Arkeologia-sivulle

JEESUS NASARETILAISEN ARVOITUS

Poimintoja Vittorio Messorin samannimisestä kirjasta
 

  Jeesusta käsittelevä kirjallinen väittely on kirkonmiesten ja akateemisten maallikkojen tarkasti vartioitua yksityistä metsästysaluetta. Nämä asiantuntijat ovat tuottaneet ja yhä tuottavat nuo tuhannet teokset kumoten vuorotellen toistensa väitteet oppineesti ja loppumattomasti. Kansalle ovat jääneet hartauskirjat ja jokunen kesytetty tai propagandistinen julkaisu.

  Harva tietää, että jokaista Uuden Testamentin sanaa on tarkasteltu kritiikin suurennuslasilla tuhansia kertoja. Kaikkien aikojen ja kaikkien maiden kirjallisista teoksista se on ylivoimaisesti eniten tutkittu – ja millä uskomattomalla sitkeydellä!   Asioista tietämättömän korviin kantautuu juuri ja juuri jokin vieno kaiku tästä väittelystä. Se on jatkunut jo kohta 2000 vuotta, mutta viimeisenä kolmena vuosisatana sen kohde on muuttunut. 1700–luvulle saakka keskustelu oli kristinuskon sisäistä (kysymykset puhdasoppisuudesta), mutta 18. vuosisadalla syntyy kristinuskon ulkopuolelta tuleva arvostelu. Asetetaan kyseenalaiseksi niiden pyhien kirjoitusten historiallinen todenperäisyys, joille kristinusko perustuu.


Vain juutalaisten ja kristittyjen Jumala on salattu

 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt.. (Joh. 1:18)
 Siitä oikeutetusta toteamuksesta, etteivät evankeliumit ole historiankirjoja sanan nykyisessä mielessä, jotkut kristityt pyrkivät liukumaan kohti sitä käsitystä, jonka mukaan evankeliumien historiallisuutta ei enää voitaisi puolustaa. Tämä asenne on mielestämme paitsi ajastaan jäljessä myös erittäin surkuteltava juuri hetkellä, jolloin niin monien länsimaisten kirkonvastustajien teoriat kristinuskon ei-jumalallisesta alkuperästä ovat hätää kärsimässä ja jolloin osa marxilaisista tutkijoista myöntää rohkeasti, että Jeesuksen ongelman tutkiminen on aloitettava jälleen alusta.

  Vanhan Testamentin suhteen epäily on aina ollut ja vastakin mahdotonta sen ainutlaatuisen tilanteen vuoksi, että koko sen ajan, jona maailmassa on väitelty kristittyjen Messiaasta, heidän rinnallaan ovat eläneet juutalaiset, jotka ovat mustasukkaisesti vartioineet pyhien kirjojensa koskemattomuutta. Tuo Pyhä Kirja, joka kristityille nyt on vain Vanha Testamentti ja jonka Uusi Testamentti on jo täydentänyt ja jättänyt taakseen, on aina taatusti alkuperäisessä asussaan sen käytettävissä, joka haluaa sieltä etsiä messiaanisia ennustuksia. On ainutlaatuista , että jokin uskonto voi hakea todisteita uskolleen jonkin toisen uskonnon koskemattomina säilyttämistä kirjoista.

 "Tämä uskonto, jonka mukaan ihminen on langennut kunnian tilasta ja Jumalan yhteydestä … jonka mukaan meidät kuitenkin tämän elämän jälkeen saattaa ennalleen Messias, joka on tuleva – tämä uskonto aina ollut olemassa maan päällä" (Pascal).

Sen historian alusta asti, josta me jotakin tiedämme aina tähän päivään saakka Jeesusta on joko ennustettu tulevaksi tai palvottu. Eikä tämän Messiaan tulosta puhunut vain yksi mies, vaan pitkä sarja profeettoja, jotka vuosisatojen kuluessa täydensivät ilmoitusta Messiaasta.

  Aabrahamin jälkeläisiä on yli 1300 miljoona eli 43% maapallon väestöstä (v. l976). Aabrahamin uskosta ja hänelle annetuista lupauksista kertova kirja, Raamattu, on painettu jo n. 1200 kielelle. Se on kaikkien aikojen ehdottomasti ylivoimaisin best-seller.

  Meitä kiinnostaa heikon ja (siihen aikaan) vähälukuisen kansan käsittämätön suuruudenhulluus kun se ikuisista ajoista ennustaa tulevaisuudessa saavansa maailmanlaajuisen merkityksen. Jo ainakin 1000 vuotta ennen kristinuskoa ja 1600 vuotta ennen islamin syntymistä tuo kansa merkitsee kirjallisesti muistiin tämän vakaumuksensa, joka päältäpäin katsoen vaikuttaa pelkältä hourailulta, mutta jonka tositapahtumat odottamattomalla tavalla vahvistavat. Koko historian aikana, siinä muodossa missä se on taltioitu Raamattuun, ei Israelin kansa ole hetkeäkään epäillyt sitä salaperäistä tehtävää, jonka Jumalan sanotaan sille uskoneen.

  Jaakob ennustaa:

"Ei siirry valtikka pois Juudalta ... kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat."

Daavidille Jumalan kerrotaan sanoneen:

"Minä korotan sinun seuraajaksesi jälkeläisesi .. ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa .. ja valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi."

Tässä Israelin kansa taas kerran julistaa varmuutensa ikuisuudestaan ja selittämättömän uskonsa historiallisesti ratkaisevaan tehtäväänsä.


Jahve, Jumala, jota tiede ei ole pystynyt selittämään.

  Juutalaisen uskonnon alkuperä on (tänään enemmän kuin koskaan) tieteelle arvoitus. Mistä on peräisin sen ehdoton yksijumalaisuus, kun kaikki muut vanhan ajan uskonnot olivat monijumalaisia? Miksi juutalainen heti historiansa alussa päätyy yhteen ainoaan jumalaan eikä kuvittele taivaan olevan tuhansien jumalien kansoittama, kuten kaikki muut? Yksijumalaisuuden käsite on vertailevan uskontotieteen mukaan aina pitkän kehityksen tulos. Tämä kansa sen sijaan näyttäisi päätyvän siihen suoralta kädeltä ilman mitään välivaiheita. Aivan kuin he osoittaisivat oikeiksi ne pyhät kirjoituksensa, joiden mukaan Israel ei ole itse keksinyt Jumalaansa, vaan Jahve on valinnut kansansa ja ilmaissut itsensä kanta-isille.

  Israelin monoteismin selittämätön luonne ei rajoitu pelkkään kysymykseen MÄÄRÄSTÄ. Ongelmana ei ole pelkästään jumalien lukumäärä, vaan myös ja ennenkaikkea LAATU. Taivaan ja maan luojana Aabrahamin Jumala on riippumaton luonnosta ja maantieteellisistä rajoista. Vertailu muihin vanhan ajan uskonnollisiin järjestelmiin osoittaa, miten jokainen jumala oli paikallinen - kansan tai kaupungin jumala, mutta ei koskaan MAAILMANKAIKKEUDEN JUMALA.
  Israelin Jumala on myös moraalinen Jumala, jolle pyhyys ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeimmät arvot. Tämä on ikuisuuksien päässä kaikista muista antiikin maailman jumal­olennoista, jotka kuvataan ihmisten tavoin paheellisiksi ja hyveellisiksi ja jotka myöntävät suosikeilleen etuoikeuksia tai suuttuvat totellen vain omia oikkujaan ...

  On myös hämmästyttävää, että tämä käsitys on yhteinen koko Israelin kansalle eikä ole vain joidenkin viisaiden ja ylimysten yksinoikeus. Tämä käsitys on huikealla tavalla muiden sen ajan kansojen näkemysten yläpuolella, kun taas nämä muut kansat ollvat kaikilla muilla aloilla juutalaisista edellä. Miten on mahdollista tämä epäsuhtaisuus ... Sillä tiedetäänhän uskonnon kehityksen järjestelmällisesti seuraavan muiden alojen kehitystä?


Maallikkouskonto keskellä taian maailmaa

  Kaikissa muissa muinaisissa uskonnoissa ihminen elää jonkinlaisessa taikametsässä, missä luolat ja pensaikot kuhisevat henkiolentoja. Vieläpä Babyloniassa, joka oli viisauden opettajana kaikille idän kansoille, kuu ja tähdet olivat jumalolentoja, kun taas oppimattomalle Israelille, joka oli vain joukko alkukantaisia paimentolaisheimoja, kuu ja lähdet ollvat vain ainoan, kaikkivaltlaan ja ikuisen Jumalan luomuksia. Vain heidän keskuudessaan luonto puhdistuu taiasta ... Muinaisen Israelin uskonnollisten johtajien suorittama välitön ja ehdoton taikauskon kumoaminen, ja se, että koko kansa sen hyväksyi, on selitystä vaille jäävä historiallinen arvoitus.


Edistyksellinen historiankäsitys

  Idän kulttuurit enempää kuin kreikkalaiset ja roomalaisetkaan eivät tunteneet edistyksen periaatetta, joka on nykyajan kulttuurin perustana ja joka on peritty Israelilta. Vain juutalaisuus hylkää ajatuksen ympyrän kaltaisesta historiankulusta, jonka vankina ihminen on kuin oravanpyörässä voimatta päästä pakoon. Tämänkin käsityksen, johon mahtava klassinen filosofia ei koskaan yllä ilmaisevat yksinkertaiset puolipaimentolaiset jossain Lähi-idän nurkassa.


Jumala joka ei muutu

  Sekä juutalaisen uskonnon alkuperä että sen sisältö ovat siis tieteelle arvoituksia. Mutta arvoituksena pysyy myös sen KEHITYS. Tiede on huomioinut, että kun jonkun kansan elinkeino-olosuhteet muuttuvat (kun paimentolaisuudesta siirrytään maanviljelyyn ja karjankasvatukseen), paikalliset jumalat ja heimojen jumalat korvataan sadon ja hedelmällisyyden jumalien palvonnalla.
  Haaste Jahvelle toistuu kun Israelilaiset perustavat valtakuntansa. Mutta he eivät nytkään kaikkien muiden kansojen tapaan luo valtiollista uskontoa, jossa jumalat olisivat kuninkaan vallan henkilöitymiä. Joka päivä, aina historian hamasta aamuhämärästä asti meidän päiviimme saakka Israel toistaa rukouksensa: "Kuule Israel, ikuinen on meidän Jumalamme.. ja yksi ainoa".


Messias yli odotusten

  Olisivatko evankeliumien kirjoittajat voineet rakennella Messiaansa odotustensa mukaiseksi profeetallisten ennustusten perusteella? Näin ovat monet väittäneet.

  Tosiasiassa Jeesus on Messias, joka pahasti rikkoi muinaisen Israelin ajatusrakennelmia. Vaikka Messsiaan hahmo herätti juutalaisissa ristiriitaisia odotuksia, on kuitenkin aivan varmaa, että juutalaisten vankka usko heidän keskuudestaan tulevaan arvoitukselliseen Pelastajaan, jonka oli määrä toteuttaa maailmanlaajuinen suunnitelma, liittyi erottamattomasti ajatukseen messiaanisesta Valtakunnasta, joka oli valtakunta sanan varsinaisessa mielessä: mahtava maallinen valtakunta, jossa Israel olisi kansojen herra ja tuomari.

Myös historialliset tosiseikat todistavat odotusten olleen tämän suuntaisia. SATOJA oletettuja messiaita nousi israelilaisten keskuudesta, ja jokainen heistä yritti asettua johtamaan samanaikaisesti uskonnollista ja poliittis-sotilaallista liikettä. Lukemattomien messias-ehdokasten joukossa Jeesus on kuitenkin ainoa, joka ylittää muinaisen Israelin kyvyttömyyden erottaa uskonnollinen historia poliittisesta historiasta.

  Tuntuu tosiaan etäiseltä se mahdollisuus, että jotkut hurskaat juutalaiset olisivat luoneet sellaisen kuvan Messiaastaan, kuin evankeliumit osoittavat. Se olisi käsittämätön kulttuurillinen suoritus sellaisessa ympäristössä ja sellaisten odotusten vallitessa.


Hänen sanansa eivät ole kadonneet

  Jonkin tuntemattoman itämaisen uskonlahkon koruton kirjalllnen kertomus, joka on laadittu sillä huonolla yleisellä kreikan kielellä, jota oppimattomat käyttivät, panee kurjan sankarinsa suuhun sanat:

"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." (Matt. 24:35).

  Kristinuskon vastustaja Couchoud toteaa:

"Jeesus käy yli inhimillisen ymmärryksen. Hän on sen aatemaailman yläpuolella, jonka ihmisen pääkoppa sulkee sisälleen. Hänen mittasuhteilleen ei löydy vertaa ja hänen suuruutensa laatu voidaan vain juuri ja juuri ymmärtää.

Emilio Vittorini huomauttaa Politecnicossaan.

  "Kulttuurillisesti Kristus on aivan yhtä tärkeä tekijä kuin uskonnollisestikin... Hänen jälkeensä ei ole sanottu mitään uutta, olennaista tai vaikkapa vain hyödyllistä, mikä olisi hänen oppinsa vastaista."

  Ollaan täysin yksimielisiä siitä, että sekä Ranskan vallankumous että marxismi voidaan selittää vain kristinuskon avulla. Kristinuskosta ja sen juutalaisesta juuresta tieteellinen sosialismi on saanut pyrkimyksensä oikeudenmukaisuuteen, käsityksensä ihmisestä yksilönä ja ajatuksensa yhteiskunnasta jatkuvana taisteluna ja kehityksenä. On kysymyksessä uskonnollisen sanoman maallistaminen (tämän myönsi myös Engels). Aivan samoin Ranskan vallankumouksellisten "vapaus, veljeys, tasa-arvo" oli selvästi evankelinen iskulause. Myös kapitalismi ja yksityisyritteliäisyys perustuvat kristinuskoon siinä muodossa, missä protestanttinen uskonpuhdistus sen ymmärsi ja koki.


Flavius Josefus ja "epäselvä ennustus"

  Flavius Josefus oli sen jalosukuisen juutalaisen nimi, joka siirtyi roomalaisen vihollisen puolelle otettuaan ensin johtajana osaa roomalalaisia vastaan käytyyn kapinaan. Kapina alkoi v. 66 jKr. ja päättyi 4 v. myöhemmin Jerusalemin, sen temppelin ja koko Israelin hävitykseen. Kunnianosoituksena voittajille Flavius kirjoitti kuuluisan kreikankielisen teoksensa "Juudean sota", jossa hän kuvailee omakohtaisia kokemuksiaan. Tämä teos onkin tärkein hallussamme oleva todistuskappale ensimmäisen vuosisadan Israelista.

  Tuo juutalainen historioitsija kuvailee sitä hämmästyttävän monilukuista messias-ehdokasten joukkoa. joka nousee esiin vakuuttuneena siitä, että Messiaan aika oli käsillä. Kuudennen kirjansa 5. luvussa hän hän antaa meille hyvin mielenkiintoisen lausunnon:

  "Mutta kaikkein eniten heitä (juutalaisia) yllytti taisteluun eräs vaikeaselkoinen ennustus - sekin pyhistä kirjoista löydetty - jonka mukaan noihin aikoihin 'joku' oli tuleva heidän maastaan ja nouseva hallitsemaan koko maailmaa."

  Flavius kuitenkin kiirehtii antamaan uusille isännilleen edullisen tulkinnan tuosta "vaikeaselkoisesta ennustuksesta". Tuo tulkinta pelasti myös hänen henkensä, kun hänet tuotiin ylipäällikkö Vespasianuksen eteen.

  "Tämän (ennustuksen) juutalaiset käsittivat viittaavan johonkuhun maanmieheensä, .. kun se todellisuudessa viittasi Vespasianuksen valtaannousuun, kun hänet julistettiin Juudean keisariksi".

  Siispä, huolimatta erilaisista tulkinnoista, ensimmäisen vuosisadan Israelissa pidettiin itsestään selvänä, että juuri noihin aikoIhin Juudeasta oli nouseva "maailman hallitsija". Tämä usko perustui ennustukseen jonka Flavius määritteli vaikeaselkoiseksi voidakseen soveltaa sen Roomalaisiin. Ennustuksen täytyi kuitenkin olla juutalaisille erittäin yksiselitteinen jos se, (kuten kirjoittaja itse todistaa) oli suurin kiihoke juutalaisille kapinallisille.


Ajan täyttymys ohi

  On todistettavissa, että juuri tuon odotuksen aiheuttaman pettymyksen painon alla Israelin myöhemmät oppineet muuttivat vähitellen ne tulkinnat, joiden avulla heidän tuolloiset esi-isänsä olivat päätyneet keskittämään Messiaan odotuksen juuri ensimmäiseen vuosisataan.

"Olemme erehtyneet; Messias ei olekaan henkilö, kuten olemme vuosisatoja uskoneet, vaan me, lsraelin kansa."


Valoa essealaisten Qumranista

  Essealaisten kirjoituksista käy ilmi, että tuo juutalaisen uskonnon eliittiryhmä, joka edusti juutalaisuuden kaikkein ankarinta muotoa ja tutki kaikkein tarkimmin Messiaan tulemista enteileviä "ajanmerkkejä", perusti laskkelmansa Danielin ennustuksen seitsemäänkymmeneen vuosiviikkoon. Hugh Schonfield, joka on aikamme tunnetuimpia raamatuntutkijoita ja Kuolleenmeren kirjakääröjen erikoistuntija, esittelee lyhyesti Qumranln munkkien laskutapaa:

  "Jos vuodesta 586 eKr., jolloin Israelin kansan kuljetus Babyloniassa alkoi, vähennetään ne 70 vuotta jotka orjuus Raamatun kertoman mukaan kaiken kaikkiaan kesti, ja tästä luvusta puolestaan vähennetään nuo 490 vuotta, voidaan todeta, että 'päivien lopun' piti alkaa noin vuonna 26 eKr."

  Essealaisten odotus oli siis aikanut noin 20 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Koska Kuolleenmeren munkkien arvovalta pyhien kirjojen selittäjinä oli juutalaisessa maailmassa erittäin suuri ja koska näin on aihetta olettaa, että että muutkin israelilaiset käyttivät samaa laskutapa, oli helppo ymmärtää, miksi Messiaan odotus oli niin kiihkeää juuri Jeesuksen aikoihin.

  Meillä on tästä muitakin arkeologisia todisteita. Schonfield toteaakin vielä Qumranissa suoritettujen kaivausten osoittavan, että juuri vähän vuoden 26 eKr. jälkeen uusia rakennuksia oli pystytetty. Lisäksi kaivauksissa löydetyt rahat vahvistavat sitä, että yhteisön toiminta oli säännöllisen vilkasta n. vuodesta 20 eKr. vuoteen 70 jKr.
  Kuolleenmeren yhteisön rakennuksia siis laajennettiin, jotta voitaisiin ottaa vastaan ne yhteisöön yhä lukuisampina liittyvät miehet, jotka vetäytyivät autiomaahan odottamaan Messiaan tuloa. Luolista löydetyissä ohjesäännöissä sanotaankin:

  "Noihin aikoihin miesten on lakattava elämästä synnintekijöiden keskuudessa ja vetäydyttävä autiomaahan, missä annetaan ohjeita niille, joiden noina päivinä on oltava valmiit."

  Schonfield päättää selvityksensä:

"Tänään näemme, missä tarkoituksessa Jeesus saattoi tehtäväänsä aloittaessaan .. julistaa: 'Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle'."


Kansojen odotus

  Juutalaiset odottivat siis salaperäistä Kristustaan juuri noina vuosina. Mutta vielä yllättävämpää on saada tietää, että juuri noihin aikoihin myös muut kansat elivät odotuksen tunnelmissa. Meillä on tarkkoja ja yksiselitteisiä todisteita siitä, että koko silloisessa maailmassa tiedettiin odottaa 'jonkun' tuloa Juudeasta. Tacitus toteaa teoksessaan Historiae :

  "Suurin osa heistä uskoi muinaisista pyhistä kirjoituksista saaneensa selville, että näihin aikoihin itä nousisi hallitsemaan ja että Juudeasta tulisivat maailman hallitsijat."

  Suetonius taas sanoo Vespasianuksen elämäkerrassa:

  "Kaikissa idän maissa vahvistui se vanha ja alati toistuva uskomus, että maailman kohtaloon oli kirjoitettu maailman hallitsijoiden noihin aikoihin tulevan Juudeasta."

  Molemmat kirjoittivat ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa.


Beetlehemin tähden arvoitus

  Näyttää nyt jo varmalta, että babylonialaiset astrologit (tietäjät) odottivat "maailman hallitsijan" syntymää vuodesta 7 eKr. alkaen. Vuonna 1925 julkaistiin Sipparin tähtikalenteri. Se on nuolenpääkirjoitusta sisältävä savitaulu, joka on löydetty juuri Babylonialaisesta Sipparista, muinaisen Eufratin rannalla sijainneesta, astrologisesta koulustaan kuuluisasta kaupungista. Tuohon 'kalenteriin' oli merkitty kaikkien tähtien liikkeet ja niiden kohtaamiset juuri vuonna 7eKr. Miksi juuri tuona vuonna? Koska Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamisen piti tapahtua tuona vuonna peräti kolme kertaa: 29.5, 1.10 ja 5.12. Normaalisti kohtaaminen tapahtuu joka 794. vuosi ja silloinkin vain kerran!

  Arkeologit ovat myös selvittäneet babylonialaisten astrologien tähdille antamat merkitykset: Jupiter oli maailman hallitsijoiden planeetta; Saturnus oli Israelia suojeleva planeetta; Kalojen tähtikuviota pidettiin "aikojen lopun" eli Messiaanisen ajan alkamisen merkkinä. Ei siis olisi ihme, vaikka se Matteuksen kertomus, jossa tietäjät saapuvat idän maista Jerusalemiin ja kysyvät, missä on vastasyntynyt juutalaisten kuningas, olisi muutakin kuin vanha taru.

"Hetki on käsillä"

  Juuri Jeesuksen syntymän aikoihin siis keskittyy ja kärjistyy erityinen huomio ja odotus, joka ilmiönä on hyvin epätavallinen ihmiskunnan historiassa. Israelin kansa toteaa poliittisen itsehallintonsa päättyneen, ja miettii niitä Jaakobin sanoja, joiden mukaan tuo niin kauan odotettu Kristus olisi tuleva vähän ennen sitä hetkeä, jolloin "valtikka otetaan pois Juudalta." Essealaisten huuto autiomaasta kehoittaa kansaa liittymään heihin ja odottamaan katuen ja rukoillen häntä, joka oli tuleva. Mesopotamiassa taas astronomia ja astrologia yhdistyvät muodostaen käsityksen, jonka mukaan Juudeasta pian oli saapuva koko maailmaa hallitsemaan Messias.

  Israelissa usko on niin vahva, ettei siellä epäröidä ryhtyä kapinoimaan itse roomalaisia vastaan. Historia tuntuu siis arvoituksellisella tavalla tukevan evankeliumien kuvaaman Jeesuksen ilmaisemaa käsitystä, jonka mukaan aika oli täyttynyt ja pelastuksen hetki koittanut.
  Toisaalta on huomautettu, että juuri tuo odotus, oli se itsessään kuinka selittämätön ilmiö tahansa, on voinut lisätä Jeesuksen menestystä. Eikö hänen palvontansa olekin voinut versoa juuri tuon yleismaailmallisen odotuksen hedelmällisestä maaperästä?


Israel ennen Jeesuksen tuloa ja sen jälkeen

  Israelin uskonnon monituhatvuotisessa historiassa voidaan selvästi erottaa aika ennen Jeesusta ja aika hänen jälkeensä. Profeettojen kautta saapuneet sanomat, joita pidetään Jahvelta itseltään saatuina, lakkaavat noin sata vuotta ennen Jeesuksen ilmestymistä. Noin v. 100 eKr. Vanha Testamentti julistettiin lopulliseksi nykyisessä muodossaan (muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta).
  Ensimmäisellä vuosisadalla, eli juuri Jeesuksen aikana, juutalaisen uskonnon johtajat päättivät lopullisesti juutalaiseen Raamattuun kuuluvien 24 kirjan luettelon. Raamattu (siis) tehdään lopulliseksi ja lisäykset siihen mahdottomiksi. Sitten ilmestyy henkilö, jota osa maailman kansoista pitää profeettojen ennustamana Messiaana; Jerusalemin temppeli hävitetään lopullisesti; perinteinen jumalanpalvelus uhrimenoineen lakkautetaan; Israelin kansa hajaantuu maailman ääriin ja juutalaisuudesta jää Palestiinaan jäljelle vain rippeet. On kuitenkin hämmästyttävää huomata, miten tämä juutalaisen hengen omaperäisyyden sammuminen tapahtuu vain uskonnon alalla - juuri sillä alalla, jolla Israel oli ollut ihmeelliselIä tavalla muita aikansa kansoja edellä.


Uudet juutalaiset profeetat

  Israelin kansa ei kuitenkaan menetä luomisvoimaansa eikä kykyään vaikuttaa ratkaisevasti historian kulkuun. Mutta tuo hengen voima on jättänyt uskonnollisen alueen siirtyäkseen inhimillisen kulttuurin muille aloille. Marx, Freud ja Einstein - rajoittuaksernme vain omaan aikaamme - ovat Israelin kansan uusia profeettoja. Hekin osoittavat meille uusia valtakuntia: tieteellinen sosialismi, alitajunnan psykologia, atomiaika. Mutta noissa sanomissa, jotka jälleen kerran mullistavat maailmanhistorian, ei enää näytä olevan tilaa "uusille taivaille". Päinvastoin, Israelin uskonnollinen tehtävä näyttää niin ehdottomalla tavalla päättyneen, että juutalainen Marx kääntää kansansa messiaaniset toiveet lopullisesti kohti maata:

  "Työväenluokka on se oikea Messias, joka tuo sovituksen maailmaan kärsien ja taistellen pimeyden lasten, porvarisluokan taholta tulevaa vääryyttä vastaan. Työläisten hyväksikäyttö on perisynti. Tulevaisuuden sosialistinen yhteiskunta on se lopullisena päämääränä oleva valtakunta, jossa susi ja lammas elävät rinta rinnan eikä maa enää kasva ohdakkeita. vaan kantaa runsasta satoa. Proletaarinen järjestö, Puolue on se Jumalan kansa, joka vaeltaa kohti messiaanista valtakuntaa. Tehdas on se temppeli, missä työ on uusi rukous. Tiede on oikea teologia.."

  Tämän ihmeellisen kansan niin monien arvoitusten joukossa ei ole vähäisimpiä sen uskonnollisen äänen vaikeneminen juuri silloin, kun sen tulevaksi ilmoittaman Messiaan saapumisen aika lähestyy.


Kolme olettamusta kristinuskon alkuperästä

  1. Kriittinen koulukunta: Tavallisesta ihmisestä tehty jumalallinen.
  2. Mytologinen koulukunta: Taruolennosta tehty historiallinen Jeesus.
  3. Uskoon perustuva: Evankeliumit ovat todellista historiaa.

Esimerkki: Leipien ja kalojen lisääntyminen:

Eri tulkinnat:

  1. Kriittinen: Kansanjoukko sai syödäkseen, mutta eväät oli tuotu etukäteen (ja piilotettu) tms. Normaali tapahtuma paisutettu yliluonnolliseksi.
  2. Mytologinen: Jokin vanha taru otettu käyttöön ja uskoteltu sen olevan tapahtunut tosiasia.
  3. Uskoon perustuva: Tapahtuma kerrottu totuudenmukaisesti.

    Koulukunnat kumoavat toisensa, mutta vastustavat yhdessä "herkkäuskoisia"

  Filosofiaa suosivan ja historiantutkimusta väheksyvän menetelmänsä vuoksi kriittisen koulukunnan tutkijat usein osoittavat välinpitämättömyyttä tai jopa vihamielisyyttä arkeologisia saavutuksia kohtaan. Mitä nyt on jokin kaiverrus tai pergamentinpalanen hienosti rakennettuun teoriaan verrattuna! Todella hämmentävä tilanne 'tieteellisiksi' itseään kutsuvien tutkijoiden keskuudessa. Eräs arvossapidetty kustantaja esim. julkaisee vielä v. 1974 tutkimuksen, jossa ei ollenkaan oteta huomioon, että kaivaukset olivat jo 12 vuotta sitten todistaneet Nasaretin kylän olemassaolon.

  Huolimatta siitä, että Rylandsin käsikirjoitus todistaa Johanneksen evankeliumin saaneen nykyisen muotonsa jo ennen vuotta 125 jKr. monet asiantuntijat lähtevät vielä tänäkin päivänä siitä, että tuo teksti olisi peräisin toisen vuosisadan lopulta. Ja vaikka Qumranin löydöt ovat osoittaneet, kuinka syvä kuilu vallitsee essealaisten käsitysten ja kristinuskon välillä, julkaistaan silti jatkuvasti kirjoituksia oletetusta "essealaisesta Jeesuksesta".


Historiallinen tai epähistoriallinen, mutta millä perusteella.

  Yhtäältä kritiikki on julistanut kristinuskon varhaisimman kirjallisen todistusaineiston epähistorialliseksi. Toisaalta taas, kun ensin on väitetty, ettei meillä ole yhtään todella alkuperäistä kirjallista todistetta .. on alettu laatia Uudesta Testamentista 'Valittuja Paloja' tyyliin: "tämä lause on alkuperäinen, tämä taas varmasti paisuteltu tai myöhemmin tehty lisäys". Mutta millä perusteella tätä tieteelliseksi kutsuttua valintaa suoritetaan, jos kaikkia käsiteItäviå tekstejä jo alunperin pidetään epäluotettavina?


"Ihmeitä" ja kaikenlaisia "oppineita mielipiteitä"

  Ei ole edes tarpeen mainita, että Uudessa Testamentissa esiintyvät ihmeteot ovat aina olleet pääsyynä sen leimaamiseen "tieteen hengen" nimissä pelkäksi legendaksi. "Vapaa-ajattelijoiden" keskuudessa seurattiin, (osaksi vieläkin) 'rajatun ajatuksen periaatetta'. [Sen mukaan] evankeliumien teksteille jo ennen tutkimista asetetaan se ehto, että ne ovat tosia vain siinä määrin, kuin ne kertovat luonnollisista asioista. Kaikki tapahtumat, joille ei löydy luonnollista selitystä, ovat ehdottomasti väärennöstä.

  On tieteen hengen vastaista ryhtyä edeltäkäsin määrittelemään sitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Tiede kulkee eteenpäin juuri omaksumalla ajatuksia, joita aiemmin pidettiin mahdottomina. Kun tiedemies sen sijaan laatii menetelmän, jonka mukaisesti hän valikoi ja rajoittaa materiaaliaan, hän lakkaa olemasta tiedemies, ja hänestä tulee filosofi.


Uskoon perustuva olettamus: vaiheittainen syntyhistoria

  Evankeliumit ovat vaiheittaisen kehityksen tulosta. Näitä vaiheita on ollut ainakin kolme. Ensimmäinen vaihe oli tietysti Jeesus - hänen elämänsä ja opetuksensa. Toinen vaihe oli opetuslasten suullinen julistus. Kolmas vaihe oli kirjallisten muistiinpanojen laatiminen suullisesta perinteestä VALITEN joitakin niistä lukuisista asioista. Toisinaan tehtiin yhteenvetoja, toisinaan selitettiin (tarpeellisia asioita). Jeesuksesta pyrittiin kertomaan totuudenmukaisella tavalla. Lopulta päädyttiin neljään evankeliumiin, jotka tunnustettiin aidoiksi ja hylättiin 80 muuta, joita kutsutaan apokryfisiksi.


Kiitollisuudenvelka

  Kun näin kauan on filosofoitu Jeesuksen historiasta, on jo korkea aika laatia historiallinen inventaario. On erotettava rehellisesti ja rohkeasti se, mitä tiedetään, ja se, mitä uskotaan. Jos tämä yritys tänään on vähemmän mahdoton kuin aikaisemmin, uskovat ovat siitä kiitollisuudenvelassa myös (tai ehkä ennenkaikkea) niille tutkijoille, joiden johtopäätöksiä usko ei silti voi hyväksyä (kristinusk. vastustajat)


Miksi niin monien Messias-ehdokasten joukossa vain hän menestyy?

  Olisi ollut paljon luonnollisempaa, että tämä usko, jos se kerran oli syntyäkseen, olisi keskittynyt jonkun muun ehdokkaan ympärille. Nuo muut vastasivat niin paljon paremmin messiaanisia odotuksia. He olivat jopa vahvoja ja säihkyväsllmaisiä, kuten on kirjoitettu Bar Kokhebasta, "messiaasta", jonka nimeen uskoen juutalaiset antoivat roomalaisten hävittää Israelin perin pohjin. Rooman keisari Hadrianus toteaa hänestä:

"Jos ei Jumala olisi häntä surmannut, kenenkään ei olisi onnistunut koskea häneen."

  Joka tapauksessa Jeesukselta puuttuivat täysin kaikki ne menestyksen edellytykset, joita ensimmäisen vuosisadan juutalaiset arvostivat. Ja kuitenkin juuri hän perii voiton!

  Huomautettakoon tässä, että se sama Pontius Pilatus, joka saattoi tuomita Jeesuksen kuolemaan ilman, että siitä koitui hänen uralleen pienintäkään haittaa, menetti päänsä uskallettuaan pahoinpidellä erään toisen 'messiaan' seuraajia. Tuo ties kuinka mones ehdokas oli aiheuttanut levottomuuksia Samarian alueella. Hän oli mm. luvannut näyttää opetuslapsilleen Moosekselle kuuluneita vaatekappaleita samarialaisille pyhällä Garissimin vuorella. Tuon mystisen näyn sijasta hänen seuraajiaan odottivat Pilatuksen lähettämät roomalaiset ratsujoukot, jotka hajoittivat heidän seurueensa. Samarialaiset esittivät vastalauseensa Pilatuksen esimiehelle Vitellukselle. Kuultuaan myös keisarin mielipidettä asiassa Vitellus erotti Pilatuksen virastaan ja lähetti hänet Roomaan tuomittavaksi. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä tuon Samarian vaikutusvaltaisen messiaan nimikin on hukkunut historian virtaan.

  Teudas oli profeetta, joka noin vuonna 44 johti taas kerran inostuneet kansanjoukot kohti Jerusalemia. Hän lupasi, että hänen käskystään Jordanin virran vedet jakautuisivat kahtia .... Teudaksenkin seuraajat kohtasivat roomalaiset ratsujoukot jotka nyt oli lähettänyt uusi maaherra Cuspius Fadus. Teudaksen nostattama kapina kukistettiin pitkän taistelun jälkeen ja hänen päänsä kannettiin Jerusalemiin roomalaisten voiton merkiksi. Tämä Jordanin profeetta kuoli kunniakkaasti taistellen. Tällainen loppu tuntuisi paljon sopivammaIlta vahvistamaan seuraajien uskoa kuin häpeällinen kuolema ristillä. Emme kuitenkaan tiedä mitään Teudaksen perustamasta uskonnollisesta liikkeestä.

  Entä sitten se egyptiläinen juutalainen joka noin v . 52 johti kansanjoukon Öljymäelle ja julisti voivansa äänensä voimalla kaataa Jerusalemin muurit niin että Israelin kansa voisi marssia perustamaan tuota niin kauan odotettua messiaanista valtakuntaa. Silloin vuorossa ollut maaherra Felix johti paikalle tavanomaiset ratsujoukot. Taistelu oli kiivas ja yli 400 ihmistä sai surmansa ennenkuin kapina saatiin kukistettua. Mutta taistelun päätyttyä ei juutalaisten päällikköä löytynyt mistään. Silminnäkijät kertoivat nähneensä hänen kulkeneen roomalaisten joukkojen halki kuin Jumalan ohjaamana naarmuakaan saamatta. Tämä olisi tarjonnut loistavan tilaisuuden (messias)tarun syntymiselle. Mutta tuon 'messiaan' nimeä ei ole säilynyt historiassa.

  Juutalaisten messias-kiihko huipentui kuitenkin Bar Kokhebaan. Hänen nimensä oli Simon. Tuo toinen nimi oli annettu hänelle tunnustuksena messiaanisista ansioistaan. Tämä arameankielinen ilmaisu merkitsee "tähden poikaa" ja sitä käytettiin vain Messiaasta. Kuuluisa juutalainen rabbi ja lainoppinut Akiba Suuri tunnisti julkisesti Simonin messiaaksi. Vaikka "aika oli jo täyttynyt" ja monet olivat sitä mieltä, että pitkä odotus oli päättynyt pettymykseen, Simon Suuren urotyöt ja ylipappien virallinen tunnustus saivat monet seuraamaan häntä. Vuonna 132 jKr. Bar Kokheban onnistui ajaa roomalaiset ulos Jerusalemista. Innostus levisi tulva-aallon lailla - jopa niin, että alettiin heti painaa tämän niin hartaasti odotetun valtakunnan rahaakin. Niisä luki: "Israelin Sovituksen (eli messiaanisen ajan) ensimmäinen vuosi."

  Kun roomalaiset ryhtyivät vastahyökkäykseen, juutalaisten vastarinta oli hirmuinen. He uskoivat sotivansa Israelin Kristuksen lipun alla. Kun tuo uskomattoman sitkeä vastarinta lopulta murtui, myös usko tuohon messiaaseen luhistui lopullisesti, vaikka tappio oli hyvin kunniakas. Jeesus, hylätty messias, sen sijaan säilyy huolimatta hapeällisesta tappiostaan.

Juutalaisten Jumalaksi kohottama juutalainen - mieletön olettamus

  "Monissa osissa Rooman valtakuntaa erityisiä lahjoja omaavan henkilön julistaminen jumalaksi oli yksinkertaista. Mutta ainakin juutalaisten keskuudessa tämä oli täysin mahdotonta. He palvoivat Jahvea, ainoata Jumalaa, jota ei voitu millään tavoin edes kuvata eikä Hänen nimeäänkään lausua ja jonka ylitsepääsemätön kuilu erotti kaikesta luodusta. Jahven nimen yhdistäminen kehen tahansa ihmiseen oli Jumalan nimen häpäisemistä ja kauhistus juutalaisille. He antoivat mieluummin kivittää ltsensä kuoliaiksi kuin myöntää että (keisari) olisi jumala." (Couchoud)

  Joku on yrittänyt pelastaa mielettömän olettamuksen päättelemällä:

  "Juutalaisille ylitsepääsemäton kuilu ihmisen ja Jumalan välillä saatettiin yhtäkkiä ylittää, koska Jeesus omasi meedion ja parantajan taidot ja hallitsi etevästi parapsykologisia voimia .. "

  Tästä sitten johdetaan olettamusten sarja, jonka mukaan Jeesus olisi ollut opissa Kauko-idässä, ehkä Tiibetissä oppimassa taikatemppuja. Tämä on hyvin nokkela tulkinta, mutta sekin osoittautuu hataraksi joutuessaan vastakkain historiallisten tosiasioiden kanssa. Kukaan vakavana pidetty tutkija ei olekaan koskaan sitä hyväksynyt.
  Juutalaisessa maailmassa oli itsestään selvää, että Jumala saattoi antaa näytteen voimastaan jonkun ihmisen välityksellä (Mooses, profeetat ym.), mutta kukaan juutalainen ei koskaan uneksinutkaan pitävänsä jumalaisena näiden tekojen suorittajaa. Varsinainen Tekijä oli aina ja vain Jahve.


Jeesus kohotettiin heti Jahven rinnalle

  Etsiessään ja löytäessään kristillisen julistuksen vanhinta sisältöä kriittinen koulukunta on siis on kaivanut maata oman olettamuksensa alta, joka on käynyt yhä mahdottomammaksi puolustaa järkiperäisen ajattelun avulla.


Keerygman (=julistuskatkelmat Jeesuksesta) tuomat yllätykset

  Mytologisen koulukunnan olettamus siitä, että 'taru jumal-olennosta, joka sovittavalla uhrillaan lunastaa ihmiskunnan' olisi vähitellen sälytetty epämääräisen Jeesus-nimisen henkilön harteille, olisi vaatinut toteutumiseensa hyvin paljon aikaa.
  Keerygman ratkaisevan tärkeä merkitys onkin juuri siinä, että sen avulla on tieteellisesti voitu todeta kristillisen sanoman sisällön heti Jeesuksen kuolemaa seuranneista vuosista lähtien olleen täysin saman kuin tämän päivän kristinuskon.
  Näin kriittisen ja mytologisen koulukunnan tutkijat, joille kuuluu kunnia keerygman löytämisestä, ovat yhdellä iskulla moninkertaistaneet omat vaikeutensa. Tämä merkitsee kuoliniskua olettamuksille helleenisestä tai itämaisesta alkuperästä, joiden avulla oli yritetty kiertää este, ettei ihmisen julistaminen jumalaksi ollut mahdollista ainakaan muinaisessa Israelissa. (Ja) siinä tapauksessa, että kristinuskon pohjalla olisi taru jumalaisesta pelastajasta (mytologinen koulukunta), keerygma osoittaa sen ankkuroituneen välittömästi nasaretilaisen Jeesuksen historialliseen hahmoon.


Muita todisteita

  Muita todisteita ovat mm. Rylandsin papyrus (P. 52, Rylands), joka on varmuudella kirjoitettu ennen v. 125 eKr. Se sisältää katkelman Johanneksen evankeliumista ja on jäljennös vanhemmasta käsikirjoituksesta. Myöhäisinkin evankeliumi oli siis valmis jo v. 100 paikkeilla. Lisäksi voitaisiin mainita Apostoli Pietarin asunto, joka löydettiin v.1968 Kapernaumista hänen nimelleen pystytetyn kirkon lattian alta.

  Nykyään Uuden Testamentin käsikirjoituksia tunnetaan 4680, joukossa 70 papyruskääröä. Vertauksena mainittakoon, että esimerkiksi antiikin Kreikan kirjailijoiden kohdalla alkuperäisellä ja vanhimmalla meille säilyneellä jäljennöksellä on aikaeroa vähintään 1200 vuotta!


'Porvarillinen järki' ja evankeliumien ristiriitaisuudet

  Jo noin vuonna 150 eKr. joku tuntematon kristitty kirjoitti niinkutsutun 'Pietarin evankeliumin', jossa hän yritti (jo noin varhaisessa vaiheessa) poistaa nämä haitalliset ristiriitaisuudet. Kirkko kuitenkin hylkäsi tämän evankeliumin. Noin v. 170 jKr. Tatianus oli sitä mieltä että oli välttämätöntä vaimentaa nuo eripuraiset äänet evankeliumeissa laatimalla yksi ainoa virallinen teksti. Miksi noina vuosina, jolloin kirkko julistaa ainoiksi virallisiksi nuo 4 evankeliumia, niissä esiintyviä eroja ei heti poistettu? ( Jeesushan ei jättänyt mitään velvoittavaa kirjallista perintoä. Kirkko sensijaan vastustaa ehdottoman iyrkästi yhteisön kiihkeää halua "korjata" tekstejä.

  Tämän mielettömältä vaikuttavan asenteen voi selittää vain olettamalla, että alkukristillisen yhteisön oli pakko hyväksyä nuo neljä kirjaa ja vain ne, koska nuo tekstit sisälsivät kaikkein luotettavimpien todistajien muistot tapahtuneesta.
  Asia olisi siis päinvastoin, kuin miltä päältäpäin katsoen vaikuttaa. Juuri eroavuudet neljän virallisen version välillä antavat aiheen olettaa, että kertomuksen pohjana olisivat tositapahtumat, joiden muiston säilyttämiseksi täytyi kieltää ehdottomasti kaikki kajoaminen niihin.


Väärennetyn taulun aidot kehykset

  Kiperin kysymys on: Kuinka evankeliumeissa kerrotut tapahtumat ja niissä annettu opetus voisivat olla tarua, kun niille annetut puitteet osoittautuvat historiallisesti erittäin paikkansapitäviksi?
  Katolinen tutkija Lagrange vietti 50 vuotta Palestiinassa vertailIen evankeliumeissa esiintyviä tietoja muinaisen Israelin tapoihin, historiaan, arkeologiaan ja maantieteeseen. Hän toteaa:

  "Työni perusteella voin lodeta ettei ole olemassa 'teknisiä' syitä evankeliumien todenperäisyyden kieltämiseksi. Kaikki niissä kerrottu vastaa aina pienimpiä yksityiskohtia myöten tieteellisen tutkimuksen tuloksia."

  Kuuluisa englantilainen itämaisen kulttuurin tutkija Sir Rawlinson sanoo:

  "Kristinusko erottuu muista maailman uskonnoista juuri historiallisen luonteensa vuoksi. Kaikki Kreikan, Rooman, Egyptin, Intian, Persian ja yleensä ltämaiden uskonnot perustuivat ajattelulle ja mietiskelylle eivätkä yrittäneetkään luoda itselleen historialllsta perustaa."

  On vaikeata uskoa, että mytologien salaperäisestä 'soppakattilasta' olisi tullut ulos näin historianmakuinen keitos - näin yksityiskohtaisen tarkka kuvaus miehitetyn maan olosuhteista, eri virkamiesten pätevyyksistä, monimutkaisesta hallintojärjestelmästä ja oikeuslaitoksesta. Ei ole löydetty yhtäkään harhaan mennyttä yksityiskohtaa tuon erityisen maailmankolkan elämänmenon kuvauksesta, vaikka se evankeliumien saavuttaessa lopullisen muotonsa oli jo hävinnyt olemattomiin.

  Luukkaan evankeliumln alkusanoissa, joiden tarkoitus juuri oli määritellä Jeesuksen julistuksen alkamisen ajankohta ja paikka, luetellaan peräti 7 silloista uskonnollista ja poliittista johtajaa. Näille henkilöille annetut nimet, arvot ja tehtävät on todettu täysin paikkansapitäviksi .
  Onko nyt johdonmukaista väittää järjestäytymättömän fanaatikkojen joukon luoneen evankeliumit, mutta myöntää kuitenkin samanaikalsestl noiden hurmahenkien onnistuneen laatimaan pienimpiäkin yksityiskohtiaan myöten tarkan ja totuudenmukaisen kuvan jo hävinneestä todellisuudesta? ..Sillä mytologinen olettamus edellyttää, että tuo työ olisi tehty kymmeniä vuosia Israelin hävityksen jälkeen, jolloin jopa maantieteelliset nimet olisivat muuttuneet - esim. Jerusalem oli Aelia Capitolina, eikä kukaan juutalainen saanut jalallaan astua sinne.


Juudean maaherran vaimo ym.

  Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Pontius Pilatuksella oli vaimo mukanaan Juudeassa. Tämä yksityiskohta aiheutti paljon polemiikkia, kunnes jokin aika sitten saatiin selville, että sekin heijastaa historiallista todellisuutta. Vähän ennen Jeesuksen aikoja roomalaiset virkamiehet olivat saaneet luvan viedä myös perheensä virkapaikkoihinsa maakuntiin, kun se sitä ennen oli kiellettyä.
  Apt. 13: luvussa kerrotaan Kyproksen käskynhaltijasta (proconsul) Sergius Pauluksesta. Ja arvostelijat hykertelivät käsiään vahingoniloisina. Sillä Rooman Kyproksen edustajalla olisi säännönmukaisesti ollut oikeus arvonimeen "propraetor". Jokunen vuosi sitten löytyi Pafos-saaren länsiosasta roomalaisaikainen kaiverrus, joka vahvisti tämän poikkeuksen olemassaolon. Siinä juuri Sergius Paulukseen liitetään maininta "proconsul".

  Apostolien teot käyttää Tessalonikan hallitusmiehistä nimitystä "polytarchos", jota ei tunnettu mistään muualta. Sitä pidettiinkin täysin keksittynä, kunnes viime vuosina suoritetuissa kaivauksissa on löydetty lähes parikymmentä kaiverrusta, joissa Tessalonikan hallitusmiehiä kutsutaan juuri tuolla nimellä. Mutta aivan sivumennen sanoen Apostolien teot tietävät senkin, että Efesossa kulttimenoja ja näytöksiä johtavia lainoppineita kutsuttiin nimellä "asiarchos" - ja että saman kaupungin päällikköä, joka myös toimi yleisenä notaarina, kutsuttiin "kansleriksi" - ja että Claudius Lysias oli päällikkönä ("kohortin tribuuni") Felixin aikaisessa Jerusalemissa - ja että monimutkaisten hallinnollisten järjestelyjen jälkeen Akaian maakunnasta v:sta 44 jKr. lähtien tuli "prokonsulimaakunta", jota siis hallitsi käskynhaltija eli "proconsuli" - ja että häneri nimensä Paavalin sinne saapuessa oli Gallion... Historiantutkimus ja arkeologia ovat säännölllsesti todenneet nämä tiedot paikkansapitäviksl.


Vertauskuvallisten tulkintojen mahalaskut

  Johanneksen evankeliumi olisi mytologien mukaan oikea vertauskuvallisten ilmaisujen tiivistelmä. Tästä ovat ehdottoman vakuuttuneita myös kriittisen koulukunnan edustajat. Tutkimustulokset ovat tuottaneet molemmille epämiellyttäviä yllätyksiä. Tässä evankeliumissa mainitaan mm. ainakin 20 paikannimeä, joita ei esiinny kolmessa muussa evankeliumissa.

  "Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hepreankielellä on 8etesda ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää" (Joh.5)

  On mahdotonta pitää lukua kaikista niistä mytologisista tulkinnoista, joihin nämä sanat ovat antaneet virikkeen. Joka tapauksessa allas viisine pylväikköineen oli ehdottomasti vertauskuvallinen ilmaisu: Israelin viisi heimoa, Vanhan Testamentin viisi ensimmäistä kirjaa, juutalaisen kabbalan numero 5, joka merkitsi ihmissielun kykyjä, Jahven käden viisi sormea, Taivaan kaupungin viisi porttia ... tässä muutamia mytologien esittämistä arvailuista, joiden avulla evankeliumien sanoma yritettiin yhdistää itämaisiin uskontoihin ja menoihin. Hämmästys olikin suuri, kun Lammasportiksi tunnistetun Jerusalemin muinaisen portin vierestä paljastui kaivauksissa suuri allas. Siinä oli tosiaankin viisi pylväskäytävää. Saksalaisten mytologien mahtavista tieteellisistä teoksista Betesdan lammikko siirtyi Jerusalemin turistikarttoihin!


Muita harhalaukauksia: Nasaret ja Pilatus

  Entä sitten Nasaret-niminen paikkakunta Galileassa? Sitä ei mainita kertaakaan Vanhassa Testamentissa eikä edes sen vanhoissa tulkinnoissa. Niinpä Jeesuksesta käytetty nimitys "Nasaretilainen" sai mytologien mielikuvituksen laukkaamaan. Kyseessä täytyi olla vertauskuvallinen ilmaus.
  Vuonna 1962 Avi Jonahin Johtama israelilainen arkeologiryhmä suoritti kaivauksia Cesarea Marittimassa, roomalaisten maaherrojen kesäpalatsissa. Sen raunioista he löysivät harmaan marmorilaatan, jossa oli hepreankielistä kirjoitusta. Sen on todettu olevan vähintään 300-luvulta eKr., ja siihen on kaiverrettu juuri Nasaretin nimi.

  Kaikki Nasaretia koskevat mytologiset tulkinnat joutuivat kertaheitolla roskakoriin ... vaikkakin kaikki 'tieteilijät' eivät naytä saaneen siitä tietoa. Vielä v. 1974 julkaistussa Jeesuksen elämäkerrassa (M.Craveri) väitetään, ettei Nasaretin olemassaolosta ole mitään tietoa. Niinpä Jeesuksesta käytetty nimitys viittaisikin arameankieliseen sanaan "nazira" (naimattomuuslupauksen tehnyt, nasiiri), tai ehkä se viittasi syyrialaiseen sanaan "nasaya", (Jumalan suojelema). Tai ehkä sen pohjana oli sana "netser" (vesa).
  Jerusalemin arkeologisessa museossa on toinenkin samoista raunioista löydetty opettavainen kivenpala. Se löydettiin v. 1961 ja siinä esiintyy Pontius Pilatuksen nimi ja siitä ilmenee myös hänen virka-asemansa (praefectus).


Kahdeksaantoista vuosisataan ei kukaan epäillyt Jeesuksen historiallisuutta

  Flavius Josefus mainitsi Jeesuksesta myös puhuessaan eräästä kuolemaantuomitusta Jaakobista. Hän täsmentää, että tämä Jaakob oli "Jeesuksen, niinkutsutun Kristuksen veli". Tämä viittaus ei voi olla kristittyjen lisäämä, sillä silloin olisi puhuttu vaikkapa serkusta veljen sijasta, koska ankara väittely Jeesuksen veljistä ja sisarista raastoi jo silloin kirkkoa.

  Vuonna 1971 Professori Shlomo Pines Jerusalemin yliopistosta teki ratkaivan tärkeän löydön. Hän löysi toisen version Flaviuksen todistuksesta, ja se oli erilainen kuin 'saastunut' klassinen versio. Siinä ei ole niitä uskon ilmaisuja, jotka olivat saaneet tutkijat hylkäämään klassisen version. Myös vanhat juutalaiset lähteet epäsuorasti todistavat Jeesuksen historiallisuuden väitellessään Jeesusta vastaan ja yrittäessään saada hänet epäedulliseen valoon, sillä näin menetellessään he päinvastoin vahvistavat hänen historiallisen olemassaolonsa. Samaa voidaan sanoa kristinuskon pakanallisista vastustajista.


"Mistä sinä olet?"

  Risti kaupungin muurien ulkopuolella odottaisi vieläkin Jeesusta missä tahansa "uskonnollisessa" yhteiskunnassa - todennäköisesti myös niissä, jotka sanovat pitävänsä häntä esikuvanaan. Millainen siis olisi se uskonnollinen yhteisö, jonka mieIikuvituksen tulosta tämä Messias olisi?


Essealainen alkuperä

  Qumranin kirjalöydöt veivät viimeisenkin toivon niiltä, jotka arvelivat juutalaisen essealaisten lahkon tuovan ratkaisun kristillisen sanoman arvoituksiin. Ennen kirjakääröjen löytymistä essealaisista tiedettiin hyvin vähän. Klassillinen kirjallisuus ja Flavius Josefus viittaavat heihin vain lyhyesti. Niinpä oli aina mahdollista olettaa, että evankeliumien kirjoittajat olivat juuri essealaisilta saaneet ainekset erikoisiin oppeihinsa. Noista Kuolleenmeren erakoista tiedettiin niin vähän, että lennokkainkin teoria oli mahdollinen, ja essealaiset olivat aina valmis selitys kristinuskon synnylle.

  Olisi kuitenkin täytynyt kiinnittää huomiota jo siihen seikkaan, etteivät juutalaisen uskonnon johtajat koskaan vainonneet essealaisia, kun sen sijaan kristinusko joutui jo alusta alkaen ankaran vainon kohteeksi. Essealainen taas oli juutalaisen uskonnollisuuden ihanne - hän edusti sen ankarinta ja arvostetuinta suuntausta. Qumranin "Oikeuden Mestari" ei asettunut vastustamaan aikansa yhteiskunnallisia arvoja niinkuin Jeesus. "Jeesus Nasaretilainen olisi Qumranissa kirottu ja karkoitettu pois", toteaa H. Kung.

  Lopulliset todisteet löytyivät kuitenkin kirjakääröistä. Lähimmäisen rakkaus rajoittui essealaisten keskuudessa vain heidän omaan piiriinsä. Ulkopuolisiin neuvottiin suhtautumaan vihamielisesti. "Vain pyhät enkelit kuuluvat yhteisöön", eivätkä esimerkiksi lapset kuuluneet tähän joukkoon.
  Essealaisten ohjesääntö määräsi vielä, ettei kukaan "tyhmä, hullu, poikkeava, sokea, vammainen, rampa tai kuuro voinut kuulua yhteisöön. Oli myös pysyttävä erillään syntisistä, muukalaisista ja naisista. Tämä käsitys pyhyydestä on siis täysin vastakkainen Uuden Testamentin käsitykselle.
  Jeesus suosii syrjittyjä vähemmistöryhmiä ja hakeutuu juuri niiden seuraan joiden kanssa essealaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä! Qumranissa lepopäivän pyhittäminen oli viety äärimmäisyyksiin. Sapattina eivät "pyhät" edes käyneet luonnollisella tarpeellaan, kun eivät olleet varmoja, oliko se sallittua vai ei. Jeesus esittää, että "sapatti on ihmistä, eikä ihminen sapattia varten".

  Essealaisten ohjesäännöt antavat erittäin tarkkoja ohjeita puhdistautumismenoista ja ruoka-aineiden puhtaudesta. Jeesus julistaa: Ei se saastuta ihmistä, mikä menee sisälle, vaan .. mikä tulee suusta ulos. Tämä oli ehdottoman vallankumouksellinen käsitys muinaisten uskontojen maailmassa, johon juutalaisuuskin tässä suhteessa kuului. Se ei ole ainoastaan Mooseksen antamien määräysten vastainen vaan se kumoaa täydellisesti kaikkiin muinaisiin uskontoihin kuuluneen näkemyksen puhdistautumis- ja uhrimenojen välttämättömyydestä. Essealaisten lahko moninkertaisti puhdistaumismenot, ja teki ne vielä monimutkaisemmiksi. Qumranin "Mestari" kielsi "pyhiä" välittämästä hänen opetuksiaan ulkopuolisille, jotta lahko jyrkemmin erottautuisi "epäpuhtaista ja syntisistä. Jeesus taas sanoi, ettei lamppua pidä laittaa vakan alle.


Kun koetuksen päivä koittaa

  On jännittävää nähdä, miten käy, kun länsimaisen tasoinen tieteellinen kriittisyys ja yksilöllisen ajattelun vapaus saavuttaa ei-kristillisen maailman. Miten käynee islamin, budhalaisuuden, hindulaisuuden ja niiden muiden uskontojen, joiden tunnustajia ainakin tilastollisesti on 2/3 maailman väestöstä, kun näiden uskontojen alkuperää aletaan tutkia historiallisesti ja niiden sanomaa arvostella nykyaikaisen ajattelun perustein, kuten on jo käynyt kristinuskolle. Kristinuskon voidaan puolueettomasti todeta kestäneen kokeen. Tieteellinen tutkimus on pikemminkin vahvistanut kuin vapisuttanut kristinuskon historiallisia perusteita.


Itsekritiikkiä Japanissa

  Vuonna 1945 Japanin kansallisuskonto sintolaisuus kielsi virallisesti hallitsijasuvun jumalallisen alkuperän ja lakkautti keisarinpalvonnan. Sintolaisuudesta karsittiin pois kaikki jumalallisuus, jotta se voitiin säilyttää muinaisia perinteitä ja alamaisen kuuliaisuutta hallitsijaa kohtaan vaalivana yhteiskunnallisena oppina.


Kiinan tyhjä taivas

  Kiinassa konfutselaisuus, taolaisuus ja budhalaisuus saivat äkkilopun, kun keisarinvalta kaatui.


Intian hauras pyramidi

  Intiassa hindulaisuus on monilta seuduilta jo tyystin hävinnyt, vaikka se vielä tilastollisesti laskeekin jäsenikseen 85 % Intian niemimaan väestöstä. Hindulaisuuden pyramidi huojuu vaarallisen tuntuisesti. Legendaaristen uskomusten, jumaluuksien ja filosofioiden kasaantuminen päällekkäin tekee vaikeaksi edes määritellä tämän uskonnon sisältöä. Hindulaisuuden ihanne on maailman ja elämän kieltäminen, koska niitä pidetään vain petollisena harhakuvana. Tämän seurauksena ei mikään innosta yksilöä tekemään työtä olosuhteiden parantamiseksi. Sielunvaellusoppi ylläpitää tiukkaa kastijakoa maaseudun kylissä, huolimatta siitä, että kastijako on lailla lakkautettu.


Kristus ja Mohammed

  Tämä Muhammedin saarnaama oppi on ainoa huomattava yksijumalainen oppi, joka on syntynyt evankeliumien julistamisen jälkeen - vaikkakin se historiallisessa mielessä on vain juutalaisuuden ja kristinuskon sekoitus siinä muodossa, missä nämä tunnettiin 600 -luvun Arabiassa.
  Miten käy, kun tieteellinen kritiikki tarttuu Koraaniin, ja paloittelee ja punnitsee sen läpikotaisin? Miten käy, kun islamilainen kansanmieskin saa tietää, miten paljon eri kerrostumia ja vaikutteita sekä juutalaisista teksteistä että apokryfisistä evankeliumeista sisältyy Koraaniin, ja kuinka monien vaiheiden kautta on syntynyt se pyhä kirja, jonka itse Jumala on heidän uskonsa mukaan sanellut.

 

Lähde: Vittorio Messori: Jeesus nasaretilaisen arvoitus.
Julkaisija: Kirjapaja -81

19.08.09