Mikä synnytti geologiset kerrostumat?

Maapallon geologisten kerrostumien synnylle on olemassa erilaisia teorioita. Uniformitaristisen eli hitaan tasaisen muuttumisen idea on saanut rinnalleen erilaisia katastrofiteorioita. Myös luomiseen uskovat tutkijat ovat tässä asiassa jakautuneet erilaisia selitysmalleja kannattaviin koulukuntiin. Osa uskoo kaikkien kerrostumien syntyneen vedenpaisumuksessa, osa kannattaa ns. aukkoteoriaa, jotkut tulkitsevat luomispäivät hyvin pitkiksi ajanjaksoiksi. Tri Bernard E. Northrupin mielestä tulisi vedenpaisumuksen lisäksi kiinnittää tarkempaa huomiota myös muihin raamatunkohtiin, jotka viittaavat maapallon historiassa tapahtuneisiin geologisiin mullistuksiin.

 
"Sukupolvien ajan kreationistit ovat epäonnistuneet, yrittäessään saada aikaan raamatulliselta pohjalta lähtevää, toimivaa selitystä maapallon gelogisille kerrostumille", kirjoittaa Northrup. "Liian kauan olemme tyytyneet samoihin yleisiin tulkintoihin yritettäessämme selittää niiden syntyä. Joudumme kuitenkin toteamaan, etteivät nämä selitykset toimi hyvin jos yritämme saada kaiken sopusointuun keskenään. Väistämättä, uniformitaristien tavoin, oletamme liikaa.
 
Viimeisen 90 vuoden aikana keskeinen raamatullinen katastrofiselitys, Nooan ajan vedenpaisumus, on vääristynyt ja saanut suhteettoman suuren merkityksen, niin raamatullisten kuin geologistenkin todisteiden valossa. Geologisten muodostumien synty on nähty lähes pelkästään vedenpaisumuksen tuloksena ilman, että olisi kunnolla mietitty muita raamatullisia tapahtumia, jotka voisivat saada kerrostumista aikaan. Myöskään fysikaalisia todisteita ei ole tarkasteltu riittävän huolellisesti. Tämän seurauksena on jäänyt huomaamatta, että ennen vedenpaisumusta oli jo kaksi suurta, raamatullista katastrofia ja vielä toiset kaksi sen jälkeen. "
 

Ensimmäinen geologinen tulvakatastrofi

Northrupin mukaan on siis ollut kaikkiaan viisi eri katastrofia, jotka ovat saaneet aikaan nykyisin havaittavat geologiset kerrostumat. Hän korostaa, että jokaisesta katastrofista löytyy mainintoja myös itse Raamatusta.

Ensimmäinen katastrofi oli koko maapallon peittyminen vedellä. Northrupin mukaan se tapahtui siis vasta jonkin aikaa itse maan luomisen jälkeen. Se jätti jälkeensä joukon erityislaatuisia kerrostumia, jotka eivät sisällä minkäänlaista fossiilista aineistoa. Tämä tulva synnytti maapallon ensimmäisen suuren valtameren kuten luomiskertomuksessa ja muuallakin Raamatussa kuvaillaan:

Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet. (Ps. 104:6)

"..kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti, kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi.." (Job 38:8,9)

Kaikki vesi ei tullut maan päälle, vaan osa erotettiin jollakin tavalla ja jossakin muodossa korkealle maan yläpuolelle:

Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä." (1 Moos. 1:6)

Todennäköisesti ns. arkaainen alue esikambrisissa kerrostumissa on juuri tämän valtavan vesivyöryn seurausta. Kannattaa pitää mielessä, että tämä Raamatun kertomus epäilemättä kuvaa historiallista geologista tapahtumaa, ja että se synnytti fossiilittomat kerrostumat raamatullisena aikana.

Maa kohoaa merestä

Toinen suuri Raamatun mainitsema geologinen mullistus oli yhtenäisen mannerlaatan kohoaminen merestä (1 Moos. 1:9). Myös se sai aikaan omat ainutlaatuiset kerrostumansa, mitkä syntyivät eroosion ja kohoavaa mannerta alas valuvien vesien vaikutuksesta. Niihin hautautui todisteita maan kohoamista seuranneena ajanjaksona olemassa olleista merieliöistä ja kasvimuodoista. Nämä valtavat merenrantakerrostumat, joita syntyi kohoavan mannerlaatan ympärille, tunnetaan esikambrisen kauden proterotsooisina kerrostumina. Tri Northrup päättelee näiden kerrostumien muodostuneen maan kohoamisen myötä syntyneiden valtavien 'vesiviemärien' kuljettaessa mereen maan pinnalla olevaa irtonaista materiaa.

Näitä proterotsooisia kerrostumia on nykyään hajallaan eri puolilla maailmaa. Grand Canyonin tapaisia hienosti järjestyneitä kerrostumia ei kuitenkaan muualta juuri löydy, johtuen myöhemmin tapahtuneesta mannerlaattojen kulkeutumisesta erilleen. Epäilemättä vesien laskeutuminen mantereelta mereen jatkui puroina ja virtoina vielä joitakin vuosia Aadamin lankeemuksen jälkeen. Ps. 104: 7,8 kuvailee tätä tapahtumaa:

"Mutta ne [vedet] pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon; vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut."

Edeltävistä jakeista (Ps. 104: 5,6) käy ilmi, että kyse on luomistapahtumaan liittyvistä asioista eikä Nooan ajan vedenpaisumuksesta, kuten usein ajatellaan:

"Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti. Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet."

Alussa vain yksi manner

Yleisen tieteellisen käsityksen mukaan mantereet ovat alkujaan olleet yhdessä, mikä voidaan havaita siitä, että niiden reunaviivat vastaavat melko tarkoin toisiaan. Että aluksi oli vain yksi suuri manner ja yksi valtameri, käy ilmi myös luomiskertomuksesta:

Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin. (1 Moos. 1:9)

Jos näiden massiivisten geologisten katastrofien seuraukset yritetään selittää yhdellä vedenpaisumuksella ja unohdetaan, että alussa oli vain yksi manner ja yksi meri, tulee väistämättä ongelmia. Ellei niitä nähdä eri katastrofien tuloksena, on vaikea täysin ymmärtää koko sitä suurta tapahtumasarjaa, joka on tuottanut geologiset kerrostumat. Ei ole lainkaan vähäinen merkitys sillä, että mannerten jakautumisen aikaisessa kaaoksessa säilyneissä proterotsooisissa ja paleotsooisissa kalliokerrostumissa vallitsee suuri hajanaisuus. Tämän suuren maanmurtuman jäljet ovat selvästi nähtävissä geologisissa kerrostumissa. Tämä tosiasia selvästikin kyseenalaistaa ns. aukkoteorian, joka ei pysty selittämään sitä. Samalla se tekee mahdottomaksi selittää myöhemmät paleotsooiset kerrostumat yksin vedenpaisumuksen aikaan saamiksi. Jos geologisille kerrostumille halutaan saada raamatullisen viitekehyksen kanssa harmoninen ja toimiva selitys, se edellyttää näiden seikkojen huomioon ottamista ja huolellista perehtymistä niihin.

Vedenpaisumus ja vesien vetäytyminen

Kolmas ja kenties tärkein geologinen katastrofi oli vedenpaisumus (1 Moos. 7. luku). Northrup uskoo löytäneensä kiistämättömät todisteet siitä, että kambrikauden kerrostumat muodostuivat meren pohjalle aivan vedenpaisumuksen alussa. Hänen mukaansa vedenpaisumus oli toinen samanlainen mullistus kuin mikä tapahtui luomisen yhteydessä. Siinä vedet virtasivat mantereelta mereen kovalla voimalla kuljettaen mukanaan erilaisia aineksia. Näistä virtauksista löytyy lukuisia todisteita kambrikauden kerrostumista. Niiden mukanaan kuljettama sekalainen materiaali hautasi alleen tietynlaisia hidasliikkeisiä meren eläjiä. Nämä kerrostumat eivät suinkaan kerro nopeasta evoluutiosta, vaan yksinkertaisesti siitä, minkälaisia eliöitä meren pohjalla eli vedenpaisumuksen alkaessa.

Raamatun mukaan vedenpaisumus peitti alleen korkeimmatkin vuorenhuiput. Tätä seikkaa on usein kritisoitu väittämällä, ettei ole mahdollista sataa niin paljon, että vesi peittäisi alleen Mt. Everestin kaltaiset korkeat vuoret.

Tämän tyyppisissä argumenteissa, joilla halutaan kiistää vedenpaisumuksen historiallisuus, on kuitenkin ongelmia. Ensiksikin Himalajan aluetta tutkineet tietävät kertoa, ettei tätä korkeata vuoristoa ollut olemassa geologisen historian varhaisessa vaiheessa. Tämä näkyy mm. siinä, että tämän alueen paleotsooiset (vedenpaisumuksen aikaiset) kerrostumat ovat kallistuneet jyrkästi ylöspäin. Vuoriston on siten täytynyt syntyä vasta myöhemmin. Toiseksi näissä väitteissä unohdetaan se tosiasia, että vettä tuli myös maankuoren alta:

Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. (1 Moos. 7:11)

Kolmanneksi sivuutetaan Raamatun maininta: "taivaan akkunat aukesivat" ja/tai tulkitaan se tavalliseksi sateeksi. Tällöin unohdetaan mitä 1 Moos. 1:6,7 sanoo:

Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä". Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.

Mitä tämä teksti kertoo? Se kertoo, että toisena luomispäivänä Jumala kohotti suuren määrän vettä jossakin muodossa taivaanvahvuuden (ilmakehän) yläpuolelle, erottaen sen maan päällä olevista vesistä. Maapallon geologiset kerrostumat osoittavat vedenpaisumusta edeltäneen ympäristön olleen täysin erilainen kuin sen jälkeinen. Paleotsooisten kerrostumien fossiilit kertovat, että tuolloin oli hyvin lämmin ja kostea ilmasto missä kalat ja hyönteiset olivat valitsevina lajeina. Kasvikunnassa vallitsevina olivat siemenkasvit. Lauhkean ilmaston sai aikaan 1 Moos 1:6,7 mainittu maan yläpuolella jossakin muodossa sijaitseva vesivaippa, joka kasvihuoneen ikkunalasien tavoin läpäisi valoa mutta rajoitti lämmöksi muuntuneen säteilyn poistumaa.

Kun 'taivaan ikkunat' aukenivat, valtava kaatosade huuhteli maan pintaa, ja lopulta maa peittyi toistamiseen tulvavesillä. Tämän äkillisen tapahtuman merkit ovat selvästi nähtävissä kambrikauden ja sitä edeltävien kerrostumien raja-alueilla.

Ylemmän hiilikauden (Pennsylvania-) kerrostumien muodostuessa vesi oli jo alkanut laskea. Tämän geologisen näytelmän voi ajatteleva tutkija tunnistaa Grand Canyonin permikautisiin hiekkakiviin jääneistä selvistä merkeistä. Niissä näkyy merenrantojen hiekoillle tyypillinen, aaltojen aikaan saama dyynimuoto. Aallot sai tietenkin aikaan tuuli:

... Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui. Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi. Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä. (1 Moos. 8: 1-3)

Vedenpaisumus ei ollut viimeinen Maata kohdannut katastrofi. Sen jälkeen oli vielä ainakin kaksi suurta tapahtumaa, jotka jättivät omat jälkensä geologisiin kerrostumiin. On huomattava, että geologisten ja raamatullisten todisteiden huolellinen tarkastelu osoittaa niiden olevan täysin yhteensopivia.

Maan jakautuminen Pelegin aikoina

Ensimmäinen vedenpaisumuksen jälkeisistä suurista mullistuksista oli maapallon yhtenäisen maamassan jakautuminen useaan erilliseen mantereeseen. Tästä tapahtumasta kerrotaan 1 Moos. 10:25:

Ja Eeberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan jakaantui maa ... (Raamattu 2005 ja KJV)

Vanha käännös 'hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat' on virheellinen. Kyse on siis maan jakaantumisesta eikä pelkästään maan asukkaiden jakaantumisesta. Tähän viittaa myös nimi Peleg, jonka sanotaan tarkoittavan 'erotettu vedellä'. Sekä 'Peleg' että 'jakaantuminen' perustuvat juurisanaan, jota niin hebreassa kuin klassisessa kreikassakin on johdonmukaisesti käytetty merkityksessä 'erottaa [toisistaan] vedellä'. Myöhemmin siitä on johdettu 18 substantiivia, joista jokainen liittyy jotenkin veteen.

Jotkut selittäjät ovat tulkinneet tämän kohdan viittaavan luvussa 11 kerrottuun Baabelin tornin rakentamisen aikaiseen kielten sekoittumiseen. Genesikselle tyypillistä onkin laajentaa jokin aluksi lyhyesti sanottu ilmaisu toisaalla. Esim. 1 Moos. 2:4-25 kerrotaan laajemmin seikoista, joihin vain lyhyesti viitataan kohdassa I Moos 1:26-31). Samalla tavoin 1 Moos. 11: 1-9 kertoo yksityiskohtaisemmin 1 Moos. 10:5 ja 10:20 mainituista asioista. Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys myös tapahtumien välisestä aikaerosta.

1 Moos. 10:2-5 mukaan kielten sekoittuminen tapahtui vedenpaisumuksen jälkeen Jaafetin jälkeläisten eli kolmannen sukupolven aikana. Jakeesta 10:20 voidaan havaita haamilaisia olleen lopulta paljon ja eri kieliryhmien hajaantuneen eri puolille silloista maailmaa. Tämä osoittaa myös kielten sekoittumisen tapahtuneen verrattain varhaisessa vaiheessa vedenpaisumuksen jälkeen.

Milloin sitten mantereet erkanivat toisistaan? Jälleen huolellinen tutkiminen sekä Septuagintan tekstin ja Luuk. 3: 34-38 vertailu osoittavat sen tapahtuneen viidennen vedenpaisumuksen jälkeisen sukupolven aikana, eli kaksi sukupolvea myöhemmin kuin kielten sekaannus. Edelleen on syytä muistaa, että nimen Peleg juurisana sekä kreikassa että hebreassa viittaa vedellä jakamiseen. Niistä on peräisin myös englannin sanat 'archipelago' (saaristo) sekä 'pelagic' (syvän meren -). Niinpä nimi Peleg tuskin sopii kuvaamaan sitä, mitä tapahtui Baabelissa!

On selvää, että mannerlaattojen kulkeutumisen erilleen täytyi näytellä suurta osaa geologisten kerrostumien muotoutumisessa. Tämän tapahtuman jäljet ovat nähtävissä myöhäisen paleotsooisen ja sitä seuraavan mesotsooisen kauden kerrostumissa. Vesien laskeutuminen ei ilmeisestikään tapahtunut kovin tasaisesti vaan siinä oli enemmän tai vähemmän vuoroveden tapaista heilahtelua. Joidenkin tutkijoiden mukaan juuri tuulen sekä nousevan ja laskevan veden aikaan saamat dyynimäiset muodostumat ovat varhaisen mesotsooisen kauden kerrostumista tyypillisimpiä.

Kalliokerrostumissa mantereen pääjakautumisen alun merkit sijoittuvat mesotsooisen kauden puoliväliin. Tapahtuman aikaan saamia massiivisia halkeamajälkiä on nähtävissä nykyisissä mannerlaatoissa. Näiden laattojen liikkeet ja törmäykset synnyttivät puolestaan korkeita vuoristoja. Esim. Himalajan vuoriston ajatellaan syntyneen Afrikan mannerlaatan törmätessä Aasian laattaan. Samanlainen prosessi synnytti myös Andit, Kalliovuoret ja muut suuret vuoristot. Niiden muodostumista tapahtui vielä suurimman osan kenotsooista kautta. Prosessi sai aikaan myös vilkasta vulkaanista toimintaa ja sen myötä ilmastomuutoksia. Ilmakehään purkautuvat kaasut ja pöly heijastivat auringonvaloa saaden aikaan ilmaston jäähtymistä, mikä näkyy kenotsooisissa kerrostumissa.

Ilmaston jäähtyminen ja jääkausi

Viimeinen suurista geologisista mullistuksista, jääkausi, oli useamman tekijän seuraus. Mannerlaattojen törmäykset ja vulkaaninen toiminta tuottivat kuumuutta ja suuren määrän vesihöyryä. Se lisäsi sateita mutta toisaalta ylempiin ilmakerroksiin ajautunut pöly jäähdytti ilmastoa. Kylmenneen ilmaston johdosta sade tuli suureksi osaksi lumena.

Monilta on jäänyt huomaamatta, että myös Raamatusta löytyy viitteitä 'jääkaudesta'. Jobin kirjassa (jonka kirjoittaja eli lämpimän Mesopotamian alueella) on merkittäviä mainintoja sateista, lumesta, rakeista, jäästä, kylmyydestä, suurista pilvipeitteistä, vuorien kohoamisesta ja järkkymisestä, suurista sademääristä, rotkojen ja kanjonien syntymisestä, luolissa elävistä ihmisistä ja jopa viittauksia eläimiin, joita ei enää ole.

Ottamalla edellä esitetyt raamatunkohdat huolellisen tarkastelun kohteiksi yhdessä geologisten tosiseikkojen kanssa, on mahdollista saada toimiva kreationistinen selitysmalli geologisten kerrostumien muodostumiselle. Jos ja kun siinä onnistutaan, se vahvistaa Raamatun historiallisen luotettavuuden myös tältä osin.

"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt, hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" (Job 12:7-10)

Lähde:
www.ldolphin.org/rockrecord2.html

Huomautuksia:

Jotkut ovat laskeskelleet, ettei yhden maailmanlaajuisen sateen aikana vettä voisi tulla kovinkaan paljoa. Usein vedotaan siihen, että jatkuva sade puhdistaisi pian ilman kaikesta pölystä, jota tarvitaan vesipisaroiden muodostumiseen. Tällöin jää huomioimatta että vedenpaisumuksen kaltaisen mullistuksen yhteydessä tapahtuu välttämättä myös vulkaanisen toiminnan lisääntymistä, mikä tuottaa myös melkoisesti pölyä ilmakehään. Laskelmissa lähdetään tietysti myös siitä, että sade syntyisi normaalilla tavalla vesihöyrystä tiivistymällä. Raamattu puhuu kuitenkin vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden yläpuolella.

Vesivaippateoria on nykyään hylätty monien kreationistienkin taholta. Sen ongelmana pidetään paitsi edellä mainittua pölyn puutetta, myös sitä että se olisi nostanut ilmakehän paineen myrkylliselle tasolle. Raamattu ei kuitenkaan kerro kuinka korkealla ja missä muodossa tuo vesi oli. Jobin kirja mainitsee 'lumen varastohuoneet ja rakeiden varastot' (Job 38:22,23). Onko kyse pelkästään runollisesta ilmaisusta, vai sisältyisikö siihen myös faktaa? Tiedetäänhän mm. Saturnuksen renkaiden koostuvan pääasiassa jäästä. Miksi ei hyvin korkealla Maan yläpuolella olisi voinut olla jo valmiiksi rakeiden muodossa olevaa vettä? Tällöin ilmakehän pölypitoisuudella ei olisi suurta merkitystä ja jos tuo raevaippa olisi kyllin etäällä, se ei myöskään nostaisi ilmakehän painetta liikaa.

 
 
 
21.04.07 (päiv. 23.04.07)