Vielä vähän fossiileista

 

Fossiilit ovat evoluutioteorialle erittäin tärkeitä, koska ne tarjoavat ainoat tiedot siitä, millaisia kasveja ja eläimiä on elänyt varhaisina aikoina. Niinpä evoluutiotutkijat ovat tehneet parhaansa yrittäessään löytää niistä todisteita siitä, että lajit ovat kehittyneet toinen toisistaan. Paleontologit tietävät, että fossiilien ja mutaatioiden tutkiminen joko vahvistaa tai kumoaa tämän hypoteesin.

Yli sadan vuoden ajan tuhannet tutkijat ovat pyhittäneet elämänsä fossiilien etsimiseen, luettelointiin ja säilyttämiseen. Tämän työn tuloksena eri museoissa ja kokoelmissa on kaikkiaan noin sata miljoonaa fossiilia. Työ on vaatinut paljon vaivaa, aikaa ja turhautumista, koska etsittyjä todisteita evoluution edellyttämistä välimuodoista ei ole löytynyt.

Kasvava kriittisyys Darwinin teoriaa kohtaan ei suinkaan johdu yksistään uskonnollisista lähtökohdista, kuten monet väittävät, vaan uudet paleontologiset ja arkeologiset löydöt ovat antaneet sille myös tieteellisiä perusteita, minkä monet rehelliset evoluutiota kannattavat tutkijatkin ovat joutuneet myöntämään.

Charles Lyell ja kumppanit ajoittivat geologiset kerrostumat 1800 -luvulla, jolloin näistä kerrostumista ja niiden sisältämistä fossiileista ei vielä ollut paljonkaan tietoa. Pääasiassa oli tutkittu vain joitakin kerrostumia Englannissa, Skotlannissa ja Ranskassa. Lyell perusti teoriansa kustakin kerrostumassa löytyneiden, nykyään elävien lajien fossiilien lukumäärään. Jos löytyi laji, jota ei tiedetty nykyään esiintyvän, hän ajoitti sen paljon muita vanhemmaksi.

Sittemmin on todettu, ettei Lyellin teoria vastaa todellisuutta. Nykyään elävien lajien prosentuaalinen osuus on kaikissa kerroksissa hyvin paljon suurempi ja vaihtelee paikasta toiseen. Tästä huolimatta Lyellin seuraajat laajensivat hänen järjestelmäänsä ja vaikka kerrostumia on myöhemmin nimetty uudelleen, on pitäydytty hänen alkuperäiseen virheelliseen hypoteesiinsa ja toistettu sitä korkeakouluissa ja yliopistoissa tieteellisenä tosiasiana.

Kuitenkin kaikki mitä tutkijat ovat löytäneet, on tämä: (1) Ei ole ainuttakaan todistetta lajien muuttumisesta toisikseen. (2) Kerrostumista löytyy vain nykyisin eläviä sekä joitakin sukupuuttoon kuolleita lajeja. (3) Lajien välisiä siirtymämuotoja tai puoliksi kehittyneitä muotoja ei ole löytynyt. Sukupuuttoon kuolleitten lajien olemassaoloa ei evolutionistienkaan keskuudessa yleensä pidetä evoluution todisteena. Silti oppikirjat saattavat esittellä esim. dinosaurusten luita todisteena evoluutiosta.

Yksi mielikuvituksellisimmista uskomuksista on valaan kehitys kalasta rotan kokoiseksi maanisäkkääksi, joka jostain syystä muka halusi takaisin mereen, jossa se sitten kasvoi kasvamistaan valtavan kokoiseksi valaaksi. Tällaista satua tarjoillaan oppikirjoissa tieteellisenä totuutena. Alla oleva kuva esittää tätä kuviteltua kehitysketjua. Kuvat ovat suunnilleen niiden suhteellisessa koossa. N:o 5, alkunisäkäs, oli kehitysopin mukaan vain n. 10 cm:n pituinen. Kuvassa se olisi vain pisteen kokoinen.


www.kp-art.fi/taustaa

Kerrostumien olemassaoloon on järkevä vastaus: äkillinen vedenpaisumus. Sen myötä hiekka, sora- ja savipitoiset ainekset sekoittuivat veteen ja kerrostuivat säilöen mukanaan sisältämänsä miljoonat kasvit ja eliöstöt. Suuressa vedenpaineessa hiekka muuttui hiekkakiveksi, savi savikiveksi ja soran hiekan ja saven sekoituksesta syntyi konglomeraattikiveä ym. Suurimmaksi osaksi näiden prosessien tuloksena ovat nykyiset sedimenttikerrostumat. On kuitenkin muistettava, että maapallolla on ollut suuria mullistuksia sekä ennen vedenpaisumusta että sen jälkeen..

Veden peittäessä koko maan, ensimmäisiin eli alimpiin kerrostumiin säilöytyivät hitaasti liikkuvat ja lähimpänä merenpohjaa elävät eliöt, seuraavaksi jonkin verran suuremmat ja hieman nopemmin liikkuvat eläimet jne. Niinpä voimme nykyisissä kaivauksissa alimmista kerrostumista löytää pääasiassa juuri hitaimmin liikkuvien selkärangattomien eliöiden fossiileja ja niiden yläpuolelta nopeammin liikkuvien fossiileja. Näiden kerrostumien syntyyn ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan kaikki tapahtui verraten nopeasti. Tämä kaikki selittää myös sen, miksi elämä näyttää ilmaantuneen äkisti alimpiin eli ns. kambrikauden kerrostumiin ilman edeltäviä muotoja.

Mikäli evoluutiota olisi tapahtunut, pitäisi 150 vuoden aikana kerätyn sadan miljoonan fossiilin joukosta löytyä lukuisia välimuotoja, mitkä osoittaisivat lajien muuttuneen toisikseen. Mitä tosiasiat kertovat? Lundin yliopiston tutkija Heribert-Nilsson toteaa 40 vuotta kestäneiden fossiilitutkimustensa jälkeen:

"Paleobiologisten todisteiden perusteella ei ole mahdollista laatia edes karikatyyriä evoluutiosta. Fossiilimateriaali on niin täydellinen kuin olla voi. Välimuotojen puutetta ei voi selittää aineiston niukkuudella. Niiden puute on todellinen eikä näitä aukkoja voida koskaan täydentää."

Erään toisen tutkijan mukaan:

"Aukkojen olemassolon syynä ei voi enää pitää fossiilikerrostumien puutteellisuutta. Yli 200 miljoonan ja 250 000 lajia käsittävän luetteloidun yksilön perusteella monet evolutionistit kuten Stanley toteavat, että fossiileja on riittävästi." (W.R. Bird, The Origin of Species Revisited, 1954)

Tutkija Sunderland toteaa:

"Selkärangattomien kehitykseen selkärankaisiksi tai kaloiksi on arvioitu kuluneen noin 100 miljoonaa vuotta ja niiden kehitykseen sammakkoeläimiksi noin 30 miljoonaa vuotta. Uusdarwinismin mukaan myös kasvien kohdalla tapahtui hidasta asteittaista luonnonvalintaaan perustuvaa kehitystä. Jos tämä evolutiivinen näkemys olisi tosi, fossiiliaineistossa pitäisi olla lukemattomia esimerkkejä välimuodoista. Noin 250 000 fossiilista lajia on on kerätty ja luokiteltu. Niiden joukosta pitäisi löytyä lukemattomia lajien välisiä siirtymämuotoja. Totuus on, ettei niitä löydy ainuttakaan!"

Monet muut evoluutioon uskovat ovat antaneet samansuutaisia lausuntoja. Miksi he kaikesta huolimatta uskovat evoluutioon? Syy on ilmeinen: haluttomuus tunnustaa elämän olemassaolo luomisen tulokseksi. Evoluution paradigma on muodostunut valllitsevaksi tieteellisessä ajattelussa, eikä siitä haluta luopua huolimatta siitä, ettei sille löydy tukea empiirisistä havainnoista.

Tutkijat ovat määritelleet ns. indeksifossiilit, joiden perusteella kunkin kerrostuman ikä arvioidaan. Vanhimmiksi määritetyt ovat enimmäkseen pieniä selkärangattomia merieliöitä. Ne joutuivat alimpiin kerrostumiin siksi, etteivät ne kyenneet vedenpaisumuksen aikana nopeasti kiipeämään ylempiin kerrostumiin, ei siksi, että olisivat eläneet miljoonia vuosia aiemmin kuin niiden yläpuolelta löytyvät eliöt.

Itse asiassa näiden indeksifossiilien ikää ei voida määrittää millään muulla tavalla kuin sovittamalla ne evoluutioteoriaan:

"Fossiilit tarjoavat ainoat historialliset, dokumentaariset todisteet siitä, miten elämä kehittyi yksinkertaisesta alusta yhä monimutkaisemmaksi." (Carl O. Dunbar, Historical Geology, 1960).

Kun nyt jostain kalliosta löytyy tietyn tyyppisen trilobiitin (Paradoxides) fossiileja, sen sanotaan kuuluvan kambrikaudeksi nimettyyn ajanjaksoon, ja kerrostuman ikä määritetään sen perusteella. Jos kalliosta löytyy toisen tyyppisen trilobiitin (Bathyurus) fossiileja, sen iäksi sanotaan 480 miljoonaa vuotta. Mutta miten voi ollla varma näistä iänmäärityksistä pelkästään kahden erilaisen trilobiitin perusteella? Totuus on, ettei kukaan voi olla siitä varma. Ne ovat vain teoriaan perustuvia arvioita.

On siis ensin teoreettisesti (ja uskonvaraisesti) päätelty, että elämä on kehityksen tulos. Seuraavaksi oletetaan, että se alkoi yksinkertaisista muodoista ja kehittyi jatkuvasti monimutkaisemmaksi. Tästä on edelleen päätelty, mitkä eliöt ilmaantuivat ensin ja mihin aikaan. Kallioiden iät määritellään sitten niistä löyvien indeksifossiilien perusteella välittämättä siitä, että samasta kerrostumasta voi löytyä myös muita kuin indeksifossiileja. Itse asiassa jo 'kambrikauden' kerrostumista on löytynyt kaiken tyyppisiä eläimiä ja kasveja. Jopa kukkivien kasvien itiöitä on löytynyt sekä kambrisista että esikambrisista kerrostumista. Viime kädessä ajoitukset määräytyvät siis pelkästään evoluutioteorian pohjalta.

"Kerrostuman ja sen sisältämien fossiilien iän uskotaan määräytyvän indeksifossiilien mukaan. Tosiasiassa se kuitenkin perustuu evolutiivisiin spekulaatioihin eikä mihinkään muuhun. Mitä enemmän oppii paleontologiasta, sitä varmemmaksi tulee siitä, että evoluutio perustuu pelkästään uskoon." (Randy Wysong, The Creation-Evolution Controversy (1976)

Pohjimmiltaan kyse on kehäpäättelystä: ensin teoriaa käytetään määrittämään sedimenttikalliosta löytyneiden fosiilien ikä minkä jälkeen teoriaa käytetään määrittämään kallion ikä. Filosofiassa kehäpäättelyä pidetään loogisena virheenä, eikä sitä hyväksyttäisi minkään muun tieteenalan piirissä. Evoluutioteoriassa käytetään suuria nimiä ja ajanjaksoja tieteellisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Tavallisilla ihmisillä ei useinkaan ole hallussaan sellaista tietoa, mikä pakottaisi heidät epäilemään esitettyjä 'tieteellisiä tosiasioita'.

"Yhtäältä asiantuntijat hakevat evoluutiolle tukea geologiasta ja toisaalta geologiaa tuetaan evoluutioteorialla. Eikö tämä ole kehäpäättelyä?" (Larry Azar, "Biologists, Help! BioScience, November 1978).

Paleobiologian professori Ronald R. West toteaa:

"Päinvastoin kuin useimmat tiedemiehet kirjoittavat, fossiilikerrostumat eivät tue darwinistista evoluutioteoriaa, koska se on teoria .... jota käytämme tulkitsemaan fossiillikerrostumia. Näin tehdessämme syyllistymme kehäpäättelyyn, jos sanomme fossiilien tukevan tätä teoriaa." (Paleontology and Uniformitarianism, 1968)

Amerikan luonnontieteen historian museon paleontologisen osaston päällikkö Niles Elredge ja Stephen Jay Gould totesivat tutkimuksissaan, että fossiilien väliset aukot ovat tosiasia, jota ei voi kiistää. Niinpä he kehittivät ns. punktualistisen teoriansa, jonka mukaan evoluutiossa on ollut monia hyvin nopeita kehitysjaksoja, joiden välillä on ollut pitkiä ajanjaksoja, joiden aikana kehitystä ei ole tapahtunut. Elredge sanoo:

" Jos ajoitamme kalliot niiden fossiilien perusteella, kuinka voimme sitten kääntää asian toisin päin ja puhua näissä kerrostumissa evolutiivisen mallin mukaisista, ajan myötä tapahtuneista muutoksista?" (Time Frames: The Rethinking of Darwinian Evolution, 1985)

Punktualistinen teoria ei ole kuitenkaan saanut kovin suurta kannatusta, koska se perustuu oletuksiin, joita on lähes mahdoton todistaa. Sen sijaan Elredgen ja Gouldin havaitsemat aukot fossiilimateriaalissa ovat selvästi havaittava tosiasia.

Oxfordin yliopiston eläintieteellisen kokoelman kuraattori Tom Kemp kirjoittaa:

"Syntyy kehäpäättely: fossiilikerrostumien tulkitseminen ... evoluutioteorian käsitteillä on tulkintaa, joka vahvistaa teoriaa ..eikö vain?" (A Fresh Look at the Fossil Record," New Scientist 108, 1985)

Evoluution tapauksessa kyse on itse asiassa kaksinkertaisesta kehäpäättelystä. Ensin oletetaan, että evoluutio on tosiasia. Sitten oletetaan sen toimivan tiettyjen perusmekanismien mukaisesti (luonnonvalinta, sopivimman säilyminen). Sopivimman säilyminen ei kuitenkaan kerro mitään siitä, miten tuo 'sopivin' ilmaantui tai oliko se edeltäjiään kehittyneempi.

Kehäpäättelyn avulla evoluutioteoria yrittää vapautua luonnonlaeista! Kemiallisten, biologisten ja fysikaalisten lakien asettamat rajoitukset kuitenkin estävät aineen tai elävien olentojen syntymisen itsestään tai toisistaan, minkä välimuotojen täydellinen puuttuminen osoittaa todeksi.

Lähde:
www.godrules.net/evolutioncruncher/c12a.htm  
 
Suuri määrä tiedemiesten kriittisiä lausuntoja evoluutioteoriasta (engl.):
www.pathlights.com/  
 
27.12.07