Kertomus Goljatista todellista historiaa

TV1:n historiadokumentissa (18.12.05) arkeologit yrittivät Gatin alueella suorittamissaan kaivauksissa selvittää, oliko Raamatun kertomus Goljat- nimisestä filistealaisesta jättiläisestä vertauskuvallinen tarina vai elikö tuolla alueella niihin aikoihin todella jättiläiskokoisia ihmisiä. Raamatun mukaan Goljat oli syntyisin Gatista, jossa sanottiin asuvan jättiläiskokoisten anakilaisten heimo.

Yhden vihjeen asiasta antoi museosta löytyneet isokokoiset ossuarit eli luuarkut, joissa oli nimi Goljat. Tutkijoiden mukaan kyseessä oli tämän niminen suku, joka ilmeisesti oli saanut nimensä isokasvuisuutensa johdosta. Tämä suku oli elänyt huomattavasti myöhempänä aikana kuin Raamatun Goljat, eikä näiden välisestä sukulaisuudesta ollut tietoa. Kaivauksissa alueelta löytyi kuitenkin useita poikkeuksellisen kookkaita luurankoja myös filistealaisten ajalta, joten arkeologit päätyivät siihen, että Raamatun kertomus on todellista historiaa.

Yksi tutkijoista arveli, että isokasvuisuuden syynä saattoi olla lääketieteen tuntema kasvuhormonin liikatuotanto. Se tekee ihmisistä paitsi suurikokoisia myös kömpelöitä, mikä selittäisi Goljatin häviön taistelussa Daavidia vastaan. Hän perusteli käsitystään mm. vanhojen egyptiläisten kuvien esittämillä kuusisormisillä ihmishahmoilla. Hänen mukaansa kasvuhormonin liikatuotannosta kärsivillä esiintyi joskus myös kuusisormisuutta. Toisten tutkijoiden mielestä kyse oli kuitenkin normaalista isokasvuisuudesta. He totesivat Daavidin käyttämän lingon voivan olla tappavan tehokas ase, mikäli kivi osuu tarkasti otsaan. Daavid oli paimen, ja tottunut käyttämään linkoa petoja vastaan. Tutkijat arvelivat myös, että Raamatun ilmoittama Goljatin pituus (lähes kolme metriä) oli kirjoitusvirhe, koska Qumranin vanhemmissa teksteissa hänen pituutensa kerrotaan olleen nykymitoissa noin kaksi metriä. Jo silläkin pituudella hän olisi ollut jättiläinen aikalaistensa keskuudessa.

 
Takaisin Arkeologia-sivulle
 
18.12.05