Islamin edistys ja suvaitsevaisuus

 

Seuraava teksti on julkaistu sanomalehti Pohjalaisen Mielipiteet -osastolla 14.04.08

Mediassa on yleisesti vallalla hyväuskoisten hölmöjen linja. Puhutaan islamin suvaitsevaisuudesta. Profeetta Muhammed oli kyllä alkuaikoina hieman suvaitsevaisempi kristittyjä ja juutalaisia kohtaan, kun hän oli vielä vasta pienen ja heikon lauman johtajana. Näiltä ajoilta Koraanissa on joitain suvaitsevaisia suuria. Myöhemmin kun hän oli petosten ja ryöstöretkien jälkeen saanut enemmän valtaa, Koraaniin tuli selviä kehotuksia tappaa toisinuskovat.

Koraanissa lausuttu periaate on, että uusi ilmoitus kumoaa vanhan. Kai käytännössä Muhammedin ja hänen seuraajiensa asenteiden muutosten perusteella Koraaniin kirjoitettiin uusia suuria. Käytännössä saattoi rauha vallita, kun toisuskoiset suostuivat maksamaan veroa ja olemaan toisen luokan kansalaisia. Nimenomaan miekkalähetyksellä ja sen uhalla islam levisi Muhammedin aikana ja hänen jälkeensä. Islamilla on ollut myös "maallistuneemmat" kautensa, jolloin se on ollut suvaitsevampi, mutta Koraani ja sitä selittävät muut pyhät kirjat puhuvat selvää kieltä, että rauhaa ei ole, ellei maailma ole islamin vallan alla.

Meidän ei tule vihata muslimeja, ja voimme iloita suvaitsevaisista muslimeista, ja teemme mielellämme yhteistyötä heidän kanssaan. Mutta älkäämme pettäkö itseämme, kun on kysymyksessä islamin olemus. Suurin osa terroriteoista on muslimien suorittamia, ja kyse ei ole ollenkaan köyhyydestä, vaan valtavasta aivopesusta, jota tapahtuu kaikissa muslimimaissa - myös niissä, joita pidämme maltillisempina.

Alkäämme antako muslimien pikkuhiljaa ruveta määräämään maassamme, kuten jo Ranskassa tapahtuu, missä on alueita, joihin ei toisuskoisilla ole asiaa ja joissa jo sharia-laki vallitsee. Islam ei ole vain uskonnon harjoitusta, vaan siihen kuuluu myös maallinen valta ja koko yhteiskunta. Islam sanana merkitsee alistumista. Älkäämme pistäkö päätä pensaaseen ja luottako valheisiin. Islamin mukaan on oikein valehdella, jos se edesauttaa islamin menestystä ja sopimuksen vääräuskoisen kanssa saa rikkoa tietyn ajan kuluttua.

Sopii verrata kahta uskon perustajaa, Muhammedia ja Jeesusta. Kumpihan oli rauhanruhtinas? Jeesuksen seuraajat olivat n. 300 vuotta vainottu vähemmistö, joka ei väkivaltaa harjoittanut, vaan kristinusko levisi omalla painollaan, niin että siitä tuli lopulta Rooman valtakunnan virallinen uskonto. Sitten kristinuskoon tuli vallan mukana myös siihen kuulumattomia valtapyrkimyksiä mm. miekkalähetystä.

Kärjistäen voidaan sanoa, että islamin tosiuskovaiset pyrkivät kaikin keinoin (siis myös väkivalloin, jos ei muu auta) käännyttämään toisuskoiset. Mutta tosikristityt eivät Herransa esimerkin mukaisesti ketään pakota, ainoastaan tarjoavat Jeesuksen tarjoamaa pelastusta. Mutta nyt länsimaat ovat valmiit hylkäämään kristinuskon, kun se on niin vanhanaikaista ja etsivät jotain "edistyksellistä" niin vesitetystä kristinuskosta, ateismista, islamista kuin vanhoista idän uskonnoistakin. Siis länsimaat, Suomi muiden mukana, saavat, mitä tilaavat: Hedelmistään puu tunnetaan.

Reko Kauranen
Vaasa

 
 
Lisäys 20.10.09:

Onneksi myös muslimienkin joukossa on niitä, jotka ovat omaksuneet länsimaisen snanvapauden ja suvaitsevaisuuden periaatteet. Tästä yhtenä esimerkkinä Suomessa asuva Osman Nalbantoglu, jonka sanomalehti Pohjalaisessa muutama vuosi sitten ollut kirjoitus Nathan Viisas on hieno esimerkki suvaitsevasta asenteesta.

 
14.04.08