Gould vs. Kristol

 

Kun tosiasia ei olekaan tosiasia

  Tosiasia on jotakin sellaista, mitä ei aseteta kyseenalaiseksi. Se katsotaan yleispäteväksi totuudeksi, joka pitää yhtä todellisuuden kanssa. Se perustuu varmoihin todisteisiin.

  Teoria taas on jotain todistamatonta, mutta toisinaan se järkeilyjen vuoksi omaksutaan todeksi. Se täytyy kuitenkin vielä osoittaa tosiasialliseksi. Kaikesta huolimatta joskus jotain sellaista julistetaan tosiasiaksi, mikä on vain teoriaa.

  Orgaanisen kehityksen teoria kuuluu tähän ryhmään.

  SYYSKUUN 30. päivänä 1986 New York Times julkaisi New Yorkin yliopiston professorin Irving Kristolin kirjoituksen. Hän väittää, että jos kehitysoppia opetettaisiin kouluissa teoriana, niin kuin se on, eikä tosiasiana, joka se ei ole, ei olisi nykyään raivoavaa kiistaa kehitysopin ja kreationismin (erään luomiskertomuksen tulkinnan) välillä. Kristol selitti: ”Tuntuu myös vähän siltä, että tämä näennäistieteellinen dogmatismi on aiheuttanut nykyisen uskonnollisen reaktion.”

  ”Vaikka tätä teoriaa tavallisesti opetetaan epäämättömänä tieteellisenä totuutena”, Kristol sanoi, ”se ei ole sinnepäinkään. Siinä on liian monia aukkoja. Geologiset todisteet eivät anna meille sellaista lajien välimuotojen kirjoa kuin odottaisimme. Sitä paitsi laboratoriokokeet, joissa on sallittu jopa valikoivaa jalostusta ja jonkin verran geneettisiä mutaatioita, paljastavat, kuinka yhden lajin on lähes mahdoton kehittyä toiseksi. – – Jonkin lajin eläimistön vähittäinen muuttuminen toiseksi lajiksi on biologinen olettamus, ei biologinen tosiasia.”

  Kirjoitus osui Harvardin yliopiston professoria Stephen Jay Gouldia arkaan paikkaan. Hän puolustaa kiihkeästi kehitysoppia tosiasiana, eikä vain teoriana. Hänen vastineensa Kristolin kirjoitukseen julkaistiin yleistajuisen tieteellisen Discover-aikakauslehden tammikuun 1987 numerossa. Siinä paljastui se katteeton itsevarmuus, jota Kristol oli pitänyt pahana.

  Vastustavassa kirjoitelmassaan Gould toisti 12 kertaa sen väitteensä, että evoluutio eli kehitys on tosiasia. Muutama esimerkki: Darwin osoitti ”evoluution todellisuuden...Evoluution todellisuus on yhtä hyvin todistettu kuin mikä muu tahansa tieteessä (yhtä varmaa kuin maan kiertäminen auringon ympäri).” Darwinin kuoleman aikaan ”lähes kaikki ajattelevat ihmiset hyväksyivät evoluution todellisuuden... Evoluutio on yhtä varma kuin mikä tieteellinen tosiasia tahansa. ... Evoluution todellisuus perustuu runsaaseen materiaaliin, joka jakautuu karkeasti ottaen kolmeen suureen luokkaan.”

  Näissä ”kolmessa suuressa luokassa” olevan ”runsaan materiaalin” ensimmäisestä luokasta Gould mainitsee esimerkkinä pienet lajinsisäiset muutokset yöperhosissa, banaanikärpäsissä ja bakteereissa ”selvänä todisteena” evoluutiosta. Mutta tällaiset lajinsisäiset muunnokset ovat merkityksettömiä evoluution kannalta. Evoluution ongelma on muuttaa joku laji toiseksi. Gould ylistää Theodosius Dobzhanskyä ”vuosisatamme suurimmaksi kehitysopin kannattajaksi”, mutta juuri Dobzhansky itse hylkää Gouldin yllä olevan perustelun merkityksettömänä.

  Mitä tulee banaanikärpäsiin Gouldin perustelussa, Dobzhansky sanoo mutaatioiden ”näkyvän tavallisesti rappeutumisena, vauriona tai joidenkin elimien häviämisenä. – – Monet mutaatiot ovat itse asiassa omistajilleen tappavia. Sellaisia mutantteja on vähän, jotka ovat yhtä elinvoimaisia kuin normaali kärpänen; ja mutantit, joissa olisi merkityksellinen parannus normaaliin rakenteeseen normaalissa ympäristössä, ovat tuntemattomia.”

  Myös Yhdysvaltain tieteidenedistämisliiton virallinen lehti Science teki tyhjäksi Gouldin perustelun: ”Lajeissa voi tosiaankin tapahtua vähäisiä muutoksia niiden fyysisissä ja muissa ominaisuuksissa, mutta se on rajallista ja pitemmän ajan kuluessa se kuvastuu heilahteluna keskiarvon molemmin puolin.” Sekä kasveissa että eläimissä muunnokset lajin sisällä vaihtelevat tai kimpoilevat kuin haulit, joita ravistellaan lasitölkissä – muunnokset pysyvät lajinsa rajojen sisäpuolella aivan kuten haulit suljetussa tölkissä. Juuri niin kuin Raamatun luomiskertomus sanoo, kasveissa ja eläimissä saattaa esiintyä muuntelua, mutta kuitenkin ne lisääntyvät vain ”lajinsa mukaan”. – 1. Mooseksen kirja 1:12, 21, 24, 25.

  Gould tarjoaa toiseksi kolmesta luokastaan isot mutaatiot: ”Meillä on selvät todisteet suurimittaisista muutoksista; ne perustuvat fossiiliketjuihin.” Puhuessaan suurimittaisista muutoksista, siis lajin muuttumisesta toiseksi muutamalla isolla hyppäyksellä, hän ei tarvitse fossiilisia välimuotoja, joita ei ole olemassakaan. Mutta siirtyessään pienistä muutoksista isoihin hyppäyksiin hän joutuu ojasta allikkoon.

  Kristol kommentoi tätä: ”Me emme kerta kaikkiaan tiedä mitään sellaisia äkillisiä muutoksia, jotka luovat uusia lajeja, koska useimmat geneettiset mutaatiot työskentelevät yksilön elossa säilymistä vastaan.” Ja Gouldin ”vuosisatamme suurin kehitysopin kannattaja”, Theodosius Dobzhansky, on samaa mieltä Kristolin kanssa. Hänen lausuntonsa siitä, että monet mutaatiot ovat tappavia, on erityisen totta suurimittaisista, äkillisten muutosten mutaatioista; merkittäviä ovat myös hänen sanansa siitä, että ’mutaatiot, jotka tuottavat isoja parannuksia, ovat tuntemattomia’. Koska Gouldilta puuttuu todisteet suurimittaisille muutoksilleen, hän turvautuu kehitysopin kannattajien loppuunkuluneeseen fraasiin: ”Fossiilistomme on niin epätäydellinen.”

  Gould tarjoaa kuitenkin ”selvänä todisteena suurimittaisista muutoksista” sen, mitä hän kutsuu yhdeksi ”loistavista esimerkeistä”, nimittäin ”ihmisen evoluution Afrikassa”. Mutta kehitysopin kannattajat tunnustavat yleisesti, että tämä alue on kaukana loistavasta. Se on kiistelyn pesäpaikka, taistelukenttä hampaista ja luunpalasista, joita kehitysopin kannattajat muuttavat vilkkaan mielikuvituksensa avulla karvaisiksi, kumaraisiksi, tuuheakulmaisiksi apinaihmisiksi. Jälleen kerran Dobzhansky ei tue Gouldia: ”Tämä suhteellisen äskeinenkin historia [apinasta ihmiseksi] on täynnä epävarmuuksia; asiantuntijat ovat usein eri mieltä sekä perusasioista että yksityiskohdista.

  Viimeinen Gouldin ”kolmesta suuresta luokasta”, joiden hän sanoo todistavan kehitysopin olevan tosiasia, on samankaltaisuus lajien välillä. (Kuitenkin nykyinen suuntaus on se, ettei fyysisten samankaltaisuuksien oikeastaan ajatella todistavan sukulaisuudesta; uutta muotia on osoittaa sukulaisuus geneettisillä samankaltaisuuksilla, jopa sellaisissakin tapauksissa, joissa fyysiset ominaisuudet eroavat suuresti.) Gould tarjoaa kaksi esimerkkiä sukulaisuudesta, jonka samankaltaisuus todistaa. Ensiksi: ”Miksi ruumiissamme, selkämme luista vatsan lihaksistoon, on merkkejä järjestyksestä, joka osoittaa meidän soveltuvan paremmin neljällä jalalla elämiseen, jos emme ole nelijalkaisten olentojen jälkeläisiä?”

  Se on merkillinen väite. Me voimme kävellä ja juosta pystyasennossa kahdella jalalla, juosta yhtäjaksoisesti monia kilometrejä, eikä selkärangassa tai vatsalihaksissa tunnu yhtään epämiellyttävältä. Se edellyttää tietysti sitä, ettemme vietä useimpia valveillaolotuntejamme velttoina tuoliin uppoutuneina harjoittamatta koskaan selkä- ja vatsalihaksia. Mutta valmennettu juoksija pystyy juoksemaan kiinni nelijalkaiset villieläimet, uuvuttamaan ne ja useimmissa tapauksissa voittamaan ne kestävyydessä. Me viihdymme kahdella jalalla; nelijalkaiset näyttävät tyytyväisiltä sellaisina kuin ne ovat.

  Gouldin toinen esimerkki: ”Miksi Galapagossaarten kasvit ja eläimet muistuttavat niin suuresti Ecuadorin luontokappaleita, mutta eroavat niistä hieman? Ecuador on lähinnä näitä saaria 1000 kilometrin päässä idässä. – – Samankaltaisuudet voivat merkitä ainoastaan sitä, että Ecuadorin luontokappaleet asuttivat Galapagossaaret ja sitten erilaistuivat luonnollisen evoluution kautta.” Samankaltaisuudet voivat merkitä ja merkitsevät ainoastaan lajinsisäistä muuntelua. Esimerkiksi peipot ovat yhä peippoja.

  Gould pilkkaa luomiseen uskovia, jotka katsovat, että ”Jumala sallii rajallista muuntelua luotujen lajien sisällä, mutta että kissa ei voi koskaan muuttua koiraksi”. Sitten hän kysyy: ”Kuka on koskaan sanonut, että se muuttui tai että luonto teki sen?” Kuitenkin hän uskoo paljon vaikeampaan muutokseen. Muutos kissasta koiraksi olisi ainakin muutos nisäkkäästä nisäkkääksi, kun taas Gould sanoo: ”Dinosaurukset kehittyivät linnuiksi.

  Irving Kristol lopettaa kirjoituksensa New York Times -lehdessä: ”Nykyisessä kehitysopin opettamisessa kouluissamme on todellakin aatteellista ennakkoluuloa uskonnollisia käsityksiä kohtaan – kun opetetaan ’tosiasiana’ sellaista, mikä on vain olettamus. – – Jos uskovat kristityt saadaan vakuuttuneiksi siitä, että heidän lapsiaan ei aseteta alttiiksi uskonnonvastaiselle opetukselle, saatetaan kohtuudella toivoa, että tämä amerikkalainen perinne [kirkon erilläänolo valtiosta] tuntuu heistä taas mukavalta.”

  Kristol osoittaa tämän erilläänolon periaatteen viisauden sanoessaan: ”Teologiset kysymykset voivat niin helposti tulla riitapesäkkeiksi.” Juuri sellaiseksi joidenkin kreationistien esittämä ”tieteellinen kreationismi” tulisi, jos sitä opetettaisiin luokkahuoneissa. Useat sen väitteistä eivät ole raamatullisia. Mainittakoon vain yksi: 1. Mooseksen kirjan luomispäivät ovat 24-tuntisia päiviä. Heprealaista 'päiväksi' käännettyä sanaa voidaan käyttää ja käytetään Raamatussa 12 tunnista, vuorokaudesta, vuodenajasta, vuodesta, 1000 vuodesta tai useista tuhansista vuosista sen mukaan, millaisessa yhteydessä sanaa kulloinkin käytetään.

  Luokkahuoneessa ei ole sopivaa tuoda esiin uskonnollisia erimielisyyksiä. Ja kuten Kristol sanoo, siellä ei ole myöskään sopivaa opettaa tosiasiana kehitysoppia, joka on olettamusta. Silloinhan siitä itsestään on todellisuudessa tullut nykypäivän uskonto, jota vain dogmaattisuus tukee.

  Gould sanoo sattuvasti, että ”taruihin aletaan uskoa, kun riittävän usein kerrotaan vääristeltyjä oppeja, joita ei ole asianmukaisesti todistettu”. Tämä on totta. Sillä tavalla muotoutuivat ne uskonkappaleet, jotka sanovat Raamatun opettavan, että sielu on kuolematon, että pahoja ihmisiä kidutetaan ikuisesti helvetin tulessa, että Jumala on kolminaisuus, jossa on kolme persoonaa yhdessä, että Raamatun luomiskertomuksen päivät ovat 24-tuntisia päiviä – ja kaikki tämä ilman asianmukaista Raamatulla todistamista.

Ja sillä tavalla aletaan uskoa myös kehitysopilliseen vuodatukseen siitä, että ’evoluutio on tosiasia’: kun ’riittävän usein kerrotaan oppeja, joita ei ole asianmukaisesti todistettu’ tieteellisillä todisteilla.

 
 
 
14.12.08