Evoluutio -uutisia 2002-2003

Elefantti olohuoneessa

The Biologist -lehti julkaisi 17.2.2002 kolumnisti George Caylorin artikkelin, jossa haastateltiin erästä molekyylibiologia. Artikkelissa keskustelijoista käytettiin vain etuniminen alkukirjaimia 'G' (haastattelija) ja 'J' (biologi). Haastatellun biologin lausunnot paljastivat eräitä syitä, miksi niin monet tiedemiehet eivät halua nimeään julkisuuteen evoluutiokriittisten lausuntojen yhteydessä. Seuraavassa katkelma keskustelusta:

G: "Uskotteko, että informaatiota voi syntyä kehityksen tuloksena?"

J: "Yksikään ammattikuntani jäsen, jonka tunnen, ei usko siihen. Se on tulos ylivoimaisen nerokkaan älyn insinööritaidosta; se ei voi syntyä muuta tietä. Paperi ja muste eivät kirjoita kirjaa! Sen perusteella mitä tiedämme, on typerää ajatella muuta."

G: "Oletteko koskaan sanonut tätä julkisesti, luennoillanne tai yleisissä lehtikirjoituksissa?"

J: "En, minä vain sanon, että se on kehittynyt. Molekyylibiologina oleminen edellyttää pitäytymistä kahteen järjettömyyteen. Yksi on siinä, että pitää uskoa evoluutioon huolimatta siitä, minkä itse näkee todeksi. Toiseksi olisi mieletöntä sanoa ettei usko evoluutioon. Kaikki hallintotyö, tutkimusmäärärahat, kirjoitukset, yliopisto-opinnot - kaikki pysähtyisivät. Minulta loppuisi työ ja siihen liittyvät edut joilla ansaitsen elantoni."

G: "Tuntuu pahalta sanoa, mutta tuo kuulostaa älylliseltä epärehellisyydeltä."

J: "Genetiikan laitoksella suorittamani työ on kunniallista. Me löydämme parannuskeinoja moniin ihmisten sairauksiin. Sillä välin meidän on vain elettävä tuo elefantti olohuoneessamme."

G: Niinpä niin. Luomisen tunnusmerkit luonnossa ovat kuin olohuoneessa rymistelevä elefantti, joka isokokoisena kulkee ympäriinsä, töräyttelee äänekkäästi, kaataa esineitä, syö tonneittain 'heinää' ja haisee elefantilta. Ja meidän on vain oltava kuin sitä ei olisi olemassa!

 

Rohkea teoria kävi toteen.

Näin otsikoi Tiede 2000 -lehti 1/98. Dosentti Timo Vuorisalon kirjoittamassa artikkelissa kerrottiin biotekniikan huiman edistyksen tehneen evoluutiosta havaittavaa todellisuutta, kun perimässä tapahtuvia muutoksia voidaan nyt seurata käytännössä. Modernin biologian kulmakivi on vahvoilla, vakuutettiin artikkelissa. Mitä varmoja todisteita väitteelle esitettiin?

Kyseisessä artikkelissa - sen paremmin kuin lehden muissakaan kirjoituksissa - ei tuotu esiin yhtään selvää todistetta varsinaisesta evoluutiosta eli ns. makroevoluutiosta. Eikä niitä ole esitetty myöhemminkään, vaikka biotekniikka on edelleen suuresti edistynyt tuon vuosia sitten julkaistun artikkelin jälkeen. Miksi siihen kuitenkin niin vahvasti uskotaan, johtunee ennen kaikkea siitä, että elämän synnylle halutaan saada materialistinen selitys. Koska uusien lajien syntymistä on havaittu, ajatellaan, että teorian täytyy pitää paikkansa. Unohdetaan tai sivuutetaan se seikka, että vallitseva taksonomia (lajimäärittely) on vain sovittu tapa lajitella eliöitä. Luonto asettaa muuntelulle eli ns. mikroevoluutiolle omat rajansa. Se hylkää poikkeamat, jotka etääntyvät liian kauas alkuperäisestä, estäen siten makroevoluutiota tapahtumasta. Tämä tosiasia kyllä tunnustetaan, mutta enimmäkseen sille viitataan kintaalla.

Samaisessa lehdessä biologi ja evoluutiotutkija Petri Riikonen pohdiskeli kysymystä: Istuuko usko evoluutioon? Jos elämän synty ja kehitys voidaan selittää ilman Jumalaa, mihin Häntä silloin tarvitaan? Kirjoittaja kertoi silti itse uskovansa sekä Jumalaan että evoluutioon, jota hän piti vain Jumalan käyttämänä luomismenetelmänä. Hänen mielestään evoluutioteoria ei sano Jumalan olemassaolosta sitä eikä tätä, eikä sen pidäkään sanoa: aihe ei kuulu sen alaan.

Monet evolutionistit kuitenkin näkevät asian toisin; mm. Richard Dawkinsin mielestä Jumalaan uskominen on järjen köyhyyttä. Toisaalta monet Raamattunsa vakavasti ottavat ihmiset puolestaan näkevät, ettei elämän alkuperää pohdittaessa voi välttää kysymystä Jumalasta ja luomisesta. On pakko vähintäänkin pohtia sitä, miten luomiskertomuksen kuusi luomispäivää ja evoluutioteorian vuosimiljoonat sopivat yhteen.

Yksi lehden evoluutio-teemaan sisältyviä aiheita oli evoluutiopsykologia. Tämän sektorin esittelyn lisäksi tuotiin esiin myös sitä kritisoivia näkemyksiä. Kerrottiin joidenkin pitävän kyseistä tieteenalaa puhtaana nonsenssina (tyhjänpäiväisyytenä). Sitä en yhtään ihmettele; niin hatusta vedettyjä ovat useimmat siltä taholta esitetyt väittämät. Mm. Psychological Inquiry -lehdessä (1/95) psykologit Harris ja Pashler totesivat, että moni evoluutiopsykologinen selitys voi tuntua uskottavalta, mutta on silti vain arvelua. Havaintoihin löytyy usein parempiakin selityksiä; yhtenä esimerkkinä ihmisen rationaalisuus. Ei tarvita darvinistista mekanismia sen selittämiseen, että että ihminen tavallisesti valikoi nopeimman, mukavimman ja luotettavimman kulkuvälineen. Se selittyy yksinkertaisesti järjen käytöllä. Tutkijat kirjoittavat:

"Evoluutiopsykologian mukaan ihmisille on evoluutiossa kehittynyt taipumus etsiä kilttejä, älykkäitä ja luotettavia elinkumppaneita. Vähäisinkin pohdinta paljastaa sen, miksi tämä taipumus on niin yleinen: ilkeä, typerä ja epäluotettava puoliso estää varmasti jokaikisen tavoitteesi toteutumisen."



 

Luomiskertomus päälaellaan?

eden.jpg


Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tullut esiin tutkijoita hämmästyttänyt seikka: kaikki ihmisalkiot ovat aluksi naispuolisia. Tämä innoitti erään tutkijan kommentoimaan: "Luomiskertomus on aivan päälaellaan. Aatami luotiin Eevan kylkiluusta, eikä päinvastoin." (TV1 16.10.02)

Tämän lausunnon hän tietysti möläytti asiaa enemmälti miettimättä, tyypillisen materialistiseen ajatteluun kasvaneen laboratoritutkijan näkövinkkelistä. Jos hän olisi vähän miettinyt asiaa, hän olisi hoksannut, ettei luomiskertomus puhu ihmisen alkion vaan valmiin ihmisen luomisesta. Alkion kehitysvaiheet ovat tietenkin osa ihmisen rakennesuunnitelmaa, ja noudattavat muun elollisen luonnon tavoin kaikessa mahdollisimman suurta taloudellisuutta. Alkion jokainen kehitysvaihe muodostaa siten parhaan pohjan seuraavaa vaihetta varten.

 

Ohjelmoituja elämään ja kuolemaan

oldman.jpg


Ihmiselimistö on ohjelmoitu vanhenemaan ja kuolemaan, todettiin Ylen Etälukion biologiaa käsittelevässä ohjelmassa (2.11.02). Nykyään tiedetäänkin jo useampia elimistön omia rappeutumiseen johtavia 'mekanismeja'. Näitä ovat mm. solujen jakautumisen päättyminen n. 50 jakautumiskerran jälkeen kromosomien sisältämän telomeerin loppuessa, hormonituotannon väheneminen ja kantasolutuotannon vähenenimen. Muitakin tekijöitä kaiketi vielä löytyy.

Evoluutioteorian mukaan tällekin ilmiölle pitäisi löytyä selitys luonnon valintamekanismeista, eli jokin valintaetu tai -paine, joka olisi saanut evoluution kehittämään tällaisen mekanismin jonka seurauksena yksilö kuolee. On kuitenkin perin vaikea nähdä, mitä etua kuolemisesta olisi millekään lajille. Tosin voidaan sanoa sen olevan tarpeellinen luonnon tasapainon kannalta, mutta onko evoluutio siitä kiinnostunut? Eivät evolutiiviset valintamekanismit osaa pohtia, mikä on hyödyksi kokonaisuudelle. Ne toimivat jokaisen lajin kohdalla vain sen parasta 'ajatellen', ja tasapaino syntyy tämän prosessin sivutuloksena. Kuolemaa ei voi uskottavasti selitttää evoluution mekanismeilla.

baby.jpg

Toisaalta yhtä vaikea, ellei vielä vaikeampi on selittää elämän alkuun, alkionkehitykseen ja kasvuun liittyviä ohjelmointeja. Yksi näistä arvoituksista liittyy viime aikoina tehtyyn havaintoon, jonka mukaan solut viestivät keskenään. Siten esimerkiksi alkion kantasolut lähettävät toisilleen ns. signaalimolekyylien välityksellä viestejä, joiden avulla ne 'keskustelevat' ja ohjaavat toistensa erikoistumista eri elimiä muodostaviksi soluiksi. Tällaiselle järjestäytyneelle yhteistoiminnalle ei löydy mitään selitystä evoluutiomekanismeista. Sen sijaan luomishypoteesin näkökulmasta sekä elämän että kuoleman ohjelmointi voidaan nähdä luonnollisena osana suurempaa suunnitelmaa.

 

Sydän on mutkikas elin.

Tiede -lehti 6/2002 uutisoi Leedsin yliopiston tutkijaryhmän tekemästä sydämen tietokonemallista, jonka tarkoituksena oli selvittää, mitä sydänkohtauksessa tapahtuu. Sydämen tapahtumat osoittautuivat niin mutkikkaiksi, että tietokone tarvitsee kokonaisen vuorokauden yhden sydämenlyönnin laskemiseksi! Sydämen lihasten on supistuttava peräkkäin tarkassa järjestyksessä ja tahdissa, jotta sydän pumppaisi verta eteenpäin. Tämä merkitsee sitä, että myös supistumiskäskyinä toimivien sähkösignaalien on tultava kullekin sydänlihakselle tarkassa tahdissa. Jos signaalit sotkeentuvat, seuraa sydänkohtaus.

Tämä on jälleen yksi esimerkki niistä lukemattomista mutkikkaista toiminnoista, joiden on vaikea kuvitella syntyneen vähittäisten muutosten kautta evoluution 'nerokkaiden ratkaisujen' tuloksena. Puolivalmiista toimintakyvyttömästä sydämestä ei olisi evoluution kannalta mitään hyötyä, joten luonnonvalinta hylkäisi sen. Sydämen täytyi siis olla heti syntyessään täysin valmis toimimaan. Näin mutkikkaan toiminnon syntyminen kertaheitolla sattuman tuloksena on kuitenkin mahdottomuus. Toiseksi, ellei samalla olisi ollut olemassa valmista verenkiertojärjestelmää, ei toimivallekaan sydämelle olisi ollut käyttöä. Näiden molempien samanaikainen syntyminen sattumalta on vielä mahdottomampi ajatus.

Tämä yksinkertaistettu vertailu saattaa vaikuttaa naivilta. Voitaisiin ajatella, että yksinkertaisilla eliöillä on myös yksinkertainen sydän ja verenkierto ja että lajien kehityksen myötä tapahtui monimutkaistumista. Tämä on kuitenkin vain osittain totta, sillä yksinkertaisen sydämen ja verenkiertojärjestelmän toimintatapa on periaatteessa sama kuin monimutkaisenkin. Evoluutiomekanismiin ei tiettävästi sisälly sellaista 'tietokonetta', joka osaisi tarkasti laskea ja ajoittaa yksinkertaisiinkaan toimintoihin tarvittavia lukemattomia ohjaussignaaleja. Ajan myötä - eliöiden kehittyessä - laskutoimitukset olisivat yhä vaativampia.