Israelin kadonneet sukukunnat II

.jpg

Olisivatko Israelin kadonneet sukukunnat - tai ainakin osa niistä - voineet kulkeutua jopa Japaniin asti? Yllättävää kyllä, tällaisillekin teorioille näyttää löytyvän tukea. Jotkut japanilaiset ja länsimaiset tutkijat ovat hämmästelleet niitä yhtäläisyyksiä, joita löytyy Japanin shintolaisuuden ja muinaisen Israelin uskonnon välillä. Arimasa Kubo on eräs näihin yhtäläisyyksiin perehtyneistä tutkijoista. Seuraavassa eräitä hänen havaintojaan.

Iisakin uhraaminen ja Ontohsai -juhla.

Ontohsai on juhla, jota vietetään joka vuosi huhtikuun 15. päivänä Naganon Suwa-Taisha -nimisessä pyhäkössä. Juhlan tärkein rituaali, jota on vietetty jo muinaisista ajoista lähtien, muistuttaa suuresti Raamatussa kuvattua Iisakin uhraamista. Siinä köysillä sidottu poika on valmisteltu ikäänkuin uhrattavaksi, ja veitsellä varustautunut shinto-pappi on jo valmiina toimitukseen, mutta ennen uhraamista tulee 'viestituoja', toinen shintopappi, ja poika vapautetaan. Raamatussa viestintuoja oli enkeli, joka esti Aabrahamia uhraamasta poikaansa.
  Suwa-Taishan lähellä on vuori nimeltä Moriya-san, Moriyan vuori. Asukkaat käyttävät vuoren jumalasta nimeä Moriya no kami, Moriyan jumala. Juhlan yhteydessä on uhrattu myös (hirvi-) eläimiä, mikä on erikoista, koska eläinten uhraaminen ei kuulu shinto-perinteeseen. Se muistuttaa sitä, miten Aabraham uhrasi kauriin Iisakin sijaan.

Japanilaiset kutsuvat juhlaa Misakuchi -jumalan juhlaksi. Arimasa Kubo olettaa Misakuchi- nimen johtuvan sanoista mi -isaku-chi. 'Mi' merkitsee 'suurta' , 'isaku' mahdollisesti 'Iisakia' (Yitzhak) ja 'chi' on jokin loppuliite.
  Uhrausrituaali on nykyään muuttunut symbolisemmaksi. Siinä poikaa kuvaa tietynlainen pylväs ja eläinten sijaan 'uhrataan' pehmoleluja. Vanhoissa teksteissä on kuitenkin tarkkoja kuvauksia varhemmin käytössä olleista rituaaleista. Juhlaa on isännöinyt 'Moriyan perheenä' tunnettu suku jo 78 sukupolven ajan. Heistä on saanut nimensä myös Moriyan vuori. Nimen arvellaan viittaavan siihen, että suvun esi-isien jumala oli Moorian jumala. Kubon mielestä tämä todistaa israelilaisten tulleen muinoin Japaniin.

Keisarillinen vaakunakoriste ja Daavidin tähti

Japanin keisarillisen vaakunan koristeena oleva viuhkamainen kuvio muistuttaa suuresti muinaista Herodeksen aikaista, mm. Jerusalemin sillassa olevaa kuviota. Molemmissa on 16 'terälehteä', ja molemmat ovat olleet käytössä jo ammoisina aikoina.
  Keisarilliseen käyttöön rakennetussa shinto-temppelissä (Izawa-no-miya) on molemmin puolin kivilyhtyjä, joiden yläosassa on kaiverrettuna (kuusisakarainen) Daavidin tähti. Myös se on ollut käytössä jo muinaisina aikoina. Samanlainen tähtikuvio löytyy myös kiotolaisesta 'Manai-jinja' -pyhäköstä, jonka alkuperäinen nimi on 'Ise-jingu' -pyhäkkö.

Japanin ja hebrean kirjoitusmerkit

Kuten kuvasta näkyy, japanilaisten ja hebrealaisten kirjoitusmerkkien samankaltaisuus on hämmästyttävä. Kyse tuskin on pelkästä sattumasta, se olisi liian epätodennäköistä.

Yamabushi-pappien otsakotelo

Yamabushit ovat eräänlaisia pappiskokelaita. He pukeutuvat pääasiassa valkoiseen asuun ja pitävät otsallaan pientä tummaa koteloa. Tämän, vain Japanissa esiintyvän perinteen ajatellaan kuuluvan japanilaiseen buddhalaisuuteen. Yamabushi-perinnettä ei kuitenkaan tavata buddhalaisuudessa missään muualla, ja se on ollut Japanissa käytössä jo ennen buddhalaisuutta.
  Mustalla nauhalla otsaan sidottu pyöreä kotelo, josta käytetään nimeä 'tokin', tuo mieleen juutalaisten aikoinaan käyttämän otsakotelon, jonka puolestaan ajatellaan saaneen alkunsa ylipappi Aaronin otsakoristeesta (2 Moos. 28:36-38).

Yamabushit käyttävät suuresta merisimpukankuoresta tehtyä torvea, joka tuo mieleen juutalaisten käyttämän shofar -torven. He valmentautuvat tehtäväänsä vuoristossa, mikä voisi olla muistuma siitä, miten Mooses piti yhteyttä Jumalaan Siinain vuorella. Raamatussa vuori esiintyy usein tärkeässä roolissa, mm. Jerusalemin kaupunkin sijaitsee vuorella, monet taistelut käytiin vuorilla ja Jeesus piti erään tunnetuimmista puheistaan vuorella.

Japanissa tunnetaan legenda agenttisoturi Ninjasta , joka meni vuorelle mahtavan tietäjän ja taikavoimia hallitsevan 'tengun' luo, saadakseen tältä itselleen yliluonnollisia kykyjä. Ninja saikin niitä sekä lisäksi tora-no-makin eli tora-käärön, jonka ymmärretään sisältäneen tärkeitä ohjeita kaikenlaisten kriisien varalle. Sen nimi tuo väistämättä mieleen juutalaisten lain kirjan, tooran.

Liiton arkki ja omikoshi -arkku

1. Aikak. 15: 25-28 kertoo Liitonarkin tuomisesta Jerusalemiin:

"Sitten Daavid, Israelin vanhimmat ja tuhannenpäämiehet menivät ja toivat riemuiten Herran liitonarkin Oobed-Edomin talosta. Ja kun Jumala auttoi leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, uhrattiin seitsemän härkää ja seitsemän oinasta.
  Daavid oli puettu hienosta pellavakankaasta tehtyyn viittaan ja samoin kaikki leeviläiset, jotka kantoivat arkkia, sekä veisaajat ja kantamisen johtaja Kenanja veisaajain kanssa; ja Daavidilla oli yllään pellavakasukka. Niin koko Israel toi Herran liitonarkin riemun raikuessa ja pasunain pauhatessa, torvien, kymbaalien, harppujen ja kannelten soidessa."

Japanilaiset kantavat uskonnollisissa juhlissaan 'omikoshi' -nimistä arkkua, joka muistuttaa suuresti Raamatun kuvailemaa liitonarkkia. Kantoaisoilla varustettua arkkua kuljetetaan ihmisten olkapäiden varassa soiton, laulun ja tanssin säestyksellä kuten liitonarkkia muinoin Israelissa.
  Liitonarkin mallintajat ovat yleensä kuvitelleet, että kantoaisat oli kiinnitetty arkin yläpuolelle perustuen 2. Moos. 25: 10-15 olevaan kuvaukseen. Tämän luvun jak. 12 kuitenkin mainitaan, että aisat työnnettiin renkaisiin, jotka oli kiinnitetty arkin neljään jalkaan, mikä viittaa siihen, että ne olivat arkin alapuolella kuten japanilaisessa omikoshi-arkussakin.

Israelin liitonarkin (tai -arkun) päällä oli kaksi siivekästä kerubiveistosta. Japanilaisen omikoshin päällä on kullattu lintu nimeltään 'Ho-oh'. Se on kuviteltu salaperäinen taivaallinen olento. Kuten liitonarkki, myös omikoshi on melkein kauttaaltaan päällystetty kullalla.
  Kioton Shinto-festivaalissa arkkua kantavat miehet ylittävät erään joen, mikä saattaisi olla muistuma siitä, miten israelilaiset kantoivat arkin yli Jordan-joen. Eräällä Japanin seudulla omikoshin kantamista pidetään niin pyhänä, että kantajiksi valitut miehet pysyttäytyvät sisällä viikon ajan ja 'puhdistavat' itsensä rituaalipesulla ennen kantotapahtumaa. Myös leeviläispappien oli suoritettava pyhittäytymismenoja ennen arkin kantamista (1. Aikak. 15:14).

Japanilaiseen arkunkantoseremoniaan kuuluu myös samantapainen ilmaisen ruoan jakaminen, kuin 1. Aikak. 16:1-3 kerrotaan: " Ja hän jakoi kaikille israelilaisille, sekä miehille että naisille, kullekin leipäkakun, kappaleen lihaa ja rypälekakun."

Shinto-papit pukeutuvat valkoiseen asuun, jonka takin helman molemmin puolin riippuu 20-30 cm pituisia nauhoja tai tupsuja. Israelissa ylipappi oli puettu värikkäästi, mutta muilla papeilla oli puhtaasta valkeasta pellavasta tehty yksinkertainen asu. Eräs pukeutumissääntö kehoitti: "Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut" (4. Moos. 22:12). Jeesus arvosteli fariseuksia turhan koreilevien tupsujen käyttämisestä viitoissaan (Matt. 9:20). Shinto-pappien ja juutalaisten asuihin kuuluu myös samanlainen kalottipäähine sekä vyötärönauha.

Shinto-temppeli ja Israelin tabernaakkeli.

Muinaisen Israelin tabernaakkelissä oli kaksi osaa, Pyhä ja Kaikkeinpyhin. Myös shinto-temppeli jakautuu kahteen vastaavaan osaan. Ne muistuttavat toisiaan myös toiminnallisesti. Shinto-pappi menee temppeliin määräaikoina. Tavalliset ihmiset eivät saa mennä sinne sisälle, vaan heidän on rukoiltava ulkopuolella. Temppeli sijaitsee myös muuta pyhäkköaluetta hieman ylempänä.

Shinto-temppelialueen sisäänkäynnin molemmin puolin vartioi kaksi 'komainua' eli leijonapatsasta. Sellaisia oli myös Salomon temppelissä (1. Kun. 7:36; 10:19). Tämän seikan merkitys korostuu sen johdosta, että Japanissa ei tiedetä olleen leijonia varhaishistoriallisena aikana. Japanin pyhäköissä leijonapatsaita on kuitenkin käytetty jo muinoin. Asiantuntijat uskovatkin perinteen olevan lähtöisin Lähi-idästä.

Japanilaispyhäkön edustalla on portti, josta käytetään nimeä 'torii'. Sen muodostaa kaksi pystysuoraa pilaria, joita yhdistää yläpäästään palkki. Varhaisimmissa malleissa pylväitä yhdisti vain köysi. Shinto-papin saapuessa portille hän kumartaa erikseen molemmille pylväille. Onkin oletettu, että portti alunperin koostui vain kahdesta pylväästä, kuten Salomon temppelissä (1. Kun. 7:26). Muinaisessa aramean kielessä on porttia merkitsevä sana 'taraa' , mikä on saattanut japaninkielessä muuntua muotoon 'torii'. Koska vastaavan tyyppisiä portteja ei esiinny muualla lähialueilla, kuten Kiinan tai Korean varhaisissa uskonnollisissa rakennelmissa, vaikutteet eivät voi olla sieltä lähtöisin.

Sisäänkäynnin lähettyvillä on 'temizuya', paikka jossa palvojat voivat pestä kätensä ja suunsa, kuten juutalaiset syngogissaan. Myös Israelin tabernaakkelissa ja myöhemmin temppelissä oli vesiallas puhdistautumista varten.
  Shintotemppeli ympäröidään tavallisesti valkoisin paperisuikalein koristellulla köydellä, josta käytetään nimitystä 'shimenawa'. Mooses sai Jumalalta käskyn merkitä ilmestysvuoren pyhä alue jonkinlaisella rajalla, jonka sisäpuolelle ihmiset eivät saaneet astua. Se on hyvinkin saattanut olla köysi. (2. Moos 19:12)

Ainoa merkittävä ero muinaisen israelilaisen ja shintotemppelin välillä on se, ettei jälkimmäisessä ole alttaria eläinten uhraamista varten. Mistä tämä ero johtuu, jos shintolaiset traditiot ovat peräisin muinaisesta Israelista? Selitys saattaisi olla siinä, että israelilaisia kiellettiin uhraamasta eläimiä muualla kuin erityisessä Jumalan valitsemassa paikassa muinaisessa Kanaanin maassa. (5. Moos. 12:4-6)

Muita japanilaisia tapoja.

Japanissa on muitakin perinteitä, jotka muistuttavat israelilaisia tapoja. Tullessaan temppelin edustalle rukoilemaan japanilainen soittaa sisäänkäynnin edustalla riippuvaa kelloa. Ylipappi Aaronilla oli kultaisia kelloja viittansa helmassa (2. Moos 28:33-35), minkä tarkoituksena oli ilmeisesti varoittaa muita tulemasta paikkaan, jossa Jumala oli läsnä. Vaikka kellojen soitto on yleistä muuallakin, sitä yleensä käytetään hieman eri tarkoitukseen (esim. kutsumaan väkeä paikalle). Japanilaiset myös kumartelevat ennen ja jälkeen rukoilemisen, mikä tapa oli yleinen myös muinaisessa Israelissa. Kumartelu kuuluu vieläkin ns. ortodoksijuutalaisten rukouskäytäntöön.

Eräs yleinen tapa Japanissa on suolan rituaalinomainen käyttö tietyissä tilanteissa. Suolaa heitetään vihatun tai vastenmielisen henkilön perään, kylvetään hautajaistalon eteen ja itsensä päälle sieltä poistuttaessa ennen omaan taloonsa astumista. Jotkut ravintolat kylvävät suolaa sisääntulopaikan eteen, ja sumopainijat tekevät suolasta sumoympyrän ennen ottelua. Nykyjuutalaiset 'puhdistavat' kosher -ateriansa suolalla ja aloittavatkin sen suolan maistamisella. Jotkut myös 'pyhittävät' uuden asuntonsa suolaa ripottelemalla. Suolan rituaalikäyttöä esiintyy jossain määrin myös muiden kansojen keskuudessa, esim. Suomessa on ollut tapana tuoda tuliaisiksi uuteen kotiin muuttaneille suolaa ja leipää.

Suolan rituaalisen käytön alkuperäinen merkitys lienee ollut puhdistaa ja pyhittää, mutta tämä merkitys on hämärtynyt. Tässä merkityksessä sitä kuitenkin käytettiin muinaisessa Israelissa. Mooseksen lain mukaan jokainen uhrilahja oli suolattava (3 Moos 2:13). Abimelek kylvi suolaa hävittämänsä kaupungin paikalle (Tuom. 9:45). Oli myös tapana hieroa vastasyntynyt suolalla (Hes. 16:4). On todennäköistä, että suolan rituaalinen käyttö on levinnyt Japaniin - ja muuallekin - juuri muinaisten israelilaisten myötä.

Shintolaisuus ja jumalankuvat

Buddhalaistemppeleissä on Buddhan ja muiden jumalien kuvia. Japanin shinto-pyhäköissä ei sen sijaan ole lainkaan jumalankuvia. Pyhäkön pyhimmässä osassa on peili, miekka tai riipus. Shinto-uskovaisille ne eivät kuitenkaan ole palvonnan kohteita. Shintolaisuudessa jumalien ajatellaan olevan näkymättömiä, ja nämä tunnukset ymmärretään ainoastaan merkkeinä näkymättömien jumalien läsnäolosta. Tämä on rinnastettavissa siihen, että Liitonarkissa oli kymmenen käskyä sisältävät kivitaulut, Aaronin sauva sekä (arkun edessä?) manna-astia. Nekään eivät olleet millään tavalla palvonnan kohteita, vaan vertauskuvia näkymättömän Jumalan läsnäolosta.

Uskoivatko muinaiset japanilaiset Jahveen?

Shintolaisuuden ja muinaisen Israelin uskonnon välillä on erona se, että shintolaisuudessa uskotaan moniin jumaliin. Kuitenkin jo itse Raamattukin osoittaa, että kymmenen sukukunnan muodostama Israel - toisin kuin Juudan valtakunta - oli taipuvainen myös epäjumalien palvontaan. Heidän keskuudessaan oli monia, jotka palvoivat Jahven sijaan tai hänen lisäkseen Baalia, Astartea, Moolokia ja muita pakanajumalia, joten käytännössä heidän uskontonsa ei ollut täysin monoteistista. Shinto-oppineet sanovatkin jumala 'Susanohin' muistuttavan jossain määrin Baalia ja naispuolisen 'Amaterasun' Astartea.

On viitteitä siitä, että muinaisessa shintolaisuudessa olisi uskottu myös Jahveen! Shintojumalien joukossa on eräs, josta käytetään nimitystä 'Amenominakanushi-no-kami.' Hänen sanotaan olevan jumala, joka ilmaantui olemassaoloon ensimmäiseksi. Hän elää keskellä universumia, hänellä ei ole muotoa, hän on kuolematon ja näkymätön universumin mestari, absoluuttinen jumala. Tämä käsitys muistuttaa hämmästyttävästi Raamatun jumala-käsitystä.

Japanin festivaalit muistuttavat muinaisen Israelin juhlia

Japanilaiseen uuden vuoden juhlintaan liittyy juutalaisten pääsiäisen tavoin 'happamattoman' (riisi-) leivän syöminen. Leivän nimi, 'mochi' tuo mieleen heprean vastaavan sanan 'matsah'. Happamattoman leivän lisäksi japanilaiset syövät tuona aikana kaurakakkua (tai -puuroa) kitkerien yrttien kera (vrt 2 Moos 12:8)

Moni paikoin Japania vietetään ns. Gion-juhlia kesän aikana. Tärkeimpänä niistä pidetään joka vuosi Kiotossa 'Yasaka-jinja' -pyhätössä vietettävää juhlaa. Tämä juhla kestää koko heinäkuun, mutta tärkeimpänä pidetään 17-25 päivien välistä aikaa. Japanilaiset käyttävät juhlasta nimitystä 'seitsemäs kuukausi'. Tämä viittaa siihen, miten Nooan arkki pysähtyi Araratille seitsemännen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä (1 Moos. 8:4). Juhla alkaa rauhan toivotuksilla, ja siitä usein käytetäänkin nimeä 'Heian-kyo', mikä tarkoittaa rauhaa. Jotkut rinnastavat tämän Jerusalemiin, 'rauhan kaupunkiin'.

Juhlan alkaessa ihmiset huutavat: "En-yara-jah." Sanojen merkitys on hämärtynyt, mutta heprean kieleen perehtynyt japanilainen oppinut Eiji Kawamorita uskoo sen olevan lähtöisin heprean sanoista 'eni ahalel yah', ylistys Jahvelle. Myös varhaisissa japanilaisissa kansanlauluissa esiintyy sanoja, joiden merkitystä japanilaiset eivät tiedä. 'Kumamoto' -nimisen laulun kertosäkeessä esim. lauletaan: "Hallelujah, haliya, haliya, tohse, Yahweh, Yahweh, yoitonnah .." Kawamoritan mielestä ne vaikuttavat selvästi heprealta.

Tulivatko Israelin kadonneet sukukunnat Japaniin?

Tiedämme, että juutalaiset eli muinaisen pohjoisen Juudan valtakunnan asukkaat ovat hajaantuneet ympäri maailmaa. Onko samoin käynyt myös eteläisen, Israelin valtakunnan asukkaille?

On olemassa vahvoja todisteita muinaisten israelilaisten esiintymisestä Afganistanissa, Kashmirissa, Intiassa, jopa Kiinassa. He ovat siis kulkeneet itään näiden maiden kautta, eikä näin ollen voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö pääosa heistä olisi voinut kauan sitten saapua Japaniin. Sinnehän tuli väkeä muualtakin kuten Venäjältä sekä eteläisestä ja itäisestä Aasiasta.

Arimasa Kubo ei väitä, että Japanin shinto-uskonto kaikkine tapoineen olisi pelkästään peräisin muinaisesta Israelista. Mutta jos kadonneet kymmenen sukukuntaa tulivat Japaniin sen varhaishistoriallisena aikana, on selvää, että heidän uskonnollaan on ollut vahva vaikutus japanilaiseen uskonnollisuuteen. Tri Kawamoritan mukaan Jumalan pyhä nimi Jahve (Yahweh) esiintyy lukuisia kertoja japanilaisissa kansanlauluissa. Vaikka juutalaiset eivät käytä tätä nimeä, koska pitävät sitä liian pyhänä lausuttavaksi, voidaan olettaa, että tämä kolmannella vuosisadalla eKr. alkanut käytäntö ei saanut Israelin heimojen keskuudessa yhtä vahvaa asemaa. He eivät ilmeisesti lopettaneet nimen käyttöä, vaan veivät sen mukanaan Japaniin.

Japanin ensimmäisen keisarin, Jinmun, virallinen nimi on 'Kamu-yamato-iware-biko-sumera-mikoto'. Joseph Eidelberg tulkitsee sen heprenkieliseksi ilmaisuksi 'Samarian kuningas, Jahven heprealaisen valtakunnan jalo perustaja.' Tällä hän ei tarkoita, että Jinmu itse olisi todellinen heprealaisen kansakunnan perustaja, vaan että muisto Japaniin tulleesta heprealaisesta kansakunnasta siirtyi legendaan Japanin ensimmäisestä hallitsijasta.

Mutta entä ympärileikkaus? Keisarillisen perheen jäsenen Takatoshi Kobayashin (joka nykyään on kristitty pastori) mukaan keisari ja kruununprinssi ympärileikattiin. Muita todisteita ympärileikkauksen esiintymisestä Japanissa ei kuitenkaan ole.

Veriryhmien vertailu

Tokion Yliopiston oikeusopillisen lääketieteen asiantuntijan Prof. Tanemoto Furuhatan mukaan japanilaisten ja juutalaisten veri on hyvin samanlaista. Hän oli itse hyvin yllättynyt tästä seikasta. Jotkut muutkin tutkijat ovat saaneet samansuuntaisia tuloksia. Lienee kuitenkin vaikea päätellä, mikä tämän seikan todistusarvo on.

Jumalan nimi keisarillisen temppelin peilissä?

Japanin keisarillisessa palatsissa on kolme arvokasta esinettä: miekka, jalokiviriipus ja peili. Näistä peili nimeltään 'Yata-no-kagami' (Yatan peili) on sijoitettu alueella olevaan keisarilliseen 'Ise-jingu' -pyhäkköön. Huhujen mukaan pyhän peilin takana on Jumalan hepreankielinen nimi. Peiliä pidetään erittäin pyhänä, eikä kenenkään yleensä sallita katsoa sitä. Jotkut kuitenkin väittävät nähneensä sen.

Noin sata vuotta sitten silloinen Japanin opetus- , kulttuuri- ja tiedeministeri Arinori Mori väitti nähneensä pyhän peilin takana olevan kirjoituksen. Hänen mukaansa siinä oli hepreaksi kirjoitettuna 'MINÄ OLEN SE JOKA MINÄ OLEN' (vrt. 2 Moos. 3:14)
  Toisen maailmansodan jälkeen Aoyama-gakuin yliopiston professori, tri Sakon, totesi nähneensä peilistä tehdyn kopion, jonka takapuolella oli edellämainittu teksti. Eräät muutkin väittivät nähneensä pyhän peilin. Shintotutkija Wadoh Kohsaka päätti tehdä lopun epämäärisistä huhuista julkaisemalla kuvan peilin kopiosta kirjassaan, joka ilmestyi jokin vuosi sitten.

Peilin takana olevasta tekstistä on kaksi tulkintaa. Toisen mukaan teksti on kirjoitettu varhaisin japanilaisin, Kiinasta lainatuin kirjaimin, toisen tulkinnan mukaan se on muinaista hepreaa. Kumpaakaan ei ole varmistettu, joten teksti on arvoitus siihen asti kunnes alkuperäinen peili saadaan yleisön nähtäville.

Muuta aiheeseen liittyvää:
Japanin ja Israelin yhteiset juuret - japanilainen dokumenttisarja!
Afrikan Lemba-kansalla juutalaiset juuret?



Lähde: www.biblemysteries.com

8.7.03