Luonto, sokea kelloseppä?

 

Kirjassa 'Sokea kelloseppä' evoluutioteoriaansa selittävä kirjoittaja Dawkins vertaa evoluutiota kelloseppään, joka sokeudestaan huolimatta aikaansaa maailman hienoimman kellon. Pohtiessaan elämän synnyn todennäköisyyksiä, kirjoittaja tuo esiin Fred Hoylen laskelmat, joiden mukaan elämän synty maan päällä on matemaattinen mahdottomuus. Hän myöntää Hoylen laskelmien pitävän paikkansa, jopa itsekin todistellen, että asia todella on niin. Mutta hän löytää merkillisen takaportin: Hoylen laskelmissa hänen mielestään oletetaan, että niiden osatekijöiden eli yksittäisten sattumien ajatellaan tapahtuvan yhdellä kertaa, ja että laskelmat siis pitäisivät paikkansa vain tällä edellytyksellä.

Evoluutiossa tapahtumat eivät kuitenkaan seuraa välittömästi toisiaan ja lisäksi toteutuneilla sattumanvaraisilla muutoksilla on taipumus säilyä, mikäli ne edesauttavat ympäristöön sopeutumista. Dawkins kertoo saaneensa vastustavat kolleegat yleensä myöntämään, että jokin yksittäinen evoluution kulkuun liittyvä mutkikaskin sattuma voi olla mahdollinen. Jos kerran yksi tällainen sattuma on mahdollinen, on hänen mukaansa loogista, että jokainen yksittäinen sattuma on yhtä mahdollinen ja lopulta siis kaikki yksittäiset sattumat ovat mahdollisia.

Dawkinsin päättely saattaa tuntua johdonmukaiselta. Se kuitenkin soveltuu vain evoluution jo päästyä alkuun ja sillä edellytyksellä, ettei mikään tapahtuneesta satunnaista (edullisesta) muutoksesta palaudu tai häviä. Pitkäkin sarja edullisia mutaatioita käy tarpeettomaksi, jos aiemmin tapahtuneissa esiintyy taantumista tai poistumia. Sattuma ei välitä siitä, mitä muutoksia se saa aikaan. Luonnossa tendenssi näyttää suosivan huonoja sattumia, mikä näkyy mm. siinä, että lääketieteessä puhutaan vain geenivirheistä. Tämän seikan huomioon ottaminen pienentää olennaisesti todennäköisyyttä.

Dawkins perusteli väitettään myös sillä, että mikä tahansa sattumalta syntynyt 'järjestys', esim. hiekanjyvästen järjestys soraläjässä on matemaattisesti erittäin epätodennäköinen, mutta on kuitenkin tapahtunut. Vaikka hiekkajyvästen sattumalta syntynyttä 'järjestystä' voidaan jossain mielessä pitää hyvin epätodennäköisenä, on huomattava, että se tapahtuu ensi kertaa koko maailmankaikkeuden historiassa, joten sillä on ollut ikuisuus aikaa. Toiseksi tässä tapauksessa tuskin voi edes puhua mistään järjestyksestä , pikemminkin epäjärjestyksestä. Jollakin tavoinhan jyvästen on pakko sijoittua.

Jotta satunnaisilla muutoksilla olisi jotain merkitystä, jokaisen sattuman tulisi olla yhteensopiva aikaisempien kanssa siten, että se jotenkin rakentaisi ja parantaisi kokonaisuutta. Sitä ennen pitäisi kuitenkin tietää minkälaiseen kokonaisuuteen tai järjestykseen pyritään. Satunnaisista tapahtumasarjoista on mahdotonta löytää mitään kehitykseen viittaavaa tendenssiä. Alkusynnyn kohdalla ei myöskään voi vielä puhua luonnonvalinnasta eikä olemassaolon kamppailusta. Tai jos puhutaan, se ei ole tiedettä vaan uskontoa.

Joku matemaatikko on laskenut, että korttipakan satunnaisesti pöydälle levitettyjen korttien sinänsä hyvin epätodennäköisen järjestyksen syntyminen uudestaan vaatisi lähes 'ikuisuuden'; siihen ei riittäisi edes koko maailmankaikkeuden ikä. Yksinkertaisetkin proteiinit sisältävät satoja aminohappoja, mitä voisi verrata siihen, että kymmenen korttipakan kortit pitäisi satunnaisesti poimimalla saada haluttuun järjestykseen.

Alkusynnyn kohdalla ei tule kysymykseen mikä tahansa järjestys kuten hiekkaläjässä. Vaikka jokin epätodennäköinen järjestys sattumalta syntyisikin, kaikkien seuraavien sattumien tulisi olla yhteensopivia edellisten kanssa, eli evoluution arvanheitossa 'numerosarjan' kaikki numerot ovat periaatteessa 'haluttuja' numeroita, koska mikä tahansa muutos ei johda 'haluttuun päämäärään', eli ensimmäisen eliön syntyyn.

Eräänä sattumien 'luomiskykyä' puoltavana argumenttina esitetään, että satunnaiset muutokset tapahtuvat luonnossa erittäin pienin askelin ja kohdistuvat hyvin suureen joukkoon eliöitä, jolloin hyvin epätodennäköinenkin tapahtuma käy mahdolliseksi. Ja että toisaalta vähemmän hyödyllinen mutaatiokin eli 'väärä numero' voisi tulla edulliseksi olosuhteiden muuttuessa.

Tämä saattaa päteä ns. mikroevoluution kohdalla ja siinä vaiheessa, kun suuri määrä jotakin lajia on jo olemassa. Mutta Hoylen laskelmat kohdistuivatkin alkusynnyn todennäköisyyteen. Jos väitetään, että luonnonvalinta toimi jo ennen kuin yhtään eliötä oli vielä olemassa, väite on täysin uskonvarainen. Luonnonvalinnan keskeiset mekanismit, lisääntyminen ja sopeutuminen, toimivat eliöihin ohjelmoidun geneettisen koodin ohjaamina. Tätä ohjelmaa ei voinut fyysisessä luonnossa itsessään olla olemassa ennen ensimmäistä elävää olentoa. Toisaalta sitä ei voida mitenkään testata, koska kaikki käsitykset mahdollisen alkusynnyn aikana vallitsevista olosuhteista ovat vain oletuksia.

Eräs matemaattinen havainto on, että mitä järjestyneempi rakenne, sen vähemmällä informaatiomäärällä se voidaan kuvailla. Tämän sanotaan tukevan evoluutioteoriaa. Jos esimerkiksi 30 mustaa ja 30 valkoista palloa ovat järjestyneet kummatkin omaan ryhmäänsä, sanotaan järjestyksen olevan suurempi ja matemaattisesti yksinkertaisemmin ilmaistavissa kuin epäjärjestyksessä olevat pallot.

Vaikka värin perusteella määräytyvä ryhmitys on jossakin mielessä järjestyneempi kuin jokin toinen, se on samalla vain eräs yksinkertainen, staattinen järjestys, jota ei voi verrata esim. elävän solun (organismin) monimutkaiseen, toimivaan järjestykseen. Myöskään esim. kiteiden järjestyneitä rakenteita ei voi verrata kaupunkiyhteisön tuhansiin ohjattuihin toimintoihin. Tällaisen järjestyneen organisaation rakenne ei liene kovin yksinkertaisella matemaattisella kaavalla esitettävissä. Elävän solun rakenne muistuttaa suurkaupunkia enemmän kuin yksinkertaista kidettä.

Toisaalta se, että monet elollisten rakenteiden osatekijät voivat muodostua hyvinkin yksinkertaisten periaatteiden mukaisesti, tekee mahdolliseksi sen, että niinkin monimutkaisen olion kuin ihmisen rakentamiseen tarvittava käsittämätön informaatiomäärä voi sisältyä silmin näkymättömän solutuman sisältämiin geeneihin.

Vielä 'sokea kelloseppä'- vertaukseen mennäkseni: evoluutiohan ei ole ainoastaan sokea, se on lisäksi vailla kaikkia muitakin aisteja eikä sillä ole älyn hiventäkään. Se ei siis koskaan tiedä, mitä se on tekemässä. Mutta sokeakin kelloseppä tietäisi ja hänellä olisi lisäksi valmis suunnitelma, jonka mukaan hän kellonsa rakentaisi.

Kun arkeologit aikoinaan esittivät, että tietyn muotoiset maakerrostumista löytyvät teräväsärmäiset piikivenkappaleet ovat muinaisten ihmisten alkeellisia työkaluja, jotkut irvailivat sellaisia saatavan aikaiseksi vaikka betonimyllyssä. Eräs - tästä tapahtumasta kertova - arkeologi oli kuitenkin sitä mieltä, että kyseisistä kivistä läytyvät hioma- ja lohkomis- ym. jäljet eivät ole voineet syntyä sattuman tuloksena. Todennäköisyys sellaiseen oli hänen mukaansa niin pieni.
  Eläin- ja kasvikunnassa tavattava moninaisuus ja järkevien ratkaisujen summa on kuitenkin aivan toista luokkaa. Se ylittää suunnattomasti käytettävissä olevien maapallon vuosien, jopa sekuntien määrän. Jos yksinkertaiset kiviveitset eivät ole voineet muodostua sattuman tuloksena, miten sitten elävät, miljardeja kertoja mutkikkaammat organismit olivat voineet sen tehdä?

Vaikka evoluutiotutkijat mielellään kiistävät sen älykkyyden minkä luonnossa näkevät, ja sanovat että kyseessä on vain pelkkä sopeutuminen, eivät hekään voi välttyä puhumasta luonnon tai evoluution 'nerokkaista ratkaisuista'. Tämän huomaa erityisen selvästi suurelle yleisölle tarkoitetuissa kirjoissa tai TV- ohjelmissa, joissa juontajat vähän väliä sortuvat puhumaan siitä, miten jokin eliö tarvitsi jotain ominaisuutta ja sitten kerrotaan, miten ko. laji ratkaisi ongelman . Tästä hyvänä esimerkkinä on joitakin vuosia sitten TV:ssä esitetty Elämän planeetta -ohjelmasarja, jossa oli mm. seuraavanlaisia lausahduksia:

  • Keuhkokalojen keuhko on ilmeisesti kehittynyt siksi, että se voisi vähähappisessa matalassa vedessä saada lisähappea ilmasta ...
  • Raajoja ei ilmeisesti ollut aluksi tarkoitettu maalla kävelemiseen, vaan helpottamaan liikkumista matalissa rantavesissä ...
  • Ratkaistakseen painovoima-ongelman varhaiset esi-isämme kehittivät kylkiluut.. ja näin Ichtyostega oli valmis nousemaan maalle...
  • Barosaurus kehitti itselleen pitkän kaulan...ne eivät halunneet lisätä päänsä painoa isoilla hampailla ....
  • Höyhenet ovat elämän mestariteos, joka on kehitetty lentämistä varten.
  • Alkukantaiset matelijat kehittivät itselleen siivet kyetäkseen lentämään...
  • Matelijat kehittivät kovat suomut ihonsa suojaksi ....
  • Kukkakasvit alkoivat soveltaa uutta selviytymis-strategiaa... kehitellä hyönteisiä houkuttelevia ominaisuuksia...
  • Kukkakasvit valitsivat nisäkkäät uusiksi kumppaneikseen ... ne alkoivat tuottaa hedelmää saadakseen siemenensä leviämään tehokkaammin ..... ne olivat kenties kehittäneet oman hedelmän myös dinosauruksille..

Tällaiset lausumat antavat vaikutelman ikäänkuin eläimet tai kasvit tietäisivät, mitä ne tarvitsevat ja voisivat itse vaikuttaa siihen. Tai että jokin tarkoitus tai päämäärä ohjaisi evoluutiota (mikä seikka kuitenkin asiantuntijatasolla jyrkästi kiistetään).

Tällaista popularisointia puolustellaan sanomalla että sen avulla asiat voidaan esittää yksinkertaisemmin ja ilman suurelle yleisölle tuntematonta tieteellistä käsitteistöä. On tietysti myös kustantajien etu, että ohjelmat ovat mahdollisimman 'myyviä'. Kun ohjelmien tekijät itse uskovat evoluutioon, heille on sivuseikka, jos ohjelmat antavat hieman harhaanjohtavan kuvan. Kun niissä jonkin ominaisuuden kehittyminen saadaan näyttämään helpolta, katsoja erehtyy uskomaan kaikkien evoluution edellyttämien satojen miljardien muutosten olevan yhtä itsestään selviä. Jos kuitenkin syventyy ajattelemaan asiaa, huomaa, että siihen uskominen on sama, kuin uskoisi pihalla seisovan Ladan voivan muuttua Mersuksi, jos vain tarpeeksi kauan odottaa.



Kirjallisuutta:

  • Simpson: Kehitys, luonto ja ihminen
  • Laihonen/Salo/Vuorisalo: Evoluutio- Miten elämä kehittyy?
  • Dawkins: Sokea kelloseppä
  • Reinikainen: Unohdettu Genesis

 
 
 
26.07.08