Jumalan Poika

Viimeisimpiin arkeologisiin tutkimuksiin perustuva 3-osainen dokumenttisarja 'Jumalan Poika' (TV1 25.12 - 27.12.02) osoitti tutkimusten tukevan lähes kaikkia evankeliumikertomusten yksityiskohtia.

Eräs tekijä, joka selittää pieniä eroavuuksia eri evankeliumien välillä, on puhujien yleinen ja luonnollinen taipumus muunnella puheitaan. Kun poliittinen puhuja tai saarnamies puhuu samoista aiheista kulkiessaan paikkakunnalta toiselle, hän tuskin koskaan käyttää tarkalleen samoja sanoja, vaikka puhe olisi paperillakin. Evankeliumien tapahtuma-aikaan ei ollut sanomalehtiä eikä televisiota joten perustellusti voi olettaa Jeesuksen puhuneen samasta aiheesta useilla paikkakunnilla käyttäen vaihtelevia sanontoja ja sanamuotoja. Tuskin hän myöskään tarvitsi mitään kirjoitettuja muistiinpanoja; hän tunsi aiheensa kuten yleensä hyvät puhujat.

Ohjelmassa tuli korostetusti esiin silloinen poliittisesti tulenarka tilanne, joka selittää monta aiemmin kummastelua herättänyttä tapausta, kuten sen, miksi viranomaiset eivät reagoineet siihen, että Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät. Syynä oli se, 'markkinat' temppelialueella olivat yleinen paheksunnan aihe.

Myös se, että Jeesuksen kerrotaan Getsemanessa hikoilleen verta ja hikeä, on lääketieteen mukaan mahdollista. Eräs patologi kertoi tietävänsä ainakin sata tapausta, jossa ankara pelko tai ahdistus on saanut aikaan sen, että hien mukana tulee verta; näin käy joskus mm. kuolemaantuomituille vangeille ennen teloitusta.

Ohjelmassa pohdittiin myös sitä, miksi kaikki muut tuon ajan 'messiaat' unohdettiin heidän kuolemansa jälkeen, muttei Jeesusta ja viitattiin tyhjän haudan merkitykseen. Toisaalta todettiin Jeesuksen olleen monessa suhteessa erilainen kuin aiemmat ja myöhemmät messiasehdokkaat. Hän ei kannattanut kapinaa eikä väkivaltaa, ei hyljeksinyt köyhiä, sairaita, publikaaneja, samarialaisia, pakanoita eikä edes (katuvia) prostituoituja kuten ylhäiset juutalaiset yleensä tekivät.

 
Takaisin Arkeologia-sivulle
 
03.05.06