Gnostilaisuus

Monia nykyajan uskonnollisluontoisia liikkeitä ja yhteisöjä yhdistää yksi seikka: niiden uskomuksista löytyy selviä yhtäläisyyksiä gnostilaisuuteen. Sen vaikutus näkyy selvänä mm. New Age -liikkeen piirissä, teosofiassa, antroposofiassa, ruusuristiläisyydesssä, vapaamuurariudessa, Urantia-kirjassa ja monissa okkulttisissa ja esoteerisissa oppirakennelmissa sekä yksityisten ihmisten käsityksissä. Mm. Ufo-ohjelmistaan tunnettu Juhan af Grann totesi eräässä TV-lähetyksessä oman uskonsa olevan lähempänä gnostilaisuutta kuin kristillisyyttä. Myös feministiliike on saanut pontta gnostilaisuudesta kun jotkut tutkijat ja teologit ovat uudelleentulkinneet Raamatun - mielestään sovinistista - naiskäsitystä gnostilaisten apokryfikirjojen valossa. Gnostilaisuudessa naiset olivat tasa-arvoisia miesten kanssa.

Gnostilaisuuden taustaa.

Gnostilaisuudella tarkoitetaan varhaiskristillisella ajalla esiintynyttä uskonnollis-filosofista ajattelutapaa. Sen piiriin kuului monia lahkoja, joiden opppeihin nykyajan New Agen tavoin sisältyi hyvin monenlaisia käsityksiä.
  Jo 1700 - ja 1800 -luvuilla löydettiin joitakin gnostilaisia tekstejä: Pistis Sofia, Pietarin ilmestyskirja, Pietarin evankeliumi, Eenokin (Heenokin) kirja ja Marian (Magdaleena) evankeliumi; kaikki Egyptistä.. 1900-luvun alkupuolella löytyi joitakin manikealaisten (eräs gnostilaislahko) kirjoituksia ja 1947 Kuolleen Meren kirjakääröt, joiden joukossa oli myös gnostilaisia tekstejä.
  Tärkein löytö tehtiin kuitenkin 1945 , jolloin Nag Hammadista, Ylä-Egyptistä löytyi 13 nahkakääröä täynnä koptinkielistä kirjoitusta (kreikkalaisilla kirjaimilla kirjoitettua egyptiläistä murretta). Ne sisälsivät 53 tekstiä, kaikkiaan 1153 sivua jonkin gnostilaisen lahkon kirjoituksia. Tutkijoiden mukaan ne oli käännetty kreikankielestä noin vuonna 350 jKr. Kreikankielisten alkutekstien vuorostaan uskotaan olevan peräisin vuoden 150 paikkeilta jKr. Tekstit sisältävät gnostilaisia evankeliumeja, runoja, mystiikkaa, filosofiaa ja riittien kuvauksia.

Gnostilainen maailmankuva.

Gnostilaiset myytit ovat monimuotoisia ja sekavia, teksteissä on rinnakkaisuutta ja ristiriitaisuutta. Tekstejä ei ole myöskään kanonisoitu, joten varmuudella ei tiedetä, mitkä opit ja kirjoitukset ovat puhtaasti gnostilaisia. Kaikki tämä vaikeuttaa gnostilaisen maailmanselityksen tarkkaa määrittelyä. Gnostilaisuus imi vaikutteita oman aikansa uskonnoista ja filosofioista yhdistellen, muunnellen ja kehitellen niitä. Siinä on nähtävissä piirteitä egyptiläisestä jumalmaailmasta, itämaisista uskonnoista, persialaisesta dualismista, kaldealaisesta astrologiasta, hellenistisestä filosofiasta, juutalaisesta esoterismista ja kristinuskosta.

Gnostilainen maailmankatsomus oli kaksijakoinen. Aine ja koko luotu maailma on pahaa. Ihmisen ruumis on vankila, josta sielu pyrkii takaisin hengen maailmaan. Pelastus on salaisen tiedon avulla tapahtuvaa henkistymistä, nousemista askel askeleelta ylempiin henkimaailmoihin ja lopulta vapautumista aineen ja jälleensyntymän kahleista. Gnostilaisuuden mukaan Jeesus toi tätä salaista jumalallista tietoa eli gnosista maailmaan. Jeesuksen elämällä, kärsimisellä ja kuolemalla ei tämän ajattelutavan mukaan ollut suurta merkitystä; merkitystä oli vain hänen opetuksillaan ja erityisesti hänen tuomallaan salaisella tiedolla.
  Monet gnostilaiset ajattelijat väittivät, ettei Jeesus ollut todellinen ihminen, vaan hengen ilmentymä, korkea aiooni, joka oli omaksunut ihmishahmon vain voidakseen julistaa sanomaansa ihmisille. Jeesusta ei heidän uskonsa mukaan ollut lähettänyt Vanhan Testamentin Jumala, Jahve, joka oli tämän pahan maailman luoja, vaan oikea Jumala, Hengen Herra.
  Tämä poikkesi suuresti evankeliumien Jeesuksen sanomasta, jonka mukaan hänen lähettäjänsä oli sama Jumala, joka oli luonut maan ja taivaan. Toisten gnostilaisten tulkintojen mukaan aineellisen maailman luoja oli Satanel- niminen aiooni, joka samastetaan taivaalliseen valonkantajaan, Luciferiin.

Gnosis on siis jumalmaailmasta peräisin olevaa salaista tietoa olevaisen rakenteesta ja ihmisen asemasta siinä. Gnostilaisuuden mukaan alussa oli vain täydellinen olento, johon sisältyi kaikki mahdollinen vastakohtineen. Siten hän oli sekä kaiken Äiti että Isä tai paremminkin Äiti-Isä. Jostain syystä hänessä heräsi halu luoda eli tehdä jumaluutensa tiettäväksi jakamalla olemustaan ja saattamalla olemassaoloon jotain, johon voi kohdistaa jumaluuttaan, huolenpitoaan ja rakkauttaan.
  Hänessä eriytyi ensin Henki ja Poika. Sen jälkeen eriytyminen jatkui ketjureaktion tavoin synnyttäen aiooneja, eräänlaisia androgyynejä valo-olentoja.
  Jossain vaiheessa jotkut aioonit kääntyivät pois Valosta ja alkoivat luoda pahoja arkontteja. Tästä seurasi maailmojen kahtiajako; syntyi yläpuolinen täydellisyyden, hengen, ikuisuuden ja valon maailma, Pleroma, ja alapuolinen epätäydellisyyden, aineen, pimeyden ja rajallisen ajan maailma, Hysterema. Näiden välillä oli erottava rajavyöhyke, Horos.

Puhtaan hengen maailmassa, Pleromassa , on monia hierarkisesti järjestyneitä taivaita, joiden määrästä eri tekstiversiot antavat erilaisia lukuja. Horos on sielun, hengen, näkemyksen ja gnosiksen alue; sitä edustaa viisauden aiooni Sofia. Maallinen maailma, Hysterema, sisältää kolme elementtiä: ruumis, sielu ja henki.
  Tämä taivaallisen ja maallisen jakautuminen aiheutti myös aioonien jakautumisen seksuaalisiksi pareiksi. Koko prosessi sai seksuaalisen luonteen ja synnytti vastakohtia ja ristiriitoja. Ikuisuus muuttui rajoitetuksi, elämäksi ja kuolemaksi. Tämän kaiken saivat aikaan mainitun Satanelin ohella aioonit Sofia ja Adam. Satanel ja Sofia halusivat olla jumaluuden kaltaisia ja luoda itse, ilman androgyyniä vastinpariaan. Luomisen tulos epäonnistui, huolimatta siitä, että mallina käytettiin taivaallisia valtapiirejä.

Jumalakäsitys.

Gnostilainen apokryfi Johanneksen evankeliumi kuvaa jumaluuden olemusta:

"Minä olen Isä, minä olen äiti, minä olen poika."

  Muinaisessa Egyptissä oli ainakin kaksi jumalkolminaisuutta: isä Osiris, äiti Isis ja poika Horus sekä isä Amun, äiti Mut ja poika Khons. Luomiskertomuksiakin oli useampia. Ehkä vanhinta egyptiläistä tarustoa edustaa luomiskertomus, jossa miespuolinen Amun luo alkukaaoksesta ensin itsensä ja käyttää sitten omaa kättään, jolla hän luo maailman - ei tekemällä jotain konkreettista luomistyötä vaan - masturboimalla! Myöhemmin tämä jumalallinen käsi sai symbolisemman merkityksen jumalan feminiinisenä osapuolena ja/tai vaimona.
  Vaikka Amunin sanotaan luoneen maailman ja itsensäkin, hänellä oli kuitenkin äiti, johon hän erään egyptiläisen uskomuksen mukaan yhtyi joka yö tämän suun kautta, voidakseen seuraavana aamuna syntyä uudelleen ja nousta aurinkona taivaalle. Tähän tarvittiin tosin vielä avuksi pappien uhritoimituksia. Jotkut uskontotieteilijät näkevät tässä yhteyksiä kristilliseen kolminaisuusoppiin. Feministiteologit korostavat, että patriarkaalisessa katolisessa kirkossa äiti-jumaluuden sijaan tuli sukupuoleton pyhä henki.
  Gnostilaisuudessa Henki edustaa naiseutta, joka voi olla yhtä aikaa äiti, neitsyt ja puoliso. Nainen voi olla myös viisaus, Sofia, josta käytetään myös muita nimiä kuten Prouneikos tai Ennoia. Pohjimmiltaan gnostilainen jumaluus on kuitenkin ykseys (vrt. kolminaisuusoppi), jossa mieheys ja naiseus muodostavat täydellisen, sopusointuisen kokonaisuuden. Tämä yhteys, joka aluksi heijastui kaikessa luodussa, särkyi seksuaalisuuden astuessa kuvaan saaden aikaan hengen ja aineen maailman eriytymisen toisistaan.

Riitit.

Gnostilaisuudessa nähtiin lopullisena päämääränä tuon särkyneen androgyynisen ykseyden saavuttaminen. Sitä kuvattiin ns. morsiuskammiomysteerillä, vertauskuvallisella yhdynnällä, joka oli gnostilaisuuden tärkein riitti. Joissakin lahkoissa riitti sai suorastaan brutaaleja muotoja. Seuraavassa 300-luvulta peräisin olevassa kuvauksessa kerrotaan erään gnostilaislahkon orgioista:

  "Naiset ovat heille yhteisiä, ja jos joukkoon tulee joku heidän opilleen vieras, miehillä on naisten suhteen ja samoin naisilla miesten suhteen merkki, josta he voivat tunnistaa samoin ajattelevan. Tämä tunnusmerkki ilmenee tervehtimistavassa. Ojentaessaan käden tervehdykseen, he kutittavat tietyllä tavalla kämmentä, jolloin he voivat havaita, kuuluuko vieras heidän oppinsa kannattajiin. Tunnistettuaan toisensa he ryhtyvät heti yhteiselle aterialle ... nauttivat ylellisiä ruokia, syövät lihaa ja juovat viiniä, myös silloin jos he ovat köyhiä. Syötyään ...ja täytettyään suonensa ylenmäärin voimalla, he siirtyvät kiihottamaan toisiaan. Ja mies nousee paikaltaan vaimonsa vierestä ja sanoo omalle naiselleen: Nouse ja täytä velvollisuutesi veljen kanssa. Nämä onnettomat yhtyvät toisiinsa ... ja sitten kun he ovat yhtyneet, he nousevat ylös, ja kuin huoruuden synti ei vielä riittäisi, kohottavat oman häpeänsä kohti taivasta: Mies ja nainen ottavat sen mitä miehestä on valunut, omiin käsiinsä ... ojentautuvat kohti taivasta tämä saasta käsissään ja rukoilevat ns. stratiaatikkoina ja gnostikkoina tuoden samalla Isän Kaikkivaltiaan eteen sen, mitä heillä on käsissään sanoen: Tuomme sinulle tämän lahjan, Kristuksen ruumiin. Ja sitten he syövät sen, nauttivat ehtoollisena oman saastansa ja sanovat: Tämä on Kristuksen ruumis ja tämä on pääsiäinen, jotta meidän ruumiimme sen vuoksi kärsisivät ja olisivat pakotettuja tunnustamaan Kristuksen kärsimyksen. Näin he tekevät myös naisen verellä, kun hänellä on verenvuodon aika ... ja sanovat: Tämä on Kristuksen veri..." (Horst Knaut: Paluu tulevaisuudesta)

Useat gnostilaislahkot olivat kuitenkin askeesiin taipuvaisia ja jopa pidättyivät sukupuolisuudesta ja lasten tekemisestä. Lasten synnyttämistä pidettiin pahana, koska siinä sieluja sidottiin aineellisuuden kahleisiin ja jälleensyntymiseen ja siten jatkettiin tämän pahan maailman olemassaoloaikaa.

Luominen ja syntiinlankeemus.

Maailman luomisesta ja syntiinlankeemuksesta gnostilaisuudessa on monia versioita. Niistä voi nähdä gnostilaisuuden yleisen taipumuksen pyrkiä antamaan kaikelle jokin henkinen selitys.
  Luomistapahtuman keskeisenä osapuolena on Viisauden aiooni, Sofia, joka halusi luoda yksin, ilman androgyyniä vastinpariaan, Kristusta. Tuloksena oli epätäydellinen lapsi, demiurgi, tämän lihallisen maailman luoja. Toisten versioiden mukaan Sofian halu luoda johtui halusta saada tietoa absoluuttisesta Valosta, joidenkin mukaan kyseessä oli halu asettua Isän, miespuolisen jumaluuden asemaan. Joka tapauksessa Sofian lankeemus sai aikaan maailman luomisen.

Ihmisen luomisestakin on eri versioita. Toisten mukaan Eeva luotiin ennen Aadamia ja Aadam tehtiin Eevasta, toisten mukaan Aadam oli ensin. Feministisesti suuntautuneet tutkijat luonnollisesti muistavat korostaa ensin mainittuja versioita.
  Ihmisen loivat (joidenkin tekstien mukaan) arkontit, planeettojen pahat vartijat. He ottivat mallia veteen heijastuvan Isän kuvasta. Jotkut tekstiversiot kertovat Eevan antaneen hengen arkonttien luomalle ihmisen kuvalle. Aadamissa on kuitenkin Äidistä peräisin oleva jumalallinen kipinä, joka tekee mahdolliseksi saada tietoa valon maailmasta. Myös ihmisen henki on peräisin valon maailmasta. Muunkinlaisia versioita näistä tapahtumista on olemassa.

Ihmisen syntiinlankeemus tulkittiin vertauskuvaksi, jossa oli kysymys lähinnä hänen riippumattomuudestaan ja tahdonvapaudestaan. Adam symboloi sielua tai psyykeä ja Eeva henkisyyttä ja korkeampaa olemusta. Synti oli siis sitä, että ihminen halusi tulla "tietämään hyvän ja pahan", eli hänessä heräsi halu tietää ja käyttää tahtoaan vapaasti. Käärme tulkittiin joissakin versioissa jumalallisen viisauden tuojaksi. Näiden gnostilaisten tulkintojen vaikutus näkyy selvästi esim. teosofiassa.

Gnostilaisuus ja kristinusko.

Tutkijoiden käsitykset gnostilaisuuden vaikutuksesta kristinuskoon vaihtelevat. Ne uskontotutkijat, joiden mielestä kristinusko perustuu vanhojen myyttien pohjalle, pitävät luonnollisesti apokryfisiä tekstejä tietolähteinä periaatteessa samanarvoisina kuin kanonisia kirjoituksia. Tähän perustuen on sitten esitetty väitteitä, joiden mukaan Raamatusta (Uudesta Testamentista) on poistettu siihen kuuluneita (apokryfisiä) tekstejä tai niihin sisältyviä oppeja.

"Meidät on kirkkoisien kirjoituksista alkaen opetettu uskomaan, että kristinuskon tärkein nainen on Neitsyt Maria. ... Sekä Uuden Testamentin että gnostilaisten tekstien valossa (kuitenkin) Maria Magdaleena oli kiistatta orastavan kristinuskon tärkein ja keskeisin nainen." (Hannele Koivunen: Madonna ja huora)

Se gnostilainen teksti, mihin tuossa lähinnä viitataan, on apokryfi nimeltä Marian evankeliumi. Siinä feministitutkijoiden mukaan Maria Magdaleenaa pidetään naisena, joka ymmärsi kaiken. Apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa, jota jotkut pitävät gnostilaisena, on kohta, joka ei oikein hyvin istu gnostilaiseen käsitykseen miehen ja naisen tasa-arvoisuudesta:

"Simon Pietari sanoi heille: Maria saa lähteä pois joukostamme. Ei naisista ole perimään elämää. Jeesus sanoi: Minä vedän hänet puoleeni, ja teen hänestä miehen. Siten hänestä tuleekin teidän kaltaisenne mies, elävä henki. Jokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, pääsee sisälle taivasten valtakuntaan." (jae 114).

Joidenkin tutkijoiden mielestä tämä kohta osoittaa, ettei Tuomaan evankeliumi ole gnostilainen, toiset selittävät ristiriitaisuutta siten, että Jeesuksen tarkoitus oli vain korostaa alkuperäistä androgyynistä ykseyttä, jonka saavutettuaan voi vasta vapautua aineen kahleista.

Feministiteologit mielellään korostavat, miten kristinusko on syyllistänyt nimenomaan naista, sekä kuinka kirkko on kautta aikain pitänyt syntiinlankeemuksen olemuksena seksuaalisuutta.
  Tämä kritiikki on suurelta osin oikeutettua. Se, että syntiinlankeemus on kirkon piirissä usein liitetty seksuaalisuuteen, on yksi esimerkki kristinuskoon sekoittuneista vieraista aineksista. Raamattuhan kertoo vain yksinkertaisesti kielletyn hedelmän syömisestä, joten syntiinlankeemuksen seksuaalistamiselle on haettava syitä muualta, lähinnä taruista, apokryfeistä ja tulkintatraditioista. Lisäksi Raamatun mukaan Eeva petettiin mutta Aadam teki syntiä tietoisesti, joten hän on se osapuoli, jolle lankeaa päävastuu rikkomuksesta.

On myös väitetty koko kristinuskon pohjautuvan gnostilaisuuteen. Tämä väite on kyllä täysin kestämätön; kirkkohistoria osoittaa selvästi, että juuri gnostilaisuus oli kristinuskon päävastustaja ensimmäisinä vuosisatoina. Toisaalta on selvää, ettei se voinut olla täysin vaikuttamattakaan kristinuskoon. Taistelussaan pakanallisia uskontoja vastaan, kirkko joutui usein toteamaan, ettei kansa halunnut luopua pakanallisista menoistaan. Siitä syystä kirkko turvautui mielestään tehokkaaseen keinoon: pakanalliset symbolit, juhlat ja rituaalit "pyhitettiin" antamalla niille kristillinen sisältö.

Kristinuskon alkuaikoina se oli vain yksi uskonto muiden joukossa. Vielä toisella vuosisadalla palvotuin jumaluus oli Isis, jota palvottiin monilla eri nimillä, kuten Afrodite, Artemis, Demeter, Hera ja Persefone. On luultavaa, että taistelu gnostilaisuutta vastaan vaikutti jossain määrin myös kolminaisuusopin hyväksymisen taustalla. Tällöin gnostilaisen Isä-Äiti -jumaluuden sijaan tuli kristillisemmältä kuulostava Isä-Poika -jumaluus, johon myöhemmin lisättiin vielä kolmas osapuoli, Pyhä henki. Isis, Astarte tai gnostilaisen jumaluuden feminiininen osapuoli korvattiin tekemällä Mariasta Jumalan Äiti.

Vaikka gnostilainen jumaluus pohjimmiltaan tulkittiinkin ykseydeksi, se kuitenkin sisälsi itsessään kaksi tai kolme osapuolta, "luontoa", jotka olivat jollakin tavoin erotettavissa toisistaan. Oli kirkon athanasiolaisen ryhmittymän näkemysten taustalla sitten pesäeron tekeminen gnostilaisuuteen tai jokin muu syy, se ei voinut sisällyttää jumaluuteen tätäkään (areiolaisen ryhmän kannattamaa) ominaisuutta. Niinpä kolminaisuusoppi muotoutui dogmiksi, jonka mukaan jumaluuden kolmea persoonaa, Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä ei voi erottaa, sekoittaa eikä jakaa.

**********

Tästä suppeastakin aineistosta voidaan nähdä, että gnostilaisuus on ollut ja on edelleen huomattava vaikuttaja monissa uskonnollisluontoisissa maailmankatsomuksissa. Edes kristinusko ei ole täysin välttynyt sen vaikutteilta, huolimatta siitä, että taistelu sitä vastaan oli kirkon alkuaikoina hyvin voimakasta.

Kirjallisuutta:
  Johannes Seppälä: Apokryfiset evankeliumit
  Huuhtanen/Marjanen/Uro: Tuomaan evankeliumi
  Hannele Koivunen: Madonna ja huora



Linkkejä:
 Taikuuden oppipojat
  www.helsinki.fi/teol/hyel/gnosti/
  Jumalatar ja kirkko
  Uusgnostilaisuus
  Uusgnostilaisuus 2


  Juudaksen evankeliumi  Gnostilaista viisautta

30.7.2000