Onko Jeesus vain myytti?

Osa 1.

Johdanto

ornament.gif

"Kristinusko ei sisällä mitään uutta, kaikki sen olennaiset piirteet ovat nähtävissä muissa vanhemmissa uskonnoissa."
  "Kaikki Jeesuksen persoonaan liitetyt ominaisuudet löytyvät jo varhaisemmista myyttisistä hahmoista."
  Tällaisia väitteitä näkee vieläkin esitettävän. Kun väitteen esittäjä usein on jonkin sortin asiantuntija, tavallinen lukija pitää asiaa täytenä totena. Mutta ovatko yhtäläisyydet Jeesuksen ja häntä vanhempien mytologisten jumaluuksien välillä niin selvät kuin väitetään ja perustuvatko Jeesuksen elämäkerta ja kristinusko pääosin vanhoille myyteille?

Yleisesti ottaen ei ole yllättävää, että yhtäläisyyksiä löytyy esim. vanhojen akkadilaisten, sumerilaisten, egyptiläisten, hellenistisen ja lähi-idän taruston välillä. Kielikuvia ja sanontoja - myös uskontoihin liittyviä - siirtyy kulttuurivaihdon seurauksena ja jotkut niistä leviävät lähes kaikkialle. On kuitenkin hieman eri asia, mistä se kulloinkin todistaa. Myyttien yksioikoinen vertaileminen saattaa johtaa pahastikin harhaan, ellei niitä nähdä osana suurempaa monimutkaista kokonaisuutta eikä riittävästi huomioida vallitsevia kulttuureja, kosmologisia ja jumaluuksiin liittyviä käsityksiä, yhteiskunnan ja papiston roolia, kertomataiteellisia aspekteja, kielitieteellisiä näkökohtia ym. Uskonnollinen aihe tai sanonta voi siirtyä näennäisesti sellaisenaan, mutta saada tosiasiallisesti uuden sisällön.

Käsitteiden lainaaminen ei sinänsä ole mitenkään tavatonta. Niin uskonnollisen kuin muunkin ajattelun kehittyessä tarvitaan uusia käsitteitä. Ellei riittävän tarkkaa ilmaisua löydy omasta kielestä, lainataan sopiva jostakin muusta, useimmiten kehittyneemmästä kielestä tai tarustosta. Se ei välttämättä merkitse käsitteiden alkuperäisen sisällön siirtymistä. Lainasanat ja -käsitteet useinkin muuttavat merkitystään siirtyessään toiselle kielelle. Sukulaiskansojenkin kielten eriytyessä voivat alunperin samaa tarkoittavat sanat saada ajan myötä eri merkityksen (vrt. Suomen ja Viron kieli). Kielellinen laina voidaan jo alunperinkin ottaa käyttöön eri merkityksessä kuin lähdekielessä. Tästä esimerkkinä vaikkapa latinan sana 'auto'.

Tulkintavaikeuksia

Kielitieteen kannalta olennainen kysymys muinaisia kieliä tulkittaessa ja myyttejä vertailtaessa on: Minkälaisella varmuudella sanojen ja käsitteiden tarkka sisältö voidaan määrittää? Oppineet kiistelevät joidenkin Raamatun heprean- tai kreikankielisten sanojen oikeasta tulkinnasta, vaikka kyseisiä kieliä vielä puhutaan. Kuinka paljon epävarmempaa onkaan tulkita kuolleitten kielien hieroglyfi- tai nuolenpääkirjoituksella ilmaistujen sanontojen tai käsitteiden tarkkoja merkityksiä. Esim. nuolenpääkirjoituksissa merkit ovat yhtenä pötkönä ilman sanavälejä tai välimerkkejä. Tulkitsija joutuu ensin tunnistamaan - usein epämääräiset - yksittäiset merkit tai kirjaimet ja sen jälkeen määrittämään mitkä merkit kuuluvat samaan sanaan. Jo tämä tekee tulkinnasta vaikeata. Kun tutkija sitten kohtaa sanonnan tai ilmaisun, jonka tarkkaa merkitystä tai lukutapaa hän ei tunne ja jota ei voida johtaa kontekstista tai muista lähteistä, on luonnollista etsiä sopivaa vastinetta sukulaiskielistä tai naapurikansojen myyteistä. Tällä tavoin syntyy keinotekoisia yhtäläisyyksiä, joita alkuperäisteksteissä ei välttämättä ole, ja ilmaisujen vastaavuus on vain seurausta väärästä tulkinnasta. Kun näitä muinaiskielten asiantuntijoita on vain harvoja, olemme paljolti riippuvaisia siitä miten oikeita nuo tulkinnat ovat.

Myöhemmän lähi-idän ja hellenistisen mytologian tutkimisessa ei ole yhtä suuria kielellisiä ongelmia. Silti tulkinta on aina läsnä. Jos tutkijalla jo lähtökohtaisesti on näkemys kristinuskon myyttisestä alkuperästä, hänellä saattaa olla taipumus nähdä rinnakkaisuutta aina milloin ilmaisut hiukankin muistuttavat toisiaan, jolloin esim. asiayhteyksien selvittäminen jää vähemmälle huomiolle.
  Vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin olemassa, ne eivät sinänsä - irrotettuna omasta kulttuurisesta ja uskonnollisesta ympäristöstään - riitä todistamaan mitään. Mikäli lainaus näyttää todennäköiseltä, joudutaan vielä kysymään: miten ja missä tarkoituksessa se on uuteen ympäristöön omaksuttu ja mitkä ovat oletetun lainauksen mahdolliset historialliset linkit? Jonkin rinnakkaisen sanonnan tai samankaltaisen kertomuksen historiallinen kulku saattaa olla jopa päinvastainen kuin kuvitellaan. Vasta tämän selvityksen jälkeen voidaan analysoida samankaltaisuuksien tosiasiallista, merkityksellistä rinnakkaisuutta.

Tutkimuksen kriteereistä.

Pätevältä tutkimukselta täytyy edellyttää yksityiskohtien kriittistä erittelyä, ennen kuin jokin oletettu rinnakkaisuus voidaan hyväksyä todisteeksi. Detaljeilla täytyy olla sama käsitteellinen sisältö (sama käyttötarkoitus), sama perimmäinen idea. Samanlaisten aiheiden tulisi olla myös yhtä keskeisiä omassa kontekstissaan. Vasta jos rinnakkaisuuksia on 'liian' paljon tai ne ovat 'liian' silmiinpistäviä, on vaikea välttää ajatusta lainauksesta. Yhtäläisyyksiltä edellytetään siis tiettyä silmiinpistävyyttä ja riittävää paljoutta. Monet uskovat näin olevan. Mutta onko siitä tieteellistä näyttöä ja jos on, mihin lähteisiin se perustuu? Heti aluksi voidaan todeta, että monet väitetyt yhtäläisyydet ovat pinnallisia tai näennäisiä, erilaisista asiayhteyksistä irroitettuja sanoja tai lauseita jotka eivät sellaisenaan todista mitään.

Eri paikoissa tavatut samantapaisetkin myytit herättävät joskus tutkijoiden kesken pohdintaa siitä, onko aihe lainattu toiselta ja kumpi on lainannut? Vai ovatko molemmat kenties lainanneet jostain muualta? Tai onko kukaan lainannut?
  Kreikkalaisessa tarustossa esim. on myytti, joka kertoo Kronos-jumalan Uranukselle suorittamasta kastraatiosta. Heettiläisessä tarustossa on samankaltainen myytti, jossa taivaanjumala Anu kastruoitiin Kumarbin toimesta. Vaikka molemmat myytit ovat perusrakenteeltaan samanlaisia ja parhaiten ymmärrettävissä muuntuneena lainana, tutkijat eivät ole ole varmoja, onko lainausta todella tapahtunut.
  Myös Jeesuksen ja muiden 'Pelastaja-jumalien' välillä sanotaan olevan niin silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä, että olisi vaikea perustella niitä muuten kuin olettamalla lainausta tapahtuneen. Mutta löytyykö lainaamiselle historiallisesti uskottavaa selitystä, ja ovatko yhtäläisyydet niin selviä kuin annetaan uskoa? Molempiin seikkoihin liittyy siinä määrin subjektiivista tulkintaa, ettei yhtäläisyyksiä voi pitää ehdottomana näyttönä mistään.

Aineiston ja käsitteiden valinnasta.

Yhtäläisyyksiä vertailtaessa on selvästi erotettava Uuden Testamentin kirjoitukset muusta kristillisestä materiaalista kuten kirkkoisien kirjoituksista ja kirkolliskokousten, apokryfien, lahkojen, virsien ja varhaisten taiteilijoiden luomista käsityksista. Kristinuskon saatua valtionuskonnon aseman siihen alkoi pesiytyä erinäisiä pakanuudesta omaksuttuja juhlamenoja ja merkkipäiviä. Kirkko oli tosin antanut niille uuden merkityksen, mutta ei pystynyt muuttamaan niihin liittyviä pakanallisia muotomenoja eikä täysin niiden sisältöäkään. Esimerkkinä tästä Jeesuksen ja Mithran väitetty syntyminen samana vuodenpäivänä (jouluna). Raamattu ei kuitenkaan kerro Jeesuksen syntymän päivämäärää.

Joillakin tutkijoilla on ollut taipumus soveltaa kristillistä terminologiaa (kuten kaste tai ehtoollinen) myös ei-kristillisiin muotomenoihin. Vaikka terminologiaa olisi käytetty vain käsitteiden havainnollistamiseen, heidän tutkimuksiaan on saatettu hyödyntää joskus tarkoitushakuisesti yksinkertaistaen ja kirjaimellisesti tulkiten, jolloin on syntynyt näennäisiä yhtäläisyyksiä. Ulkonaisesti samanlaiset toimitukset (kuten kaste tai yhteysateria) eivät itsessään todista mitään. Tämä johtuu jo siitäkin syystä, ettei uskonnollisia seremoniamuotoja ole rajattomasti ja että ne ovat aina luonnollisessa suhteessa tärkeisiin ja yleisiin inhimillisiin toimintoihin. Vertailun kannalta tärkein merkitys on riittien käyttötarkoituksella. Hindujen kastautumisella Gangesissa ei ole samaa merkityssisältöä kuin kristillisellä kasteella.

Juutalaiset ja alkukristityt vastustivat pakanuutta.

Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen - minkä jo VT itsekin tekee selväksi - ettei juutalaisuus ollut niin synkretistinen uskonto kuin aiemmin luultiin. Sillä ei ollut taipumusta sulattaa itseensä aineksia muista uskonnoista. Sama koskee varhaista kristillisyyttä, joka näki kovasti vaivaa pyrkiessään pysymään erossa niistä laajalti vallitsevista kulttuurisuuntauksista, jotka olivat vastoin heidän identiteettiään Israelin Jumalan omana kansana. Kasteen, ehtoollisen ja ylösnousemuksen taustat ovat VT:ssa ja juutalaisuudessa, eikä Adonis- tai Osiris-myyteissä. On myös kyseenalaista, esiintyikö esim. gnostismia vielä lainkaan kristinuskon syntyvaiheen aikana. Jos esiintyi, sen täytyi olla huomattavan erilaista kuin se gnostilaisuus, jota varhaiset kirkkoisät kritisoivat puheissaan. Useimpien nykytutkijoiden mielestä gnostilaisuudella oli tuskin lainkaan vaikutusta kristinuskon syntyyn tai sisältöön. Sama koskee essealaisuutta. Sen vaikutuksesta kristillisyyteen kohistiin Qumranin löytöjen jälkeen, mutta nykykäsitysten mukaan yhtäläisyydet ovat minimaalisia. Essealaiset olivat sitäpaitsi juutalaisia , ja yhteisön käsitykset perustuivat lähinnä Danielin kirjan ennustusten tulkintoihin.

Matteus oli veronkerääjä eli valtion virkamies, Paavali lainopettaja ja Luukas lääkäri. He olivat siis oppineita miehiä ja siten luonnollisesti tietoisia myös ympäristönsä ei-kristittyjen uskontojen käsityksistä. Nykyisten puhujien tavoin he luonnollisesti hyödynsivät joitakin niihin sisältyviä yleisessä käytössä olevia käsitteitä saadakseen kuulijat paremmin ymmärtämään mistä on kyse. Sanoma menee yleensä huonosti perille jos puhuja käyttää runsaasti kuulijoille vieraita käsitteitä. Toisaalta varsinkin Paavali taisteli aktiivisesti kaikkia pakanallisia menoja vastaan, mikä osaltaan tekee mahdottomaksi sen että hän olisi omaksunut niiden käsityksiä omaan opetukseensa.

Eräitä teemoja.

Ylösnousemus

1900-luvun alkupuolen oppineet näkivät ylösnoussutta Jeesusta koskevien Paavalin puheiden olevan selvää heijastusta vanhoista lähi-idän uskonnoista tai hellenistisistä mysteeriuskonnoista joissa esiintyy kuolevia ja ylösnousevia jumalia. Nuo myyttiset ' ylösnousemukset' ovat kuitenkin - kuten jäljempänä käy ilmi - hyvin erilaisia verrattuna Jeesuksen ylösnousemukseen, eivätkä sellaisenaan kelpaa todisteeksi. UT:n ylösnousemuskäsitys juontaa selvästikin juutalaisuudesta eikä pakanuudesta. Vaikka heprealaisten kirjoitusten kaanonia alettiin koota vuoden 700 eaa tienoilla, ei se merkitse, etteikö ainakin osa noista kirjoituksista olisi ollut olemassa jo aiemmin erillisinä teksteinä, ehkä jopa kauemmin kuin monet vanhempina pidetyt pakanalliset tekstit. Myyttisten jumalien kuolemisiin ja henkiin herättämisiin liittyy sitäpaitsi täysin epäuskottavia kuvauksia jumalien moraalittomasta elämästä, mustasukkaista ja kostonhimoisista vaimoista ym. ja lisäksi uhrautumisen sijaan heidät yleensä tappaa joku toinen jumala. UT:n kirjoittajien ajatusmaailma oli tyystin erilainen, joten on lähes mahdotonta kuvitella heidän lainanneen tällaisesta pakanallisesta materiaalista.

Veri ja uhraaminen.

Kybelen palvontaan liittyvässä seremoniassa pappi pirskottaa härän ja lampaan verta papiksi vihittävän päälle, jolloin tästä tulee 'ikuisesti uudestisyntynyt'. Voidaanko tämä toimitus rinnastaa Raamatun ilmaisuihin 'pesty Karitsan veressä' tai 'puhdistettu Jeesuksen veressä'? Useimpien tutkijoiden mielestä tällaista suoraa riippuvuutta ei ole. He näkevät päinvastoin Paavalin käyttäneen näitä yleisiä käsitteitä oikaistakseen olemassa olevia traditioita ja osoittaakseen ettei härän tai lampaan verellä ole pelastavaa eikä pyhittävää vaikutusta.

Vaatteiden peseminen tai valkaisu Karitsan veressä ja veren vihmominen selittyvät vanhan liiton rituaaleista, joissa uhrieläinten veri muistutti sovituksen tarpeesta ollen samalla esikuva tulevasta Jumalan Karitsasta, joka suoritti lopullisen sovituksen. Uuden Liiton perusta on Kristuksen veressä, mutta ei kirjaimellisessa, fyysisessä mielessä, vaan symbolina hänen antamastaan uhrista. (Luuk. 22:20) Raamatussa veri kuvaa pohjimmiltaan osallisuutta Jumalan kanssa tehtyyn liittoon, pakanauskonnoissa mystistä henkilökohtaista pyhitystä tai jälleensyntymistä. Vaikka sekä juutalaisuudessa että varhaiskristillisyydessä tunnettiin ajatus ylösnousemuksesta, ei siihen uskottu päästävän maagisten riittien avulla.

Neitseellinen syntymä.

Yksi yleisimmistä väitetyistä yhtäläisyyksistä on neitseellinen syntymä, joka on yhdistetty moniin myyttisiin hahmoihin kuten Buddhaan, Krisnaan, Dionosykseen, Perseukseen, Egyptin jumaliin ja faraoihin, jopa ihmissankareihin kuten Augustukseen tai Aleksanteri Suureen. Tarkemmin tutkittaessa voidaan kuitenkin nähdä, ettei pakanauskonnoista löydy yhtään selvää esimerkkiä todella neitseellisestä syntymästä. Niissä on aina hedelmöittäjänä jokin miespuolinen jumala, jolloin hedelmöitys tapahtuu joko normaalin seksuaalisen kanssakäymisen tai jonkin korvaavan toiminnon kautta. Esim. Dionosys-myytin eräässä versiossa Zeus tuli Persefonen luo käärmeen hahmossa ja hedelmöitti hänet, jolloin Persefonen neitsyys todellisuudessa katosi.

Mysteeriuskonnot ja keisarikultti.

Joidenkin mielestä paavalilaisessa sanastossa esiintyy monia sanoja ja lauseita, jotka ovat suoraa lainausta mysteeriuskonnoista. Mutta vaikka Paavali käyttääkin sellaisia sanoja kuin 'viisaus', 'tieto', 'hengellinen (henkinen)', 'salaisuus', 'epätäydellinen', 'täydellinen' , 'täysin valmis' ym, joita myös mysteeriuskonnoissa käytetään, ei hänen toki tarvinnut niitä salatieteistä lainata koska ne olivat tavallisia, yleisessä käytössä olevia ilmaisuja. Innokkaimmat yhtäläisyyksien metsästäjät ovat nähneet sellaistenkin yleisten sanojen kuin valo, pimeys, elämä, kuolema, usko, vesi, leipä, puhdas, syntymä ja lapsi olevan heijastusta pakanauskonnoista. Tällainen 'parallelomania' on jo melko kaukana ennakkoluulottomasta tieteellisestä ajattelusta.
  Myös Rooman keisarikultissa on nähty kristillisyyteen omaksuttuja käsitteitä. Keisari Augustukseen esim. liitettiin sellaisia arvonimiä kuin Kyrios (Herra) ja soter (pelastaja, vapahtaja) . Paavali ja varhaiskristityt eivät kuitenkaan lainanneet näitä sanoja keisarikultista vaan selvästikin johtivat ne Vanhasta Testamentista. Keisareiden kohdalla nimitykset sen sijaan juontuivat edeltävistä keisareista. Siten vaikka Augustusta saatettiin kutsua jumalan pojaksi, se johtui siitä, että myös Julius Caesaria pidettiin jumalana. Tällaisia jumalan poikia oli siis useita, Paavali taas erityisesti painottaa, että on vain yksi Jumalan Poika ja Herra, Jeesus.

Madonna ja lapsi -aihe.

Entäpä sitten ne pakanalliset Äiti ja Lapsi -kuvat? Ovatko Isistä ja Horusta esittävät kuvat esikuvia Mariasta ja Jeesus-lapsesta? - Saattoivat ehkä olla joillekin taiteilijoille, mutta on muistettava, ettei UT eivätkä ensimmäiset kristityt tunteneet eivätkä korostaneet tätä Marian palvontaan liittyvää Madonna ja lapsi -aihetta. Myös risti -symbolin kohdalla on syytä muistaa, ettei UT kerro alkuseurakunnan käyttäneen minkäänlaisia symboleja. Toisaalta pakanalliset pääsymbolit olivat muita kuin ristejä (ympyröitä, keskipisteitä, viivoja, neliöitä ym.) ja ristisymbolitkin sisälsivät pelkän ristin lisäksi enemmän tai vähemmän muita elementtejä. UT ei tehnyt rististä symbolia, sen teki Jeesus kuolemallaan. Apostolien sanomassa risti oli häpeän symboli, eikä siihen itsessään sisältynyt mitään uskonnollista 'taikavoimaa'.

Krisna ja Jeesus.

Kaikkien merkittävien uskontojen johtajiin liittyy - ihan luonnollisistakin syistä - tiettyjä yhteisiä, yleisiä piirteitä: He ovat hyviä johtajia, omaavat usein yliluonnollisia voimia, saavat aikaan oppeja ja traditioita, luovat yhteisöllisiä rituaaleja ja nujertavat jonkin sortin pahoja voimia. Ei ole siksi ihmeteltävää siinä, että heidän kerrotaan tehneen myös ihmeitä. Tämä ei kuitenkaan todista että UT:n kertomukset Jeesuksen tekemistä ihmeistä olisivat lainatavaraa. Siten esim. väite jonka mukaan Krisna olisi tehnyt samat ihmeet kuin Jeesuskin, ja että 'Jeesus-legenda' olisi vain jäljitelmä 'Krisna-legendasta' on täysin kestämätön.
  Krisnaa on kutsuttu myös Paimeneksi tai Paimenjumalaksi, mitä on pidetty rinnakkaisuutena Jeesuksen omaksumalle Hyvä paimen -nimitykselle. Tällöin unohdetaan, että Krisnalle annettu nimitys johtuu siitä, että hän myytin mukaan oli todella paimentanut lehmiä ja lampaita. Hänellä kerrotaan jopa olevan lehmiä omalla taivasplaneetallaan. Jeesus sen sijaan ei koskaan ollut kirjaimellinen lammaspaimen. Hänen käyttämänään vertauskuvalla voidaan nähdä liittymäkohtia paitsi kaikille tuttuun arkielämään myös vanhatestamentilliseen mielikuvaan: Jumala on Israelin paimen.

Käsitteistössä yhteistä kulttuuriomaisuutta.

Mistä sitten sellaiset uskonnolliset termit ja käsitteet kuin jumala, jumaluus, pelastaja, pelastus, tuonpuoleinen elämä, synti, epäpuhtaus, usko ym. ovat lähtöisin? Onko kenties jokin alku-uskonto josta ne on lainattu? Eikö niiden yleisyys ole parhaiten selitettävissä kulttuurisina siirtyminä?

Suurelta osin onkin näin. Mutta jokaiseen kulttuuriin sisältyy aina tiettyjä peruskäsitteitä - myös uskonnollisia - eivätkä ne kaikki välttämättä ole lainatavaraa. Eri kulttuureissa olevat ilmaisut muuttuvat usein yhtäläisiksi vasta sen jälkeen kun ne on käännetty tai tulkittu. UT:n uskonnollinen käsitteistökin - yleisesti ottaen - on kulttuurin yhteistä kielellistä omaisuutta eikä jotain pakanallisen ajattelun 'kopiosuojattua' materiaalia. Tätä käsitteistöä UT kuitenkin soveltaa täysin omintakeisesti johtuen sen 'fundamentalistisesta' luonteesta .
  UT:n väite Kristuksesta koko maailman pelastajana sisältää samalla voimakkaan muihin uskontoihin kohdistuvan negaation: vain Jeesus on koko maailman pelastaja, eivät Caesar, Asklepios, Herakles eikä Dionysos. Yksin tämä pakanauskontoihin kohdistuva hyökkäys jo tekee vaikeaksi kuvitella alkukristillisyyden kopioineen niistä mitään.



seuraava sivu
Lisää aiheesta osassa 2.


28.11.02