettä siis ohjaillaan vielä nykyäänkin sen ulkopuolelta.

Ns. Oxford Debate -tapahtuma muodostui Englannissa tieteen käännekohdaksi samoin kuin Scopes -oikeudenkäynti myöhemmin Yhdysvalloissa. Evolutionistit eivät vedonneet tieteellisiin faktoihin, koska heillä ei niitä ollut, ja niinpä väittely luiskahti henkilökohtaisuuksiin. Kreationismia puolustava piispa Samuel Wilberforce sai aluksi yleisön myötätunnon puolelleen, mutta erehtyi sitten vitsailemaan Huxleyn kustannuksella. Hän kysyi, mahtoiko Huxleyn usko apinamaisiin esi-isiin johtua tämän omista isovanhemmista.

Tämän jälkeen Huxley käänsi väittelyn edukseen ja sai teräväkielisillä vastauksillaan yleisön puolelleen. Lopuksi hän nousi ylös ja selitti, ettei lainkaan häpeä apinamaisia esi-isiään, mutta älykkäänä miehenä häntä hävettäisi sekaantua tieteellisiin asioihin, joista ei mitään tiedä.

Näin hatarin perustein evolutionistit saivat - lehdistön myötävaikutuksella -Englannissa mainetta ja lopulta yliotteen huolimatta siitä, ettei evoluutiosta esitetty ainuttakaan todistetta.

Sir Francis Galton (1822-1911) oli Darwinin serkku, joka toi esiin erään evoluutioteorian loogisista johtopäätöksistä. Hän selitti, että 'eugeniikan tiede' on ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin: tulisi päästää heikot, raihnaiset ja vanhat 'lepoon'. Tätä ohjetta seurasi menestyksekkäästi mm. Adolf Hitler ja eräät muut totalitaariset johtajat.

Herbert Spencer (1820-1903), yhdessä eräiden muiden (Friedrich Nietzche, Karl Marx, Sigmund Freud, John Dewey ym.) solutti evolutiivisia malleja ja moraalikäsityksiä sosiaaliseen kenttään (sosiologia, psykologia, opetus, asevarustelu, talous ym.) 1900 -luvulla tunnetuin seurauksin. Spencer, joka oli myös spiritisti, oli yksi niistä, jotka alunperin omaksuivat termin evoluutio.

Spencer toi evoluution vaatteisiin puetun sosiologian Eurooppaan, josta se sitten vaelsi Amerikkaan. Hän mm. ehdotti, että kaikki yhteiskuntaan sopimattomat tulisi eliminoida, jotta yhteiskunta voisi kehittyä. Myöhemmin johtavat evolutionistit, Darwinia ja Huxleyta myöten, kyllästyivät Spencerin teoretisointiin havaittuaan hänen tietonsa todellisesta elämästä hyvin vähäisiksi.

Saksalainen Ernst Haeckel (1834-1919) oli darwinismin innokkaimpia kannattajia. Jopa niin innokas, että teki lukuisia väärennöksiä sen puolesta. Tunnetuin niistä on hänen sikiökuvasarjansa, jolla hän perusteli rekapitulaatio -teoriaansa. Hän väitti, että ihminen käy sikiövaiheissaan läpi koko kehityshistoriansa kalasta ihmiseksi.

Friedrich Nietzsche (1844-1900), saksalainen kirjailija-filosofi oli hyvä esimerkki darwinistisen näkemyksen omaksuneesta ajattelijasta. Hän selitti kirjoissaan, että hävittämällä heikommat rodut sodankäynnin avulla voidaan tuottaa superrotu, yli-ihminen. Myös Darwinin itsensä mielestä sellainen tapahtumainkulku olisi kokonaisuutta ajatellen ihmiskunnalle eduksi. Hitler arvosti Darwinin ja Nietzchen kirjoja. Tuhotessaan juutalaisia hän teki vain sitä, mistä Darwin ja Nietzche olivat puhuneet.

The Challenger oli englantilainen tutkimusalus, joka yritti löytää meren pohjasta todisteita lajinkehityksestä. Vuosina 1872-1876 suoritetun tutkimusmatkan aikana ei kuitenkaan löytynyt yhtään välimuodoksi kelpaavaa fossiilia. Jo tuohon aikaan siis oli ilmeistä, ettei välimuotoja ole olemassa, mutta sitä ei haluttu uskoa. Vuosien mittaan väärennökset, perättömät väitteet ja korjaillut teoriat levisivät laajalle, mutta milloin tosiasiat kumosivat ne, niistä vaiettiin.

Karl Marx (1818-1883) liittyy läheisesti darwinismiin. Minkä Darwin teki biologialle, sen Marx yhdessä eräiden muiden kanssa teki yhteiskunnalle. Kaikki pahimmat 1900-luvun poliittiset ideologiat lähtevät darwinismin syvästä kuilusta. Marx oli niin vaikuttunut luettuaan Darwinin Lajien synnyn, että kirjoitti oitis Darwinille pyytäen tältä omistuskirjoitusta omaan Pääoma -teokseensa. Darwin kuitenkin kohteliaasti kieltäytyi. Myös Friedrich Engels ja V. I. Lenin olivat Darwinin suuria ihailijoita.

Kun Darwin teoriassaan korosti, että kilpailussa selviytyminen oli kehityksen avain, kommunismi sovelsi ideaa kohdistamalla huomionsa työn ja tavaroiden tuottamisen tärkeyteen kilpailussa läntisen maailman kanssa. Tällöin ihmisen yksilöllinen arvo jäi suhteellisen vähälle huomiolle. Darwinin tavoin Marx kuvitteli löytäneensä kehityksen lain. Iskusana kaikessa oli edistys. Hän näki historian tilastopylväinä vähän samoin kuin darwinisti näkee geologiset kerrostumat.

William Graham Sumner (1840-1910) otti käyttöön evolutiiviset periaatteet poliittis-taloudellisessa opetuksessa Yalen yliopistossa. Hän opasti monia Amerikan tulevia talous- ja teollisuusjohtajia, että vahva liiketoiminta menestyy ja heikot häviävät, ja että heikkojen auttaminen sopeutumaan on niiden halventamista, jotka pärjäävät omillaan.

William James (1842-1910) oli toinen evolutionisti, joka vaikutti amerikkalaiseen ajatteluun. Psykologiassaan hän korosti erityisesti ihmisen käyttäytymisen eläimellistä alkuperää.

George Darwin, Charles Darwinin poika, halusi luoda jotain omaperäistä, joten hän v. 1890 kehitti teorian vuoroveden tapaisesta mullistuksesta. Sen mukaan neljä miljoonaa vuotta sitten Kuu oli vielä osa maata, ja vuoroveden suunta vaihtui joka viides tunti. Sitten eräänä päivänä valtameressä syntyi niin raskas hyökyaalto, että se irrotti maata meren pohjasta ja sinkosi sen avaruuteen. Näin syntyi Kuu. Teorian myöhemmät kannattajat pitävät Tyynen valtameren pohjassa olevaa kuoppaa paikkana, mistä Kuu irtautui, ja irtautumisen syyksi on hyökyaallon sijaan arveltu jotain maapallon läheltä kulkenutta taivaankappaletta.

Muita henkilöitä ja tapahtumia

Herman Bumpus (1898) oli eläintieteilijä, joka suoritti yhden varhaisista, luonnonvalintaan liittyvistä kenttätutkimuksista. Eräänä päivänä hän löysi maasta 136 pökertynyttä varpusta ja yritti elvyttää niitä eloon. 72 niistä selviytyi ja 64 kuoli. Hän punnitsi ja mittasi linnut huolellisesti ja totesi, että lähinnä keskitasoa olevat selviytyivät parhaiten. Tutkimus osoitti, että ne eläimet ja kasvit, jotka ovat lähinnä alkuperäistä lajia, ovat vahvempia kuin alalajit ja muunnokset ja että mahdolliset risteytymät eri lajien välillä heikentäisivät niitä liikaa, jotta ne selviytyisivät.

Hugo deVries (1848-1935) oli saks. kasvitieteilijä ja yksi niistä kolmesta tutkijasta, jotka toistivat Mendelin perinnöllisyyskokeet v. 1900. Esikkoja tutkiessaan hän eräänä päivänä arveli löytäneensä uuden lajin. Asia nousi uutisotsikoihin, ja vaikka deVries itse asiassa oli löytänyt vain uuden muunnoksen, hän spekuloi, että ehkä tuo 'uusi laji' oli putkahtanut esiin hyppäyksellä eli 'mutaationa'.

Koska mutaation syytä ei tunnettu, sitä tervehdittiin mekanismina, joka yhdessä luonnonvalinnan kanssa mahdollisti siirtymämuotojen ja uusien lajien ilmaantumisen. Sittemmin on geenitutkimuksen myötä selvinnyt, että mutaatiot ovat itse asiassa geenivirheitä, jotka eivät suinkaan paranna, vaan heikentävät lajin selviytymiskykyä. Lukuisat kokeet ovat myös vahvistaneet, etteivät mutaatiot kykene tuottamaan uusia selviytymiskykyisiä lajeja. Välittömästi deVriesin havainnon jälkeen alettiin tehdä kärpäskokeita, joiden tarkoituksena oli mutaatioteorian todistaminen. Niitä on jatkettu tuloksetta aina näihin päiviin asti.

Ironista asiassa on, että deVriesin teoria perustui havaintovirheeseen. Jo vuonna 1914 Edward Jeffries totesi, että kyseessä oli vain muunnos, ei uusi laji.

Walter S. Sutton ja T. Boveri (1902) löysivät kromosomit ja niiden yhteyden perinnöllisyyteen. Havainto osoitti lajeissa olevan tekijöitä, jotka pyrkivät säilyttämään niiden tyypilliset ominaisuudet ja estämään kaikki niihin kohdistuvat muutokset. Samalla se osoitti, ettei lause "lajinsa mukaan" ole pelkkä uskonnollinen myytti vaan tieteellinen fakta.

Thomas Hunt Morgan (1886-1945) amerikkalainen biologi, geeniteorian kehittäjä. Hän havaitsi perintötekijöiden sijaitsevan määrätyissä kohdin kromosomeja ikäänkuin mapitettuina. Hän tutki innokkaasti myös banaanikärpästen mutaatioita, mutta ei löytänyt yhtään uutta lajia.

H.J. Muller (1927). Käytti kärpäs- ja kasvikokeissaan röntgen- ja gammasäteilyä sekä kemikaaleja lisätäkseen mutaatioiden määrää. Kokeet osoittivat jälleen kerran, ettei mutaatioiden kautta synny uusia lajeja.

Sigmund Freud (1856-1939) omaksui jo nuorena evoluutioteoriaan pohjautuvia näkemyksiä, jotka hän täysin hyväksyi kuten myös Haeckelin rekapitulaatioteorian. Hän kirjoitti: "Jokainen yksilö käy jotenkin läpi koko ihmisrodun kehityksen." Myös Freudin 'Oidipus-kompleksi' ja libido-teoriat pohjautuivat ideaan, että mielessämme on säilynyt vaikutteita varhaislapsuudesta sekä esivanhemmilta aina alkukantaisista ja raaoista luolaihmisistä lähtien.

H.G. Wells (1866-1946), tiesteiskirjailijoiden pioneeri, perusti kuvitteelliset kirjoitelmansa evolutionaarisiin oppeihin, joihin hän oli perehtynyt mm. Darwinin pääkannattajan, professori Thomas Huxleyn luennoilla.

Sir Arthur Conan Doyle (1859-1930) oli eräiden johtavien evolutionistien tapaan innokas spiritisti. Monet hänen mystisistä tarinoistaan pohjautuivat evolutionaarisiin teemoihin.

George Bernard Shaw (1856-1950) oli niin syvästi ihastunut evoluutioteoriaan, että tunnusti avoimesti kirjoittaneensa jotkut näytelmänsä opettaakseen katsojille tiettyjä seikkoja evoluutiosta.

Ensimmäinen maailmansota (1917-1918). Darwinismiin sisältyy periaatteessa näkemys, ettei mitään moraalinormeja ole olemassa. Esi-isämme olivat raakalaisia ja sivilisaatio on syntynyt lähinnä väkivaltaisten toimien sivutuotteena. Evoluutio on usein samastettu edistykseen, ja sen selitetään olevan seurausta luonnonvalinnan, olemassaolon kamppailun ja kyvykkäimmän säilymisestä. Ei ole ihme, että näiden ideoiden sisäistäminen johti yltiönationalismiin, rasismiin, natsien, fasistien ja kommunistien sotatoimiin ja lopulta maailmansotaan.

Saksalainen upseeri Frederich von Bernhard kirjoitti 1909 kirjan, jossa hän ylisti evoluutiota ja kehoitti Saksaa aloittamaan sodan. Samoin preussilainen militaristi Heinrich von Treitsche julisti, miten Saksa sodan avulla toteuttaisi "evolutionaarisen kohtalonsa". Nämä opit omaksuttiin täysin Saksan hallituksessa ja ne odottivat vain hetkeä, jolloin ne voitaisiin toteuttaa.

Kommunistinen darwinismi. Marxin ja Engelsin hyväksyntä teki Darwinin teoriasta 'tieteellisen' perustan myöhemmille kommunistisille aatteille. Kommunististen oppien mukaan yhteiskunta kehittyy evolutionaaristen muutosprosessien, luokkataistelun, vallankumouksen ja tiettyjen pakkokeinojen avulla. Tärkeää osaa näytteli kouluopetus, jonka uskottiin lamarkismin periaatteen mukaisesti pystyvän vähitellen muuttamaan ihmisten ajatusmaailman ideologian mukaiseksi. Neuvostoliitossa Mendelin genetiikka sysättiin syrjään, koska sen katsottiin olevan evoluutiota vastaan. Sen sijaan kehiteltiin teorioita ns. "synteettisestä lajiutumisesta" mikä oli identtinen länsimaissa tunnetun punktualistisen teorian kanssa.

John Dewey (1859-1952) oli vaikutusvaltainen mielipidejohtaja Yhdysvalloissa. Vannoutuneena darwinistina hän perusti ja johti "edistyvän opetuksen liikettä" (progressive education movement) joka vaikutti suuresti USA:n kouluhistoriaan. Itse asiassa se ei ollut muuta kuin huolellista 'eläinkoulutusta'. Päämääränä oli johdattaa nuoret evoluutioon, humanismiin ja kollektivismiin. Vuonna 1933 Deweystä tuli American Humanist Association -järjestön perustajajäsen ja sen ensimmäinen presidentti.

Järjestön julkaisussa the Humanist Manifesto esitetyistä käsityksistä ja uskomuksista tuli epävirallinen viitekehys useimpien koulujen oppikirjoille. Evolutionistit katsoivat tehtäväkseen valvoa kansalaisten koulutusta. Amerikkalainen kouluopetus oli aiemmin perustunut moraaliin ja standardeihin, mutta Dewey selitti, että ollakseen jatkuvasti edistyvää, koulutuksen täytyy 'jättää menneet' ja 'kehittyä' kohti uutta, modernia ajattelutapaa.

The Scopes Trial (1925) eli 'Tennesseen apinaoikeudenkäynti' muodostui sen saaman julkisuuden vuoksi vahvaksi läpimurroksi evoluutioteorialle, huolimatta siitä, ettei sen kannattajilla ollut yhtään sitä tukevaa löytöä. Myöhemmin on käynyt selville, että tapaus oli ennakolta suunniteltu testaamaan evoluutio-opetuksen kieltävän lain pitävyyttä. ACLU (American Civil Liberties Union) -niminen järjestö oli etsinyt henkilöä, jota voisi käyttää tähän tarkoitukseen. Opettaja Scopes sattui olemaan sopiva uhri, koska hän oli käyttänyt liian paljon opetusaikaa jalkapalloharjoitteluun. Scopes on myöhemmin kertonut suostuneensa oikeudenkäyntiin koska pelkäsi kurinpitotoimia. Vaikka evolutionistit hävisivät jutun, poliitikot oppivat läksynsä: älä vastusta evolutionisteja.

Päätelmä

Edellä olemme nähneet, kuinka juuri luomiseen uskovat tutkijat ovat niitä, joiden työn perustalle koko nykyinen tiede on rakentunut. Toisaalta evoluutioteorian kehittäjät olivat filosofeja, mystikoita ja monilla oli tuskin lainkaan tieteellistä koulutusta. Lisäksi näimme, että on olemassa vahvoja evoluutiota vastaan puhuvia todisteita. Sitä puoltavia kiistattomia todisteita ei sen sijaan edelleenkään ole. New Scientist -lehti kirjoitti 15.01.1981:

"There are a hundred million fossils, all catalogued and identified, in museums around the world."

Näiden sadan miljoonan fossiilin joukosta luulisi löytyvän tuhansia selviä merkkejä evoluutiosta eli lajien välisiä siirtymämuotoja ja kehityksessään puolivalmiita lajeja. Niitä ei kuitenkaan löydy, joten looginen johtopäätös on, ettei evoluutiota ole tapahtunut. Siispä evoluutio osoittautuu myytiksi ja kreationistinen näkökulma todellisuutta vastaavaksi.

Lähde:
www.godrules.net/evolutioncruncher/c01a.htm

 
 
 
14.06.07