Muinaisia jättiläisiä

 

Raamattu kertoo (1 Moos. 6:4): "Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. "
  Onko kyseessä pelkkä legenda, kuten monet uskovat, vai olisiko kertomus sittenkin todenperäinen? Seuraavista esimerkeistä itsekukin voi päätellä, onko jättiläisiä todella elänyt maan päällä.

 
 

Nämä ovat luurankoja eräässä museossa.
 
 


Ylläolevan kuvan teksti kertoo:

"1950 -luvun lopulla löydettiin Kaakkois-Turkista Bubhratin laaksosta useita hautoja, joissa oli jättiläisten jäännöksiä. Kahdella taholla suoritetuissa mittauksissa luiden pituudeksi saatiin 47,24 tuumaa eli n. 120 cm. Mt. Blancon fossiilimuseon johtaja Joe Taylor, Crosbytonista, Teksasista sai tehtäväkseen laatia reisiluun perusteella anatomisesti oikean mallin kyseisistä jättiläisistä. Jättiläisten jälkaterät olivat 14-16 tuuman (n. 35cm) mittaiset. Seisoessaan niiden sormenpäät olivat noin 6 jalan (n. 1,8 m) korkeudella maasta.
  Raamattu kertoo eräästä Baasanin kuninkaasta: "Sillä Baasanin kuningas Oog oli yksin enää jäljellä viimeisistä refalaisista. Hänen basaltista tehty ruumisarkkunsa on vieläkin ammonilaisten kaupungissa Rabbassa; se on yhdeksää kyynärää pitkä ja neljää kyynärää leveä, mitattuna tavallisella kyynärämitalla." (5 Moos. 3:11) Nykymitoissa se olisi 14 jalkaa (4,2m) pitkä ja 6 jalkaa (1.8m) leveä." Mainittakoon, että heprean sana 'refa' tarkoittaa jättiläistä.
 
 

Tällaisia työkaluja ei nykyään ole.
 
 

Muinaisen Baalbekin kivijärkäleitä.
Nykyiset nosturitkaan eivät pysty niitä siirtämään!
 
 

Jättiläisen kivettynyt jalanjälki
 
 


Tämä kuva on otettu Mongoliassa v.1922.
 
 

Tämän kuitenkin uskotaan olevan taitavasti tehty huijaus!
(Arkeologin ja luurangon alkuperäistä kokosuhdetta muutettu.)
 
 

Lisää esimerkkejä aiheesta mm.:
www.biblebelievers.org.au/
Lukuisia kuvia jättiläisistä, eli henkilöistä, jotka todella ovat eläneet: www.stevequayle.com/Giants/pics

Jotkut evoluutioteorian kannattajat haluaisivat mielellään leimata kaikki tällaiset
kuvat jättiläisistä väärennöksiksi, koska ne eivät sovi teorian oletuksiin ihmisen
kehityksestä, mutta kuten näkyy, todisteita löytyy jopa maailman museoista!

30.12.09 (päivit. 25.02.12)