Puuttuvien fossiilien arvoitus

Mitä tapahtui ihmisille, jotka vedenpaisumuksen aikaan jäivät arkin ulkopuolelle? Jos ihmiskunta oli jo noihin aikoihin ehtinyt kasvaa monimiljoonaiseksi väestöksi, kuten kreationistien taholta on oletettu, eikö monia heistä pitäisi löytyä fossiloituneina tulvan muodostamissa kerrostumissa? Miksi sedimenteistä löytyy dinosaurusten ja muiden eläinten fossiileja, mutta sadat tai tuhannet ihmisfossiilit loistavat poissaolollaan?

Raamatun mukaan maailmanlaajuinen vedenpaisumus hävitti kaikki arkin ulkopuolella olleet ihmiset. Jos näin todella tapahtui, täytyi suuren määrän ihmisiä hukkua koko maapallon peittäneeseen veteen. Näin ollen olettaisi heitä myös painuneen veden pohjalle syntyneisiin mutakerrostumiin ja siellä lopulta fossiloituneen. Heidän jäännöksiään pitäisi löytyä varsinkin tulvan alkuvaiheen aikaisista kerrostumista, koska ei voi olettaa ihmisten säilyneen hengissä kovin pitkään jouduttuaan veden varaan. Tarvittaisiin siis jokin järkevä selitys siihen, miksi ihmisen fossiileja tuolta ajalta ei löydy.

Epävarmoja löytöjä

On kylläkin olemassa joitakin raportteja, joiden mukaan ihmisen fossiloituja luurankoja tai jäänteitä olisi löytynyt. Näitä löytöjä ei ole tieteellisessä mielessä riittävästi dokumentoitu, mutta koska niitä on julkaistu tieteellisissä tai sen luontoisissa julkaisuissa, ne ovat avoimia tulkinnoille ja keskustelulle. Esim. kirjassa 'Ancient Man' näyttää olevan vaikuttava kokoelma tällaisia todisteita, mutta lähemmin tarkasteltuna monet niistä kuuluvat hiukan myöhempään aikaan, ja eräiden löytöjen tulkinta vaikuttaa kovin harrastelijamaiselta.

Maallikkotutkijat kertovat usein löytäneensä ihmisten fossiilisia jäännöksiä, mutta eivät ole kirjanneet löytöpaikkojaan riittävän tarkasti, jotta ammattitutkijat olisivat voineet löytää ne uudestaan ja tehdä tarkempia tutkimuksia. Jotkut taas ovat olettaneet tällaisten ihmisjäännösten, esineiden tai työkalujen olevan jostain syystä väärässä paikassa kerrostumassa, eivätkä siksi ole pitäneet niitä todisteiksi kelpaavina. Totta onkin, että jotkin fossiloituneet vasarat tai oletetut ihmisen jalanjäljet muinaisessa geologisessa kerrostumassa ovat erittäin epävarmoja tieteellisiksi dokumenteiksi ilman lopullisia, vakuuttavia johtopäätöksiä. Pelkkä kivien löytyminen työkalun ympäriltä ei todista, että löytö olisi juuri tulvaa edeltäneeltä ajalta.

Yhden esimerkin epävarmoista todisteista tarjoaa väitetty kultaketjun löytyminen kivihiilen sisästä. Esittelytilaisuudessa kyseinen ketju oli kuitenkin täysin puhdas (tai puhdistettu); siinä ei näkynyt jälkeäkään kivihiilestä, johon sen sanottiin olleen kiinnittyneenä. Ilman vahvoja todisteita siitä, että ketju todella on ollut kivihiilen sisällä, sitä on vaikea pitää tieteellisenä todisteena. Vaikka esittelijä olisikin ollut vilpitön, löydön amatöörimäinen käsittely teki siitä todisteeksi kelpaamattoman.

Eräänä todisteena on pidetty Saksasta ns. tertiäärisestä ruskohiilikerroksesta löydettyä ihmiskalloa. Löydöstä ei liene kuitenkaan tehty lopullista tieteellistä selontekoa. Vaikka kyseisen kaivoslaitoksen henkilökunta onkin verifioinut löydön, monia kysymyksiä on vielä auki sen suhteen. Onko kallo demonstroitu tarkoin alkuperäiseksi? Onko varmaa, että kyseinen ruskohiilikerrostuma on juuri oikealta ajalta? Monien kreationististen tutkijoiden mielestä 'tertiääriset' ruskohiillikerrostumat ovat syntyneet vasta tulvan jälkimainingeissa.

Kiistellyt Guadeloupen kallot ovat toinen esimerkki. Niiden on sanottu olevan ns. mioseeniajalta, mikä ei vielä itsessään todista, että ne olisivat ennen vedenpaisumusta eläneiden ihmisten jäännöksiä. Mioseeni luokitellaan tertiääriin kuuluvaksi, joten tässäkin tapauksessa voisi olla kyse tulvan jälkivaiheen aikaisesta kerrostumasta.

Ehkä parhaiten vedenpaisumuksen alkuvaihetta edustavat Utahin Moabista (USA) löydetyt luurangot. Siellä eräästä kuparikaivoksen hiekkakivikerroksesta (jonka arveltiin olevan yli 65 milj. vuotta vanha) löydettiin kaksi täydellistä ihmisen luurankoa. Niiden luut olivat vielä yhdessä luonnollisella tavalla ja vihertävän kuparikarbonaatin peitossa. Vaikka luut monien mielessä olivat hautautuneet verraten vähän aikaa sitten, on myös mahdollista, että ne olisivat vedenpaisumuksen ajalta.

Pitäisi siis löytyä aitoja, tulvaa edeltäneeltä ajalta olevia ihmisen tai esineiden fossiileja, jotta olisi materiaalia, jota kunnollinen tieteellinen tutkimus voisi hyödyntää, dokumentoida ja sijoittaa geologiseen kontekstiinsa. Tällä varmistettaisiin löytöjen tieteellinen merkittävyys ja demonstraatioiden luotettavuus. Tarvittaisiin ajankohtaisia löytöjä alkuperäisellä paikallaan kerrostumassa, jossa ne voitaisiin evolutiivisin termein demonstroida muinaisiksi. Näin ne toimisivat viitekehyksenä myös kreationistisen geologian historianäkemykselle. Toistaiseksi on vain todettava, ettei ole olemassa varmoja todisteita varhaisten tulvakerrostumien ihmisfossiileista. Tämä on hämmentävä seikka. Mutta on joitakin johtolankoja, jotka voivat auttaa tämän palapelin ratkaisemisessa.

Johtolankoja

Pohditaanpa aluksi hieman fossiilikerrostumien olemusta. Monetkaan eivät ole tietoisia siitä, että fossiilikerrostumien sisältämistä lajeista ja lukumääristä 95% on matalan veden merieliöitä kuten koralleja ja äyriäisiä. Jäljellä olevasta 5 prosentista puolestaan 95% on levien tai kasvien fossiileja. Tähän on luettu mukaan miljoonat kasviperäiset kivihiilitonnit sekä selkärangattomat pieneliöt ja hyönteiset. Kaikkiaan siis selkärankaiset (kalat, sammakkoeläimet, matelijat, linnut ja nisäkkäät) muodostavat fossiililöydöksistä vain häviävän pienen osan, eli n. 0,25% . Tähän sisältyvät myös ne n. 2100 maailman museoissa olevaa dinosaurusten luurankoa. Monista selkäränkaisista on löydetty ainoastaan yksittäisiä luita.

Yleinen suuntaus alueilla, joista selkäränkaisten fossiileja on löydetty, on maaeläinten sijainti ylemmissä ja merieläinten alemmassa osassa kerrostumaa. Evolutiivisen näkemyksen mukaan tämä kuvaa kehitysjaksoja selkärangattomista merieläimistä kalojen ja sammakkoeläinten kautta maalla eläviin selkärankaisiin. Kuitenkin tätä samaa havaintoa voidaan perustellusti käyttää selittämään kreationistista näkemystä vedenpaisumuksen aikaansaamasta tapahtumajärjestyksestä. Esimerkiksi matalan veden eläimet ja ekosysteemit saattoivat olla ensimmäisiä, jotka tuhoutuivat 'syvän veden lähteiden' purkausten ja rankkasateiden tuomien kuluttavien mutavirtojen vaikutuksesta. Tältä pohjalta voisi myös odottaa, ettei ihmisjäännöksiä löytyisi varhaisista tulvakerrostumista, koska ne sisältäisivät vain matalan veden eliöitä.

Valtaosa harvoista nisäkäsfossiileista on löytynyt tertiäärikauden kerrostumasta, joka useimpien kreationististen geologien mukaan kuuluu tulvan jälkivaiheeseen. Mikäli näin on, ei todellakaan ole monia nisäkäsfossiileja varsinaisissa tulvan aikaisissa kerrostumissa. Eivät siis ainoastaan ihmisen vaan muidenkin nisäkkäiden fossiilit tyypillisesti puuttuvat kyseisistä kerrostumista. Osaltaan asiaa selittänee, että katastrofin paikallisesti edetessä ihmiset olisivat tietenkin tehneet kaikkensa pyrkiäkseen suojaan. He eivät siten ihan ensimmäisinä joutuneet veden varaan, joten heidän jäännöksiäänkään ei löydy vedenpaisumuksen alkuvaiheen aikaisista kerrostumista. Miksi heitä ei sitten löydy hieman myöhemmistä kerrostumista?

Jäännösten tuhoutuminen.

Voidaan kysyä: Onko mahdollista, että kaikki ihmiset olisivat olleet vielä elossa kun tulvavedet lopulta peittivät maan ja hautasivat heidät meren pohjan mutakerroksiin? Tuskinpa vain? Päinvastoin voisi olettaa, että tulvavedet ja muut samanaikaisesti vaikuttavat prosessit olisivat aiheuttaneet jaksottain etenevää tuhoa heidän elimistölleen. Paikalliset tulvat ja vesipyörteet saattoivat olla kauhistuttavia. Vuolaana vyöryvät vedet arvattavasti kuljettivat mukanaan paitsi hiekkaa ja mutaa, myös isompia kappaleita. Tällaisissa olosuhteissa ihmiset ovat luultavasti ajelehtineet kuin hylkytavara altistuen ruhjoutumiselle, hankaumille, haavaumille, murtumille ja muille terveydellisille vahingoille.

Osa heistä olisi silti saattanut hautautua tulvan myöhemmän vaiheen kerrostumiin. Heidän jäännöstensä puuttumisen syynä voi olla se , että ruumiiden tuhoutuminen on mahdollista vielä sedimentoitumisen jälkeenkin. Pohjavesien imeytyessä sedimentin (esim. hiekkakiven) läpi, sen mukanaan kuljettama happi saattaisi tuhota hautautuneiden ruumiiden orgaaniset molekyylit hapettumisprosessissa (riippuen ilmastollisista olosuhteista). Kemiallisesti aktiiviset pohjavedet saattaisivat kyetä jopa hävittämään kaikki jäljet myös ihmisten luista.

Monet tuon ajan kerrostumat ovat maankuoressa tapahtuneiden mullistusten aikaansaaman kuumuuden ja paineen sekä kerrosten välisissä onkaloissa olevan veden johdosta läpikäyneet myös kemiallisia ja mineralogisia muutoksia. Tämä ns. metamorfoosi on selvästi havaittavissa monin paikoin. Myös sulan kiviaineksen tunkeutuminen kerrostumiin hävittää niiden alkuperäisen rakenteen. Laavaan peittyessään ne joutuvat alttiiksi kovan kuumuuden aikaansaamille prosesseille ja voivat esim. uudelleenkiteytyä. Sedimentit 'paistuvat' kuumuudessa, minkä seurauksena niissä tapahtuu kemiallisia ja mineralogisia muutoksia. Kaikki nämä tekijät vähentävät mahdollisuutta löytää ihmisfossiileja nykyään.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi asiaan on voinut vaikuttaa myös veden muuttunut koostumus. Lietteinen vesi on saattanut saada aikaan sen, että ruumiit eivät painuneet pohjaan, vaan kelluivat veden pinnalla. Tällöin ne olivat alttiina raadonsyöjä-kaloille ja haaskalinnuille, joille ei tuolloin löytynyt syötävää maan pinnalta. Osa ruumiista on voinut kelluessaan hajota mätänemällä.

Voi siis olla useita syitä siihen, miksi emme löydä ihmisen fossiileja niistä kerrostumista, jotka luomisnäkemystä kannattavat tutkijat ajoittavat vedenpaisumuksen aikaisiksi. Jos kourallinen, vaikkapa muutama tuhat ihmistä olisikin säilöytynyt noihin kerrostumiin, mahdollisuus heidän fossiloituneiden jäännöstensä löytymiseen on matemaattisesti erittäin pieni. Jos sellainen löytö kuitenkin joskus tehdään, sen olisi hyvä päätyä ammattimaisen tutkijan huolellisen tarkastelun ja dokumentoinnin kohteeksi. Nykypäivän tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, ettei vedenpaisumuksen ajalta ole ihmisen fossiileja, ja yllä esitetyt seikat osaltaan selittävät, miksi niitä ei ole.

Lopuksi

Vielä voidaan esittää eräs, joskin epätieteellinen kysymys: voisiko olla niin, että Jumala tarkoituksellisesti saattoi vedenpaisumuksen prosessit sen kaltaisiksi, ettei sitä edeltäneestä sukupolvesta jäisi mitään jälkiä. Mutta miksi kuitenkin löydämme eläinten fossiileja? Jumalahan lupasi hävittää sekä ihmiset että eläimet! Joka tapauksessa eläimistäkin on säilynyt vain hyvin vähän fossiileja. Kuten Raamatun kirjoituksista ilmenee, hävitys kohtasi tiettyjä ihmisryhmiä useimmiten heidän moraalittomuutensa ja epäjumalien palvontansa takia. Siksi voisi ajatella, että sellaisesta elämänmenosta kertovien esineiden, paikkojen ja ihmisten oli tarpeen tuhoutua perusteellisesti. Eläimet eivät ole vastuullisia teoistaan, joten sama periaate ei olisi koskenut niitä.

Nykyisen tietämyksen mukaan ei siis näytä olevan kiistattomia fossiililöytöjä vedenpaisumusta välittömästi edeltäneistä kulttuureista niissä geologisissa kerrostumissa, joiden uskotaan olevan peräisin vedenpaisumuksen ajoilta. Yrittämällä kuitenkin ymmärtää joitakin niistä prosesseista, joita katastrofin yhteydessä on saattanut esiintyä, sekä fossiilikerrostumien todellista luonnetta, voidaan löytää ainakin todennäköisiä selityksiä siihen, miksei noita fossiileja löydy. Selityksiä ei tietenkään ole kaikkiin yksityiskohtiin. Ja saattaa käydä niinkin, että tulevaisuudessa meillä on tutkittavana joitakin ihmisen fossiileja.

Toisaalta evolutionistien on usein vielä vaikeampi löytää uskottavia selityksiä tietyille fossiiliesiintymille. Jos elämä olisi satojen vuosimiljoonien kehityksen tulos, tuona aikana eläneiden ja kuolleiden eläinten (nisäkkäidenkin) lukumäärä olisi valtava. Kuten myös ihmisten, jos heitä olisi elänyt maan päällä jo miljoonia vuosia. Silloin pitäisi kysyä, missä ovat kaikki miljoonat fossiilit? Evolutiiviselta pohjalta fossiilien puute on siten vielä huomattavasti vaikeammin selitettävissä.



17.06.04