Ihmisfossiileista ja niiden ajoituksesta

 
 

Yllä olevan tapaiset kuvasarjat ovat tavallisia evoluutiota sivuavassa kirjallisuudessa. Ihmisen vähittäistä kehittymistä apinamaisista esi-isistä nykyihmiseksi pidetään tieteellisesti todistettuna tosiasiana. Tähän tarinaan liittyy kuitenkin paljon harhakäsityksiä, ristiriitaista tietoa, kehäpäättelyä, todisteiden valikoivaa käyttöä ym. Lähemmin tarkasteltuna se ei ole läheskään niin selvä kuin yleisesti uskotaan.

 

Fossiilien määrä

Ongelmana ei suinkaan ole ihmisfossiilien puute; niitä on tuhansia. Ongelma on siinä, että vain harva niistä on voitu kelpuuttaa todisteeksi oletettuun ihmisen kehitysketjuun. Jos fossiili löytyy vanhaksi ajoitetusta kerrostumasta, mutta on liian nykyaikainen tai sen yhteydestä löytyy merkkejä kehittyneestä kulttuurista, sillä ei ole käyttöä evoluution todisteena. Vastaavasti ei myöskään kelpuuteta nuoresta kerrostumasta löytynyttä fossiilia, vaikka sen piirteet olisivat hyvinkin 'apinamaiset'. Valtaosa löydetyistä ihmisen fossiileista on juuri tällaisia todisteiksi sopimattomia, joten ei ole ihme, että tutkijat valittavat niiden vähyyttä. Kun fossiilien todellisia lukumääriä ei ole välitetty kertoa, on syntynyt mielikuva, että niitä olisi vain kourallinen. Tämä harhakäsitys on ollut yleinen myös luomisnäkemystä kannattavien keskuudessa.

Miksi evoluutiota käsittelevät julkaisut ovat sitten vaienneet ihmisfossiilien todellisesta lukumäärästä? Yksi syy on siinä, ettei niistä ole olemassa kattavaa tietokantaa. Ainoa toistaiseksi tehty katalogi on peräisin vuosilta 1968-1976 ja sekin löytyy enää vain harvasta tieteellisestä kirjastosta. Luettelo sisälsi n. 4000 fossiilia, mutta uusia löytöjä on sen jälkeen tehty runsaasti. Tri M. L. Lubenow on arvioinut niiden nykyiseksi lukumääräksi 7000 - 8000. Vuosituhannen vaihteessa Ian Tattersallin, Jeffrey Schwartzin ym. toimesta aloitettu uusi projekti fossiilien kartoittamiseksi on vielä kesken, eikä se Lubenowin mukaan käsittele kaikkia fossiileja.

Tiedon saantia hidastaa se, että ihmisen fossiilit ovat tarkoin vartioituja kansallisaarteita, joita harva tutkijakaan on omakohtaisesti päässyt näkemään. Museoissa nähtävät kappaleet ovat niiden muovisia jäljennöksiä, eivätkä aina edes kovin tarkkoja. Löydön tekijällä on etuoikeus löydöstensä tutkimiseen ja hän voi tarvittaessa pitkittää tulosten julkistamista vuosikausia. On täysin ymmärrettävääkin, ettei tutkija halua antaa kunniaa kenties vuosien vaivalloisen työn tuloksista jollekin toiselle. Siksi löytöjä varjellaan mustasukkaisesti; jopa niiden valokuvaaminen usein kielletään.

Kun Tattersall ja Schwartz vuonna 2000 pyysivät Etiopian viranomaisilta lupaa tutkia ja valokuvata kirjaansa varten vuonna 1993 löytyneitä Ardipithecus ramidus -fossiileja, lupa myönnettiin vasta kahden vuoden viivyttelyn jälkeen. He matkustivat Etiopiaan ja menivat museoon, missä fossiileja säilytettiin. Kun niiden löytäjä sai kuulla tutkijoille myönnetystä luvasta, hän vetosi Etiopian lakiin, joka sallii fossiilin löytäjän kieltää muilta pääsyn niiden luo. Tattersall ja Schwartz joutuivat palaamaan tyhjin toimin. Huippuesimerkki vitkuttelusta lienee ensimmäisen Jaavan ihmisen löytäjä Dubois, joka salasi ns. Vadjak-kallonsa 30 vuotta!

Tiedon 'pimittäminen' johtunee osaksi myös siitä, ettei noista tuhansista fossiileista löydy tukea ihmisen kehitysteorialle. Itse asiassa ne todistavat sitä vastaan. Lubenow, joka on 40 vuotta tutkinut näitä fossiileja koskevaa tietoa ja jolla itsellään on kattavan arkistomateriaalin lisäksi 30 fossiilia käsittävä kokoelma, listaa kirjassaan Myytti apinaihmisestä noin 300 vanhempaa Homo sapiens- ja Homo Erectus -fossiilia. Hänen luettelonsa sisältää löydösten kuvauksen lisäksi tiedot niiden ajoituksesta, löytöpaikoista, niihin liittyvistä esinelöydöistä ym. sekä tarkat lähdeviitteet. Fossiilit on siinä jaettu yleisen luokittelun mukaisiin ryhmiin, joiden kohdalla on ilmoitettu evolutionistien niille määrittelemät iät.

 

Esimerkkejä luettelon n. 300:sta fossiilista
 
 
Yhteenveto fossiileista
 
Anatomisesti modernit Homo sapiens ja sapiensin kaltaiset fossiilit (luetteloon on otettu vain yli 28 000 v. ikäiset)
Myöhäispleistoseeni   31 kpl   28 000 - 98 000 vuotta
Keskipleistoseeni   13 kpl   100 000 - 700 000 vuotta
Varhaispleistoseeni   12 kpl   1,6 - 3,75 miljoonaa vuotta
 
Neanderthalilaisten ja esineanderthalilaisten fossiilit
Myöhäispleistoseeni   77 kpl   17 600 - 98 000 v.
Keskipleistoseeni   41 kpl   100 000 - 800 000 v.
Ajoitus tuntematon   6 kpl    
 
Varhaiset Afrikan / Aasian Homo sapiens-fossiilit
Holoseeni / ylempi pleistoseeni   5 kpl   5000 - 84 000 v.
Keskipleistoseeni   33 kpl   103 000 - 600 000 v.
 
Homo erectus / Homo Ergaster -fossiileja
Holoseeni / ylempi pleistoseeni   11 kpl   6000 - 40 000 v.
Keskipleistoseeni   23 kpl   130 000 - 650 000 v.
Alempi pleistoseeni / plioseeni   51 kpl   700 000 - 1,95 milj. v.
 

Kuten edellä olevasta voidaan nähdä, Homo erectus -tyypin edustajia, joiden pitäisi kehitysopillisesti edeltää neanderthalilaista ja nykyihmistä (Homo sapiens) onkin näiden ajoitusten mukaan elänyt samaan aikaan nykyihmisen kanssa. Tämän lisäksi Homo erectus on elänyt samaan aikaan myös oletetun edeltäjänsä Homo habiliksen kanssa, kuten alla olevasta taulukosta nähdään. Tässä on yksi syy, miksi niin harvat fossiilit kelpuutetaan kuviteltuun ihmistä edeltävään sukupuuhun ja miksi niiden luokitusta niin helposti muutetaan.

Ikä
(milj.v)
Homo habilis -fossiilit Saman ikäiset Homo erectus -fossiilit
1,5 Olduvai-hominidi 13, kallon osia, Tansania KNM-ER 992 (1,52 Mv)
   KNM-ER 803 (1,55 Mv)
   O,H,15
   KNM-ER 3883 (1,58 Mv)
1,6   KNM-ER 737 (1,6 Mv)
 Olduvai-hominidi 16, kallon osia, Tansania KNM-ER 820 (1,6 Mv)
   KNM-WT 15000 (1,6 Mv)
   KNM-ER 1466 (1,6 Mv)
1,7   KNM-ER 1808 (1,7 Mv)
   KNM-ER 730 (1,7 Mv)
   KNM-ER 807 (1,7 Mv)
   KNM-ER 1821 (1,7 Mv)
 Dmanisi kallot (D2282, D2700) ja fragmentit, Georgia (3 yksilöä)  
* Sterkfontein Stw 53 -kallo, Etelä-Atrikka  
 Olduvai-hominidi 6, kallon osia, Tansania  
 Olduvai-hominidi 7, kallo, käsi, Tansania  
 Olduvai-hominidi 8, jalkaterän luita, Tansania KNM-ER 3733 (1,78 Mv)
  Olduvai-hominidi 35, sääriluu, fibula, Tansania KNM-ER 1507 (1,79 Mv)
1,8 Olduvai-hominidi 49, radius, Tansania SK-15, 18a, 18b (1,8 Mv)
 Olduvai-hominidi 62, luurangon jäänteitä, Tansania SK-84 (1,8 Mv)
   SKX-5020 (1,8 Mv)
 Omo L 894-1, kallon osia, Etiopia SK-45,847 (1,85 Mv?)
 KNM-ER 1805, kallo, alaleuka, Kenia  
 KNM-ER 1813, kallo, hampaita, Kenia  
 Olduvai-hominidi 4, hampaita, Tansania KNM-ER 1809 (1,78 Mv)
1,9 Olduvai-hominidi 24, kallo, Tansania 
 Olduvai-hominidi 52, kallon osa, TansaniaJaava Djetis (1,9 Mv)
 KNM-ER 1802, alaleuka, hammas, Kenia Longgupo (1,9 Mv)
 Swartkrans SK-68, hammas Etelä-Afrikka KNM-ER 2598 (1,9 Mv)
   KNM-ER 3228 (1,95 Mv)
2,0 KNM-WT 15001, kallon osa, Kenia  
* ajoitus epävarma. Mv=miljoonaa vuotta  

Edellä olevasta voidaan siis tehdä se johtopäätös, että fossiiliaineisto ei tue hypoteesia apinamaisista esi-isistämme vaan päinvastoin kumoaa sen. Mitä Lubenowiin tulee, voidaan todeta, ettei hän suinkaan esitä vain omia arvelujaan; sen osoittaa jo hänen kirjansa lähdeluettelo, joka käsittää nelisenkymmentä sivua!

Darwin ei ollut nähnyt ainuttakaan ihmisen fossiilia kirjoittaessaan 'Lajien synty' - teoksensa. Myös nykyajan oppikirjojen tekijät joutuvat tyytymään harvoihin museoissa oleviin jäljennöksiin ja/tai niiden kuviin. Heitä ei tunnu häiritsevän, että ne ovat vain suuresta määrästä tarkoituksellisesti valikoituja, jotta ne mahdollisimman hyvin havainnollistaisivat ihmisen kehitystä. He eivät myöskään näe mitään väärää siinä, että jättävät kertomatta negatiivisten fossiilitodisteiden olemassaolosta, koska pitävät evoluutiota tosiasiana. Samassa 'hyvässä tarkoituksessa' oppikirjoihin vieläkin sijoitetaan mm. ajat sitten väärennetyiksi osoitettuja Haeckelin sikiökuvasarjoja.

Luokittelun ongelmia

Kuten jo todettiin, fossiiliaineisto ei tue hypoteesia apinamaisista esi-isistämme, vaikka hyväksyttäisiinkin geologisten taulukkojen esittämät pitkät ajanjaksot, jotka nykyään ovat seuraavat:

Holoseeni         0 - 10 000 vuotta sitten
Ylempi pleistoseeni         10 000 - 100 000 vuotta sitten
Keski-pleistoseeni         100 000 - 700 000 vuotta sitten
Alempi pleistoseeni         700 000 - 1 700 000 vuotta sitten
Plioseeni         1 700 000 - 5 500 000 vuotta sitten

Todellisuudessa nämä ajoitukset ovat hyvin hataralla pohjalla. Geologisten kerrostumien iät ovat vahvasti sidoksissa evoluutioteorian tarvitsemiin pitkiin ajanjaksoihin. Tämä johtaa helposti kehäpäättelyyn: kerrostuman ikä määritellään sen sisältämien fossiilien mukaan, ja niiden ikä puolestaan määrittyy kyseisen kerrostuman mukaan. Jos jokin yksittäinen löydös ei sitten vastaakaan kerrostumalle määritettyä ikää, sen tyyppiluokitusta voidaan muuttaa ilman sen kummempia perusteluja. Lubenow kertoo useita esimerkkejä tällaisesta menettelystä. Seuraavassa niistä kolme:

Taung-fossiili

Tätä kalkkikaivoksista 1920-luvulla löytynyttä, Australopithecus africanukseksi nimettyä lapsen kalloa pidettiin aina vuoteen 1973 asti 2-3 miljoonan vuoden ikäisenä ja vanhimpana kehitysopillisena esi-isänämme. Sitten geologi T. C. Partridge osoitti, ettei luola, josta kallo oli löydetty, voinut olla vanhempi kuin 0,87 milj. vuotta, joten kallon täytyi olla sitä nuorempi. Niinpä A. J. B. Humphreys ehdotti sen luokituksen muuttamista Homo habilikseksi. Phillip Tobias totesi aivojen ja hampaiden sulkevan sen pois Homo erectusten joukosta ja pohti, olisiko se kenties jokin myöhäinen Australopithecus robustus -tyyppi (roteva etelänapina). Lopulta Partritgen ajoitus sysättiin syrjään ilman perusteluja ja useimpien tutkijoiden mielestä Taung-kallo edustaa edelleen tyyppiä Australopithecus africanus.

Kanapoi-fossiili

Tämä Keniasta vuonna 1965 löydetty fossiili, joka tunnetaan nimellä KNM-KP 271, käsittää vasemman käden olkavarren luun alaosan. Viimeisin ajoitus on antanut sen iäksi 4,5 miljoonaa vuotta. Siitä tehdyt analyysit ovat osoittaneet sen olevan lähes identtisen nykyihmisen vastaavan luun kanssa, joten löytö olisi pitänyt luokitella nykyihmiseksi. Aivan yleisesti sen on kuitenkin väitetty edustavan Australopithecus africanusta. Fossiilitutkija Howells kertoo syyn:

"Kanapoin kyynärvarren kappaletta, jonka ikä on noin 4,5 miljoonaa vuotta, ei voitu erottaa minun ja Pattersonin tekemän monimuuttuja-analyysin perusteella Homo sapiensista vuonna 1967 (eikä sen jälkeen muiden tekemillä perusteellisemmilla analyyseilla). Ehdotimme, että se saattoi edustaa Australopithecusta, koska sen tulkinta Homo sapiensiksi vaikutti silloin täysin järjettömältä, vaikka tämä tulkinta olisikin ollut oikea ilman aikatekijää."

Rhodesian ihminen

Tämä fossiili löydettiin vuonna 1921 eräästä Broken Hillin kaivokseen kuuluvasta luolasta. Mikään ihmisfossiili ei vaikuta 'alkukantaisemmalta' kuin rhodesianihminen. Löytäjän, A. S. Woodwardin mukaan sen kallo oli neanderthalilaistakin apinamaisempi. Kallon tilavuus (1280 cm3) oli kuitenkin niin suuri, että se on luokiteltava Homo sapiensiksi. Lisäksi sen yhteydestä löytyi kvartsista ja liuskekivestä tehtyjä työkaluja, ns. bola-kiviä ja jopa muutamia luista tehtyjä työkaluja. Bola-kiviä käytetään vielä nykyäänkin metsästykseen Etelä-Afrikassa. Lisäksi löydös ei ollut juurikaan mineralisoitunut (fossiloitunut), joten Woodward päätteli, ettei se voinut olla kovin vanha. Kuitenkin hän arvioi sen iäksi 11 000 vuotta.

Sitten Carleton Coon arvioi vuonna 1962 sen iäksi 40 000 vuotta. Richard Kleinin arvio vuodelta 1973 nosti sen iän yli 125 000 vuoteen ja Tattershall korotti sen v. 1999 peräti 300 000 - 400 000 vuoteen. Tarkempia perusteluja tälle ei ole annettu, mutta Lubenowin mielestä ei ole epäilystä, etteikö siihen liittyisi Tattershallin sitoutuminen 'ulos Afrikasta' -hypoteesiin. Näin Rhodesianihminen vanhentui muutamassa vuosikymmenessä 350 000 vuotta!

Löydösten luokittelua näyttää siis selvästikin ohjaavan etukäteen omaksuttu usko evoluution totuuteen ja sen pohjalta määritettyihin geologisten kerrostumien ikätaulukoihin. Tämän uskon mukaan nykyihminen ei voi olla elänyt ennen alkeellisempia muotoja tai edes pitempiä aikoja samanaikaisesti niiden kanssa. Jos sellainen kuitenkin näyttäisi olevan kyseessä, silloin luokitusta 'täytyy' muuttaa. Hyvällä syyllä voi kysyä, mitä arvoa tällaisilla 'todisteilla' on?

Toinen perussyy luokittelun vaikeuteen on eri ryhmissä esiintyvät samankaltaisuudet. Esim. usein todisteena käytetty aivojen tilavuuden kasvu ei fossiiliaineiston perusteella ole lainkaan selviö. Homo erectuksen aivojen koko vaihtelee välillä 780-1225 cm3, neanderthalilaisten 1200-1650 cm3, varhaisten afrikkalaisten Homo sapiens -fossiilien 880-1480 cm3. Nykyihmisen aivojen tilavuus vaihtelee enemmän kuin näiden ryhmien yhteensä. Sama koskee kallon morfologiaa. Erik Trinkaus totesikin erään luentonsa yhteydessä: "Mitä eroa on neanderthalilaisten ja Homo erectuksen kallon morfologiassa, aivojen kokoa lukuunottamatta? Käytännöllisesti ei mitään!"

Neanderthalilaiset ja Homo erectus

Neanderthalilaisten sijoittuminen ihmisen sukupuuhun on viime aikoina ollut ankaran kiistelyn kohteena. Nykyään monet tutkijat pitävät heitä sukupuuttoon kuolleena nykyihmisrotuna. Eräs heihin liittyvä kummallisuus on, että vaikka heidän aivonsa olivat keskimäärin suuremmat kuin nykyihmisellä, heidän uskotaan silti olleen älyllisesti alemmalla tasolla. Tämä on yksi osoitus siitä, miten valikoivasti todisteita voidaan käyttää.

Evolutionistien kannalta tärkein on kuitenkin ryhmä nimeltä Homo erectus, jota pidetään etelänapinoiden ja varhaisen Homo sapiensin sekä neanderthalilaisten välimuotona. Lubenow kirjoittaa:

"On hämmästyttävää, että juuri Homo erectus antaa meille selkeät syyt hylätä ajatus ihmisen polveutumisesta. Kolme kysymystä on keskeistä. Onko Homo erectus ensinnäkään tarpeeksi erilainen morfologisesti, jotta sen voi luokitella Homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi? Todisteet osoittavat selkeästi, ettei näin ole. Kaikkien pätevien standardien mukaan fossiili- ja kulttuuritodisteet osoittavat, että Homo erectus oli tavallinen ihminen, joka pitää luokitella Homo sapiensiksi. Löytyvätkö Homo erectuksen fossiilit todelliseen välimuotoon viittaavassa aikakehyksessä? Fossiiliaineiston antama vastaus kuuluu jälleen: Eivät löydy. .. Tämä tosiasia poistaa sen mahdollisuuden, että Homo erectus kehittyi Homo sapiensiksi. ..Kolmanneksi voisi kysyä: Onko olemassa muita kuin evolutionistisia selityksiä Homo erectuksen, varhaisen Homo sapiensin ja neanderthalilaisen morfologialle? On kyllä!"

Ironista kyllä juuri Jaavan saari, josta ensimmäinen Homo erectus löydettiin, aiheuttaa ongelmia. Ajoituksen veteraani G. H. Curtis Kalifornian yliopistosta ryhtyi ajoittamaan niitä uudestaan uusimmilla menetelmillä. Todellinen järkytys tuli hänen ajoittaessaan Jaavan Solo-joen Homo erectuksen fossiilikallot Ngandongin kerrostumista. Ajoituksen tulos vaihteli 27 000 ja 53 000 vuoden välillä. Tämä oli 400 000 vuotta vähemmän kuin aikaisemmat arviot. Science-lehdessä julkaistun artikkelin kirjoittajat esittävät tämän absurdin toteamuksen: "Uudet ajoitukset nostavat esiin mahdollisuuden, että Homo erectus eli yhtä aikaa anatomisesti modernien ihmisten kanssa Kaakkois-Aasiassa."

Työkalut ja kulttuuri

Eräs suosituimmista ihmisen evoluutioon liittyvistä käsityksistä on uskomus, että kivityökalut todistaisivat ihmisen lisääntyneistä henkisistä kyvyistä. Fossiiliaineisto kumoaa tämänkin käsityksen. Lähes kaikki perustyökalut on löydetty miltei kaikkiin luokkiin liittyvien fossiilien yhteydessä. Niinpä mm. tutkijat Stringer ja Grün toteavat: "Yksinkertainen yhtälö hominidien ja teknologian välillä Euroopassa on siten hylätty." Evoluutioarkeologit menevät harhaan piirtäessään yhtäläisyysmerkin yksinkertaisuuden ja primitiivisyyden välille. Jotkin noista työkaluista ovat käyttökelpoisia vielä nykyäänkin. Toisaalta niiden käyttö (ja monta muutakin seikkaa) voidaan selittää yksinkertaisesti vedenpaisumuksen jälkeen vallinneilla olosuhteilla. Kun kaikki aiempi kehittynyt kulttuuri oli tuhoutunut, oli aluksi pakko tyytyä siihen, mikä oli helposti saatavilla. Lisäksi on esimerkkejä siitä, että kulttuuri voi myös taantua. Näin on todettu käyneen mm. Tasmaniassa, jonka alkuasukkaat olivat syystä tai toisesta hylänneet suuren osan aiemmasta kulttuuristaan ja työkaluistaan.

Rasismi ja 'Ulos Afrikasta' -hypoteesit

Rasismia on aina esiintynyt, mutta vasta evoluutioteorian myötä sitä alettiin perustella myös tieteellisillä syillä. Jo Darwinin kirjan nimikin: 'Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta', saattoi antaa siihen virikkeitä. Niinpä kehiteltiin teorioita eri rotujen ylemmyydestä ja niiden varjolla tuhottiin säälimättä 'alempirotuisia'. Kun sitten rasisminvastainen mieliala alkoi saada laajaa kannatusta, evoluutiotutkijat tiedostivat teoriaan sisäänrakennetun rasismin siemenen ja alkoivat kehitellä hypoteeseja, joissa se olisi vähemmän selkeästi esillä. Tämän pyrkimyksen sotki pahemman kerran Harvardissa opiskellut antropologi Carleton S. Coon 1960-luvulla. Hän esitti uuden teorian, jonka mukaan oli olemassa viisi ihmisen perusrotua: kaukasidit, mongolidit, australidit, kapoidit ja kongoidit. Hän uskoi näiden kaikkien kehittyneen erikseen Homo erectuksesta Homo sapiensiksi.

Vaikka Coon pyrki puhtaasti tieteelliseen analyysiin ja vältti rasistisia korostuksia, niin hänen hypoteesiinsa sisältyi väistämättä ajatus rotujen erilaisuudesta. Sen mukaan jotkin rodut saavuttivat nykyihmisen kehitystason aiemmin kuin toiset ja erityisesti afrikkalaiset aivan viimeisinä. Jos siis eurooppalaisten kehitys kohti nykyihmisiä alkoi 500 000 vuotta sitten ja afrikkalaisten vasta 40 000 vuotta sitten (kuten Coon esitti), on selvää, että eurooppalaisten täytyi olla kehittyneempiä ja sivistyneempiä. Lubenow kommentoi tilannetta:

"Oli olemassa ainoastaan kolme vaihtoehtoa tukahduttaa myrsky, joka puhkesi näiden rasististen johtopäätösten seurauksena. Ensimmäinen oli Coonin leimaaminen epätieteelliseksi. Toinen oli ajoittaa uudelleen Rhodesian ja Saldanhan fossiilit (joilla Coon perusteli teoriaansa). Kolmas oli muuttaa Rhodesian ja Saldanhan fossiilien luokitusta. Kaikki kolme olivat ennustettavissa. Kaikki kolme temppua myös tapahtuivat."

Suurelta osin juuri evoluutioteoriaan liittyvän rasismin häivyttämiseksi syntyi sitten ns. 'ulos Afrikasta' -teoria, minkä mukaan nykyihminen kehittyikin Afrikassa, vaelsi sieltä eri puolille maapalloa ja hävitti tieltään kaikki vähemmän kehittyneet ihmisrodut ja alalajit. Nykyisin siis olisimme kaikki samaa rotua, joten rasismia ei voi perustella tieteellisillä syillä. Tämä teoria sai pontta eräästä tutkimuksesta, jossa vertailtiin eri puolilla asuvien ihmisten mtDNA:ta (mitokondriaalista DNA:ta). Tutkimuksessa käytettiin tietokoneohjelmaa, jonka suorittama analyysi osoitti, että polveudumme kaikki yhdestä afikkalaisesta naisesta. Tällä ei tietenkään tarkoitettu, että tämä 'Äiti Eeva' olisi ollut aikansa ainoa nainen, vaan että jotenkin vain hänen jälkeläisensä selviytyivät ja kaikki muut ovat kadonneet.

Tähän mtDNA-kelloon liittyi useita oletuksia. Oletettiin mm. että mtDNA periytyy vain äidin kautta ja että kaikki siinä havaitut muutokset johtuivat mutaatioista joita on tapahtunut tietyllä keskimääräisellä nopeudella. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että isän ja äidin mtDNA voivat sekoittua ja että kaikki muutokset eivät johdu mutaatioista. Myös mutaatiotiheyden havaittiin eräissä tutkimuksissa olevan jopa 20-kertaisia aiempiin oletuksiin nähden. Tällä käyntinopeudella 'kello' antaisi 'Afrikan Eevan' iäksi vain noin 6000 vuotta! Lisäksi lukuisat edellä mainittua laskentaohjelmaa myöhemmin käyttäneet tutkijat totesivat, että ohjelma antoi erilaisia tuloksia aina sen mukaan, missä järjestyksessä tietoja syötettiin siihen.

Uudet hypoteesit

'Ulos Afrikasta' -hypoteesista halutaan kuitenkin pitää sitkeästi kiinni, joskin korjatuin versioin. Osa tutkijoista, mm. Milford Wolpoff, kannattaa ns. monialuehypoteesia, joka monissa suhteissa on Coonin hylätyn teorian kaltainen. Hän olettaa Homo erectusten alkaneen siirtyä Afrikasta jo noin 2 miljoonaa vuotta sitten, minkä jälkeen eri alueille siirtyneiden kesken olisi tapahtunut riittävästi 'ristipölytystä' tasaamaan geneettisiä eroja. Wolpoff pitää Homo erectuksen ja Homo Sapiensin välistä rajaa keinotekoisena ja katsoo, että kaikki niiden välissä olevat lajit tulisi luokitella nykyihmisiksi. Tässä hypoteesissa evoluution rasistisuus peittyy siihen, että olemme niin kauan olleet yhtä lajia ja rotua.

Tattersall ja useat muut kannattavat toisenlaista hypoteesia. Päinvastoin kuin monialuehypoteesissa, siinä ihmissuku pirstotaan jopa entistä useampaan lajiin. Homo habilis on jaettu ainakin kahdeksi lajiksi, Homo erectus halkaistu aasialaiseksi ja afrikkalaiseksi lajiksi. Myös neanderthalilaisista on tehty oma lajinsa, Homo neanderthalensis. Syytökset teoriaan piiloutuvasta rasismista Tattershall torjuu väitteellä, että ihmisen evoluutio on jo pysähtynyt!

Tutkijoiden käsitykset fossiilien ajoituksista ja luokittelusta muuttuvat jatkuvasti ja ihmisen oletettu kehityspuu on muuttunut sekavaksi pensaaksi. Kukaan ei voi enää varmuudella sanoa tietävänsä, mitkä ihmistyypit sijaitsevat missäkin haarassa. Tästä erään esimerkin antoi TV:ssä esitetty, harvinaisen paljastava dokumentti neanderthalilaisista.

Todennäköisin selitys varhaisten fossiilien erilaisille kallonmuodoille ym. erityispiirteille onkin ilmeisesti se, että esivanhempiemme geneettinen muunteluvara oli nykyistä suurempi, sallien siten hyvin eri näköisten ihmistyyppien samanaikaisen esiintymisen. Fossiilitutkijoilla, taiteilijoista puhumattakaan, on kuitenkin taipumus liioitella noita eroja, johtuen vahvasta uskosta evoluutioon.

 
Suurenna kuva
 

Geologisten kerrostumien ajoituksesta

Vahvimman tukensa evoluutioteoria saa siitä, että käytettävissä on ollut, kuten uskotaan, käsittämättömän pitkiä ajanjaksoja. Eräät viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin vahvasti horjuttaneet tätä käsitystä. Kivilajien radioaktiivisuuteen perustuvissa ajoituksissa perusoletuksena on ollut, että radioaktiivisia hajoamistuotteita alkaa kertyä kivimateriaaliin vasta sen jälkeen, kun se on kiteytynyt. Tähän oletukseen perustuvat mittaukset ovat kuitenkin antaneet hämmästyttäviä tuloksia. Esim. ajoitettaessa Uuden Seelannin Ngauruhoe -tulivuoresta vuosina 1949, 1954 ja 1975 purkautuneita laavakerrostumia kalium / argon menetelmällä, niiden iäksi saatiin:

  Näytteitä  
  kpl  
  Ikä / v  
4   alle 270 000  
1   alle 290 000  
1     800 000  
3   1 000 000  
1   1 200 000  
1   1 300 000  
1   1 500 000  
1   3 500 000  

Näille 25 - 50 vuotta vanhoille näytteille saatiin siis iäksi jopa 3,5 miljoonaa vuotta! On huomattava, että tutkijat eivät itse ajoittaneet näytteitä, vaan lähettivät ne yhteen arvostetuimmista, näihin ajoituksiin erikoistuneista laboratorioista (Geochron Laboratories, Cambridge, Massachusetts).

Tämä tapaus on vain yksi monista, joissa radiometriset iät eroavat järjettömän paljon todellisista, silminnäkijöiden havaintoihin perustuvista ajoista. Muista voisi mainita Hawaijin Hualalai -saaren laavabasaltista tehdyt ajoitukset, joiden iäksi saatiin kalium / argon -menetelmällä 160 milj. - 3300 milj. vuotta. Basaltti on kuitenkin peräisin 1800-1801 tapahtuneista tulivuoren purkauksista. USA:n St Helens -tulivuoresta vuonna 1980 purkautuneen laavan iäksi ajoitukset antoivat 350 000 - 2 800 000 vuotta. Niinpä tutkijat ovat joutuneet toteamaan, etteivät radiometriset ajoitukset toimi hyvin kun ne kohdistuvat nuoreen kivikerrostumaan. Mutta miten voidaan olla varmoja, että ne toimivat yhtään paremmin oletetuissa vanhoissa kohteissa? Todellisuudessa ei mitenkään.

Radioaktiivinen uraani 238U muuttuu välivaiheiden kautta lyijyksi. Sen puoliintumisaika on n. 4,5 miljardia vuotta eli tämän ajan kuluessa puolet radiumista on muuttunut lyijyksi. Jos ajoitettava näyte sisältää vain lyijyä, eikä lainkaan uraania, sen ikä olisi yksinkertaisen laskutoimituksen mukaan vähintään kymmenen puoliintumisajan eli n. 45 miljardin vuoden ikäinen. Koska maapallon hyväksytty ikäarvio on kuitenkin vain 4,6 miljardia vuotta, tutkija 'korjaa' ajoitusta päättelemällä, että että mineraalissa oli lyijyä jo sen syntyessä tai että se on kulkeutunut siihen myöhemmin. Jos taas näyte sisältää uraania, muttei lainkaan lyijyä, sen täytyisi olla hyvin nuori. Tällöin sopimaton ikä voidaan mitätöidä olettamalla lyijyn tai jonkin hajoamisketjun välivaiheen jotenkin liuenneen mineraalista tai vaihtoehtoisesti uraanin kulkeutuneen siihen vasta äskettäin. Sopimattomat ajoitukset voidaan siten aina 'korjata' etukäteen omaksutun ajatusmallin pohjalta. Koska ajoitukseen liittyy muitakin tuntemattomia tekijöitä, siitä seuraa, että ajoitukset ovat oikeita vain mikäli kaikki ennakko-oletukset pitävät paikkansa.

Eräs perustavan laatuinen virhe saattaa syntyä myös siitä, että tutkittava näyte, tavallisesti isohko kivenlohkare homogenisoidaan joko jauhamalla tai liuottamalla. Tämän tarkoituksena on eliminoida isotooppien tai alkuaineiden vaelluksen vaikutus. Eräät tutkimukset ovat osoittaneet pitoisuuksien voivan vaihdella jo lyhyellä matkalla (alle 1 mm) jopa 100 000 -kertaisesti. On myös havaittu, että ajoituksissa avainasemassa olevassa zirkonissa uraani, lyijy ja torium sijaitsevat paikallisesti erillään. Homogenisointi rikkoo tämän luonnollisen järjestyksen, joten sen jälkeiset ajoitukset ovat täyttä arpapeliä.

Toinen hämmästyttävä havainto koskee hiili-14 ajoituksia. Koska sen puoliintumisaika on 5730 vuotta, sitä ei pitäisi olla enää yhtään jäljellä kovin vanhoissa näytteissä. Uudella kehittyneellä AMS-tekniikalla on pystytty mittaamaan hyvin vähäisiä pitoisuuksia. Tri John Baumgardner toteaa:

"Jos aloitamme havaittavan universumin painoisesta puhtaasta hiili-14 -määrästä, niin 1,5 miljoonan vuoden kuluttua (pieni osa evolutionistien kokonaisajasta) ei pitäisi olla jäljellä yhtään ainoaa hiili-14 atomia. Rutiininomaisesti löydetään kuitenkin 14C/12C -suhteita, jotka ovat luokkaa 0,1 - 0,5% nykyisistä - sata kertaa suurempia kuin AMS -menetelmän ilmaisuraja - näytteissä, joiden pitäisi olla kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia vanhoja. Tämä on suuri ongelma uniformitaristiselle näkemykselle."

Ydinfysiikan prosessori Hermann Schneider toteaa radiometrisistä mittauksista: "Radiometria antaa vain näennäisen iän. Kelvatakseen 'oikeaksi iäksi' tai 'hyväksytyksi iäksi' sen täytyy osua geologisen aikataulun edeltä määräämään kohtaan. Todellinen absoluutti ei ole mittaus- tai arviointitulos, vaan olemassa oleva geologinen aikataulu. Niin kauan kuin geologinen aikataulu ratkaisee mittauksen kelpoisuuden, eivät mittaukset voi ratkaista geologisen aikataulun oikeellisuutta." Tämän vahvistaa myös erään asiantuntevan geokronologin kommentti Schneiderin kysyessä hänen mielipidettään sopimattomista ajoitustuloksista:

"Se mikä ei sovi, pysyy pöytälaatikossa - ei toki pidä tehdä itseään naurunalaiseksi. On turha tehdä yhtä yksinkertaista ajoitusta. On muistettava suuri kokonaisuus ja pidettävä mielessä geologinen aikataulu, muuten kaikki menee pieleen."

Schneider toteaa myös:

"Kun kysyy varsinaista syytä sille, miksi geologisesta aikataulusta satoine vuosimiljoonineen pidetään kiinni, käy ilmi ettei syy ole geologeissa. Tämä johtuu yksinomaan evoluutioteoreetikoista. Geologit myöntävät, että suurin osa väitetyistä phanerotsooisten kerrostumien 600 miljoonasta vuodesta täytyy sijoittaa kerroksien väliin (rajapinta kahden kerroksen välissä), kun taas itse sedimenttikivet muodostuivat paljon lyhyemmässä ajassa. Esimerkiksi metrin paksuisen hiekkakivikerroksen syntymisen arvioidaan kestävän 30-60 minuuttia. Kahden tälläisen kerrostuman välissä pitäisi olla kymmeniätuhansia vuosia, joista ei näy jälkeäkään. Todellinen mittatikku, johon geologinen aikataulu sovitetaan, on otaksuttu eliöiden makroevoluutio. Tällainen aikataulun rakentaminen on täysin hyväksyttävää, kunhan ei yritetä kehäpäätelmänä käyttää geologista aikataulua 'todisteena' evoluution oikeellisuudesta."

Schneiderin mukaan "tieteelle tehtäisiin suuri palvelus, jos luovuttaisiin pakonomaisesta sitoutumisesta geologiseen aikatauluun. Maailma ei siitä romahtaisi. Tuloksista pitäisi voida keskustella vapaasti ilman pakkoa yhdenmukaistamiseen ja ilman pelkoa itsensä naurettavaksi tekemisestä."

 
Lähde:
Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisistä, Datakirjat 2005
 
Ym. kirjaa (ja monia muita) voi tilata osoitteesta www.perusteet.com/  
 
03.01.06