Altistavatko geenit uskonnolle?


Uskonnollisuus ja käsitykset jumalasta ovat aivojen kemiallisten prosessien tulosta, uskoo yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer. Asiasta uutisoi Tieteen kuvalehti 01/2006. Hamerin mukaan uskonnollisuutta ohjaa VMAT2-geeni, josta on olemassa kaksi erilaista muunnosta.

Yksi geeni ei riitä henkistämään

Geenivertailussa ilmeni, että kysymysten perusteella henkisyyteen taipuvaisilla koehenkilöillä on perimässä eri VMAT2-geenin muunnos kuin niillä, joiden vastaukset eivät osoittaneet kiinnostusta uskonnollisiin asioihin. Hamer uskoo, että tämä 'jumalageeni' tavalla tai toisella ohjaa ihmisten uskonnollisuutta. Hän kuitenkin toteaa, ettei se ei olekaan ainoa ihmisen uskoa ohjaava perintötekijä. On hyvin harvinaista, että yksi ainoa geeni säätelee tiettyä ominaisuutta. Useimmat geenit tuottavat ominaisuuksia yhdessä muiden perintötekijöiden kanssa.

VMAT2-geenin vaikutus perustuu siihen, että se säätelee sellaisia aivojen välittäjäaineita kuten serotoniini ja dopamiini, jotka liittyvät esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja hermostuneisuuden tuntemuksiin mutta myös euforian ja onnen kokemuksiin. Dopamiinin ja serotoniinin määrään vaikuttavat myös tajuntaa laajentaviksi luonnehditut huumeet, kuten kokaiini, amfetamiini ja LSD.

Ei pelkkä aivojen tuote

Jotkut ovat tulkinneet aivotutkimuksen tuloksia niin, että kokemus jumalasta olisi vain kemiallisten prosessien tuottama harha. Hamer itse välttää ottamasta kantaa korkeampien voimien olemassaoloon: Jos Jumala on olemassa, niin Hän on. Tieto siitä, mitkä aivojen kemikaalit vaikuttavat sen kokemiseen, ei muuta asiaa. Hän painottaa myös sitä, että henkisyys ja uskonto ovat eri asioita. Geneettisesti henkisyydelle altistunut ihminen ei välttämättä harjoita uskontoa tai usko jumalaan.

Hamerin tutkimien henkilöiden joukossa olikin monia kyselytutkimuksen ja perimänsä perusteella henkisiksi luokiteltavia ihmisiä, jotka eivät kuuluneet uskontokuntiin eivätkä pitäneet itseään uskonnollisina. Silti Hamer uskoo, että geeni on vaikuttanut suurten uskonnollisten johtajien persoonallisuuteen ja että esimerkiksi Jeesuksella, Muhamedilla ja Buddhalla oli henkisyydelle altistava geenimuunnos.

Päätelmiä

Aivosolujen välittäjäaineiden määrän on tietenkin helppo kuvitella vaikuttavan hengellisiin kokemuksiin ja varsinkin niiden laatuun. Mutta yhtä lailla ne vaikuttavat moniin muihinkin elämyksiin. Toiset kuitenkin tuntevat voimakkaammin kuin toiset, ja ilman minkäänlaisia tuntemuksia ihminen olisi robotti. Kokemusten laatuun vaikuttavat lisäksi monet muutkin seikat, kuten synnynnäinen temperamentti ja ympäristö. Tämän näkee esim. urheilukatsomoissa tai musiikkitapahtumissa, joissa useinkin vallitsee uskonnolliseen hurmioitumiseen verrattava tilanne.

On totta, että varsinkin rituaalikeskeisiin uskontoihin liittyy usein jopa järjetöntä käyttäytymistä ja joillakin kristityilläkin uskonsuunnilla on tapoja ja uskomuksia, jotka ainakin sivustakatsojan mielestä ovat epärealistisia. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että uskonnollinen ihminen yleensä tarkastelisi asioita vähemmän loogisesti kuin muut. Usein on jopa päinvastoin (esimerkkeinä vaikkapa sellaiset nerot kuin Newton ja Einstein).

Jos jokin geeni todella määräisi kuka on uskonnollinen, yhtä hyvin voisi sanoa, että jokin toinen geeni tekee ihmisestä ateistin, darvinistin tai vaikkapa pedofiilin. Ellei ihminen voisi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen mihin uskoo, olisi perusteltua olettaa, ettei hän voisi myöskään vaikuttaa rikollisiin taipumuksiinsa. Vastuun tekemisistään voisi silloin aina siirtää saamilleen geeneille.

Typerin päätelmä, minkä tällaisesta geenitutkimuksesta voisi tehdä, on kuvitella sen todistavan, että itse Jumalakin on vain aivojemme tuottama harha. Jumalan olemassaolo ei vähimmässäkään määrin riipu siitä, mitä aivoissamme tapahtuu, eikä siten myöskään herkkyydestämme altistua uskonnollisille vaikutteille. Kuten Hamer itsekin toteaa: jos Jumala on olemassa, Hän on, riippumatta siitä onko uskonnollisia ihmisiä vai ei.

 
 
 
17.02.06